Kymmenen blogiani kuvailevaa kuvaa - ja jokunen ylimääräinenkin!

Sain tämmöttisen kuvahaasteen Lauraoo:lta suurinpiirtein kuukausi sitten, ja NYT se haaste otetaan vihdoin vastaan! 

"Kerro kymmenellä kuvalla, mistä aineksista sinun blogisi on tehty. On haastavaa rajoittaa koko blogin aihepiiri kymmenen kuvaan! Haasta viisi bloggaajaa samaan, ja muista kertoa keneltä itse sait kuvahaasteen! Mistä sinun blogisi on tehty.... sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista? :) "

(Otan villin oikeuden muokata tätä haastetta siten, että saatte enemmän kuin 10 kuvaa, vaikka tämän haasteen tarkoitus olikin laittaa pelkästään nuo kymmenen. Kapinallista!) 

1. Minusta... 

  

2. Luonnosta ja ulkoilusta...

3. Ruokajutuista ja syömisestä...

4. Ihmisistä...

PS. Mun elämässä on miljoona ihanaa ihmistä (avokki, perhe, ystävät eri puolilla Suomea, koulukaverit...), ja en voi tarpeeksi kiittää kaikista heistä! En julkaise täällä kenestäkään kuvia ilman lupaa, koska se on laitonta, ja olen sittemmin päättänyt, ettei ole tarpeen julkaista ollenkaan. Tekstissä ja ajatuksissa he kuitenkin ovat koko ajan :)

5. Kukista...

6. Leivonnasta...

7. Opiskelusta...

8. Reissuista ja elämästä...

 Kypros, elokuu-joulukuu 2011

9. Suklaa-addiktiosta...

PS. Söin juuri (tosin oli monta innokasta avustajaa) paketillisen Geisha dark-konvehteja :D

10. Valokuvauksesta...

HAASTE MENEE Niinalle ja Taralle! :)

Mitä tuleman pitää?

Näinä päivinä, kun on ollut lähestulkoon vain pelkästään pakaralihasten koettelua tietokoneen ääressä, happihyppelyt ovat tehneet terää. Lähes joka päivä on ollut olo, että ulos on päästävä. Sain nimipäivälahjaksi uuden mp3-soittimen, ja pari päivää sitten uhmasin sen voimalla kipakkaa pakkasaamua. 

Opinnot ovat tällä hetkellä opinnäytteen esittelyä lukuunottamatta valmiit. Mietin jo uusia tutkimuksia, koska en osaa olla tekemättä mitään. Tulevina kuukausina ennen valmistumista on tulossa kaikennäköistä mukavaa ihmisten ja tapahtumien ansiosta, joten lomailuakin on siis luvassa - ja sitä miä juuri luultavasti tarvitsen. Vaikka tuntuu tällä hetkellä, että opinnäytteen tekeminen ei ole ollut loppujen lopuksi niin iso juttu (mulla on tutkimuksen tekemiseen jonkinlaista ihmeellistä motivaatiota, mitä en ymmärrä), niin silti taitaa edelleen olla stressiä. Sairastelua ei ole kyllä syksyllä ollut, mikä varmasti paljon kertoo myös siitä, että kaikki on hyvin ja olen onnellinen. Se auttaa kaikkeen. 

Tulevaisuus on jotenkin niin hämärä tässä vaiheessa. En osaa yhtään sanoa, mitä vuoden päästä tapahtuu tai missä olen. Ehkä tämä aika ennen valmistujaisia ja vähän sen jälkeen auttaa selkeyttämään ajatuksia siitä, mitä elämältä oikeasti haluaa. Ehkä ei. Brian Adams laulaa kappaleessaan On a day like today, että: "But you never know what might be comin' around your way" - ja on siinä oikeassa. Eihän sitä koskaan tiedä. Jos jokin on aivan varmaa niin se, että jotakin siellä tulevaisuudessa kuitenkin on.

Sitä tulevaa erittäin uteliaana odotellessa...

Lumellisen syksyn päivä

Vain parisen viikkoa sitten kävin iltapäiväkävelyllä syksyisessä Järvenpäässä kaverin kanssa, ja syksy oli uskomattoman värikäs täynnä iloisia, murrettuja sävyjä. Ei voinut sanoa, että oli kylmä - vaikkakin itse pidän pipoa ja käsineitä jo heti alkusyksystä alkaen. Ostin myös syyskukkia ja polttelin kynttilöitä pimenevässä illassa. Joka puolella oli kynttilöitä: sisällä monennäköisissä kipoissa ja ulkona lyhdyissä. P:n äiti oli lähettänyt meille laatikollisen oman maan vihanneksia ja syötiin niitä oikein urakalla (niitä on vielä vähän jäljelläkin). Oli syksyinen olo. 

Kun tänään katsoo ulos, siellä näkyy valkoinen peite maan päällä ja kaikki on valoisampaa kuin kaksi viikkoa sitten. Mietin jo eilen illalla nukkumaan mennessäni sitä, kuinka pakkanen oli nipistellyt poskia iltakävelyllä, ja että lumi oli tuoksunut kaikessa siinä kylmyydessä. Aamulla herätessä ja naaman pestyäni kurkkasin kylpyhuoneen ikkunasta ulos, kipitin nopeasti hakemaan P:n ja katseltiin sitten yhdessä, kuinka tosiaan oli taas tullut ensilumi. 

 Äiti osti meille kanervia. Niin ovat nättejä ja ilahduttavat pitkään!

Tavallaan olisi ollut mukavaa, jos lumeton syksy olisi jatkunut muutaman päivän pidempään, mutta talven lapsena lumentulo ilahduttaa ihan aidosti. Niin, kyllähän tämä vielä tavallaan syksyä on, mutta myös alkavaa talvea. Ja jos tulee paha tilanne, niin ainahan sitä voi leikkiä, että on syksy. Syödä niitä anopin porkkanoita ja ostaa kaupasta ruusukaaleja, polttaa kynttilöitä lumesta huolimatta (suggestion: mieluiten läpi vuoden) ja pitää syksyn kirkkaita värejä päällään kuten kellertävien lehtien -keltaista. 

PS. Ruusukaaleista ja pekonista saa kivanmakuista, helppotekoista ruokaa. Tarvitsee vain haudutella pannulla ja lisäillä niitä mausteita, mistä itse tykkäilee :)

 Ja ne ovat syötävän söpöjä, eivätkö olekin?

Merituulessa pimpalipampali soi

Viikko sitten olin Kotkassa vähän reilumman aikaa ja puuhastelin opinnäytteen parissa. Sittemmin sama homma on vienyt aikaa kotonakin, ja olen saanut monta asiaa etenemään melko hyvin. Vielä olisi puurrettavaa, mutta ennen loppurutistusta kipuilen kotona lepolomalla (ja päivitän tänne vähän Kotkailuajan juttuja). 

 Silloin vielä joskus muinoin, kun pystyin syömään (lue: kun suu ei ollut kipeä ja sinne sai mahdutettua muutakin kuin jäätelöä, mikä sulaa hetkessä) tein mustikkapiirakkaa. Meilläpäin ei herkut kauaa vanhene, joten se oli syöty alta aikayksikön...

Käytiin myös pikkuporukalla katselemassa sateista ja tuulista Katariinan puistoa. Siellä oli mulle uutta ainakin sellainen pimpalipampali -soittopeli (tai sitten en vain ole bongannut sitä aiemmin). Kuten sanoin, niin sade ja tuuli olivat melkoiset, ja äiti taisikin jossakin vaiheessa sanoa lähtevänsä lentoon. 

 Syksy on jo pitkällä. Tavallaan lumentulo kutkuttelee jo...

 Tuon labyrintin kun kävelee keskustaan ja takaisin, niin se on reilun kilometrin lenkki...

 Tämä on se pimpalipampali! Sateesta ja tuulesta huolimatta soi oikein kauniisti :)

Kerroin, että vietän lepolomaa ja sehän tarkoittaa sitä, että torstaina multa leikattiin kaksi viisaudenhammasta oikealta puolelta poskea. Siitä on jo kaksi päivää aikaa ja tuossa mun siloposken tilalla on siitä asti möllöttänyt vastaavanmoinen toinen poski ja lisäksi iso patti. Koitan repiä siitä Schumacher-huumoria, mutta kaipaan jo neljän seinän sisältä pois, kipu voisi hellittää ja jäätelö jokaisella ruoalla ei enää maistu. Vahvoilla lääkkeillä pärjää ja olen koittanut muussailla P:lle tekemiäni ruokia soseeksi tai mössöksi, koska en vain millään kykene elämään makealla vaikka herkkusuu olenkin. Toivottavasti huomenna on jo parempi. 

Tämä erätauko ei kuitenkaan kestä kuin kuukauden, koska jo silloin otan toisen matsin hammaslääkärin kanssa. Parit hampaat ja toinen poski turvoksissa, o-ou...