Tosi elämän selviytyjät

Tähän kesään kuului yksi leiri. Sullouduttiin n. 30 jämeläisen kanssa bussiin ja köröteltiin kohti Porvoon saaristoa. Satoi vettä koko leirin ajan. Jos oli osannut vilkaista ulos ikkunasta lähtöaamuna tai edes säätiedotteita loppuviikolle, niin oli osannut pakata suhkot oikeanlaisia varusteita kesäleirille: saappaat, sadetakki, villasukat, lämpimät GoreTex-housut (joita pidän talvella), pitkähihaisia kerrastoja, villapaita, huppareita, parit pitkikset, ohut pipo, villaiset sormikkaat...

 Temppujen temppu on saada viikonlopun varusteet kuivumaan sateisessa ja kosteassa metsässä...

Leiri kesti torstaiaamusta sunnuntai-iltaan. Mukana oli piiristä useampia lippukuntia, ja myös evp:tä eli ei-vielä-partiolaisia ympäri Uusimaata. Leiri oli monikulttuurinen eli mukana oli myös maahanmuuttajia, joista osa oli ollut Suomessa vain muutaman viikon. Millaisetkohan muistot heille jäi leiristä? Muistavatkohan he sateen vai ihmiset, jotka pitivät yhtä? 

4. Nuku teltassa

Ensimmäinen päivä kului telttoja kasaillessa. Meillä oli mukana 5 Niger-telttaa (yllä kuvassa) ja muutamia muita. Meidän pienimmät leiriläiset jaksoivat yllättävän hyvin auttaa telttojen rakennuksessa huonosta säästä huolimatta. 

Leirin nimi oli Kämppi

Leirin ohjelmassa tutustuttiin eri kulttuureihin ja erilaisuuteen. Kantavana teemana oli Afrikka. Esimerkiksi kylät, joissa asuimme/nukuimme olivat nimetty Savanniksi, Tundraksi ja Aavikoksi. Yhteensä leirillä oli n. 200 ihmistä.

Leirillä soitettiin rytmikästä musiikkia

Ja kuultiin afrikkalaisesta kulttuurista ja siitä, miten jokaisesta pidetään huolta

Isoimmat leiriläiset saivat tehdä graffiteja liittyen Kämppi-leiriin

Ruokavälinepussit roikkumassa

Leiri pidettiin upeissa maisemissa. Voin vain kuvitella kuinka kaunista siellä olisikaan ollut, jos olisi ollut hyvä ilma koko ajan. Alueen ympäröi suuret, laakeat kalliot ja merimaisemat. Käytiin yhden sudenpentupojan kanssa valokuvailemassa ja kierrettiin alue ympäri. 

Sudenpennut saivat kokeilla leirillä ensimmäistä kertaa telttasaunaa ja leirisuihkua (vesi suihkuun tuli suoraan merestä). Uiminen oli suosittua sadesäästä huolimatta - tai ainakin saunominen kohmeisten päivien jälkeen. Joka päivä sai saunoa. 

Ruokahuolto teki ruokaa, jolla pärjäsi leirin ajan. Kahvilasta sai kahvia - silloin tällöin, jos osui paikalle oikeaan aikaan. 

Kahvilassa sai pelailla: tässä meillä oli meneillään Alias

Elävässä kirjastossa lainattiin mieluinen kirja otsikon (esim. "Maahanmuuttaja") perusteella... Tarinaa kertoi asiantuntija eli sellainen ihminen, jolla oli asiasta kokemusta

Sateinen keli ja kävyn päällä nukkuminen otti osansa myös minusta. Lauantain iltapäivällä mulle nousi kuumetta ja makasin teltassa makuupussin sisällä hytisemässä. Nukuin kolmisen tuntia, jonka jälkeen jaksoi osallistua viimeisen illan ohjelmaan (lue: osallistua iltapalaan). Kalliolla soi musiikki ja ihmiset olivat ringissä. Joku kävi aina välillä keskellä tanssimassa afrikkalaiseen tyyliin. Viereisellä nuotiolla sai paistaa itselleen hotdogeja. 

Kaikesta selvittiin ja jaksoin olla mukana sunnuntai-iltaan asti. Bussilla kotiin körötellessä oli selviytyjä-fiilis. Väsytti. Teki mieli kunnon ruokaa. Lapset nukkuivat vieressä. Oli hyvä mennä kohti kotia.

Kevätretkellä

Olimme maaliskuun puolessa välissä kevätretkellä Pornaisissa kahden sudenpentulauman kanssa. Oli hyvin tuulinen sunnuntaipäivä ja retkipaikkamme sijaitsi korkealla mäellä/harjulla. Osalla lapsista oli liian vähän päällä, ja he joutuivat lainaamaan aikuisten retkivarusteita. Tuulen tuoma kylmyys yllätti.

 Tuuli oli suotuisa lähinnä vain lipulle :)

Retkipaikka oli Pornaisten kunnan nuorisotoimen mökki, ja samalla alueella oli seurakunnan maja. Edellisenä päivänä oli ollut täysin aurinkoista ja lumetonta - ja yhtäkkiä olimmekin saaneet talviretken. Olimme tosin varautuneet myös siihen, ettei se hiihtäminen ja pilkkiminen onnistu.

 Kuten jo mainitsin: olimme hyvin korkealla... Vielä oli ylöspäin toinen mokoma rinne :D 

Suosittelen valokuvausta = Hyvää treeniä!

Retken ohjelmaan sisällytimme partio-ohjelman (partion ns. opetussuunnitelma) jälkimerkkejä eli aisteja, leirikokkailua ja rakentelua. Sudenpennut tekivät tandemsuksia pareittain tai kolmen hengen ryhmissä. Jokainen myös teki itselleen suksisauvan kaivertaen kädensijaa, koristellen yms. Suksisauvat olivat retkellä monessa mukana. Ne toimivat suksi- ja patikkasauvoina sekä ruoanlaittovälineinä tikkupullaa paistettaessa. Kun sukset ja sauvat olivat valmiit, pidettiin hiihtokilpailut (3 hiihtäjää per suksipari). Kaikki olivat voittajia. 

Muistelen itse omaa lapsuuttani ja sitä, kun jossakin leirikoulussa yritettiin hiihtää tandemsuksilla. Siinä unohtui ryhmätyö ja sama tahti - ja eikös kaikki olleet nurin...  PS. Onko tullut aikuiseksi, jos muistelee omaa lapsuuttaan? Tai ehkä tämä kaikki on vain reflektointia ja ajattelun kehittämistä sieltä 1990-luvulta 2010-lukuun.

 Pomminpurkua

Lukioaikoina olin mukana NY24h-toiminnassa eli Nuori yrittäjyys -kurssi 24h:ssa. Se sisälsi yrityksen perustamisen, yhteistyötä ja kaikkea, mitä yritystoimintaan kuuluu. Lähinnä asenteen luomista siihen, että: "Asenne ratkaisee aina". Siellä muistan kokeilleeni ensimmäisen kerran pomminpurkua. Sittemmin kävin myös itse NY24h-kouluttajakoulutuksen ja koulutin itse kouluttajia samoin metodein. Pomminpurku oli yksi suosikeistani.

Pomminpurkuun tarvitaan auton- tai pyöränrengas, naruja, huiveja ja jotakin halon tai limsapullon kokoista, mikä pysyy maassa hyvin pystyssä. Narut (esim. 4kpl) kiinnitetään eri puolille rengasta kuten kuvassa ja halkoja/ täytettyjä limsapulloja asetetaan ympäri tasaista, esteetöntä maastoa. Riippuen ryhmästä halkojen määrä voi vaihdella 5-10 kpl. Sudenpentuikäisillä (1.-3lk) viisi halkoa oli riittävä määrä. Ideana pomminpurussa on se, että jokainen osallistuja ottaa yhdestä narunpätkästä kiinni, ja sen jälkeen heidän silmiensä eteen laitetaan näkösuojaksi huivit. Narunpitäjien (4kpl) lisäksi tarvitaan yksi henkilö, jonka silmiä ei sidota. Muut ovat sokkona kuuloaistinvarassa ja yksi ohjeistaa. Tarkoituksena on saada kuljetettua rengas kaikkien halkojen (pommien) läpi maahan ja pois ilman, että pommi kaatuu.

Olen vähän helpottanut tilannetta siten, että "pommi räjähtää" vain, jos kaikki pommit kaatuvat maahan suorituksen aikana. Yleensä koskaan ei käy näin, joten kaikille jää tehtävästä hyvä mieli. Tämä sopii hyvin myös aikuisten ryhmäyttämiseen. PS. Tätä ei välttämättä kannata leikkiä maahanmuuttajalasten tai -aikuisten kanssa tällä nimellä. 

Lounaaksi oli hernerokkaa ja sain siinä hötäkässä itselleni partionimen. Se olkoon salaisuus. Lounaan jälkeen laitettiin lapset pariksi tunniksi suunnistamaan rasteilta toisille. Mun rastilla haisteltiin (aistit) teepusseja ja pääteltiin, mitä ainesosia ne sisälsivät. Aika hyvin lapset haistoivat mustikkamuffinssit ja mansikka-kuppikakut! :)

 Lisäpuuhaa mun rastille: muovailuvahasta muovailtiin erilaisia makuja ... 

esim. lilasta munakoiso, oranssista porkkana.

 Ehdin aikana kuluksi tehdä lumitaidetta kävellen....

 Ruokarasti - paras rasti :D Pöperön ainesosat folioon ja nuotioon kypsentymään...

 Ja suklaabanaaneja... (ohje linkissä)

Valmis ateria

Oli harvinaisen onnistunut retki. Mulla oli hauskaa koko ajan ja oli ilo nähdä lasten nauttivan puutöistä (tehtiin myös Hörhötin... ohut puukappale pitkän narun päässä ja sitä pyörittäessä koko pituudeltaan voimakkaasti ympäri tulee hälytysäänen tapainen ääni... ja hartiatreeni/käsi sijoiltaan...). 

Meitsi saa lisäkoulutusta

Joskus alkusyksystä liityin partioon ja tutustuin sen toimintatapoihin katsomalla ja osallistumalla. Kerroin eräälle samalla koulutustaustalla seurakunnan puolella työskentelevälle, että mulle on lippukunnan puolelta suositeltu Akela-koulutusta, missä saa tietoa sudenpentulauman johtamisesta. Tämä kollega sitten vilpittömästi tokaisi siihen, että ihmettelee syvästi, miksi mun täytyy mennä sinne, koska mulla on koulutusta, taitoa ja kokemusta lasten ja nuorten kanssa tehtävästä työstä ja retkistäkin vaikka kuinka paljon. Ajattelin siinä sitten, että ehkä se vaan on partion tapa: kaikki uudet akelat käyvät koulutuksen, jolla saa oikeuden  kyseiseen pestiin.

Koulutus kesti viikonlopun perjantaista sunnuntaihin. Odotin ehkä enemmän tietoa partiosta järjestönä ja jälki/askel -suoritusten sisällöstä. Odotin ehkä myös enemmän toiminnallisuutta ja käytännön partiota. Koulutus sisälsi näitä kaikkia, mutta ohjelma oli hyvin luentopainotteista. Toisaalta huomasin turhautuvani jo ensimmäisenä iltana ja yritin pusertaa itsestäni motivaatiota. Muut koulutukseen osallistuvat olivat mukavia ja heidän kanssaan oli hyödyllistä vaihtaa näkökulmia akelana toimimisesta. Myös kouluttajat olivat osaavia. Muilla osallistujilla (iältään 30+) oli paljon kysymyksiä liittyen lapsiryhmän hallintaan ja siihen, mitä jos joku lapsi ei keskity tai häiritsee muita. 

Ymmärrän sen, ettei kaikki kursseja voi järjestää niin, että kaikki saavat kaikkea, mutta olisi varmaan hyvä etukäteen ottaa osallistujista enemmän selvää tai miettiä lippukunnan puolella, että kuka sinne koulutukseen lähetetään. Olisin meinaan osannut sanoa ja vastata koulutuksessa heränneisiin kysymyksiin ihan samalla tavalla kouluttajien kanssa. Se turhautti. Se, ettei uutta tietoa tullut hirveästi.

 Tehtävänä oli muovailla parityönä oma partiolauma. Tässä muovailuvahaukko -kokoelmassa on kahden eri lippukunnan laumat (koska olin ainoa meidän lpk:sta). 

 Kuvan tilanteessa on meneillään sisaruspiiri, jossa tytöt (oranssit) ja pojat (siniset) ovat sijoittuneet sarkastisesti stereotyyppisiin paikkoihin. 

Jos nyt vielä pohditaan koulutuksen hyviä puolia, niin kuten jo edellä sanoin: muihin akeloihin tutustuminen oli mukavaa. Heihin voisi pitää jatkossakin yhteyttä ja jakaa tuntemuksia. Lisäksi kuulin vähän vakuutusasioista ja partion toimintatavoista kriisitilanteesta (ei tosin eroa hirveästi srk:n tai kunnan tavoista). Pitäisi aina lähteä siitä oletuksesta, ettei mikään koulutus ole turha. Tästäkin jäi varmasti jotakin sellaista, mitä en ennalta osannut odottaa. Vielä en tiedä, mitä se on, mutta tulevaisuus näyttää.

Ja partiokollegani vitsikkäin sanoin: "Sait hyvän vinkin, miten viettää viikonloppua". Niimpä.

Karhunkaadossa...

Näin joulun alla on aikaa syventyä hetkeksi (ihan rauhassa kylläkin) vielä syksyn tapahtumiin ja muistella kivoja hetkiä. Aloitin syyskuun alussa Järvenpään Metsänkävijöiden riveissä vetämään sudenpentulaumaa. Opiskelut ampaisivat aika ison osuuden pois laumailta-aktiviisuudesta, mutta pyrin kuitenkin olemaan paikalla aina mahdollisuuksien mukaan. 

Teimme syysretken kahden sudenpentulauman kesken. Kokoonnuttiin muutaman Akelan (=sudenpentujohtaja) kanssa kololle (=sudenpentujen kokoontumispaikka) eräänä syksyisenä iltana suunnittelemaan ja keksittiin kuksakahvien ja muffinssien lomassa teemaksi Karhunkaato. Hrr mrrrrr!

 Mun tekemä karhunhammas näkyy tuossa edessä... (tällä hetkellä se on partiohuivissani roikkumassa)

Retki oli loka-marraskuun vaihteessa ja siihen osallistui n. 20 sudenpentua. Akeloita ja vanhempia oli mukana kymmenkunta. Retken sisältöön kuului riistanhoitomaksun maksaminen eli jokainen sudenpentu keräsi tullessaan matkalta 15 käpyä, jotka auliisti perille päästyään antoi maksuksi päästäkseen karhunkaatoon mukaan. Askartelimme puumassasta kaikille karhunhampaat. Ja sitten jotenkin pääsi käymään niin, että karhu varasti ne hampaat meidän retkeilijöiden ollessa muissa puuhissa....... Karhu oli yllättävän ovela.

 Käytiin läpi erilaisia aisteja ja tässä eräänlainen maistelutehtävä vihreistä asioista.... hmmm....

 Ja pystytettiin pj-teltta rohkeimmille yöpyjille...

 Tervetuloa meille yöksi!

Päivän aikana oli seikkailua metsässä, majan rakennusta laavutyyliin, taskulampuilla väläyttelyä, pimeässä metsässä kulkemista aistiretkellä, ruokailua eri väriteemoissa (vihreä, punainen...) ja eritoten karhunkaatoa. Jos totta puhutaan, niin nukuin yöni tyttöjen kanssa lämpimällä parvella (sisällä siis)....

 Karhu oli jättänyt sudenpennuille metsään viestin kadonneista hampaista...

 Illan ruokateema oli musta... eli lettuja :)

Lopulta karhu toi hampaat takaisin.

Jännittävimpiä hetkiä koko retken aikana oli ehkä se, kun yhtäkkiä yksi akeloista juoksi sudenpentujen luo kertoen, että oli kuullut metsästä pamauksen. He olivat menneet metsään katsomaan ja löytäneet karhunkakkaa ja karhuntaljaa. Hui! (Itse olin sisällä tekemässä keittoa ja seurasin tapahtunutta ikkunasta). 

Lopulta karhu saatiin kaadettua ja hampaat löysivät tiensä takaisin sudenpentujen hoiviin. Retki oli erittäin onnistunut ja odotan jo innolla seuraavaa. Ensi vuonna pääsen osallistumaan lauman toimintaan enemmän kuin tänä vuonna. Tarkemmin ei voi oikein tietää, mutta toivon, että voisin nähdä kokonaisen partiovuoden toimintoineen. 

Parhain terveisin, 

JäMen hallituksen jäsen 2014

sudenpentuvastaava