sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Toimittajat juoksevat posteljoonien kanssa kilpaa

.
Oltuani jokunen vuosi sitten TET-harjoittelussa Kaakkois-Suomen johtavassa lehtitalossa Kymen Sanomissa, viikko- ja päivärytmi tuntuivat hektisiltä. Maanantaiaamuna toimittajakaarti kokoontui pöydän ympärille kuin Kuningas Arthurin ritarit konsanaan ja ottivat haasteekseen kertoa ihmisille sekä viikonlopun tapahtumista että muista ajankohtaisista puheenaiheista. He selailivat viikonlopun lehdet kriittisesti: valitsivat parhaat jutut kiitoksien kera ja miettivät kehitysideoita kynät sauhuten. Itse valokuvauksesta kiinnostuneena laitoin myös merkille, että heille oli tärkeää, että kuvat asiatekstien alla olivat innovatiivisia ja kertoivat "enemmän kuin tuhat sanaa" itse uutisen lisäksi. Aamupalaverin jälkeen nämä Pyöreän pöydän Lancelotit ja Tristanit ottivat miekkansa tupesta ja riensivät uljaasti ottamaan ympäröivästä Kotkasta selville kaiken mahdollisen minkä irti vain saattoi saada.




Osa viikonlopun artikkeleista on tehty jo viikolla valmiiksi, koska toimittajillakin on lakisääteiset vapaapäivät - ja tästä syystä artikkelit saattavat joskus olla pelkkää sivujen täyttöä. Tänään kuitenkin koin positiivisen yllätyksen, kun avasin muhkean ja paljon sisäänsä kätkevän Kymen Sanomien sunnuntainumeron. Mielenkiintoisten otsikoiden vilistellessä silmissä en enää tiennyt kumpi olisi loppujen lopuksi tärkeämpää: sivujen kääntäminen vai se, että kahvikuppi pysyy tukevasti kädessä. Lehti kätki sisäänsä mm. kilojen karistamista kesäksi, vanhusten oikeuksia palvelutaloissa, nuorten alkoholinkäytön seurantaa, lakkopuheita, kevään odottelua, politiikkaa, ylistystä David Beckhamia hoitaneelle lääkärille, suuren maailman katastrofeja, sarjakuvia sekä myytinmurtamista siitä, että ns. juhannuslapsia (keväällä syntyviä) syntyisi paljoltikin enemmän kuin muita. Ero ei ole kuulemma iso, mutta heinäkuussa kuitenkin syntyy satoja lapsia enemmän kuin maaliskuussa. Selailtuani ja sulateltuani hetken aikaa sitä kaikkea painavaa asiaa, hairahduin hetkeksi arvostamaan Suomen sananvapautta ja sitä, että lehtiin ylipäätänsä päätyy muutakin kuin julkkisjuoruja (jotka sinällään ovat merkittäviä nekin ja tuovat meidän taviksien elämään sisältöä, kiitos siitä).

Koen myös matkailu-uutiset hekumallisiksi. Viipurin ja Pietarin väliin on lehden mukaan suunnitteilla eliittikylä (ihan siis tuohon Suomenlahden rannalle), johon syntyisi miljoonahuviloita kuin pilviä sateella, ja oletettavasti tuloerot vähän köyhempiin naapurikyliin tulisivat olemaan 100-0. Voin kuvitella rivieralla kesäpäiviään viettävien pohattojen näkevän punaista, kun lauma nälkää näkeviä venäläisparkoja katselee 20 metrin päässä aidan takana heidän ökyrikkauttaan. Oikeudenmukaista? Kyllä niin. Jollakin tapaa olen myös sekä ylpeä että kummastunut siitä, että Suomi on taas päässyt maailmankartalle ammattitaitoisen teknillisen osaamisensa takia. Tällä hetkellä Karibialla seilailee mm. maailman suurin risteilyalus Oasis of the Seas kuljettaen n. 8000 henkeä - ja tämä alus sisältää myös erittäin monipuoliset virikemahdollisuudet kuten surffailun, seinäkiipeilyn, opastetun pyyhkeidenviikkaus -kurssin ja vauhdikkaita show'ta jokaisen makuun. Kaiken muun uskomattoman toiminnan lisäksi laivassa on luistelurata. Kaikkea sitä keksitäänkin. Jos kyseinen paatti päättäisi rantautua joskus Kotkan edustalle niin aurinko varmaan pimenisi täälläpäin Suomea.

Huhhuijakkaa! En lue päivälehteä joka päivä, mutta nähtävästi muutamakin päivä viikossa riittää oikein hyvin. Aiemmin mainitut Pyöreän pöydän toimittajat ovat tehneet tehtävänsä ja löytäneet ainakin tähän päivään ihmeteltävää - eikä heidän työtään voi siis muuta kuin kunnioittaa. Varmasti jo vähän paatuneemmatkin lehtien lukijat voivat yhtyä mielipiteeseeni siitä, että sunnuntaiaamu ei olisi mitään ilman informatiivista, hypisteltävää lehteä. Deadline:sta kiinnipitäminen, ihmisten aivotoiminnan ylläpitäminen ja kaikki se ritarillisuus, joka heistä huokuu on lähes jumalallista! Ja koska niitä juhannuslapsia ei tilastojen mukaan synnykään niin paljon kuin on oletettu, ja koska tässä se kaikkien himoama yleissivistys taas karttui jonkun verran (ellei ihan merkittävästikin), niin voin ainakin itse ihan hyvällä omatunnolla antaa kahvinkin läikkyä yli reunojen. Mikäpä sen hajuhermoja hivelevämpää kuin tuore lehti parfymoituna kahvinporoilla ja muutama jymyuutinen siihen päälle. Ylistystä toimittajille!