Palkkatöiden lisäksi teen tänä keväänä muutaman seurakunnan varhaisnuorten leirin. Jotenkin se leirielämä on vain niin mahtavaa. Maaliskuun alussa käytiin 64 tyttöihmisen voimin viettämässä laatuaikaa upeissa puitteissa. Tuntuu, ettei syksystä ole paljonkaan aikaa, mutta kyllä mulla silti oli vähän ikävä niitä huoneita, tiloja ja maisemia. Ihmisiäkin.
Leirillä käsiteltiin sitä, kuka on suurin (=lapset!) ja samalla pohdittiin myös sitä, mikä on tärkeää. Käytiin myös läpi yhteisvastuukeräyksen teemaa eli yksinäisiä vanhuksia ja piirrettiin ilahduttavia piirustuksia. Toivottavasti ne tavoittavat vanhukset jossakin vaiheessa. Kädentaitoina tehtiin perinteisiä ja aina yhtä onnistuneita kukkaruukku/servetti -kädentaitojuttuja sekä leikittiin ja laskettiin pulkkamäkeä.
Pointsit tuosta pyörätuolipapasta, joka taluttaa ponia! :)
Allekirjoittaneen ahomaamansikkainen ruukku
Olisipa enemmän leirejä ja jos vain mahdollista niin ihan kaikenikäisille. Olisi ihanaa, jos itsekin vielä pääsisi leiriläiseksi. Lastenleiri aikuisille, tiedättehän? Leikkejä, lauluja, ulkoilua, saunomista, makkaranpaistoa, iltaohjelman tekoa ja esittämistä, jotain jänskää, siisteyskisa, hyvää ruokaa, kädentaitoja ja yhdessäoloa.
Mieli lepää :) Seuraavaa leiriä odotellessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti