Raikasta ilmaa ja nakkisoppaa

Elokuun lopulla oli JäMen (täkäläinen partiolippukunta) syyskauden avajaiset ja suunnistettiin lippukunnan voimin Sipoonkorven kansallispuistoon. Vaellettiin noin 6km:n reissu vaativassa ja paikoittain jyrkässä Sotungin Kalkkiruukin luontopolulla. Välillä kalliota kiivetessä tuntui kuin olisi kavunnut lipputankoa ylöspäin. 

Luontoon.fi -sivusto osaa kertoa meidän reissunähtävyyksistä tällaista: 

"Kalkkiruukin luontopolku kiertää pelto- ja metsämaisemissa perinteisellä kalkkikaivos- ja maatalousalueella Vantaan Sotungin kylän tuntumassa. Kalkkiruukin alue on vanhoja Håkansbölen kartanon maita. Perinteisten maatalouselinkeinojen lisäksi alueella on harjoitettu kalkinlouhintaa ja -polttoa. Arkeologit eivät ole löytäneet merkkejä ruukkialueesta polun tuntumasta, kalkkilouhoksia ja kalkkiuuneja kylläkin."

 Kalkkilouhos täynnä vettä

Mulle ei selvinnyt, että milloin näitä kalkkilouhoksia ja -uuneja on tarkalleen ottaen käytetty, mutta villinä veikkauksena, että joskus 1800-luvun lopulla. Syvyyttä maasta kiviharjanteen korkeimpaan kohtaan oli jotakuinkin 13 metriä eli yhden kuusenmitan verran. 

 Ja siinä teille niitä tuuheita kuusia

Maasto tosiaan oli vaihtelevaa: välillä olimme sammalmetsässä, välillä tiheässä ja karussa kuusikossa ja välillä korkealla kalliolla. Matkan aikana satoi vettä, mutta lapsista reissunteko tuntui kivalta siitä huolimatta. Kun oli varannut mukaan lämpimiä vaihtovaatteita ja sadevarusteet, niin ei ollut mitään hätää. Minäkin pärjäsin saappaisillani koko matkan - vaikkakin välillä hirvitti kivuta niillä ylös ja alas märkää kallionjyrkännettä kivikkoineen ja kantoineen.

"Korkeimmalta kalliolta, Högbergetiltä, avautuu näköala yli metsien Vuosaaren satamanostureille saakka."

Sattuipa muuten olemaan myös ihan virallinen Retkipäivä ja nähtiin alueella paljon eri-ikäisiä retkeilijöitä lapsista ulkomaalaistaustaisiin marjanpoimijoihin.

 Erikoisesti muodostunut kallioseinämän alaosa... 

Ihaninta sateisessa ja pilvisessä ulkoilussa oli se, että se kostea ja raikas ilma teki tosi hyvää. Muutaman kerran vaelluksen aikana pysähdyttiin harjoittelemaan erinäisiä partiojuttuja. Iltapäivällä saavuimme laavulle, jossa valmistettiin porukalla nakkikeittoa. Jokainen voi kuvitella, minkälainen show oli, kun 40 lasta (suurin osa eka-tokaluokkalaisia) yritti omien puukkojensa kanssa pilkkoa alustaltaan lipeäviä porkkanoita ja kovia, raakoja perunoita...

 Nakkikeitto porisee

 Positiivista päiväretkessä on ehdottamasti kevyt reppu!

Omena-kaurajuttua vaniljakastikkeella, namnam

Tehtiin yhden mun lauman sudenpentupojan kanssa parityönä jälkkäri puoliksi. Jos nakkikeitto oli hyvää, niin tuo avotulessa valmistunut omenaherkku oli sitäkin suussa sulavampaa! 

Tähän mun hektiseen arkeen tämä partiotouhu on kyllä ehdottomasti parasta lääkettä. Ollaan aina ulkona ja nautitaan sellaisista asioista, joilla ei tarvitse stressata päätään yhtään. Toki siinäkin on koko ajan kasvatus ja toisista huolehtiminen läsnä, mutta se on kuitenkin vapaaehtoista ja vähän kuin harrastus. Ihanaa! Seuraava tällainen ihan reilu vaellus meidän oman lauman kesken tulee olemaan loka-marraskuun tienoilla. 

Tämän partioviikonlopun jälkeen oon myös käynyt yhdellä seurakunnan eskari-ekaluokkalaisten päiväleirillä, sairastellut flunssaa ja poskiontelotulehdusta (ja laittavat minut myös astmatesteihin), tenttinyt mun elämän ensimmäisen yliopistotentin aiheesta konstruktivistinen oppimisteoria verrattuna aikaisempiin opetus- ja oppimismalleihin sekä osallistunut työhyvinvointikoulutukseen, mikä toivottavasti auttoi työyhteisöämme pääsemään kaikessa hyvään alkuun.

Reippautta, reippautta. Ja lepoa sinne johonkin väliin. Kuitti. 

Maailman pelastusta

Mun oli tarkoitus päivittää jo noin pari-kolme viikkoa sitten, mutta muut ajatukset veivät mennessään. Oikeasti juuri tässä kohtaa piti lukea mun arjesta ja siitä, kuinka oon saanut täytettyä kalenterin täpösen täyteen ja että harjoittelen ajanhallintaa. Siinä kohtaa, kun teksti alkoi olla valmis ja oikoluin sen, niin painoin tietoisesti delete-nappia. Ei sitä pitänytkään koskaan julkaista. Se oli vain mulle itselleni pieneksi huomautukseksi, että: "Hetkonen hei, hellitä vähän!"

Mun syksyn kulkuun kuuluvat nämä asiat - tässä samaisessa järjestyksessä: Työ, opiskelu, partio ja seurakunta. Nuo neljä sanaa voisi tiivistää kahteen sanaan: lapset ja kasvatus. Nuo kaksi sanaa voisi tiivistää yhteen sanaan: unelmatyö. Sitä kohti tässä pikkuhiljaa pakerrataan ja aherretaan ja puserretaan - ja sitä myös koko ajan tehdään. 

Ihanaa, kun voi käyttää saappaita :)

Iltarusko Kavalanjärvellä

Kuuluu mun elämään toki VÄHÄN muutakin. Olen ajatuksissani lähes alati perheeni ja ystävieni luona, ja pyrin pitämään yhteyttä sen verran kuin vain mahdollista. Yritän löytää sitä kaiken perustana olevaa motivaatiota ja voimaa arjen pienistä asioista, ja huomata edistymistä monenlaisissa ammatillisissa asioissa. Toisinaan huomaan olevani liiankin sitoutunut siihen, että kaikilla maailman lapsilla olisi parempi olo ja heistä kasvaisi sivistyneitä yhteiskunnan jäseniä, johon kasvatus tähtää.

Toppuuttelen itseäni siinä, ettei yksi ihminen voi pelastaa kaikkia maailman lapsia. Että kyllä se 1000 lasta mun elämän aikana riittää, jos tätä vauhtia  (lue: kaikki mun tekeminen - jopa vapaa-ajalla - liittyy varhaiskasvatukseen) jatkuu. Tai jos vaikka vaan yhdelle lapselle näistä kaikista jäisi sellainen olo, että elämä on kaiken arvoista, niin sitä voisi sitten itsekin tietää tehneensä jotakin oikein.

Ja tuntuu, että tässä samalla tekee itselleen hyvää, kun haluaa muille hyvää ja rakastaa niitä kaikkia pikkuvilperttejä, jotka aloittelevat taivaltaan.

Neilikat ne vaan jaksaa

Loman loputtua (silloin noin kolmisen viikkoa sitten) täydennettiin ruokavarastot ja asetuttiin kotiin. Kun oli tiettävästi taas tuleva viettämään enemmän aikaa kotona, niin hamusin kaupasta jymyvarman leikkokukkakimpun. (Ja JYMYvarmaa ja sen painokkuutta tuskin tarvitsee edes minut tunteville selitellä.) Neilikoita.

Neilikoitten lisäksi oon hurahtanut pilatekseen. Se on lihaskuntopainotteinen, omaa kehoa vahvistava liikuntamuoto, jossa ei tarvitse mitään apuvälineitä. Olen ounastellut mun kehon tuntemuksia kotitreenin jälkeen, ja vaikutus on ainakin vatsalihasten seudulla merkittävä. 

Teen läpi sellaista neljän viikon kestävää aloittelijoiden pilatesohjelmaa, ja siinä tulee päivittäin kuntoiltua vähintään 15min hikihatussa. Kauttaaltaan treeni on 15-45min - riippuen toki siitä, missä tahdissa kaiken tekee. Kun olen saanut koko ohjelman suoritettua, lupaan kertoa kokemuksiani ja ylipäätänsä lisää, jos jotakuta kiinnostaa (lue: luultavasti kerron jokatapauksessa). 

Olin ekan treenin jälkeen tosi kipeä. Pidin siinä välissä suurinpiirtein 1,5vk:n tauon, koska halusin olla terve aloittaessani pilateksen taas uudelleen.  Jos en oo muuta urheilusta oppinut, niin ainakin sen, että kipeänä levätään, vaikka hinku ulos tai mihin tahansa olisi suuri. Jos olo on sellainen, että juuri ja juuri jaksaa olla töissä ja kestää päivät vain mustaherukkamehun ja munkkitippojen voimalla, niin ehkä se lepo iltaisin tosiaan on tarpeen... Tuntuu paremmalta, kun ei taistele niin kovasti omaa kehoaan vastaan. Miksi muutenkaan taistella itseään vastaan näin selkeässä asiassa?

Nyt oon tehnyt ekan viikon harjoitukset ja juonut siihen päälle ananas-mustikka-banaani -smoothien. On ollut ihanaa levittää jumppamatto lattialle, avata verhot nähdäkseni pilateksen lomassa luontoa (puita ja pilviä) ja tehdä kaikki omassa seurassani. Okei, täytyy myöntää, että hiki roiskuu lattialle ja taukoja tulee pidettyä eli luistettua ohjelmasta, mutta parhaani olen yrittänyt. Kyllä se siitä. Ehkä mun kokonaisfiilis tämän kaiken myötä jotenkin paranee, ja jaksaa paremmin olla ja elää, esim. töissä.

Uuteen työpaikkaan tutustumisen aikana olen myös järjestänyt syksylle monenlaisia juttuja, täyttänyt kalenteria, neulonut muutaman parin villasukkia, mökkeillyt, ollut puusouvissa ja syönyt hyvin. Olen ostanut viherkasveja ja haaveillut tulevaisuudesta. En oikein malta odottaa, mitä tuleman pitää. Outo juttu. Tämän syksyn uudet jutut ja tuleva vuosi tähtää siihen, että oon taas hitusen lähempänä mun unelmien toteutumista. 

Jatkuu seuraavassa osassa...

Enkeli kertoo Marjoille Jeesuksen ylösnousemuksesta

Vietin juhannuksen jälkeisen viikon taas leireilemässä. Oltiin 46 tytön (+isoset ja ohjaajat) kanssa maanantaista perjantaihin kestävällä tyttöleirillä. Jotenkin niitä leirejä vaan ottaa siihen kaiken muun päälle, vaikka kuinka väsyttäisi ja vaikka kuinka tietäisi, että tekemistä riittäisi muutenkin. Onneksi kuitenkin otin, koska oli niin kova ikävä sinne. Tein keväällä muutaman leirin myös, mutta jotenkin oli silti tosi kova ikävä kyseiseen paikkaan. 

 Perinteistä valokuvasuunnistusta

En ole aiemmin esitellyt mun työmaisemia, joten otin oikein urakalla kuvia järvestä ja sen ympäristöstä. Lähes koko viikon sää suosi leireilijöitä ja ukkosmyrsky oli vain torstaina. Vuosi sitten samalla kyseisellä leirillä pelattiin poikaleiriä vastaan koppipallopeli ja se päättyi tuloksetta, koska satoi kaatamalla (huom. pienestä sateesta ei olisi ollut haittaa, mutta kun se sade vaan jatkui ja jatkui rankkana). Tänä vuonna pelatessa luonto teki taas tepposet ja taas satoi sellaisia roiskeläppiä, että oikein nauratti. Pelit pelattiin kuitenkin loppuun. 

 Näissä maisemissa oon pitänyt monet jumissaarnat ;) Ei hullumpi paikka jumalanpalvelukselle, vai?

En käy nyt enempää avautumaan, mutta olkaa onnellisia, jos työskennellessänne jollakin on oikeasti terveys- ja hoitoalan koulutus. Miä oon mestari sympatiassa ja silittelyssä, mutta kaipaisin lääkejuttuihin vielä jonkinlaista lisäkoulutusta ea-juttujen lisäksi. Ja mitä tuostakin leiristä opimme: varatkaa leireille tarpeeksi laastareita (huom. paljon ei ole aina riittävästi) ja kylmäpusseja. Mulla meni ainakin 10 kylmäpussia, vaikka niitä tuotiin lisää puolessa välissä leiriä. 

Leirillä oli aktiivisia leiriläisiä. Käytiin läpi raamatun kaksoiskäskyä näytelmien muodossa, iltahartauksissa oli aiheena Isä meidän -rukous ja raamiksien aiheissa käsiteltiin Jeesuksen ihmetekoja legokuvien avulla. 

 Jeesus ruokkii 4000 miestä 

Tulinpa myös ottaneeksi aurinkoa monta tuntia päivässä (uintivalvonta) ja taisi se väri vihdoinkin vähän tarttua. Parasta leireillä on ehdottomasti lasten ilo uinnista. Lapset voisivat uida vaikkapa koko ajan eikä tekisi tiukkaakaan. 

Hiljaisuuden alettua käytiin työntekijäporukalla yöuinnilla. Vesi oli tyyni sinne pulahtaessa ja tuntui erittäin virkistävältä kuumien päivien jälkeen. Otin leikkikuvia taivaanrannasta käsilläni (kamera oli sisällä) ja olisin halunnut ikuistaa ne hetket kameralle. Jos voisin jakaa ne vaaleanpunaiset iltaruskon värit ja sen tunnelman, jakaisin aivan varmasti. Olen muuten miettinyt, että mulla on tapana kerätä muistoja valokuviin, mutta mikä niistä tekee sen vähäpätöisimpiä, jos ne ovat vain muistoja? Ei mikään. Olen tyytyväinen siitä näkymästä muistoissani, vaikka mulla ei ole siitä kuvaa. 

Jeesuksen ihmeteoista tehtiin tosiaan legokuvia ja sen jälkeen niistä tehtiin postereita. Tehtiin myös nimilappu/ryhmätunnus -rintamerkkejä karkkipapereita laminoimalla (erittäin hyvin toimiva idea, jos vaan saa laminointikoneen kunnolla toimimaan), maalattiin itsekerättyjä kiviä leppäkertuiksi ja muiksi sekä tehtiin liisteri-sanomalehti-väripaperi -materiaaleilla kukkaruukun koristeastioita. Niihin oli mahdollista laittaa myös sellaisenaan jotakin, mutta päätarkoitus oli, että sen ruukun sisälle laittaisi esim. oikean kukkaruukun ja se olisi pelkästään koriste siinä ympärillä.

Tässä enkeli kertoo Marjoille tärkeän asian

Seuraava(t) leirit ovat syksyllä, mutta tekee hyvää taas pikkutauko, koska...... mulla on nyt alkanut KUUKAUDEN LOMA!!! Heinäkuun lopulla aloitan uudet työt, mutta siihen asti voin elää stressitöntä elämää reissaten, lukien hömppäkirjoja (Harry Potterit vähän houkuttelevat) ja ottaen kaikesta kaiken irti. Sanoinko jo, että on enemmän kuin ihanaa, että tämä loma järjestyi? No se on. Lomalomaloma!

Remppahommia!

Mun visiot unelma-aitasta alkoivat toteutua kesäkuun puolen välin tienoilla, kun seinämaali oli vihdoin ostettu. Toivoin aittaan lisää valoisuutta ja sitä kautta puhtautta. Halusin myös eroon ylimääräisistä tilpehööreistä ja romuista. Maalausurakka alkoi siten, että kannettiin ensin kaikki huonekalut sänkyjä myöten jomppaan (lue: pihalle) ja imuroitiin lattia. Seinille jäi vaaleampia kohtia, kun taulut poistettiin. Suursiivous oli jo siis tarpeen muutoinkin.

ENNEN:

Totta puhuen en ole elämäni aikana ehtinyt liiemmin maalata laajoja pintoja, ja kaikki oli uutta ja jännittävää. Tela ei meinannut loksahtaa paikoilleen millään ilveellä ja koko hommaan rankkuus tuli yllätyksenä. Aloitettuani yhden seinän telan kanssa siirryin pian maalaamaan yksityiskohtia pienimmällä pensselillä, mitä mökiltä löytyi. Pieni tuhertaminen tuntui olevan enemmän mun juttu ja kärsivällisyys riitti siihen erinomaisesti. 

Katon maalaaminen oli kaikista vaikeinta, ja hoidin sen alusta loppuun yksin. Horjuin katonrajassa huterilla A-tikkailla ja niskat oli taittua kurkottelusta. (Edellisenä päivänä hieroja oli todennut mun olevan ihan juntturassa päästä varpaisiin, hups). Lisäksi tikkaat olivat niin korkealla (3m?), että tullessani oikealla jalalla alas polvi oli viikon kipeä sen jälkeen. Etenkin istuminen kipeyttää polven.

JÄLKEEN:

Lopputulos oli täydellinen ja oli niin mukava heräillä seuraavana aamuna valoisaan tunnelmaan. Koristetyynyt odottavat vielä kaveriksi kahta turkoosia pikkutyynyä, mutta niidenkin aika vielä koittaa. Maalaamisen lopputulos voitti ehdottomasti kaiken koetun tuskan maalausvaiheen aikana. Yhteen puoliskoon aitasta meni kaksi päivää: lauantaiaamusta sunnuntai-iltapäivään. Sunnuntaina tajusin ottaa rauhallisesti ja suurinpiirtein jokaisen pensselinvedon jälkeen pidin kahvitauon pihalla. Ei hullumpaa.

PS. Kannattaa pysyä kuulolla, koska päivittelen ihan näinä päivinä mun reilun parin viikon elämiset tänne :)

Kotkan säveljuhlat 2013

Keväällä isäni pyysi minua tulemaan auttamaan säveljuhlissa, jossa hän oli tapahtumavastaavana. Kokonaisuudessaan Kotkan säveljuhla 2013 kesti kaksi päivää eli viikonlopun verran ja sisälsi erilaisia kuorolauluesityksiä. Säveljuhla järjestettiin Suomen työväen musiikkiliiton Karjalan piirijärjestön 90-vuotisjuhlien kunniaksi. Ensimmäisen kerran kyseiset karkelot järjestettiin juuri Kotkassa (jos olen väärässä, joku korjatkoon).  

Mun toimenkuvaan kuului vastaanottaa kuoroja ympäri Suomea. Kuoroja oli n. 20kpl ja kauimmaiset olivat matkustaneet esim. Raumalta tai Jyväskylästä. Jaettiin kuoroille heidän tilaamiaan t-paitoja, pinssejä ja Kotkan kaupungin matkailuesitteitä. Samalla tehtiin vähän t-paita -kauppaa ja höpöteltiin niitä näitä. 

 Noh, hehkeenä tai ei, mutta sain t-paidan ja pinssin omaksi ;)

Päivä oli pitkä. Olimme vastaanotto/infopaikalla jo aamukahdeksalta. Aika kului järjestellessä ja pohtiessa, että miten homma saataisiin toimimaan jouhevasti. Talkoolaisia oli yllättävän vähän, vaikka esim. meidän isän kuorossa on n. 30 laulajaa. Laatu kuitenkin korvasi määrän ja ei kyseisen tiskin taakse olisi montaa häärääjää enää mahtunutkaan lisää. Puolilta päivin kävin katsomassa Säveljuhlien avajaiset, jotka pidettiin Kotkan keskustorilla. Aluksi oli puheita ja sen jälkeen kuorot lauloivat muutaman laulun. Lopuksi laulaa lurautettiin yhteislauluna Kotkan ruusu (yhteislaulut ovat parhautta!). Miettikää, miten vaikeaa on laulaa monen eripaikkakunnilta tulevien kuorojen voimin yhdessä, kun lauluja ei ole harjoiteltu yhteen eikä suurin osa kuule toisten lauluista mitään. Vaikeaahan se. 

Oma lauantaipäiväni loppui neljän pintaan lähtiessäni kotiin. Juhlat jatkuivat kuitenkin vielä pitkälle sunnuntaihin. Oli hauskaa rupatella laulumiesten kanssa niitä näitä. Osa niistä oli tuntenut mun isoisänkin. Tavallaan siitä tulee aina vähän kateellinen olo. Tuli kuitenkin hyvä mieli siitä, että sai auttaa näissä kyseisissä juhlissa, vaikkakaan en itse paljonkaan hyötynyt niistä. Ei aina tarvitsekaan. Lauantai meni nopeasti, kun sain rupatella satojen musiikinystävien kanssa ja katsella heidän intoaan kuorolaulua kohtaan. 

Innolla odotan taas sitä hetkeä, kun joskus vielä itsekin pääsee laulamaan ihan oikeassa kuorossa. Ehkä joskus vielä.