Kotkan säveljuhlat 2013

Keväällä isäni pyysi minua tulemaan auttamaan säveljuhlissa, jossa hän oli tapahtumavastaavana. Kokonaisuudessaan Kotkan säveljuhla 2013 kesti kaksi päivää eli viikonlopun verran ja sisälsi erilaisia kuorolauluesityksiä. Säveljuhla järjestettiin Suomen työväen musiikkiliiton Karjalan piirijärjestön 90-vuotisjuhlien kunniaksi. Ensimmäisen kerran kyseiset karkelot järjestettiin juuri Kotkassa (jos olen väärässä, joku korjatkoon).  

Mun toimenkuvaan kuului vastaanottaa kuoroja ympäri Suomea. Kuoroja oli n. 20kpl ja kauimmaiset olivat matkustaneet esim. Raumalta tai Jyväskylästä. Jaettiin kuoroille heidän tilaamiaan t-paitoja, pinssejä ja Kotkan kaupungin matkailuesitteitä. Samalla tehtiin vähän t-paita -kauppaa ja höpöteltiin niitä näitä. 

 Noh, hehkeenä tai ei, mutta sain t-paidan ja pinssin omaksi ;)

Päivä oli pitkä. Olimme vastaanotto/infopaikalla jo aamukahdeksalta. Aika kului järjestellessä ja pohtiessa, että miten homma saataisiin toimimaan jouhevasti. Talkoolaisia oli yllättävän vähän, vaikka esim. meidän isän kuorossa on n. 30 laulajaa. Laatu kuitenkin korvasi määrän ja ei kyseisen tiskin taakse olisi montaa häärääjää enää mahtunutkaan lisää. Puolilta päivin kävin katsomassa Säveljuhlien avajaiset, jotka pidettiin Kotkan keskustorilla. Aluksi oli puheita ja sen jälkeen kuorot lauloivat muutaman laulun. Lopuksi laulaa lurautettiin yhteislauluna Kotkan ruusu (yhteislaulut ovat parhautta!). Miettikää, miten vaikeaa on laulaa monen eripaikkakunnilta tulevien kuorojen voimin yhdessä, kun lauluja ei ole harjoiteltu yhteen eikä suurin osa kuule toisten lauluista mitään. Vaikeaahan se. 

Oma lauantaipäiväni loppui neljän pintaan lähtiessäni kotiin. Juhlat jatkuivat kuitenkin vielä pitkälle sunnuntaihin. Oli hauskaa rupatella laulumiesten kanssa niitä näitä. Osa niistä oli tuntenut mun isoisänkin. Tavallaan siitä tulee aina vähän kateellinen olo. Tuli kuitenkin hyvä mieli siitä, että sai auttaa näissä kyseisissä juhlissa, vaikkakaan en itse paljonkaan hyötynyt niistä. Ei aina tarvitsekaan. Lauantai meni nopeasti, kun sain rupatella satojen musiikinystävien kanssa ja katsella heidän intoaan kuorolaulua kohtaan. 

Innolla odotan taas sitä hetkeä, kun joskus vielä itsekin pääsee laulamaan ihan oikeassa kuorossa. Ehkä joskus vielä.

Day 22 – Something that upsets you

Tällä hetkellä mun mieltä pohdituttaa ja surettaa se, että joillekin ihmisille ystävyys tuntuu olevan jotakin aivan muuta, mitä se itselleni on. Surettaa myös se, että olen ollut pitkään kipeänä eikä vieläkään kaikkeen löydy syytä tai lääkkeitä. Surettaa, ettei ihmiset osaa elää hetkessä ja nauttia tästä päivästä - vaan manaavat kaikenlaista ikävää (vähän sama kuin se, että miksi elää, jos kuolee kuitenkin?). Surettaa, että ihmiset, jotka ajattelevat edeltävän "surkuasian" tavoin, kertovat mulle, mitä kaikkea mun elämässä tulee menemään pieleen. Surettaa, että alkoholi tuntuu olevan janojuoma nykyään. Surettaa, että mun koira on vanha ja se ei oikein jaksa enää tällaisia helteitä. Surettaa, kun poikaystävä on kaukana. Surettaa, kun kaikki ystävät ovat Uusimaalla ja minä täällä Kotkassa. Surettaa, kun kesätyöt ovat vain kesätöitä.

Olikohan siinä kaikki? Kyllä helpotti.

Nickelback / If Today Was Your Last Day

Day 18 – Your favorite birthday

Jos pitää totuudenmukaisesti kertoa, niin mulla on ollut vähän kurjia synttäreitä viime vuosina - eikä niistä sen enempää. Yksi hauska synttäri on kuitenkin ollut suhkot lähiaikoina ja silloin täytin pyöreitä vuosia eli täydet 20. Mentiin parin kaverin kanssa mökille, saunottiin, syötiin, katsottiin leffoja - ja maisteltiin aikuisten juomia. Siinä sitten loppuilta meni siinä, kun popitin Lady Gagan Bad Romancea ja tanssin. Se oli jännää, ja sain yön tunteina lahjaksi lettupannun. Se synttäri tuoksui siideriltä vaatteissa. Sellaiset synttärit ne. Siitä on hyvät muistot.

Day 17 – Your favorite memory

On vaikea sanoa, mikä olisi paras muistoni, koska nautin niin monenlaisista asioista. Uskoisin kuitenkin, että tähän muistoon ei liity mitään suurta saavutusta vaan se olisi joku ihan tavallinen hetki, jossa on tuntunut hyvältä olla. Siinä muistossa on varmasti ihminen tai muutama ja siinä olen ymmärtänyt kuinka tärkeitä ne ovat mulle. Se on hyvä muisto.

Mutta mitään eksaktia muistoa on vaikea kertoa. On tietenkin hienoja muistoja: ylioppilasjuhlat, Jymy-vauva tuli meille asumaan, koulupaikka, leirit (joihin tuntee kuuluvansa niin täydellisesti) jne.

Tänään oli hienoa, kun sain houkuteltua ujot rippikoululaiset nuorisotilan alakertaan jäätelölle. Tänään oli myös hienoa, kun sai vaihtaa farkut hameeseen. Tänään oli hienoa, kun työkaveri kehui oma-aloitteiseksi. Tänään oli hienoa, kun tajusin osaavani taskuparkkeerauksen hyvin. Tänään oli hienoa, kun poikaystävä pitää huolta, ettei ahdistelijat kaappaa mua. Tänään oli hienoa, kun isä löysi mun hartauskansiosta itselleen hartauden, jonka se pitää jossain kirkolliskokouksessa. Tänään oli hienoa, kun velipoika sanoi, että se voi lämmittää mulle iltasaunan.

Elämässä on niin paljon hienoa.

Syksy - kuin rahaa laittaisi pankkiin? Not.

Kesä tuli ja meni. On pakko myöntää, että en osaa edes voivotella asiaa samalla tavalla kuin aiemmin. On ihanaa, kun sää viilenee jo jotenkuten siedettäväksi ja ulkona voi olla pelkäämättä kuolevansa ääripää -sääilmiöiden takia. On myös ihanaa päästä ihmisten pariin ja saada uutta ajateltavaa uuden opintokokonaisuuden myötä.

Syksy on yleensä se vuodenaika, joka muuttaa ihmiset aktiivisemmiksi. Tosin, itselläni tätä aktivoitumista ei ole ainakaan vielä tapahtunut, ja voi hyvinkin olla, että saattaa jokunen tovi vierähtää ennen kuin ilmaantuu edes mitään merkkejä siitä. Minä nimittäin aktivoidun vasta, kun olen saanut nukuttua tarpeeksi. Opiskelijan nukkumisiin menee yllättävän paljon aikaa, ja jos vanha sanonta paikkansa pitää - kohta tilin pitäisi olla sopivasti plussan puolella. On nimittäin yöunet, aamunokoset (ja siihen päälle vielä torkutusta väh. 35min), koulutirsat, ruokalepo, pikaunet junassa tai vaihtoehtoisesti polkupyörän tarakalla, päiväunet (väh. 1,5h), päivällisen sulattamis -nokoset, tenttikirja -nukahtaminen jne. Ja voitteko kuvitella? Silti sitä koko ajan silmä luppaa ja sitä miettii, miten EI ole aikaa nukkua. Ja mikä koomisinta: reseptinä tähän tepsii ainoastaan se, että koettaa nukkua vähemmän tasatakseen unirytmin. Kieroa.

Ikuisena tunnelmoijana ja äitin sisustuslehtien lukijana tiedän myös sen, että syksyllä ei pihtailla kynttilöiden määrässä. Hämäryyden hiipiessä ikkunasta sisään kynttilät palavat jo täyttä häkää ja tuovat myös lämpöä kylmähköön huoneeseen. Niin, syksyn huomaa myös, kun herää aamulla siihen, että nenänpää on kohmeessa ja tarvitsisi toisen täkin. Huoltoyhtiö välttelee patterien ilmausta viimeiseen asti ja lopulta ihmiset joutuvat laittamaan omat vuoraukset ikkunan eteen, jotta iglumeininki ei pahenisi entisestään. Ja kuka senkin älynväläyksen takana on, että patterit asennetaan automaattisesti ikkunan eteen: siihen kaikkein vetoisimpaan paikkaan, jonka takia patteri varmasti porottaa täydellä teholla? Sitten sähköyhtiöstä ilmoitetaan vielä kaiken muun hyvän lisäksi, että: "Niin tuota, kylmän talven takia sähkönmyynnin hintaa on nostettava. Vain +15,9% tällä kertaa." Thanks, you made my day!

Kaikesta päätellen syksy ei olekaan tienausta vaan päinvastoin. Kyllähän sitä rahaa sinne pankkiin menee, mutta aivan väärälle tilille (jos nyt puhutaan vaikkapa Venäjältä kiitävästä sähköstä). Olen suunnitellut pientä nuotiota olohuoneen lattialle, jos muu ei auta. Toivottavasti alakerrassa asuvalla on kotivakuutus.