Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Valmistujaisten jälkeen laskeudutaan joulunviettoon

Joulun ohella meillä oli myös avopuolison valmistujaisjuhlat. Leivoin suklaisen juustokakun, työkaveri teki täytekakkupohjan ja anoppi hoiti kakun täyttämisen. Lisäksi anoppi oli tehnyt erinomaista piirakkaa, jonka kuljetti Mustasaaresta asti. 




Meidän kodin valmistujaisjuhliin osallistui lähinnä Etelä-Suomen porukkaa. Varsinaisten valmistujaisvieraiden lisäksi meillä piipahti kavereita torstai-iltaina, perjantai-iltana ja lauantaina. Tarjoiltavat riittivät ja olivat maukkaita. Vietettiin lauantaipäivä vieraiden lähdettyä kahdestaan kotona. Katsottiin elokuvaa ja syötiin yhdessä päivällistä. Jonkinlainen oma henkinen rauhoittuminen joulunviettoon oli tärkeää. 

Tällä hetkellä olemme Kotkassa vanhempien luona valmistelemassa joulua. Meille tulee perinteinen perhejoulu, johon osallistuu koko Kotkan porukka. Käydään hautuumaalla, kuunnellaan joulurauhan julistus, syödään jouluruokaa, vartotaan joulupukki ja sen jälkeen saunotaan (ken malttaa?). Ihanaa. Mulla on lomaa melkein kaksi viikkoa ja aion nauttia jokaisesta päivästä ihan täysillä. Aion välillä laiskotella oikein tietoisesti ja tehdä pelkästään kivoja juttuja (no ehkä vähän myös autella kotihommissa, mutta nehän ovat kivoja!). Aion soittaa pianoa niin paljon, että sormet turtuvat. Laulaa myös vähän. Ehkä lukea kirjoja. Olla ulkona Tinin kanssa ja syödä sen verran, ettei tule ähkyä. Valoisan aikaan yritän olla ulkona. 

Kaikesta tästä lisää kunhan taas kerkeän, mutta nyt aion heittää vapaalle. Kiitos tästä vuodesta ja itse kullekin täydellistä Joulua juuri siellä kuin olette ja niillä puitteilla, mitä on. Rauhallista joulua!


perjantai 10. toukokuuta 2013

Se pakollinen jääkiekkopäivitys!

Todettakoon, että pari edeltävää viikkoa on ollut lähinnä sitä, että: "ÄÄÄ, älä päästä sitä läpi", "RANGAISTUS!", "Nyt nyt nyt JEEEEEEEE JEEEEEEEEEEEEEEEEEEE maali!" jne. Välillä sitä melkein luulee, että valkokankaalle huutamalla saa oikeasti jotakin tsemppiä niissä pelaajissa aikaan. Onko se nyt oikeasti niiden pelaajien vai itsensä (katsojien) psyykkausta? Mutta hyvältä se tuntuu! 


Keskiviikkona käytiin katsomassa Suomi-USA -peliä, joka tietyllä tapaa sai pettymyksen näkymään kasvoilla tovin jos toisenkin, mutta tuki kuin tuki. Huonollakin hetkellä se joukkue on kuitenkin se, mikä on - ja loppuun asti. Tänään kuitenkin elämä jatkui ja töiden jälkeen kaverit tulivat meidän pihalle grillaamaan ja fiilistelemään ennen Suomi-Venäjä -peliä. Odotukset pelistä eivät olleet korkealla (sen jokainen varmaan myöntänee). 

Mutta hei, mistä tuntee loppukevään? Grillaus ja auringonpaiste, ystävät ja herkut... ah! 

 Vähän kuumaa grilliä...

 Vähän patonkia ja sinihomejuustolla täytettyjä herkkusieniä...

 Vähän aurinkoa katoksen suojasta...

 Vähän erimakuisia makkaroita...

Vähän ystäviä...

Ja vähän hyvä lopputulos!

Siitä sitten masu täynnä katsomaan keskustaan peliä. Kaikista hurjin oma huomio noita jääkiekkomatseja katsoessa on ehkä se oman kielenkäytön rumuus ja kaikenlaiset vastustajaa herjaavat kommentit. Tai se, miten itse aivan villiintyy, alkaa päästellä erikoisia ääniä (aa, ii, uu, ee) ja välillä jännityksessä P:n polvi meinaa mennä sijoiltaan, kun otan siitä tukea...

Tavallaan voimasanat tuntuvat paljon sallitummilta, kun kyseessä on MM-kisat ja se, että meidän Suomi haluaisi niin kovasti pärjätä. Eri asia olisi, jos käyttäytyisi yhtä impulsiivisesti esim. naperoitten jalkapallo-ottelussa. Todettakoon myös, että oon suomalainen myös silloin, kun ei ole oman maan maineesta tai mistään voitosta kyse. Oon ylpeä, kun ihmiset yrittää, vaikka suuria ja mahtavia onnistumisia ei tulisikaan. Suomalaisten tapa tuntuu olevan aina se, että vaikka menisi kuinka hyvin niin silti aina joku keksii jotakin sanottavaa, mikä ei suinkaan ole positiivista. Miksi? Oltaisiin silloin ylpeitä, kun siihen on oikeasti aihetta ja pahan paikan tullen yritettäisiin kehittyä eikä aloittaa rypemistä kurjuudessa. Jepulis, tää oli mun jääkiekkopäivitys. Varmaan ensimmäinen ja viimeinen. Tai sitten kuuluisat sanat ennen seuraavaa samaa aihepiiriä koskevaa päivitystä...


Huomista Suomi-Itävalta -peliä odotellessa!

torstai 9. toukokuuta 2013

Juhla, missä onni oli aitoa ja välitöntä




Viime lauantaina tukkoisuuteni oli sitä luokkaa, että harmitti tosi paljon. Oli mulle tärkeän sukulaisen hääpäivä ja aamulla tuntui, etten voisi mitenkään nauttia päivästä sellaisessa taudissa. Sain kuitenkin kasattua itseni flunssan kourista sen verran, että kävin nopeasti kampaajalla ja puolen päivän jälkeen oltiin jo ajelemassa kohti Hyvinkäätä. Pelotti myös tavallaan se, ettei ulkona pikkumekossa hippaloittelu tule tekemään kovinkaan hyvää.

Olin odottanut lauantaita jo jonkun aikaa: ostanut mekon (ja toisenkin mekon, koska se edellinen oli jäänyt selästä pieneksi, niimpä), varannut kampaajan, varannut hotellihuoneet meiän koko perheelle ja ollut onnessani. Jopa mun kynsilakka oli sävysävyä mekon kanssa, joka oli kellertävän-ruskean-mustan-valkoinen. 

Ennen hääpaikalle lähtöä koristeltiin itsemme juhlapuvuilla, syötiin hiukopala-croissantit ja sisustettiin hotellihuone mm. omalla tyynyllä. 

Flunssainen minä ja komeat maisemat


Viimeinkin juhlatamineissa ja punanenä puuterissa :D

Mun kamera ei suostunut ottamaan (tämähän ei tietenkään johdu mitenkään kuvaajan vajavaisuudesta ja osaamattomuudesta säätää kameran asetuksia) kovinkaan selkeitä kuvia, mutta kirkko oli pieni ja sisältä pelkistetyn kaunis. 


Kytäjän kirkko

Tiesin jo etukäteen, että häämarssi tulee olemaan se perinteinen Prinsessa Ruusunen, ja ajattelin, että kyllä tämä menee itkuitta, mutta kuka se siellä sitten naama ja nenä punaisena sekä huulet väpättäen niiskuttikaan. Nämä herkistymisen hetket menivät onneksi flunssan piikkiin. Pusujen jälkeen morsiuspari sai ruusunterälehtisateen ja poistuivat paikalta hevoskärryillä. Sellaisilla oikein vanhanajan kärryillä. 




Siinä sitten ilta syötiin, juotiin ja sosialisoitiin sukulaisten kanssa. Ohjelma oli perinteinen: puheita, lauluesityksiä, morsiamen ryöstö, hääkakun leikkaus, sukkanauhan- ja kimpunheittoa sekä tanssiminen bändin tahtiin. Itse jättäydyin siitä tanssimisesta (tämäkin harmitti) flunssan takia. 



Juhlapaikan parvelle oli koottu häälahjapöytä sekä erillinen pöytä, jossa oli polttarijuttuja yms. Oli myös erikseen pienet sulhasen- ja morsiamen kirjaset, johon saattoi jättää viestejä. Kaaso oli tehnyt polttareista Ifolor-kirjan, ja tietysti kaikki pöljimmät kuvat minusta olivat valikoituneet sinne. Ei se väärin ole. Jääpähän ainakin totuudenmukainen kuva. Ala-aulan ilmoitustaululle sai jättää vinkkejä avioliittoon, ja pari oli tehnyt yhden seinän leveydeltä valokuvakollaasin itsestään vauvavuosista nykyhetkeen. Keskellä oli heidän hääkuvansa, vasemmalla morsiamen kuvat ja oikealla sulhasen kuvat. Se oli hauska idea. 

Herkkuja, omnomnom

Loppuillasta juomiset ja tunnelma alkoivat olla hilpeät. Bändi viihdytti juhlakansaa, kynttilät paloivat taustalla ja porukka kävi vessojen baarikaapeilla vähän väliä. Olin myös periaatteessa koko juhlan ajan villakangastakki päällä, koska oli kylmä...

Kelluvia kynttilöitä ja rakkautta ilmassa näköjään muutenkin;)

Lähdettiin hotellille nukkumaan hyvissä ajoin puolen yön maissa, ja herättiin aamuyhdeksäksi runsaalle aamupalalle. Oli kiva, kun huonetta ei tarvinnut luovuttaa puolilta päivin vaan saattoi nukkua ja lepäillä hotellin ihanissa lakanoissa pitkälle iltapäivään. Kotiin oli kiva päästä, mutta häistä ja niiden tunnelmasta jäi todella hyvä mieli. Seuraavia häitä - mahdollisesti jo kesällä - odotellessa...

PS. Koivussa on vihreät nuput! 

maanantai 4. helmikuuta 2013

Juhlahumussa


Mun suurta päivää - uskallan sanoa, että ensimmäistä ammattiin valmistumista - juhlittiin Kotkassa mun vanhempien kotona. Pitkän työviikon jälkeen kampesin itseni Kotkaan, jossa juhlan puitteet olivat jo miltei valmiit (kiitos!). Lauantaina puolilta päivin saapui ensin n. 30 sukulaista. Oli tosi hienoa nähdä niin monta sukulaista yhtaikaa pitkästä aikaa. Lähitulevaisuudessa tulee varmasti olemaan enemmän isoja perhejuhlia, joten niitä alkaa taas näkemään useammin.

 Kuukausi valmistumisen jälkeen ei ollut enää NIIN juhlafiilis, mutta oli kiva nähdä ihmisiä :)



 Tärkeimmät ruokasalin pöydällä......



 Mulla oli paljon pikkuapureita näitä juhlia järkkäämässä. Mm. tuon ihanan näköisen kakun teki mun käly :)

 ... ja P:n äiti teki nämä ja tuli juhlimaan pitkän matkan päästä :)

Oli mahtavat juhlat. Ihmiset, ruoat, syömiset, mun takkuileva pikkupuhe ja sain myös aivan ihania, tarpeellisia lahjoja. Kun sukulaiset olivat lähteneet, niin mulle tuli koko illaksi vielä kymmenkunta lähimpää kaveria syömään, juttelemaan ja pelailemaan. Loppuillasta tunnelma oli jo niin katossa, että odotan jo pian näkeväni kaikkia taas. Jotenkin tällaisissa elämän isoissa asioissa huomaa yleensä ne ihmiset, jotka oikeasti ovat vierellä ja tukevat kaikessa, mitä eteen tulee. Välillä kourallinen oikeita ystäviä on niin paljon enemmän kuin...

Limeboolia :)


Juhlat on juhlittu ja uudet haasteet edessäpäin. Mulla on tällä hetkellä töitä haastavassa, monipuolisessa ja palkitsevassa työssä niin pitkäksi aikaa kuin haluan, mutta luultavasti pyrin vielä eteenpäin ja haen seuraavassa yliopistohaussa sinne, mihin mun piti jo alunperin hakea. On hienoa tavallaan ajatella, että mulla on monenlaisia vaihtoehtoja esimerkiksi ensi syksyksi. On jännittävää, ettei tiedä, mitä kaikkea on tuleva. 

Meillä on ollut myös työn alla muutto isompaan asuntoon. Tällä hetkellä mun ympärillä on jätesäkkejä, matkalaukkuja ja muovipusseja, jotka odottavat purkajaansa. Uusi koti on aivan ihana. Harmi vaan, että mun kamerakin on "jossakin tuolla", niin ette saa nähdä tätä kämppää hyrskynmyrskyisenä. Nyt flunssan paranteluun...