Lemmenlaakson visiitti sateen jälkeen

Oli epänormaali sunnuntaiaamu. Sai nukkua ilman kellonherätystä ja aamupalakahvia ei tarvinnut juoda kiireessä. Ei ollut oikein mitään erikoista suunnitteilla, paitsi Tupperware-kutsut työkaverin luona. Aamupäivällä tuli kuitenkin mieleen, että olisi kiva päästä laavulle. Retkitavaroita etsittiin hyvä tovi, mutta lopulta kaikki tarvittavat löysivät tiensä reppuun. Halkoja oli hyvä satsi jemmassa, ja pöperöt löytyivät kaupasta. 

Tupperware-kutsuilla ollessani ulkona satoi vettä, ja ehdin jo pelätä, että retki jäisi väliin. Sade kuitenkin heltisi sen verran, että uskaltauduttiin metsään. Ei ainakaan ollut ruuhkaa. Oltiin ensimmäistä kertaa Lemmenlaaksossa, mikä sijaitsee läntisessä Järvenpäässä. Lemmenlaakso on luonnonsuojelualue Keravanjoen varrella. Mentiin autolla pohjoisen Lemmenlaakson parkkipaikalle ja parkkipaikalta laavulle oli matkaa n. 1km. Metsäpolut ovat vielä melko liukkaita ja jäisiä, mutta laitetaan sormet ristiin, että parin viikon päästä kevät taas tulisi...

Vesisade haittasi hieman tulisijan sytyttämistä. Tehtiin tosi ahkerasti kiehisiä ja pieniä puusuikaleita, jotta saatiin tulisija lämpenemään ja siten myös itse nuotio syttymään. En haluaisi kommentoida ja arvostella niin paljon kaikkea, mutta tulisija oli hyvin epäkäytännöllinen. Siihen oli vaikea laittaa puita alle ilman, että sormet paloivat kuumaan rautaan.

Syötiin lounaaksi lohta ja salaattia, joten nyt kaivettiin esiin kunnon grillimakkarat! Meillä oli mukana myös termarikahvia ja suklaabanaani-tarvikkeet. Oli kivaa. Sanoin sen P:lle varmaan sata kertaa. 

 Tuo ritilä oli kiiinni tuossa tulisijassa... ja se on siis ainut miinus Lemmenlaaksossa. Koska kyseessä on luonnonsuojelualue, niin ei saa muita tulia tehdä. Paavonpolku on tässä suhteessa parempi, koska tulisija on avoin. Lemmenlaakso päihittää puolestaan ympäristöllään.

 Olin innoissani siitä, että keskellä niin hienoa metsää oli joki... :) Kaipaan merta...

 Suklaabanaanit

Täytyy useammin lähteä grillailemaan ja viettämään aikaa metsään. Sateen jälkeen kosteus oli huumaavaa ja luonnossa ruoka maistuu kaksinverroin paremmalta. Mietin jo, millaista Lemmenlaaksossa mahtaa kesällä olla... ja että jos ottaisi mukaan kavereita ja erilaisia grillattavia juttuja ja salaattia... Kiva retki. Kolme tuntia vierähti huomaamatta raikasta ulkoilmaa nautiskellen. Yöunet tulevat takuulla nopeasti. 

Vihreän krokon tarina

700 sivua pikkuprinttiä. Yksilö ja sen hitaasti toimiva tiedonrakennus. Muistikapasiteetin kuormittuneisuus. Sitä tämä on lähinnä ollut. Oon miettinyt näitä asioita työmatkoilla (näen esim. jokapuolella skeemoja ja jopa työmatkalla näkemäni talot assimiloituu toistensa kanssa assosiaatioverkostoiksi, joista lopuksi koostuu muistijärjestelmään ehyt kokonaisuus). Vähän niin kuin kartan syntyminen mieleen lähialueesta, mutta höystettynä psykologian sanastolla.

En lue yleensä koskaan mitään, mutta nyt on ollut pakko. Mun luontainen oppimisstrategia on se, että yritän ymmärtää asiasisällön ja luoda mielikuvia teorian yhteydestä käytäntöön. Teen muistiinpanoja - kaikesta. Se on mun tapa hahmottaa ja rakentaa/siirtää havaintoja muistiin. Jos en kirjoita asioita ylös, unohdan ne. Eikä ihme, kun on niin paljon, mitä pitäisi muistaa. Kalenterit ja muistilaput ovat hieno keksintö!

Jossakin vaiheessa teorioita oli pakko vähän keventää tenttikirjojen mustaa valkoisella -meininkiä ja leikkasin sitten jostakin lehdestä tuon ensimmäisen kuvan krokotiilin sivujen iloksi...

Teetä, kynttilöitä ja kukkasia rentoutumiseen... Niin ja jouluvaloja... :D

Mulla on ollut nyt keväällä jokunen tentti, mutta tässä oli tähän asti eniten työtä. Mulla oli lukemisessa tosi kiirus aikataulu (ehkä omaa syytä, ehkä väsymystä), joten luin tuon Tutkivan oppimisen tällä viikolla iltasella (n. 300 sivua). Ja niin kuin äsken sanoin, niin en ole mikään lukijaihminen. Yhtenä iltana tällä viikolla olin työpäivän jälkeen niin väsynyt, että nukahdin jo klo 19 ja heräsin seuraavana aamuna klo 7. Siinä meni sen illan/päivän lukemiset sitten. 

Tentin onnistumisesta en osaa sanoa, mutta se ei nyt tällä hetkellä olekaan se tärkein tavoite. Puhuttiin jo aiemmin keväällä opiskelukaverin kanssa, että käytäisiin jonkun tentin jälkeen Ateneumissa katsomassa Tove Janssonin juhlanäyttely - ja eilen toteuttiin tämä hyvä suunnitelma. Ja kannatti mennä. Tuolla Ateneumin seinien sisällä oli näyttely, mistä kaikki varmasti löytävät itselleen jotakin. Teoksissa näkyi historia ja minä olin aistivinani tietynlaista pimeyttäkin. Yksinäisyyttä. Omia visioita. Ajan karuutta. Muumit olivat suloisia, mutta niissä ei ollut sitä 80-luvun "muumiutta" niin paljon kuin olin olettanut. Ne olivat aikuisille tehtyjä muumeja. Mielenkiintoista. 

Vihreä kroko siirtyy ensi viikolla uusien haasteiden pariin. Ja yhä enemmän pitäisi jaksaa iltasella töiden jälkeen. Mulla on tällä hetkellä talo täynnä kukkasia: tulppaaneja, neilikoita ja vihreää. Ajattelin, että jos en itse pääse luonnon luo, niin tuon sen kotiin... :) Kivaa sunnuntaipäivän jatkoa kaikille!

Karhunkaadossa...

Näin joulun alla on aikaa syventyä hetkeksi (ihan rauhassa kylläkin) vielä syksyn tapahtumiin ja muistella kivoja hetkiä. Aloitin syyskuun alussa Järvenpään Metsänkävijöiden riveissä vetämään sudenpentulaumaa. Opiskelut ampaisivat aika ison osuuden pois laumailta-aktiviisuudesta, mutta pyrin kuitenkin olemaan paikalla aina mahdollisuuksien mukaan. 

Teimme syysretken kahden sudenpentulauman kesken. Kokoonnuttiin muutaman Akelan (=sudenpentujohtaja) kanssa kololle (=sudenpentujen kokoontumispaikka) eräänä syksyisenä iltana suunnittelemaan ja keksittiin kuksakahvien ja muffinssien lomassa teemaksi Karhunkaato. Hrr mrrrrr!

 Mun tekemä karhunhammas näkyy tuossa edessä... (tällä hetkellä se on partiohuivissani roikkumassa)

Retki oli loka-marraskuun vaihteessa ja siihen osallistui n. 20 sudenpentua. Akeloita ja vanhempia oli mukana kymmenkunta. Retken sisältöön kuului riistanhoitomaksun maksaminen eli jokainen sudenpentu keräsi tullessaan matkalta 15 käpyä, jotka auliisti perille päästyään antoi maksuksi päästäkseen karhunkaatoon mukaan. Askartelimme puumassasta kaikille karhunhampaat. Ja sitten jotenkin pääsi käymään niin, että karhu varasti ne hampaat meidän retkeilijöiden ollessa muissa puuhissa....... Karhu oli yllättävän ovela.

 Käytiin läpi erilaisia aisteja ja tässä eräänlainen maistelutehtävä vihreistä asioista.... hmmm....

 Ja pystytettiin pj-teltta rohkeimmille yöpyjille...

 Tervetuloa meille yöksi!

Päivän aikana oli seikkailua metsässä, majan rakennusta laavutyyliin, taskulampuilla väläyttelyä, pimeässä metsässä kulkemista aistiretkellä, ruokailua eri väriteemoissa (vihreä, punainen...) ja eritoten karhunkaatoa. Jos totta puhutaan, niin nukuin yöni tyttöjen kanssa lämpimällä parvella (sisällä siis)....

 Karhu oli jättänyt sudenpennuille metsään viestin kadonneista hampaista...

 Illan ruokateema oli musta... eli lettuja :)

Lopulta karhu toi hampaat takaisin.

Jännittävimpiä hetkiä koko retken aikana oli ehkä se, kun yhtäkkiä yksi akeloista juoksi sudenpentujen luo kertoen, että oli kuullut metsästä pamauksen. He olivat menneet metsään katsomaan ja löytäneet karhunkakkaa ja karhuntaljaa. Hui! (Itse olin sisällä tekemässä keittoa ja seurasin tapahtunutta ikkunasta). 

Lopulta karhu saatiin kaadettua ja hampaat löysivät tiensä takaisin sudenpentujen hoiviin. Retki oli erittäin onnistunut ja odotan jo innolla seuraavaa. Ensi vuonna pääsen osallistumaan lauman toimintaan enemmän kuin tänä vuonna. Tarkemmin ei voi oikein tietää, mutta toivon, että voisin nähdä kokonaisen partiovuoden toimintoineen. 

Parhain terveisin, 

JäMen hallituksen jäsen 2014

sudenpentuvastaava

Raikasta ilmaa ja nakkisoppaa

Elokuun lopulla oli JäMen (täkäläinen partiolippukunta) syyskauden avajaiset ja suunnistettiin lippukunnan voimin Sipoonkorven kansallispuistoon. Vaellettiin noin 6km:n reissu vaativassa ja paikoittain jyrkässä Sotungin Kalkkiruukin luontopolulla. Välillä kalliota kiivetessä tuntui kuin olisi kavunnut lipputankoa ylöspäin. 

Luontoon.fi -sivusto osaa kertoa meidän reissunähtävyyksistä tällaista: 

"Kalkkiruukin luontopolku kiertää pelto- ja metsämaisemissa perinteisellä kalkkikaivos- ja maatalousalueella Vantaan Sotungin kylän tuntumassa. Kalkkiruukin alue on vanhoja Håkansbölen kartanon maita. Perinteisten maatalouselinkeinojen lisäksi alueella on harjoitettu kalkinlouhintaa ja -polttoa. Arkeologit eivät ole löytäneet merkkejä ruukkialueesta polun tuntumasta, kalkkilouhoksia ja kalkkiuuneja kylläkin."

 Kalkkilouhos täynnä vettä

Mulle ei selvinnyt, että milloin näitä kalkkilouhoksia ja -uuneja on tarkalleen ottaen käytetty, mutta villinä veikkauksena, että joskus 1800-luvun lopulla. Syvyyttä maasta kiviharjanteen korkeimpaan kohtaan oli jotakuinkin 13 metriä eli yhden kuusenmitan verran. 

 Ja siinä teille niitä tuuheita kuusia

Maasto tosiaan oli vaihtelevaa: välillä olimme sammalmetsässä, välillä tiheässä ja karussa kuusikossa ja välillä korkealla kalliolla. Matkan aikana satoi vettä, mutta lapsista reissunteko tuntui kivalta siitä huolimatta. Kun oli varannut mukaan lämpimiä vaihtovaatteita ja sadevarusteet, niin ei ollut mitään hätää. Minäkin pärjäsin saappaisillani koko matkan - vaikkakin välillä hirvitti kivuta niillä ylös ja alas märkää kallionjyrkännettä kivikkoineen ja kantoineen.

"Korkeimmalta kalliolta, Högbergetiltä, avautuu näköala yli metsien Vuosaaren satamanostureille saakka."

Sattuipa muuten olemaan myös ihan virallinen Retkipäivä ja nähtiin alueella paljon eri-ikäisiä retkeilijöitä lapsista ulkomaalaistaustaisiin marjanpoimijoihin.

 Erikoisesti muodostunut kallioseinämän alaosa... 

Ihaninta sateisessa ja pilvisessä ulkoilussa oli se, että se kostea ja raikas ilma teki tosi hyvää. Muutaman kerran vaelluksen aikana pysähdyttiin harjoittelemaan erinäisiä partiojuttuja. Iltapäivällä saavuimme laavulle, jossa valmistettiin porukalla nakkikeittoa. Jokainen voi kuvitella, minkälainen show oli, kun 40 lasta (suurin osa eka-tokaluokkalaisia) yritti omien puukkojensa kanssa pilkkoa alustaltaan lipeäviä porkkanoita ja kovia, raakoja perunoita...

 Nakkikeitto porisee

 Positiivista päiväretkessä on ehdottamasti kevyt reppu!

Omena-kaurajuttua vaniljakastikkeella, namnam

Tehtiin yhden mun lauman sudenpentupojan kanssa parityönä jälkkäri puoliksi. Jos nakkikeitto oli hyvää, niin tuo avotulessa valmistunut omenaherkku oli sitäkin suussa sulavampaa! 

Tähän mun hektiseen arkeen tämä partiotouhu on kyllä ehdottomasti parasta lääkettä. Ollaan aina ulkona ja nautitaan sellaisista asioista, joilla ei tarvitse stressata päätään yhtään. Toki siinäkin on koko ajan kasvatus ja toisista huolehtiminen läsnä, mutta se on kuitenkin vapaaehtoista ja vähän kuin harrastus. Ihanaa! Seuraava tällainen ihan reilu vaellus meidän oman lauman kesken tulee olemaan loka-marraskuun tienoilla. 

Tämän partioviikonlopun jälkeen oon myös käynyt yhdellä seurakunnan eskari-ekaluokkalaisten päiväleirillä, sairastellut flunssaa ja poskiontelotulehdusta (ja laittavat minut myös astmatesteihin), tenttinyt mun elämän ensimmäisen yliopistotentin aiheesta konstruktivistinen oppimisteoria verrattuna aikaisempiin opetus- ja oppimismalleihin sekä osallistunut työhyvinvointikoulutukseen, mikä toivottavasti auttoi työyhteisöämme pääsemään kaikessa hyvään alkuun.

Reippautta, reippautta. Ja lepoa sinne johonkin väliin. Kuitti. 

Picnic-seikkailu omassa parhaassa seurassa

Lauantaiaamusta ajeltiin Lahteen, jossa pyörähdin katsomassa P:n turnauspaikan. Se oli sellainen pelikauppa, jonka yläkertaan pojat/miehet ahtautuivat pikku-ukkoinensa (Warhammer tai joku semmonen?) ja kävivät mittailemaan etäisyyksiä. 

 Tuollaisilla pöytien kokoisilla pelialustoilla ne pikku-ukot sitten kirmaavat...

Olin vähän jästi niiden pelailijoiden keskellä, joten päätin jatkaa matkaa omille teilleni. Mulla oli pari tuntia aikaa oleilla kaupungissa ennen kuin juna lähtisi ja päätin vähän seikkailla. Kävin keskustan Valintatalossa ostamassa eväitä ja kirmasin hiertävine kenkineni kohti mäkihyppytorneja. (Edellisen kerran kävin Lahdessa pikkulikkana, joten menin ihan suuntavaistojen voimin.)

Noh, yllättäen matka oli pidempi kuin miltä se näytti. Tähän saattoi vaikuttaa se, että todellakin kengät hiersivät (note to self: laita aina kesäisin läskit kantapäihin ennen kuin alat käyttämään kesäkenkiä), matka oli helteellä pitkä eli varmaan suuntaansa 1,5km ja kolmanneksi Lahti ei ole mitään tasaista maastoa vaan mäkeä mäen perään. Jossakin vaiheessa kadotin näkökentästäni mäkihyppytornit ja pelkäsin, että olin eksynyt, joten päätin sitten mennä metsän poikki. Hei oikeesti, kuka lähtee metsään siinä vaiheessa, kun ei ole muutenkaan varma, missä on!? 

 Se oli kiva reitti :)

Ja kun vähiten siellä metsässä mitään ihmeempiä odotin, niin silloin saavuin perille. En päässyt katsomoon tai lähemmäksi torneja (ehkä ihan hyvä, koska olisin varmaan vielä kaiken lisäksi kiivennyt sinne), joten otin metsän laidalta parhaan näköalapaikan ja ihastelin vähän kauempaa. 

 Ei hullumpi paikka viettää lounashetkeä :)

Pointsit lahtelaisille siitä, että heitä oli paljon pyöräilemässä kypärät päässään. Outouspisteitä tuli siitä, että keskustassa ei tuntunut olevan thai-hierojien tai tatuointi- ja aikuisviihdeliikkeiden lisäksi mitään muuta. Sellaista. Oli kivaa seikkailla itsekseen ja katsella paikkoja turistin silmin. Niin ja tuli siinä ihan kiva lenkki käveltyä - tosin täysin väärissä vaatteissa. Suosittelen kävelymatkailua Suomessa, koska kaikilla on joku Suomenkin kaupunki vielä tutkimatta ja kävellen näkee kaiken hyvin ellei erittäin hyvin. Vain kartta puuttui...