Day 12 – What’s in your bag

Mun kassissa ei tänään onneksi ole ollut mitään sellaista, minkä takia pitäisi sensuroida tämän päivän haaste (siis ei siellä koskaan ole, mutta jos olisi juuri tänään sattunut olemaan). Laukun sisältöön vaikuttanee myös se, että tänään oli työpäivä.






Ostin joskus tuommoisia söpöjä eläinlaastareita... awws<3



Töissä tyttökerholaiset tekivät vähän pirtelöä... en ollut itse näkemässä, mutta hyvä että ohje on sentään vielä tallella:)


Kalenteri vuosimallia 2011.. muistivikaisen ja hajamielisen paras kaveri.


Lompakossa tarroja erinäisiltä reissuilta: Heureka, Kiasma, Ateneum...

Day 11 – Your siblings

Tämä ei onneksi kauaa vie...

Ei vaineskaan. Mulla on kaksi mukavaa veljeä: isoveli-M 35v ja pikkuveli-J 20v. Isoveikka on äitin ensimmäisestä avioliitosta ja pikkuveli on täysin biologinen sisarus. Pikkuveli on syntynyt samana vuonna kuin minä (1990) eli se toisaalta antaa tähän meidän sisarussuhteeseen lisämaustetta, mutta muutoin ne ovat molemmat mulle yhtä tärkeitä.


Eli miä synnyin tammikuussa silloin joskus kauan sitten, kun elettiin lama-aikaa ja kaikilla naisilla oli permanentti. Pikkuveikka syntyi saman vuoden joulukuussa sopivasti itsenäisyyspäiväksi. En arvatenkaan osaa sanoa, miltä tuntui saada pikkuveli. Oltiin J:n kanssa samassa päivähoidossa, leikittiin yhdessä kaveriporukasta riippumatta ja sittemmin oltiin vielä samalla luokalla alakoulun ajan. Oltiin myös samassa rippikoulussa ja vietettiin yhteiset juhlat. Loogista? Joo. Peruskoulun jälkeen miä menin lukioon ja J ammattikouluun, joten ehdittiin hetki viettää omaa elämää erillään, kunnes sitten koitti vuosi 2009 ja vietettiin taas yhteisiä valmistujaisjuhlia.

Saattaa kuulostaa siltä, että olisin hurjan katkera, mutta kyllähän yhteiset kekkerit olivat taloudellisesti paras ratkaisu. Lisäksi sain jakaa mun elämän yhdet hienoimmista päivistä jonkun tärkeän ihmisen kanssa - pikkuveikan. Enää se ei ole kovinkaan pieni. Itseasiassa se on tosi iso mies. Sellainen Marko Bjurström -pituinen.

Äiti ja iskä ovat kertoneet, että mun suhtautuminen J:iin pienenä oli vaihtelevaa. Kun J oli pieni ja se ei osannut vielä puhua, niin miä tulkkasin jopa sen itkua meidän vanhemmille. J saattoi yhtäkkiä itkeä hysteerisesti, ja miä näppäränä kerroin äitille sitten, että se haluaa Marianne-keksin. Homma selvästikin toimi. Koulussa muistan huolehtineeni J:stä aika usein. Toisinaan mulla oli kuulemma tapana pomottaa ja ojentaa sitä, joka tuntuu näin jälkeenpäin pahalta, mutta sisarusten välinen mustasukkaisuus on tässäkin tapauksessa ihan kelposyy. Tänä päivänä oon J:stä ylpeä. Kaikesta, mitä se on tehnyt ja saanut aikaiseksi. Sen elämästä tulee vielä hyvä - sanoi kuka muu mitä vain.

Tarpeen tullen J puolustaisi minua loppuun asti, vaikka se ei aina näytäkään välittävänsä. Sellaisia ne miehet on.


Ja entäpä mun isoveli? Noh, se ei ole koskaan varsinaisesti asunut saman katon alla meidän kanssa, koska meidän ikäero on kuitenkin niin suuri. Sillä on tällä hetkellä oma perhe, jota rakastan kuin omaani. Sillä on kaksi lasta ja vaimo. M on vähän samanlainen luonteeltaan ja olemukseltaan kuin J: ne ovat molemmat salaperäisiä, mutta tarvittaessa parhaita huumorimiehiä, joita saattaa löytää. Niiden kanssa tulee kaikki toimeen. Kun itselläni menee asioiden päättämiseen aina tolkuttomasti aikaa, niin mun veljet ovat ennemminkin sitten toiminnan miehiä.

Ps. Mulle tulee aina lapsuus mieleen Marianne-kekseistä (semmoisista tylsistä, mitkä eivät maistu muulle kuin vedelle ja jauholle, tiedättehän?). Jännää.

Pps. Kuvissa ei esiinny kumpikaan veljistäni.

Day 10 – What you wore today

Tänään oli kotipäivä, joten pidin mukavia vaatteita. Näissä vaatteissa onnistuin saamaan englannin esseen on the topic of "Children and violence" valmiiksi ja vähän muutakin.



Iltapäivällä kävin paikallisessa apteekissa ja Siwassa, jolloin yllättäen laitoin ulkotakin päälle ja kumpparit jalkaan. Oli mulla myös pipo ja lapaset. Mun oli tarkoitus lähteä pienelle tutkimusretkelle, mutta se ajatus kaatui siihen, kun satoi lunta. Jeps.



Jeps. Paint on hauska.

Day 09 – Your beliefs

Uskon siihen, että kaikki järjestyy - ainakin suurimmaksi osaksi. Uskon myös Joulupukkiin, tonttuihin, suojelusenkeleihin ja siihen, että mun koira ymmärtää mua yhtä hyvin ku miä sitä. Uskon satuihin, horoskooppeihin ja taika-asioihin. Uskon karmaan. Uskon Jumalaan. Uskon musiikkiin ja taiteisiin. Uskon uskon uskon.

Day 08 – A moment

Tänään oli monta hetkeä, joista voisin kertoa. Ensinnäkin tänään englannin kirjallisen kokeen jälkeen menin ruokalaan moikkaamaan kavereita ennen kotiinlähtöä. Join siinä kahvia ja katselin ulos ikkunasta. Olisin voinut jäädä siihen mielummin kuin lähteä. En halunnut lähteä - ja se oli aika jännä tunne.

Junassa Järvenpäästä Helsinkiin harrastin pilkkimistä - ja bussissa Helsingistä Karhulaan harrastin kännykän lattialle pudottamista samalla kun jatkoin pilkkimistä. Niinniin. Se oli hieno hetki, kun ajattelin, että pidän sellaisista hiljaisista ihmisistä, joista näkee päällepäin että niillä on tosi syvällisiä ajatuksia kaikesta.

Karhulassa oli hiljaista, mutta oli hieno hetki, kun äiti ja isä molemmat olivat tulleet hakemaan minua. Ne hymyilivät autosta minut nähdessään. Oli hieno hetki, kun näin Jymyn (koiruus) pitkästä aikaa ja halailin sitä. Se kertoi siitä, kuinka äiti oli leikannut sen kynnet ja kuinka se oli sen jälkeen ollut niin onnellinen, että oli juossut taloa ympäri. Soitin sille pianoa.

Yksi jännimmistä hetkistä tänään oli ehdottomasti se, kun pakkasin puolet omaisuudestani autoon ja matkustin Taipalsaareen. Olen tällä hetkellä täällä - ja tulen olemaan seuraavat 2kk:tta. Suoritan täällä seurakuntaharjoittelun, joka alkaa huomenna partioleirillä. Mennään lossilla jonnekin saareen partiolaisten ja niiden perheiden kanssa - ja osa niistä jää yöksi sinne. Odotan innolla sitä, kun saan nukkua makuupussin kanssa kodassa. Ah, miten elämysrikasta tästäkin tulee!





Tiedättekö sen hetken, kun näette ensimmäistä kertaa asunnon tai huoneen, jossa majottaudutte? Tänään oli sellainen hetki - ja onneksi se oli hyvä hetki. Kun näin tämän asunnon, missä vietän seuraavat 8vk, niin tuli hyvä olo. Tämä tuntui kodilta heti. Se on hyvä asia. Seinät on valkoiset ja tyhjät, lattia on kolkko, vain muutama huonekalu ja asensin väliaikaisesti sellaiset rumahkot verhot. Jeejee. Mutta kyllä tästä koti tulee.

Ensimmäisen yön hetket.

Day 07 – Your best friend

En oikein tykkää siitä, että ihmisiä arvotetaan. Mun mielestä kaikilla ihmisillä, jotka ovat jollain tavalla osana mun elämää, on merkitys. Laitan tähän kuvia, jotka muistuttaa mua ystävyydestä ja siitä, että mulla on hyvä olla.

Huom. Jos kuvassa on nakki niin se ei välttämättä tarkoita, että nakki on mulle elämässä tärkeintä. Tärkeämpää on se, miksi se nakki on siinä kuvassa ja kenen kanssa miä oon sitä nakkia syönyt. Kuvat ovat satunnaisessa järjestyksessä. Kuvat ovat omaa käsialaa.


















Tulee tosi hyvä mieli, kun katselee näitä kuvia ja muistoja.

Day 06 – Your day

Heippa taas!

Nyt tämä toivottumuus pitkäjänteisessä haasteen suorittamisessa on kyllä varmaan vihdoinkin todistettu. Minusta tuntuu, että tämä 30pv:n haaste saattaa hyvinkin venyä 30:een vuoteen. Noh, yrityksen puutetta ei ainakaan ole.

Kerron eilisestä päivästäni.

Eilen oli etätyöpäivä koulusta, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että aamulla saa nukkua vähän pidempään. Noustessani sängystä ylös kello oli suurinpiirtein yhdeksän. Eikä mennyt aikaakaan, kun laskeuduin maanpinnalle ja huomasin, että joku on kääntänyt kämpän ylösalaisin. Ei se muutoin mitään olisi haitannut tässä taiteilijasielun luovassa kaaoksessa, mutta kun muut ihmiset eivät välttämättä ymmärrä tätä kaaosta ihan samalla tavalla. Ne pitävät sitä kauheana sotkuna ja sikailuna. Joo.

Luokkatoveri tuli yhdentoista pintaan ja tehtiin projekti nimeltä Rippikoulusuunnitelma. Siinä meni enemmän aikaa kuin oletettiin, ja lopulta kaveri pääsi lähtemään vasta neljältä. Siinä vaiheessa oli jo kamala nälkä ja päätä särki - mutta oltiinpa saatu valmiiksi rippikoulun alkusuunnittelut ja tavoitteet, alkuleirin ohjelma, kaupunkipäivien ohjelma ja lopuksi sitten intensiivijakso kaikessa komeudessaan. Odotan sitä hetkeä, kun joskus saan toteuttaa tämän suunnitelman.

Koulukaverin lähdettyä tein nopeasti ruokaa (makaroni-jauhelihamössöä ja jätskiä) ja katsoin muutaman jakson One Tree Hillia. Se on semmoinen amerikkalainen tv-sarja, jonka suomenkielinen työnimi on Tunteet Pelissä. Koko kevään oon elänyt sen sarjan mukana, kuunnellut mp3:sta kyseisen sarjan soundtrackeja ja naureskellut sisäpiirivitseille ystävän kanssa. Se on kaikenkattava sarja. Ja siihen on yllättävän helppo samastua...



Kuuden pintaan lähdin kävelylle. Mun teki hirmuisesti mieli isoon metsään, mutta täällä Järvenpäässä ei oikein ole missään sellaista, missä voisi oleilla. Tyydyin sitten ihan vain pyörimään ympäriinsä OTH-soundtrack mukanani. Sitten tein iltapalaa ja loppuilta menikin ihan perinteisesti: telkkaria ja Facebookia.

Jännemmät päivät ovat varmasti edessäpäin.





PS. Kaikilla pitäisi olla oma Lucas Scott.

PPS. Noita kuvia piirtelee tuossa sarjassa henkilö nimeltä Peyton Sawyer. Oikea piirustaja on kuitenkin taiteilija Helen Ward.