Vihreän krokon tarina

700 sivua pikkuprinttiä. Yksilö ja sen hitaasti toimiva tiedonrakennus. Muistikapasiteetin kuormittuneisuus. Sitä tämä on lähinnä ollut. Oon miettinyt näitä asioita työmatkoilla (näen esim. jokapuolella skeemoja ja jopa työmatkalla näkemäni talot assimiloituu toistensa kanssa assosiaatioverkostoiksi, joista lopuksi koostuu muistijärjestelmään ehyt kokonaisuus). Vähän niin kuin kartan syntyminen mieleen lähialueesta, mutta höystettynä psykologian sanastolla.

En lue yleensä koskaan mitään, mutta nyt on ollut pakko. Mun luontainen oppimisstrategia on se, että yritän ymmärtää asiasisällön ja luoda mielikuvia teorian yhteydestä käytäntöön. Teen muistiinpanoja - kaikesta. Se on mun tapa hahmottaa ja rakentaa/siirtää havaintoja muistiin. Jos en kirjoita asioita ylös, unohdan ne. Eikä ihme, kun on niin paljon, mitä pitäisi muistaa. Kalenterit ja muistilaput ovat hieno keksintö!

Jossakin vaiheessa teorioita oli pakko vähän keventää tenttikirjojen mustaa valkoisella -meininkiä ja leikkasin sitten jostakin lehdestä tuon ensimmäisen kuvan krokotiilin sivujen iloksi...

Teetä, kynttilöitä ja kukkasia rentoutumiseen... Niin ja jouluvaloja... :D

Mulla on ollut nyt keväällä jokunen tentti, mutta tässä oli tähän asti eniten työtä. Mulla oli lukemisessa tosi kiirus aikataulu (ehkä omaa syytä, ehkä väsymystä), joten luin tuon Tutkivan oppimisen tällä viikolla iltasella (n. 300 sivua). Ja niin kuin äsken sanoin, niin en ole mikään lukijaihminen. Yhtenä iltana tällä viikolla olin työpäivän jälkeen niin väsynyt, että nukahdin jo klo 19 ja heräsin seuraavana aamuna klo 7. Siinä meni sen illan/päivän lukemiset sitten. 

Tentin onnistumisesta en osaa sanoa, mutta se ei nyt tällä hetkellä olekaan se tärkein tavoite. Puhuttiin jo aiemmin keväällä opiskelukaverin kanssa, että käytäisiin jonkun tentin jälkeen Ateneumissa katsomassa Tove Janssonin juhlanäyttely - ja eilen toteuttiin tämä hyvä suunnitelma. Ja kannatti mennä. Tuolla Ateneumin seinien sisällä oli näyttely, mistä kaikki varmasti löytävät itselleen jotakin. Teoksissa näkyi historia ja minä olin aistivinani tietynlaista pimeyttäkin. Yksinäisyyttä. Omia visioita. Ajan karuutta. Muumit olivat suloisia, mutta niissä ei ollut sitä 80-luvun "muumiutta" niin paljon kuin olin olettanut. Ne olivat aikuisille tehtyjä muumeja. Mielenkiintoista. 

Vihreä kroko siirtyy ensi viikolla uusien haasteiden pariin. Ja yhä enemmän pitäisi jaksaa iltasella töiden jälkeen. Mulla on tällä hetkellä talo täynnä kukkasia: tulppaaneja, neilikoita ja vihreää. Ajattelin, että jos en itse pääse luonnon luo, niin tuon sen kotiin... :) Kivaa sunnuntaipäivän jatkoa kaikille!

Aherruskuukaudet ja vähän itsensä hemmottelua siinä ohessa

Tällä hetkellä makaan flunssan ja kuumeen kourissa kotona. En ole pitkään aikaan ollut tällä tavalla heikko-oloinen. Mieltäni piristääkseni tein tänään flunssantaltutus kasvissosekeittoa (siinä oli kaikkia kasviksia ja vihanneksia + koskenlaskijajuusto) ja olen miettinyt mukavia juttuja viimekuukausilta. 

Opiskelu on vienyt iltoja kohtuullisesti, mutta myös viikonloppuja. Olen melko kunnianhimoinen (en perfektionisti, vaan kunnianhimoinen) ja  niihin asioihin, joista välitän, käytän paljon aikaa ja voimia. Työn ohella koen, että oman tietämyksen "kasvattaminen" opiskelemalla on järkevää. Onpas kaikenkattava lause...

Yhden tammikuisen lauantaiaamupäivän tentissä taas viettäneenä, saatoin hetkeksi siirtyä viettämään sitä oikeaa viikonloppua herkuttelemalla hyvässä seurassa.

 Bliniannos

 Kuhaa ja kasviksia

Täyteläinen suklaajuttu... oivoi!

Tuollaisia ruokia ei meillä ihan joka päivä syödä. Viimeaikoina on ruokalistalla ollut lähinnä maitokaalikeitto, lämpimät voileivät, makaronilaatikko, kanawokki, kalasoppa ja tänään sitten se kasvissosekeitto. Blinejä toisaalta voisi itsekin tehdä tässä keväällä. Mulla on ollut suunnitteilla venäläistyyppinen menu. Pitäisi vain toteuttaa.

Ainiin, ja mitä siihen äsken mainitsemaani rentouttavaan viikonloppuun tulee, niin pitihän sitä silloin vielä samana päivänä (tentin ja ruoan jälkeen) käydä parin tunnin kierroksella Educa-messuilla (opetusalan messut). Lippulappusten lisäksi löysin kassini painoksi kirjan, mikä kertoo Mamu-lasten suomen kielen opettelusta ja siitä, miten kielen opettelussa on tärkeintä sanojen oppiminen ja siten itsensä ilmaiseminen. Kieliopilla eli sanojen taivutuksilla ja muilla ei ole niinkään väliä siinä vaiheessa, kun on kyse lapsen pärjäämisestä ja sopeutumisesta uuteen ympäristöön ja kulttuuriin.

Raikasta ilmaa ja nakkisoppaa

Elokuun lopulla oli JäMen (täkäläinen partiolippukunta) syyskauden avajaiset ja suunnistettiin lippukunnan voimin Sipoonkorven kansallispuistoon. Vaellettiin noin 6km:n reissu vaativassa ja paikoittain jyrkässä Sotungin Kalkkiruukin luontopolulla. Välillä kalliota kiivetessä tuntui kuin olisi kavunnut lipputankoa ylöspäin. 

Luontoon.fi -sivusto osaa kertoa meidän reissunähtävyyksistä tällaista: 

"Kalkkiruukin luontopolku kiertää pelto- ja metsämaisemissa perinteisellä kalkkikaivos- ja maatalousalueella Vantaan Sotungin kylän tuntumassa. Kalkkiruukin alue on vanhoja Håkansbölen kartanon maita. Perinteisten maatalouselinkeinojen lisäksi alueella on harjoitettu kalkinlouhintaa ja -polttoa. Arkeologit eivät ole löytäneet merkkejä ruukkialueesta polun tuntumasta, kalkkilouhoksia ja kalkkiuuneja kylläkin."

 Kalkkilouhos täynnä vettä

Mulle ei selvinnyt, että milloin näitä kalkkilouhoksia ja -uuneja on tarkalleen ottaen käytetty, mutta villinä veikkauksena, että joskus 1800-luvun lopulla. Syvyyttä maasta kiviharjanteen korkeimpaan kohtaan oli jotakuinkin 13 metriä eli yhden kuusenmitan verran. 

 Ja siinä teille niitä tuuheita kuusia

Maasto tosiaan oli vaihtelevaa: välillä olimme sammalmetsässä, välillä tiheässä ja karussa kuusikossa ja välillä korkealla kalliolla. Matkan aikana satoi vettä, mutta lapsista reissunteko tuntui kivalta siitä huolimatta. Kun oli varannut mukaan lämpimiä vaihtovaatteita ja sadevarusteet, niin ei ollut mitään hätää. Minäkin pärjäsin saappaisillani koko matkan - vaikkakin välillä hirvitti kivuta niillä ylös ja alas märkää kallionjyrkännettä kivikkoineen ja kantoineen.

"Korkeimmalta kalliolta, Högbergetiltä, avautuu näköala yli metsien Vuosaaren satamanostureille saakka."

Sattuipa muuten olemaan myös ihan virallinen Retkipäivä ja nähtiin alueella paljon eri-ikäisiä retkeilijöitä lapsista ulkomaalaistaustaisiin marjanpoimijoihin.

 Erikoisesti muodostunut kallioseinämän alaosa... 

Ihaninta sateisessa ja pilvisessä ulkoilussa oli se, että se kostea ja raikas ilma teki tosi hyvää. Muutaman kerran vaelluksen aikana pysähdyttiin harjoittelemaan erinäisiä partiojuttuja. Iltapäivällä saavuimme laavulle, jossa valmistettiin porukalla nakkikeittoa. Jokainen voi kuvitella, minkälainen show oli, kun 40 lasta (suurin osa eka-tokaluokkalaisia) yritti omien puukkojensa kanssa pilkkoa alustaltaan lipeäviä porkkanoita ja kovia, raakoja perunoita...

 Nakkikeitto porisee

 Positiivista päiväretkessä on ehdottamasti kevyt reppu!

Omena-kaurajuttua vaniljakastikkeella, namnam

Tehtiin yhden mun lauman sudenpentupojan kanssa parityönä jälkkäri puoliksi. Jos nakkikeitto oli hyvää, niin tuo avotulessa valmistunut omenaherkku oli sitäkin suussa sulavampaa! 

Tähän mun hektiseen arkeen tämä partiotouhu on kyllä ehdottomasti parasta lääkettä. Ollaan aina ulkona ja nautitaan sellaisista asioista, joilla ei tarvitse stressata päätään yhtään. Toki siinäkin on koko ajan kasvatus ja toisista huolehtiminen läsnä, mutta se on kuitenkin vapaaehtoista ja vähän kuin harrastus. Ihanaa! Seuraava tällainen ihan reilu vaellus meidän oman lauman kesken tulee olemaan loka-marraskuun tienoilla. 

Tämän partioviikonlopun jälkeen oon myös käynyt yhdellä seurakunnan eskari-ekaluokkalaisten päiväleirillä, sairastellut flunssaa ja poskiontelotulehdusta (ja laittavat minut myös astmatesteihin), tenttinyt mun elämän ensimmäisen yliopistotentin aiheesta konstruktivistinen oppimisteoria verrattuna aikaisempiin opetus- ja oppimismalleihin sekä osallistunut työhyvinvointikoulutukseen, mikä toivottavasti auttoi työyhteisöämme pääsemään kaikessa hyvään alkuun.

Reippautta, reippautta. Ja lepoa sinne johonkin väliin. Kuitti. 

Maailman pelastusta

Mun oli tarkoitus päivittää jo noin pari-kolme viikkoa sitten, mutta muut ajatukset veivät mennessään. Oikeasti juuri tässä kohtaa piti lukea mun arjesta ja siitä, kuinka oon saanut täytettyä kalenterin täpösen täyteen ja että harjoittelen ajanhallintaa. Siinä kohtaa, kun teksti alkoi olla valmis ja oikoluin sen, niin painoin tietoisesti delete-nappia. Ei sitä pitänytkään koskaan julkaista. Se oli vain mulle itselleni pieneksi huomautukseksi, että: "Hetkonen hei, hellitä vähän!"

Mun syksyn kulkuun kuuluvat nämä asiat - tässä samaisessa järjestyksessä: Työ, opiskelu, partio ja seurakunta. Nuo neljä sanaa voisi tiivistää kahteen sanaan: lapset ja kasvatus. Nuo kaksi sanaa voisi tiivistää yhteen sanaan: unelmatyö. Sitä kohti tässä pikkuhiljaa pakerrataan ja aherretaan ja puserretaan - ja sitä myös koko ajan tehdään. 

Ihanaa, kun voi käyttää saappaita :)

Iltarusko Kavalanjärvellä

Kuuluu mun elämään toki VÄHÄN muutakin. Olen ajatuksissani lähes alati perheeni ja ystävieni luona, ja pyrin pitämään yhteyttä sen verran kuin vain mahdollista. Yritän löytää sitä kaiken perustana olevaa motivaatiota ja voimaa arjen pienistä asioista, ja huomata edistymistä monenlaisissa ammatillisissa asioissa. Toisinaan huomaan olevani liiankin sitoutunut siihen, että kaikilla maailman lapsilla olisi parempi olo ja heistä kasvaisi sivistyneitä yhteiskunnan jäseniä, johon kasvatus tähtää.

Toppuuttelen itseäni siinä, ettei yksi ihminen voi pelastaa kaikkia maailman lapsia. Että kyllä se 1000 lasta mun elämän aikana riittää, jos tätä vauhtia  (lue: kaikki mun tekeminen - jopa vapaa-ajalla - liittyy varhaiskasvatukseen) jatkuu. Tai jos vaikka vaan yhdelle lapselle näistä kaikista jäisi sellainen olo, että elämä on kaiken arvoista, niin sitä voisi sitten itsekin tietää tehneensä jotakin oikein.

Ja tuntuu, että tässä samalla tekee itselleen hyvää, kun haluaa muille hyvää ja rakastaa niitä kaikkia pikkuvilperttejä, jotka aloittelevat taivaltaan.

Opinnäyte on vihdoin valmis!

Torstaiaamuna kipitettiin opiskelutoverin kanssa koululle jo ennen yhdeksää. Sinä aamuna tulostin n. 500 A4-kokoista paperia samalla tuskastellen koulun kopiokoneen, kopiokorttien ja kaiken kopioimiseen liittyvän kanssa. Diak hyvää hyvyyttään antoi meille joka lukuvuosi kaksi kopiokorttia (sis. 100 ilmaista kopiota) ja valmistumislukukautena yhden ylimääräisen. Epäonnekseni minulla ei ole ollut opiskeluaikanani tulostinta omasta takaa ja jouduin käyttämään mitättömiinkin koulutehtäviin koulun tulostinta. Tästä kaikesta johtuen kopiokorttini olivat raakileita ja jotkut tehtävät olivat syöneet niistä aikamoiset palat. Useimmissa oli  enää n. 38 kopiointikertaa jäljellä. Sain "entiseltä ja nykyiseltä" kolleegaltani hänen kopiokorttejaan, mikä auttoi suunnattomasti, mutta ongelmilta ei säästytty. Ja miten tämä kaikki vaikutti torstaiaamuuni? 

Opinnäytteestäni tuli hieman laajempi kuin mitä oli tarkoitus (lue: sivumäärä lähentelee kattoa), ja en voinut mitenkään yksinkertaisesti kopioida sitä kaikkea. Piti jakaa työ osiin ja laskea, että kunkin yksittäisen kopikortin anti riittää. Lisävivahdetta touhuun toi se, että molemmat kopiokoneet tukkiutuivat tasaisin väliajoin jättäen sisäänsä neljä-viisi paperia. Jos en muuta oppinut, niin ainakin fiksaamaan koneen ehjäksi. 

Loppujen lopuksi mulla oli 5x100 sivua tekstiä ympäri koulun kopiohuonetta ja vähän sen ulkopuolellakin. Olin paperin määrästä sekaisin, ja osa niistä vielä ennätti putoamaan tulostimen taakse sekoittaen "koko pakan". Lisäksi oli otettava huomioon, että kaikki ne 12 värillistä kopiota olivat jakautuneet pelkästään kolmeen paperipinoon. (Siinä hötäkässä ja kiireessä soitti myös lehtimyyjä kaupaten Kodin kuvalehteä. Olisin saanut saunatuotteita kaupan päälle. En tarttunut tarjoukseen). Sellaista. 

Edelleenkin olen erittäin ärsyyntynyt kaikesta tästä turhasta paperin määrästä. Vaikka paperilta on mukavampi lukea kuin tietokoneen näytöltä, niin eikö se kuitenkin olisi parempi, että tällainen ruljanssi hoidettaisiin sähköisesti? Toinen huomautettava asia on, että laajaa opinnäytettä ei kopiokorttimäärän niukkuuden perusteella sovi tehdä. Kaksin tehdessä olisi ollut helpompaa kopiokorttien määrän kaksinkertaistuessa, mutta yksin laajan opinnäytteen tekeminen kaatuu viimeistään kopiourakkaan. Kiitos ylimääräisten korttien, en ole vararikossa. 

Kaksi pinoa meni opinnäytteen tarkastavien opettajien huomaan ja loput kolme myöhemmin torstaina painoon Helsingin Unigrafiaan (Yliopistopaino). Ei se painoon vieminenkään ihan ongelmitta sujunut. Koululta kiidätettiin meille tulostamaan kaverin opinnäytteen värikopioita. Sen jälkeen piipahdettiin Citymarketissa asioimassa, myöhästyttiin junasta ja ajeltiin Keravalle seuraavaa junaa odottelemaan. Parkkipaikat ovat muuten kiven alla. Lady Bug (kaverin auto) oli ainut kelvollinen ja kiitettävästi toimiva asia koko reissussa. 

Eilen perjantaina oli siivouspäivä ja SE päivä, jolloin sen valmiin työn sai sitten lopulta käsiin hypisteltäväksi. Virheitäkin toki heti löytyi, mutta ne eivät jaksa hetkauttaa ainakaan tässä vaiheessa. Työn toivoisi herättävän keskustelua, mutta muuten sitä ei kyllä itse ainakaan jaksa vatvoa kamalasti. Ehkä jossakin vaiheessa minusta tulee tutkija. Saa nähdä. 

Luettavissa netistä kuukauden sisällä...

Virallinen opparin valmistumisbiisi on Kaija Koo:n Tinakenkätyttö. Siinä kerrotaan kuinka "näillä teillä loppuun palaa ja tinakengät on sulaa laavaa". Ei tässä nyt burn outissa olla, mutta syksyn mitaan  stressi on kuitenkin syönyt valmistumisen kynnyksellä olevaa opiskelijaa. Itkuilta ei ole vältytty. On ollut niin kiire, ettei ole ehtinyt ajatella tämän kaiken merkitystä tarkemmin elämän suuressa kokonaisuudessa (oikeastihan tämä on vain pikkuetappi kaiken keskellä) ja välillä on tuntunut, että jos ei liiku ja tee, niin ne kuuluisat tinakengät uhkaavat sulaa. Paikoillaan pysyminen on ollut vaikeaa. 

Ja kun elämä on kerrankin suurta, opiskelija saa nauttia yhden Mansikka Margaritan hyvällä omatunnolla!

Kuukauden päästä on viralliset valmistujaisjuhlat koululla. Siihen asti mulle on mahdollisesti annettu aikaa selvitä tästä kaikesta henkisesti (ja etsiä työpaikkaa, minkä olen jo toki aloittanut viikkoja sitten). Aion kuitenkin antaa itselleni aikaa ja tilaa. Aion maanantaina viedä painetun opinnäytteen koululle, vilkuttaa nätisti kaikelle sille ja etsiä kaupungin kirjastosta käsiini Dianan elämäkerran. Siitä se lähtee taas jälleen kerran. Elämä.

Rentoutumisviikonloppu kera paksun posken ja hyvän seuran

Olen käynyt tämän syksyn aikana hammaslääkärissä 6 kertaa. Monet niistä kerroista olivat sellaisia, joissa hammaslääkärit tutustuivat mun purukalustoon, korjailivat jotain pikkuvikoja (lue: karkki maistuu aina), varailtiin pari uutta aikaa ja mun pankkitila vinkui. Multa on tässä viime näkemän myös lähtenyt neljä viisaudenhammasta. Viime viikolla multa poistettiin viimeinen niistä ja se aiheutti taas melkoisen turvotuksen posken tienoille. Tämä kuopus toi myös mukanaan kivun, mitä aiemmissa hampaanpoistoissa ei liiemmin ollut.  Molemmat turvotuskerrat kestivät 4 kokonaista päivää ennen kuin poski muotoutui normaaliksi. 

Viikonloppuna poski komeili suurena ja muhkeana samalla, kun anoppi oli kyläilemässä Kotkassa mun vanhempien luona. Menomatkalla Kotkaan käväistiin Brunbergin tehtaanmyymälässä Porvoossa ja ostettiin joulusuklaita (taitanevatko jouluun asti riittää?) monenlaista sorttia. Kotkassa vietettiin iltaa syöden ja televisiota katsellen. Äiti oli kutsunut mun molemmat veljet ja heidän joukkonsa lauantaiksi syömään. Kaikki oli joukolla katsomassa mun poske... eiku anoppia. 

Ruokatarjoilut vastasivat joulupöytää, mikä oli mun suukirurgisen toimenpiteen jälkeen pelkästään positiivista. Viikonloppu sisälsi muutoin paljon ohjelmaa. Äiti ja iskä halusivat näyttää P:n äidille kaiken mahdollisen Kotkasta. Käytiin mm. katsomassa Langinkosken keisarillista kalastusmajaa ulkoapäin ja kosken kuohinaa. 

Langinkosken jälkeen ajeltiin Mussalon satamaan, ja sieltä sitten Vellamoon. Vellamossa toimii Suomen merimuseo, Kymenlaakson museo ja vaihtuvia näyttelyitä. Tällä kertaa vaihtuva näyttely koski erään kotkalaisen paperinukkekokoelmaa. Olin käynyt Vellamossa aikaisemminkin, mutta siellä on niin paljon nähtävää ja opittavaa, että toinen kerta ei ollut ollenkaan pahaksi. 

 Tuon päältä kävellessä lehdet väistyivät tieltä.

Mitäs tänään syötäisiin?

Paperinukkekokoelma oli valtava!

Tässä on piirretty itsetehdylle paperinukelle vaatteita. Mitä 2000-luvun lapset tykkäisivät tällaisesta leikistä?

Postikortteja, iso paatti ja huge laivanupotuspeli. Jälkimmäinen ei ihan mihin vain olohuoneeseen mahtuisikaan! :D

Kaiken kaikkiaan oli mukava ja rentouttava viikonloppu. Olen tässä syksyn aikana nipistänyt itsestäni 100 sivuisen opinnäytetyön ja oli ihanaa olla kokonainen viikonloppu ilman sitä. Esittelin opinnäytetyöni julkistamisseminaarissa viime viikon keskiviikkona ja nyt olen viimeistellyt sitä sen jälkeen lopulliseen muotoonsa. Huomenna keskiviikkona on viimeinen opinnäytetyöopintoihin kuuluva lähiopetus. Opettaja luultavasti auttaa vähän asetuksien kanssa ja käydään läpi, miten työ julkaistaan Theseus tietokannassa. Torstaina vien työn painoon Helsinkiin ja maanantaina palautan painetun version koululle. Kaikki on tapahtunut niin nopeasti. 

Kuukauden päästä on valmistujaisjuhlat. Mihin aika oikein katoaa?

Päivä elämästäni 15.5.2012

Taas on tovi vierähtänyt edellisestä blogimerkinnästä, joten seuraavaksi muutama sana (tai sanoja) edeltävistä viikoista: koulu, opinnäytetyö, uintiharrastuksen eheyttäminen ja kavereitten kanssa oleskelu. Eipä siinä muuta. Aurinko vaikuttaa positiivisesti mielialoihin ja oikeastaa pelkkä kesän läsnäolo piristää kaikkia elämän osa-alueita. 

Oikeastaan mun oli tarkoitus kirjoittaa tänne jo pari viikkoa sitten, mutta kadotin kamerajohdon (löytyi sittemmin siivotessa romuläjien alta) ja viivästyi hiukan. 

Monesti bloggaajat tekevät erilaisia kuvareportaaseja elämästään. Ajattelin itse myös kokeilla sellaista ja näyttää teille kuvin, mitä kaikkea yhteen mun päivään (A day of my life) on sisältynyt. Valitsemani päivä kyseisen haasteen tekemiseen oli sattumanvarainen. 15.5.2012 aamulla tuntui, että tänään voisi olla sellainen päivä, että valokuvaus melkein tilanteessa kuin tilanteessa onnistuisi. Oli sattumalta myös maailman ensimmäinen kansainvälinen valokuvauspäivä. Pidemmittä puheitta...

 Aamu alkoi kahdeksan yhdeksän välillä, vaikka oli vapaapäivä. 

Aamuheräämiset ovat vaikeita ja usein menen kahvin laittamisen jälkeen uudestaan sänkyyn...

 Klo 9:14 aamupalaksi mukillinen kahvia ja voileipä. 

 Aamulääkkeet: kalanmaksaöljytabletti, D-vitamiinia ja sinkkitabletti... 

Klo 9:30 Hamppipesu ja siihen tarvittavat vermeet. 

 Käytän aamuisin (ja muutoinkin päivän mittaan) miljoonaa eri purnukkaa. 

 Kokeilin Lumenelta tämmöistä. Jännästi tämä tuote tuoksuu suomalaisuudelta.

Tää on joka aamun ja illan kiva naamanpelastus!  

 Oriflamen jotain päivävoiteen tapaista vuodelta x. Löysin tämän äitin hyllystä ja sillä tiellä se on vieläkin.

 Tämä Nina Riccin hajuvesi on yksi mun lemppareista! Oon muutenkin hajuvesi-ihminen.

 Mun hiukset on yleensä hamppua ja tarvitsen jotakin suihketta päivittäin. Tämä on tähän asti kokeilemistani ehdottomasti parhaimman tuoksuinen - vaniljainen! 

 Aamujuttujen jälkeen. 

 Katselin, kun tavarajuna meni ohi. 

Kastelin mun parvekkeella asustelevia lapsia. 

 Kalenterissa luki tämmöistä ja sitä ennen piti saada monta asiaa tehtyä. 

Klo 11:00 mietin opinnäytetyöjuttuja... 

Ei ole kuvaa, mutta tässä välissä syötiin lounasta. Syötiin rypsiporsasta, riisiä,  herne-maissi-porkkanaa ja salaattia. 

 Klo 13:00 otin kaapista uimapuvun ja -lasit ja suunnistin kohti uimahallia. 

Klo 13:15 uimahallilla. 

 Klo 14:45 olin kotona ja laitoin pyykit kuivumaan. 

 Herkkuhetki jäätelön parissa! 

 Postiluukusta tupsahti Partioaitan uusin esite. Oli kiva juttu. 

Tämä oli jännä juttu. Kaikkea sitä järjestetäänkin. 

 Tämä oli erityisen mieluisa juttu. On kiva, että tässä Järvenpään lähellä on jokin paikka, mihin voi halutessaan mennä luontoon.  

Klo 18:00 piti olla luokan saunaillassa, mutta väänsin opparin kyselyä valmiiksi (ja meikkasin). 

Klo 18:45 pyöräiltiin koululle ja tällaiselta näytti kampuksen saunarannassa. Tyyntä ja kaunista. 

Klo 19:00 mentiin muiden luokkalaisten kanssa pelaamaan pesäpalloa. Meidän joukkue hävisi (mutta yksilösuorituksena mulla meni oikein kivasti). 

Ruoka ennen kaikkea. 

 Me tuotiin saunailtaan dippejä ja sipsejä.

Eväät oli runsaat ja suolaiset.  

Allekirjoittaneella oli mekko ja ekakertaa tänä vuonna ballerinat. 

Luokkakaverin tekemä salaatti oli ylihyvää! Täytyy tehdä joskus samanlaista.  

Klo 20:00 istuttiin nuotion äärellä, juteltiin ja grillailtiin. 

 Klo 22:00 aurinko laski. Kesäiseltä vaikutti. 

 Tässä vielä kuva saunasta ja likaisesta vedestä. 

Klo 00:01 pyöräiltiin takaisin kotiapäin. 

Klo 00:20 pesin naaman ja hampaat, minkä jälkeen...