Mun oli tarkoitus päivittää jo noin pari-kolme viikkoa sitten, mutta muut ajatukset veivät mennessään. Oikeasti juuri tässä kohtaa piti lukea mun arjesta ja siitä, kuinka oon saanut täytettyä kalenterin täpösen täyteen ja että harjoittelen ajanhallintaa. Siinä kohtaa, kun teksti alkoi olla valmis ja oikoluin sen, niin painoin tietoisesti delete-nappia. Ei sitä pitänytkään koskaan julkaista. Se oli vain mulle itselleni pieneksi huomautukseksi, että: "Hetkonen hei, hellitä vähän!"
Mun syksyn kulkuun kuuluvat nämä asiat - tässä samaisessa järjestyksessä: Työ, opiskelu, partio ja seurakunta. Nuo neljä sanaa voisi tiivistää kahteen sanaan: lapset ja kasvatus. Nuo kaksi sanaa voisi tiivistää yhteen sanaan: unelmatyö. Sitä kohti tässä pikkuhiljaa pakerrataan ja aherretaan ja puserretaan - ja sitä myös koko ajan tehdään.
Ihanaa, kun voi käyttää saappaita :)
Iltarusko Kavalanjärvellä
Kuuluu mun elämään toki VÄHÄN muutakin. Olen ajatuksissani lähes alati perheeni ja ystävieni luona, ja pyrin pitämään yhteyttä sen verran kuin vain mahdollista. Yritän löytää sitä kaiken perustana olevaa motivaatiota ja voimaa arjen pienistä asioista, ja huomata edistymistä monenlaisissa ammatillisissa asioissa. Toisinaan huomaan olevani liiankin sitoutunut siihen, että kaikilla maailman lapsilla olisi parempi olo ja heistä kasvaisi sivistyneitä yhteiskunnan jäseniä, johon kasvatus tähtää.
Toppuuttelen itseäni siinä, ettei yksi ihminen voi pelastaa kaikkia maailman lapsia. Että kyllä se 1000 lasta mun elämän aikana riittää, jos tätä vauhtia (lue: kaikki mun tekeminen - jopa vapaa-ajalla - liittyy varhaiskasvatukseen) jatkuu. Tai jos vaikka vaan yhdelle lapselle näistä kaikista jäisi sellainen olo, että elämä on kaiken arvoista, niin sitä voisi sitten itsekin tietää tehneensä jotakin oikein.
Ja tuntuu, että tässä samalla tekee itselleen hyvää, kun haluaa muille hyvää ja rakastaa niitä kaikkia pikkuvilperttejä, jotka aloittelevat taivaltaan.

2 kommenttia:
Kiitos kommentistasi. Näinhän se juuri menee, että vaikka haluaisi auttaa kaikkia maailman lapsia niin ei siihen yksi ihminen kykene- eikä tarvitsekaan.
Oon odotellut sun postauksia, ja kiva vihdoin kun oot kirjotellut. :)
Voih, kuinka tunnistankaan tuosta itseni. Paitsi, etten vapaa-ajalla tee kasvatustyötä. Partiokin kuuluu mulla ihan toimenkuvaan ja ihan prisentuaalisella osuudella.
Kaikkia ei voi auttaa eikä kaikkia voi kohdata. Ilman omaa aikaa et ehkä jossain vaiheessa pysty kohtaamaan edessitä yhtä lasta. Voimia muru <3
Lähetä kommentti