Lapsenlikkoina koko viikon

Heinäkuun lopulla veljentyttöni 7v ja 9v uskaltautuivat mukaamme Mustasaareen - koko viikoksi. Lasten mielestä automatka tuntui pitkältä, mutta muutoin meni tosi hienosti. Viikko sisälsi lähinnä kanojen hoitoa, kun P:n äiti oli vaelluksella Norjassa.

Olen toisen tytön kummitäti ja toiselle tätsy. Jossakin vaiheessa tuntui, että saattoi mennä vähän kullannuppujen hemmotteluksi. Aamupalaksi oli lettuja, uimaan pääsi joka päivä ja oli kaikkea kivaa ohjelmaa... Hmm... :D

Yhtenä päivänä käytiin katsomassa maatilan eläimiä, joista tytöt odottivat eniten hevostenhoitoa. Kotitilalle oli pieni sisäänpääsymaksu, mutta muutoin näkemistä oli kivasti. Tila sopii retkikohteeksi parhaiten pienille lapsille.

 Kana...

Kotona kerättiin mansikkamaalta mansikoita, kasteltiin huolella kasvihuoneen kasvit/kukat ja leikittiin trampoliinilla.  Miten sattuikin juuri sille viikolle kuumat kelit...

 Tortilla-ilta

Ja siitä hemmottelusta puheenollen... Käytiin vierailemassa molemmissa Vaasan turistikohteissa: Wasalandiassa ja Tropiclandiassa. Tropiclandiassa puljattiin ja saunottiin 4h.

 Wasalandian suosikkipuuha: Liikennemaa

 Wasalandian pelottavin juttu: Kummitustalo

Ja tämä laite oli se, jossa toisen tytön lippalakki katosi... Se varmaan vieläkin kiertää vuoristorataa ympäri...

Tädin näkökulmasta koti-ikävää oli verrattain vähän. Vain yhtenä iltana tuli hysteeriset itkut. Ehkä ensi kesänä teemme tämän reissun uudestaan :)

Kun on aikaa istua iltamyöhällä katselemassa auringonlaskua

Jos jossakin mun mieleni sopukoissa olisi lista täydellisistä hetkistä, niin tässä olisi yksi kärkipäästä. 

Sellainen hetki, kun kesäilta ei meinaa loppua koskaan.

Kun vielä kymmeneltä illalla aurinko on korkealla, ja ehkä vasta aikeissa laskea puiden taakse.

Kun taivaan värit pehmenevät ja sekoittuvat hämärään.

Kun ihan yksinkertaiset asiat osaavat olla uskomattomia, jopa hengellisiä.

Kun auringon viimeiset säteet lämmittävät kasvoja.

Kun auringonsiltaa pitkin voisi kävellä.

Kun sydän on mukana.

Kun ei tarvitse sanoa sanaakaan.

Kun kello tulee yksitoista illalla eikä vieläkään ole kiire mihinkään.

Kun kaikki on niin kaunista, että jokainen sekunti ansaitsisi oman valokuvansa.

Kun pimeydestä näkee valoon (eikä päinvastoin).

Kun sanotaan hyvää yötä, huomiseen. Sellaiset hetket ovat arvokkaita.

Golffausta oikein urakalla!

Mun kesä oli siinä mielessä ihmeellinen, että mulla oli koko kesä "lomaa". Tai työttömyyttä määräaikaisuuksista johtuen. Ehdin lomailla ja ihmetellä maailmaa koko kesäkuun ja koko heinäkuun ennen töiden alkua. Siinä ajassa ehti vaikka mitä - paitsi päivittää blogia kuten huomaatte. Multa on kuukauden verran tekemisiä päivittämättä. Yritän kirjoitella pikkuhiljaa ja muistella kesän kohokohtia pienessä mielessäni, vaikka työt ovatkin jo taas alkaneet. Kesää ei koskaan voi miettiä liikaa!

Olen elämäni aikana minigolfannut tasan kaksi kertaa. Toinen niistä oli polttareissa ja toinen nyt. Hauskaa puuhaa, ja oppii ihmisistä uusia asioita. Minusta tuntuu, että tuossa lajissa pärjää sellaiset, joilla on pitkäjänteisyyttä, rauhallisuutta ja jaksavat keskittyä jokaiseen lyöntiin erikseen. Ja tosiaan, pitäisi varmaan olla myös silmää etäisyyksille ja karkeamotoriikka kunnossa. Jokainen meidän peliporukasta sai ainakin yhden hole-in-one -lyönnin, joten me taisimme olla kaikkea noita luettelemiani asioita... Hmm...

 Raippaluodon siltaa esittävä rata

Ja sitten toisenlaisiin golffauskokemuksiin: kokeilin tänä kesänä ensimmäisen kerran frisbeegolfia. P ja yksi meidän kaveri aina toitottaa kuinka kivaa se on, ja sitten jossakin välissä varmaan lupauduin kokeilemaan. Lajissa frisbeetä heitetään korilta toiselle ja mitä vähemmän heittoja, sitä parempi. Ensimmäinen kokemus oli sellainen, että viiden korin suorittamiseen meni aikaa kaksi tuntia. Siis meiltä kaikilta. Joku puolisen tuntia olisi varmaan ollut normaali suoritusaika. Loppujen lopuksi meiltä hävisi kaksi frisbeetä 20x20m vadelmapusikkoon. Etsimme niitä frisbeetä puoli tuntia, ja sitten luovutimme. 

Toinen frisbeegolf-kokemus oli jo parempi. Mulla oli omat aloittelijan frisbeet eli vähän paremmat kuin yrityslahjoina saadut frisbeet (joista ei saa edes kunnon otetta). Kierrettiin 12 korin rata reilussa tunnissa. Maasto oli tasaisempaa (lue: huomattavasti vähemmän vadelmapusikkoa) ja helpommin hahmotettavaa. Siinä oli jo vähän kuntoilunkin makua, kun käveltiin pitkiä matkoja kiekkojen perässä...

 Joku oli keksinyt kasvattaa puistoon tällaisen ihanan ruusutarhan!! Tuolla ympärillä oli oikein unelmaa heitellä frisbeetä.

Noh, ei koko kesä tietenkään pelkkää ruusuilla tanssimista ja auringonpaistetta ollut. Kerran satoi niin, että voi sanoa, että oikeasti satoi. Minuutissa kivetykset ja saavit tulvivat vettä. Keskustassa oli kuulemma ollut puoli metriä vettä autotiellä, kun viemärit olivat menneet tukkeeseen. Huh. 

Suussa sulavaa, niskaa polttelevaa

P:n äidin mansikkamaalla oli tekemistä. Ja kuuma. Uusia kypsiä marjoja tuntui kasvavan joka päivä saman verran lisää. Kyllä niitä sitten syötiin - ainakin se sata, mitä lupasin alkukesästä. (Haaste: Syö ainakin sata mansikkaa.)

Leivoin muiden iloksi mansikkajuustokakun. En ollut aiemmin kokeillut, mutta lopputulos oli täydellinen. Hyvin mansikkainen ja täyte hitusen vaniljainen kermajuttu. 

Mun mielestä kesällä saa syödä. Etenkin kun on tarjolla ihania omia tomaatteja, kurkkuja ja viittä eri salaatteja. Pian kypsyy myös kesäkurpitsat, kaalit, kaalit, sipulit ja porkkanat. Niitä odotellessa. 

Valsörarna - en vacker plats full av öar

Sinä päivänä oli kuuma. Olimme hölvänneet itseemme aurinkorasvaa, etsineet lippahatut (mun omassa luki: "Sotilaskoti") ja vetäneet lenkkarit jalkaan. Juomapullot oli täytetty vedellä ja kamera ladattu. Edessä oli se reissu, mikä jäi edellisenä kesänä tekemättä. Valassaaret. 

Valassaaret ovat oikeasti yksi suuri saaristo, mikä sijaitsee n. 15km Björköstä Merenkurkun ulkosaaristoon päin. Sinne mennään Raippaluodon siltaa pitkin ja ajetaan vielä n. 20 minuuttia kohti päätepysäkkiä.

Reissuun osallistui meidän lisäksi n. 20 ihmistä. Meitä kuljetettiin Valassaarille Björkön rannasta kahdella veneellä. Ajoimme ja puksuttelimme läpi kivikkoisin rannikon syvemmille vesille. Lintuja oli paljon ja aurinko porotti. Mulla oli päällä oikein paksu miesten pelastusliivitakki, joka tuskastutti lämmöllään ja toisaalta suojasi tuulelta.

Retki kesti yhteensä n. 5h ja maksoi 50€. Melko arvokasta, mutta sisälsi kuljetuksen, opastetun kierroksen ja eväät. Reissun jälkeen hintaa ei oikein enää ajatellut. Oli hieno kokemus nähdä aivan läntisintä Suomea ja tutustua yhteen majakkaan. Niin, saaristossa tosiaan oli yksi Suomen majakoista. 

Tyrniä... onkohan tyttö- vai poikatyrni?

Tässä on  poltettu aluetta, jotta saataisiin ravinteikkaampaa maata, ja siitä syystä on syntynyt täysin kuollut ympyrä puun keskelle. En muista, miksi sitä kutsuttiin. Ympyrän sisällä on täysin erilaiset kasvit kuin sen ulkopuolella. 

Valassaaret on ollut luonnonsuojelualuetta vuodesta 1948 lähtien, ja se sisältää isoimpien saarien - Storskärin ja Äbbskäretin - lisäksi 65 erikokoista saarta ja luotoa. Luonto oli erikoista. Siellä oli varmasti suurin osa kaikista Suomen kasvillisuusalueista. Oli kuivahkoa maata kuivine varpuineen, oli kosteaa suomaista aluetta, oli mäntymetsä, oli haapakoivikko ja muutama perhekuusi... 

Retkemme keskittyi nimenomaan Storskäriin ja Äbbskäretiin.

Saarella kasvu on hitaampaa. Tässä on n. 1,5m korkeita haapoja. Niiden ikä on ainakin 50 vuotta. 

Havukasvillisuutta oli hyvin vähän, mutta tämä perhekuusi sinnitteli vielä. 

Perhekuusi toimii siten, että vanhempien yksilöiden "vanhetessa" ne turvaavat jatkon ja työntävät uuden kuusen juuristaan... suku jatkuu. Yllä olevassa kuvassa pieni kuusivauva.

Valassaarilla näkyi paljon lintuja. Lintuja on saarella nähty aikojen saatossa jopa 273 eri lajia. Tällä hetkellä siellä pesii 80 eri lajia. Myös merikotka on kuulemma tyypillinen saaren asukas. Yllä olevassa kuvassa/näkymässä niitä kuulemma on paljon. En näe yhtään. 

Vanha kivisilta kahden suurimman saaren välillä.... 

enää ei tosin ollut pelkoa, että putoaisi veteen, koska maa on noussut huimaa vauhtia!!

Valassaarten majakan luona oli evästauko. Istuskelimme majakan varjossa juomassa kahvia ja söimme lohivoileipiä. Tiesinkin jo etukäteen, että majakoihin on turha pyytää päästä sisälle. Se on kuulemma turvallisuusriski, jos ei ole rakennettu toista uloskäyntiä. 

Valassaarten majakan on suunnitellut sama yritys, joka suunnitteli Eiffel-tornin 1800-luvun lopulla. Molemmat läheltä nähneenä voin sanoa, että oli niissä kieltämättä jotain samaa näköä. 

36 metriä korkea rautamajakka

Majakka oli kiinni tällaisilla pikkumuttereilla... 

Sitä vain miettii, että mikä voima pitää olla, että saa majakan pysymään paikoillaan?!

Päivän miinukset: Kuumuus, paarmat

Päivän positiiviset: Kaikki muu

Tällaisten päiväretkien jälkeen voi sanoa, että on onni ja ilo asua Suomessa. Meillä on täällä monenlaista nähtävää ja koettavaa. Aina ei tarvitse lähteä Pariisiin Eiffel-tornin juurelle nähdäkseen kulttuuria ja kuuluisaa suunnittelutyötä - saati sitten maisemia. Saarella tosin ei voi yöpyä tai leiriytyä toisin kuin Pariisissa. Noh, jokainen punnitkoon tämän asian sitten omassa mielessään.