Joka ilta tulee pohtineeksi kulunutta päivää, ja sitä, saiko jotakin aikaiseksi. Kun hommia on paljon, mikään tekemisen määrä ei tunnu omasta mielestä riittävältä. Kun taas hommia on vähän, silloin ei saa mitään aikaiseksi. Itselleen ei osaa antaa anteeksi sitä, että on ollut laiska tai on tehnyt niin paljon töitä, että väsyy sen takia. Kultainen keskitie on jossakin siinä välissä.
Löysin jokunen päivä sitten tällaisen listan, missä joku on listannut asioita, joita olisi hyvä tehdä. Siinä ei sanota, miksi näitä listan asioita tulisi tehdä, mutta mielikuvia herää siitä, että: "Tekemällä näin voit hyvin."
Tästä listasta voisi ottaa esimerkkiä. Siinä on asioita, mitkä kuviteltunakin tekevät olosta paremman. Mietin kuitenkin, että johtaako listojen ja kalenterien noudattaminen siihen, että elämä aikatauluttuu entistä enemmän? Elämässä on niin paljon velvollisuuksia ja kaikkea, mitä pitäisi tehdä, että 20 asiaa lisää muistettavaa on aika paljon.
Tällä viikolla pohdittiin seminaariporukan kanssa sitä, että itseasiassa me päätämme omasta elämästämme ja ajankäytöstämme yhä vähemmän ja vähemmän. Etenkin työelämässä olevat ihmiset saattavat huomata näitä asioita. Tästä esimerkkinä sellainen asia, että tietokoneelta voi varata toisen ihmisen aikaa. Painamalla nappulaa voi järjestää toiselle ihmiselle töitä pariksi tunniksi valitsemallaan ajankohdalla. Näin on ainakin ajattomaa työaikaa tekevillä (kuten itselläni). Ajaton työaika on siis sitä, että ei ole määrättyä työaikaa, mutta työhön liittyvät hommat tulee hoitaa. Joinakin päivinä töitä voi olla aamusta iltaan, ja joinakin vain 15 minuuttia. Iltatöitä on paljon ottaen huomioon asiakasryhmän eli nuoret - ja iltalisiä ei heru.
Eikö olekin pelottavaa, että joku muu määrittelee sen, mitä teet ja mihin aikaan? Ohjeita elämään tulee joka puolelta: "Syö viisi kertaa päivässä", "Opiskele nuorena sata ammattia, jotta pääset joskus töihin", "Pidä huoli hygieniasta", "Tee lapsia ennen kuin on liian myöhäistä" tai "Nuku 8 tuntia yössä". Monet meistä on myös riippuvaisia monenlaisista asioista kuten tv-ohjelmista tai ryhmäliikuntatunneista. Tv-ohjelmille on määritelty tietty ajankohta, jolloin niitä voi katsoa eikä katsoja periaatteessa voi asialle mitään (vaikkakin tallentava digiboksi on hyvä keksintö!). Ryhmäliikuntatuntien ajankohta on myös määritelty. Se on yleensä sellainen ajankohta, jolloin suurin osa asiakkaista on päässyt töistä, mutta entä sitten kun työt painottuvat iltaan? Tämä on tietenkin ammatinvalintakysymys, mutta aamulla ryhmävaihtoehtoja on paljon vähemmän kuin iltasella. Enemmistöllä on valtaa.
Ja tietenkin joka asiassa loppujen lopuksi saa itse päättää mitä tekee ja milloin. Voi myös tehdä erilaisia ehdotuksia eri organisaatioille ja koettaa muuttaa asioita. Tässä ajassa eläminen ei ole helppoa, ja palatakseni vielä aiemmin esiintyneeseen listaan, niin ehkä suurinta osaa noista tulee tehtyä päivittäin. Joka päivä ei tule luettua kirjaa tai harrastettua joogaa, mutta sen sijaan luen lehtiä ja kävelen melko paljon.
En tiedä, mikä merkitys näillä ajatuksilla on nyt, tänään ja tässä enkä tiedä merkitseekö nämä kenellekään muulle mitään. Ehkä stressi pakottaa ajattelemaan elämän tärkeysjärjestyksiä ja sitä, mikä on tärkeää ja hyödyllistä. Arvostan myös sitä, että ihmisillä (ainakin suomalaisilla) on mahdollisuus valintoihin tehdä haluamiaan asioita. Sydän sanoo nyt, että haluaisin olla ystävien kanssa ja tukea heitä mielummin kuin ajatella töitä ja kiirettä. Järki sanoo, että minun tulisi olla ajattelematta kokonaan ja yrittää parantua flunssasta.
