Pääsiäisperinteiden jäljillä

Kiirastorstaina ahtauduttiin junaan mun vanhemmat seuranamme ja kiidätettiin kohti Vaasaa (tai siis Mustasaarta) ja anoppilaa. Junamatkat ovat aina yllättävän rankkoja, vaikka saa vain istua, syödä eväitä ja nauttia olostaan. Perille päästyämme pääsiäinen oli valloittanut talon ja kaikki oli ihanaa. Jo perjantaiaamuna olo oli virkeä ja levännyt. 

 Parit suklaamunat tuli syötyä...

Sain jonkun verran jatkettua (joululahjaksi saamaani) kirjaa ja siinä oli yllättävän hyvin pääsiäisaiheeseen sopivia juttuja. Kirjan lapsi ihmettelee ja pohtii uskonkysymyksiä aidosti ja kiinnostuneena, mutta niitä on erittäin vaikea selittää. Samoin meillä töissä lapset kyselivät hiljaisella viikolla siitä, että mitä se ylösnousemus on ja miten se Jeesus voi ensin kuolla ja elää silti. Kysymykset ovat suuria ja vastaukset monesti riittämättömiä ihmiselle.

 Tehtiin ajeluretki Raippaluodon sillalle

 Ja kun käytiin kävelylenkillä, niin löydettiin tämä trulli lumipenkasta... Lienee ollut vauhdikas nousu, mutta vielä vauhdikkaampi syöksylasku...

 Pikku-P:n pikkusaappaat 90-luvun alusta, kuinka söpöä...

Meidän pääsiäinen oli juhlaa, ja siitä suuri kiitos kuuluu ehdottomasti P:n äidille. Ruokapöytä oli täynnä makuja, värejä ja kaikkea makunystyröitä hemmottelevaa. Ei voi muuta kuin olla kiitollinen ja onnellinen. Anoppilassa olo on joka kerta kuin olisi joulu. Aina kun luulet, että viimeinen yllätys on tullut, niin esiin kaivetaan jostakin lisää yllätyksiä. 

 Viiniä Kaanaan häistä (pullo tuotu Israelista)

Perjantai-iltana kävimme kuuntelemassa Mustasaaren kirkossa J.S. Bachin säveltämän Johannes-passion. Mulle tämä oli ensimmäinen kokemus vastaavanlaista, ja kieltämättä se oli upeaa. Kokonaisuudessaan passio kesti reilu kaksi tuntia ja se laulettiin kokonaan saksaksi. Ymmärtämistä ja seuraamista helpotti vihkonen, jossa sama luki suomeksi. Johannes-passio kertoi Jeesuksen kärsimyksen hetket Johanneksen evankeliumin mukaan kavaltamisesta kuolemaan.

Lauantaina kävimme päivällä Vaasan keskustassa kaupoilla. Sain hamstrattua itselleni juoksuhousut ja -takin sekä lämpimän fleecepaidan. Jouluna alkaneen tauottaman syömisen jälkeen ne pitää ehdottamasti ottaa käyttöön mahdollisimman pian - jos ymmärrätte, mitä tarkoitan. Kadotin Vaasa-reissulla myös kamerani keskustan hälinään ja hätä oli suuri. Loppujen lopuksi juostuani ympäri keskustaa ja kyseltyäni joka putiikista kameraani, se vihdoin löytyi kauppahallista eräästä vitamiinimyymälästä. Onneksi. Kamera on mulle tosi rakas. 

Lankalauantaina Pohjanmaalla on monia perinteitä, joita Etelä-Suomessa ei ole. Heillä ei esimerkiksi virvota palmusunnuntaina vaan viikkoa myöhemmin lankalauantaina. Virpomisen suorittaa pikkutrullit, jotka kiertelevät taloissa (kuten palmusunnuntaina) ja kolistelevat talon kulmia tai ovenpieliä. Lankalauantaina Pohjanmaalla palavat myös toinen toistaan suuremmat pääsiäiskokot (kuten juhannuksena), joiden tarkoitus on karkoittaa näitä trulleja ja noitia pois. 

Anoppilan pääsiäiskokko oli suuri, ja illan hämärtyessä n. 20päinen sukulaisjoukko lähti sitä ulos ihailemaan. Kasvihuoneessa paloivat kynttilät ja pöydillä tarjoiltiin erilaisia herkkuja. Välillä sitä saattoi käydä ihailemassa kokkoa ja välillä kiiruhtaa takaisin kasvihuoneen lämpöön (vähän lämpimämpi ulkoilmaa) juomaan kuumaa kaakaota kynttilänvaloon. Oli aivan upea ilta ja oli mukava tutustua perinteisiin, joita Etelä-Suomessa ei ole. Ilta päättyi saunan lämpöön ja makeisiin uniin vähän puolen yön jälkeen. 

 Noh, kokolla oli vähän syttymisvaikeuksia, mutta sanoisinko, että nuotio kuin nuotio tai kokko kuin kokko... Iloa siitä oli kuitenkin kaikille :)

 Jahas, minkähänlainen rituaalitanssi siinä on menossa...

 Bensa palaa lumen päällä... 

Sunnuntaina käytiin kyläilemässä isovanhemmilla ja siitä poikettiin myös pienelle rantakävelylle. Oho, kuulostaapa siltä, että paljon on lenkkeilty ja kävelty, mutta totuushan on se, että koko pääsiäinen syötiin ja olo on sen mukainen. Kun joulusuklaista pääsee niin pääsiäissuklaat tulevat, ja suklaa-addikti jää pahasti kierteeseen. 

Tällä hetkellä olen toipumassa pääsiäisestä kotona ja suuntaamassa katsettani töihin ja seuraaviin reissuihin. Pitänee lähteä sulattelemaan kaikkea - enimmäkseen ruokaa - ihan ulos asti. Kivaa pyhäpäivää kaikille!

Hiihtohässäkkää ja kauniita päiviä

Toissaviikonloppuna ajettiin pitkästä aikaa mökille, ja kaikki tutut jutut siellä tuottivat niin paljon iloa, että voi autuus. Viimeksi taidettiin käväistä siellä syyskuussa. Jokatapauksessa mökki oli edelleen paikoillaan, ja perjantai-illan pimeydestä huolimatta saatiin sinne valoa ja lämpöä nopeasti. 

Lauantaina otin tehtäväkseni käydä hiihtämässä (lue: sukset olivat koko matkan Järvenpäästä mökille olleet ilkeästi reittä vasten, joten niitä oli pakko käyttää sen kärsimysnäytelmän jälkeen). Aamupalan jälkeen lähdettiin etsimään mulle latua. Toivoin mökille mennessäni hartaasti, että kunta olisi tehnyt edeltävien vuosien tapaan peltojen poikki menevän ladun, mutta tyydyin sitten lopulta muuhun. Olen sen verran aloittelija, ettei moottorikelkkaurat ole minua varten. 

Valmis kunnan latu ei ollut myöskään hääppöinen, koska suksen pohjat täyttyivät neulasista, kaarnasiivuista ja kaikesta, mitä nyt matkaan vaan saattoi mahtua. Mulla meni kilometrin taipaleeseen 20 minuuttia. Vauhdistani kertoo varmasti se tosiasia, että muutamaa viikkoa aikaisemmin 6-vuotiaat olivat taittaneet saman matkan kymmenessä minuutissa... Noh, aina ei voi voittaa ja liisterin kertymistä suksien pohjiin ei voi estää. 

Hiihtopettymyksen jälkeen tehtiin pieni iltapäiväkävely pilkkirei'ille

 Tiedättekö - vaikka olo on kuin eskimolla ja ehkä vähän näytänkin siltä, niin silti en oo hetkeäkään näillä kevätpakkasilla katunut tuon takin ostamista :) Siinä on toppausta ja suojaa varmasti kymmeniksi vuosiksi.. eikä jää pieneksi :D (The North Face W insulated juneau jacket) 

Siinä se reikä nyt sitten on...

Illemmalla todettiin, että saunan kiukaassa on jotakin vikaa (puhki) ja että Earth Hour 2013 ei suju suunnitelmien mukaan, jos olet pilkkopimeässä saunassa sekoittelemassa tulikuumia ja jääkylmiä -kylpyvesiä keskenään. Sen verran fuskattiin Earth Hour:ista, että pidettiin saunassa valoja päällä. Että jos jotakuta on sitten joskus syyttäminen maailmanlopusta, niin varmasti meitä sitten...

Mökkeilyssä on se mukava puoli, että silloin ehtii tehdä niitä asioita, mitä ei kotona normaalisti "ehtisi". Tällainen asia mulla on lukeminen. Tuntuu, ettei kotona Järvenpäässä ehdi millään lukea mitään muuta kuin Facebookin statuspäivityksiä ja kaikki kymmenkunta kaunokirjaa. Voisin myös omia maisemat ja mökkeilymiljöön hiljaisuuden ilomielin kaupunkiin jokapäiväisiksi iloiksi. Onneksi on sentään ollut kuukauden verran näitä aurinkoisia kevätpäiviä, joiden takia on helpompi hymyillä. 

PS. Mun henk.koht. jokalajin valmentaja - tunnettu myös nimellä iskä - saa odotella vielä jokusen päivän ennen kuin meikäläinen lähtee vetämään triathlonit ja/tai osallistuu Sotsin olympialaisiin... 

Laatuaikaa ja mielenrauhaa

Palkkatöiden lisäksi teen tänä keväänä muutaman seurakunnan varhaisnuorten leirin. Jotenkin se leirielämä on vain niin mahtavaa. Maaliskuun alussa käytiin 64 tyttöihmisen voimin viettämässä laatuaikaa upeissa puitteissa. Tuntuu, ettei syksystä ole paljonkaan aikaa, mutta kyllä mulla silti oli vähän ikävä niitä huoneita, tiloja ja maisemia. Ihmisiäkin. 

Leirillä käsiteltiin sitä, kuka on suurin (=lapset!) ja samalla pohdittiin myös sitä, mikä on tärkeää. Käytiin myös läpi yhteisvastuukeräyksen teemaa eli yksinäisiä vanhuksia ja piirrettiin ilahduttavia piirustuksia. Toivottavasti ne tavoittavat vanhukset jossakin vaiheessa. Kädentaitoina tehtiin perinteisiä ja aina yhtä onnistuneita kukkaruukku/servetti -kädentaitojuttuja sekä leikittiin ja laskettiin pulkkamäkeä. 

 Pointsit tuosta pyörätuolipapasta, joka taluttaa ponia! :)

 Allekirjoittaneen ahomaamansikkainen ruukku

Olisipa enemmän leirejä ja jos vain mahdollista niin ihan kaikenikäisille. Olisi ihanaa, jos itsekin vielä pääsisi leiriläiseksi. Lastenleiri aikuisille, tiedättehän? Leikkejä, lauluja, ulkoilua, saunomista, makkaranpaistoa, iltaohjelman tekoa ja esittämistä, jotain jänskää, siisteyskisa, hyvää ruokaa, kädentaitoja ja yhdessäoloa. 

Mieli lepää :) Seuraavaa leiriä odotellessa!

Asunto vai koti?

Helmikuun alku oli pitkälti muuttoa. Ajatuksissani halusin eroon pahvilaatikoista ja täysistä muovipusseista - ja taka-alalla ne stressasivat. Loppujen lopuksi saatiin siirrettyä ne taas jälleen kerran uuteen osoitteeseen, mutta siinä ne edelleen kummittelivat lattialla ja piiloissa komeroissa. Se paljous kauhistuttaa! Välillä sitä miettii, että tarvitsemmeko me oikeasti ne tavarat, joita ei ole vielä kuukaudenkaan jälkeen muutosta purettu? Odotan sitä hetkeä, kun pääkoppa vihdoinkin räjähtää ja on pakko mennä vaateromukomeroon ja alkaa tehdä inventaariota. Pitäisi varmaan panostaa siihen, että ostaisi suuria kannellisia muovilaatikoita ja laittaisi talvi- ja kesävaatteet IHAN ERIKSEEN ja heittäisi sellaiset vaatteet pois, mitä ei vaan koskaan käytä. Helpommin sanottu kuin tehty. 

Jos ei katsota kaappeihin piilotettuja kummituksia vaan vilkaistaan pintapuolin, nopealla silmäyksellä niin asiat ovat hyvin. Täällä on puolet enemmän tilaa kuin edellisessä kodissa, ja mikä ihaninta: täällä on valoa. Ikkunoita on kahdessa ilmansuunnassa, mutta aurinko tuntuu paistavan joka suunnasta. Aamuaurinko paistaa kaakosta keittiön ikkunaan/parvekkeelle ja ilta-aurinko valaisee koko pitkulaisen olohuoneen. 

Tänne mahtuu kukkasia ja olen pohtinut tekeväni pienen kukkalaudan olohuoneeseen. Vaihtoehtoisesti myös pieni kukkapöytä sopisi. Huonekalut ovat kokoelma kaikesta, mistä me tykätään ja mitä ollaan haalittu eri paikoista kasaan, mutta se ei haittaa. Yksi parhausasia koko asunnossa on ehdottomasti se, että makuuhuone on ihan oikeasti oma tilansa eikä osa keittiö-olohuone-makuuhuone -comboa. 

(PS. Tyynyt ulkona tuulettumassa...)

Täällä on myös unelmakeittiö, johon mahtuu kokin lisäksi muitakin hengailemaan. Työtilaa voisi mun makuun olla vieläkin hieman lisää, mutta loput unelmat täyttynevät sitten joskus kun on aika ostaa ikioma asunto. 

Kirjahyllyn alakaappi ja aika vängät suojapaperit... 

Kaikki on vielä keskeneräistä, mutta ei voi varmaan olettaakaan, että pystyy asettumaan kodiksi muutamassa hassussa viikossa. Mulla on edellisten parin vuokra-asunnon kanssa kestänyt puoli vuotta tottua kaikkeen ennen kuin pystyi sanomaan, että: "Tää on mun koti ja on hyvä olla". Koti tarvitsee muistoja, hetkiä ja rakkautta ollakseen koti. Kirjahyllyistä (3kpl) loput osat pitäisi saada kuljetettua, kasattua ja järjesteltyä olohuoneeseen. Pitäisi ostaa muutama matto ja maalata joku kiva taulu seiniä koristamaan. Hyvä kaikesta tulee.

PS. Kodintuntua lisääviä muistoja on jo haalittu, kun läheisimmät perheenjäsenet ja ystävät ovat käyneet vierailemassa tupareissa, kahvittelemassa ja kyläilemässä :) 

Juhlahumussa

Mun suurta päivää - uskallan sanoa, että ensimmäistä ammattiin valmistumista - juhlittiin Kotkassa mun vanhempien kotona. Pitkän työviikon jälkeen kampesin itseni Kotkaan, jossa juhlan puitteet olivat jo miltei valmiit (kiitos!). Lauantaina puolilta päivin saapui ensin n. 30 sukulaista. Oli tosi hienoa nähdä niin monta sukulaista yhtaikaa pitkästä aikaa. Lähitulevaisuudessa tulee varmasti olemaan enemmän isoja perhejuhlia, joten niitä alkaa taas näkemään useammin.

 Kuukausi valmistumisen jälkeen ei ollut enää NIIN juhlafiilis, mutta oli kiva nähdä ihmisiä :)

 Tärkeimmät ruokasalin pöydällä......

 Mulla oli paljon pikkuapureita näitä juhlia järkkäämässä. Mm. tuon ihanan näköisen kakun teki mun käly :)

 ... ja P:n äiti teki nämä ja tuli juhlimaan pitkän matkan päästä :)

Oli mahtavat juhlat. Ihmiset, ruoat, syömiset, mun takkuileva pikkupuhe ja sain myös aivan ihania, tarpeellisia lahjoja. Kun sukulaiset olivat lähteneet, niin mulle tuli koko illaksi vielä kymmenkunta lähimpää kaveria syömään, juttelemaan ja pelailemaan. Loppuillasta tunnelma oli jo niin katossa, että odotan jo pian näkeväni kaikkia taas. Jotenkin tällaisissa elämän isoissa asioissa huomaa yleensä ne ihmiset, jotka oikeasti ovat vierellä ja tukevat kaikessa, mitä eteen tulee. Välillä kourallinen oikeita ystäviä on niin paljon enemmän kuin...

Limeboolia :)

Juhlat on juhlittu ja uudet haasteet edessäpäin. Mulla on tällä hetkellä töitä haastavassa, monipuolisessa ja palkitsevassa työssä niin pitkäksi aikaa kuin haluan, mutta luultavasti pyrin vielä eteenpäin ja haen seuraavassa yliopistohaussa sinne, mihin mun piti jo alunperin hakea. On hienoa tavallaan ajatella, että mulla on monenlaisia vaihtoehtoja esimerkiksi ensi syksyksi. On jännittävää, ettei tiedä, mitä kaikkea on tuleva. 

Meillä on ollut myös työn alla muutto isompaan asuntoon. Tällä hetkellä mun ympärillä on jätesäkkejä, matkalaukkuja ja muovipusseja, jotka odottavat purkajaansa. Uusi koti on aivan ihana. Harmi vaan, että mun kamerakin on "jossakin tuolla", niin ette saa nähdä tätä kämppää hyrskynmyrskyisenä. Nyt flunssan paranteluun...