Asunto vai koti?

Helmikuun alku oli pitkälti muuttoa. Ajatuksissani halusin eroon pahvilaatikoista ja täysistä muovipusseista - ja taka-alalla ne stressasivat. Loppujen lopuksi saatiin siirrettyä ne taas jälleen kerran uuteen osoitteeseen, mutta siinä ne edelleen kummittelivat lattialla ja piiloissa komeroissa. Se paljous kauhistuttaa! Välillä sitä miettii, että tarvitsemmeko me oikeasti ne tavarat, joita ei ole vielä kuukaudenkaan jälkeen muutosta purettu? Odotan sitä hetkeä, kun pääkoppa vihdoinkin räjähtää ja on pakko mennä vaateromukomeroon ja alkaa tehdä inventaariota. Pitäisi varmaan panostaa siihen, että ostaisi suuria kannellisia muovilaatikoita ja laittaisi talvi- ja kesävaatteet IHAN ERIKSEEN ja heittäisi sellaiset vaatteet pois, mitä ei vaan koskaan käytä. Helpommin sanottu kuin tehty. 

Jos ei katsota kaappeihin piilotettuja kummituksia vaan vilkaistaan pintapuolin, nopealla silmäyksellä niin asiat ovat hyvin. Täällä on puolet enemmän tilaa kuin edellisessä kodissa, ja mikä ihaninta: täällä on valoa. Ikkunoita on kahdessa ilmansuunnassa, mutta aurinko tuntuu paistavan joka suunnasta. Aamuaurinko paistaa kaakosta keittiön ikkunaan/parvekkeelle ja ilta-aurinko valaisee koko pitkulaisen olohuoneen. 

Tänne mahtuu kukkasia ja olen pohtinut tekeväni pienen kukkalaudan olohuoneeseen. Vaihtoehtoisesti myös pieni kukkapöytä sopisi. Huonekalut ovat kokoelma kaikesta, mistä me tykätään ja mitä ollaan haalittu eri paikoista kasaan, mutta se ei haittaa. Yksi parhausasia koko asunnossa on ehdottomasti se, että makuuhuone on ihan oikeasti oma tilansa eikä osa keittiö-olohuone-makuuhuone -comboa. 

(PS. Tyynyt ulkona tuulettumassa...)

Täällä on myös unelmakeittiö, johon mahtuu kokin lisäksi muitakin hengailemaan. Työtilaa voisi mun makuun olla vieläkin hieman lisää, mutta loput unelmat täyttynevät sitten joskus kun on aika ostaa ikioma asunto. 

Kirjahyllyn alakaappi ja aika vängät suojapaperit... 

Kaikki on vielä keskeneräistä, mutta ei voi varmaan olettaakaan, että pystyy asettumaan kodiksi muutamassa hassussa viikossa. Mulla on edellisten parin vuokra-asunnon kanssa kestänyt puoli vuotta tottua kaikkeen ennen kuin pystyi sanomaan, että: "Tää on mun koti ja on hyvä olla". Koti tarvitsee muistoja, hetkiä ja rakkautta ollakseen koti. Kirjahyllyistä (3kpl) loput osat pitäisi saada kuljetettua, kasattua ja järjesteltyä olohuoneeseen. Pitäisi ostaa muutama matto ja maalata joku kiva taulu seiniä koristamaan. Hyvä kaikesta tulee.

PS. Kodintuntua lisääviä muistoja on jo haalittu, kun läheisimmät perheenjäsenet ja ystävät ovat käyneet vierailemassa tupareissa, kahvittelemassa ja kyläilemässä :) 

Day 05 – Your definition of love

.


Mun aika vierähtää niin hurjan nopeasti, etten edes itsekään pysy mukana. Päätteen äärellä oleminen on jäänyt vähän vähemmälle viime aikoina, mutta jos nyt sitten taas kuitenkin yrittäisi. Saada tämän haasteen joskus päätökseen nimittäin.

Definition= määritelmä

Noin viikko sitten katsoin, mitä seuraavassa haasteessa sanotaan - ja siitä asti olen tietoisesti aina välillä päätynyt pohtimaan seuraavanlaista suurta kysymystä: "Mitä rakkaus on?" Juuei, se ei ole valitettavasti mitään syötävää. Se on jotain läpinäkyvää, näkymätöntä, abstraktia. Kukaan ei oikein tiedä, mitä se on tai minkä muodon se ottaa. On myös monien tekijöiden summa, että se kohdistuu johonkin ihmiseen tai asiaan. Miksi se on olemassa - vai onko sitä edes olemassa? Mikä sen tarkoitus on? Minkälaista olisi ilman sitä? En osaa sanoa.





Rakkaus sisältää omassa määritelmässäni kaiken hyvän, mitä ihminen voi toivoa. Rakkaus on iloa, turvallisuutta, auttamista, intohimoa jne. Se on jokaiselle ihmiselle erilaista. Se on tunne jotakin ihmistä, eläintä, esinettä tai asiaa kohtaan. Se voi samaan aikaan tehdä olosi onnelliseksi, mutta myös surulliseksi. Ei turhaan sanota, että rakkaus ja viha kulkevat käsi kädessä.

Rakkaus on mielestäni sitä, että kunnioitetaan toista juuri sellaisena kuin hän on. Rakkaus on ymmärtämistä ja auttamista vaikeina hetkinä. Rakkaus on sitä, että haluaa olla toisen seurassa. Rakkaus on sitä, että haluaa koskettaa toista ja olla häntä lähellä. Rakkaus on sitä, kun toinen saa sinut nauramaan ja tuntee sinun jokaisen suurimman unelmasi. Rakkaus on vaikeaa. Rakkaus on kaunista. Rakkaus on ikuista ikävää. Rakkaus on anteeksiantamista. Rakkaus on sitä, että tunnet olevasi parempi ihminen toisen seurassa. Rakkaus on syvää kiintymystä. Rakkaus ei ole toisen kahlitsemista tai rajoittamista. Rakkaus ei halua muuttaa toista ihmistä eikä vaadi mitään vastapalveluksia.





Tuossa muutama asia, mitä rakkaus mun mielestä on. Se on oikeastaan jokapäiväistä: sekä parisuhteessa että ystävyyssuhteissa - mutta myös perheen parissa tai lemmikin kanssa. Rakkaus voi kohdistua musiikkiin tai urheiluun. Se voi myös olla jumalallista rakkautta.






Minusta tuntuu, että jos joku joskus keksii rakkauden salaisuuden, niin hän menettää siinä samalla yhden maailman hienoimmista asioista. Ehkä sitä ei ole tarkoituskaan selvittää. Ehkä siitä tulisi vain nauttia.

Sitä kuuluisaa kevättä rinnassa

On paljon asioita, joista en osaa puhua ääneen. Voisin melkeinpä sanoa, että olen mykkä omalle elämälleni ja tunteilleni, ja se jos mikä harmittaa. Viimeaikoina tämä sielua ahtauttava mykkyys ja jo pidemmän aikaa karussa ollut identiteettini ovat kuitenkin näyttäneet itsestään aivan uudenlaisia piirteitä ja näkökulmia. Kaiken muun ollessa nurinkurin oma sydämeni saattaa heittää pientä kiemuraa, ja tuntuu kuin kevät olisi herättänyt sisälläni pieniä leskenlehtiä ja tusinan niitä puhallettavia voikukan hapsukoita. Nämä kihelmöinnit eivät liity mitenkään (ainakaan paljon) ihmissuhteisiin vaan se on ikään kuin aurinkoenergiaa luonnon omien vitamiinien varastoituessa ihoni pinnalle - ja siitä sitten jotenkin ihmeellisesti mieleen ja tunteisiin.

Voisiko iloinen olemukseni olla seurausta jostain muustakin kuin auringosta ja ympärillä olevista ihmisistä? Luultavasti. Muutama viikko sitten päätin aloittaa onnellisemman - ja ennenkaikkea hauskemman - elämän. Päätin yrittää olla enemmän Yes kuin No ja koettaa löytää mahdollisuuksia omien ympyröideni ulkopuolelta. Olen yrittänyt opetella syömään kalaa, vähentänyt kahvinkittausta merkittävästi, uhmannut muoti-ilmiöitä eli kaivanut sadetakin kaapinpohjalta - ja jopa jättänyt Salatut Elämät muutaman kerran katsomatta. Vaikka yllättäen ero entiseen ei taida kamalasti hetkauttaa muiden tai omaa elämääni; silti minulla on voittajafiilis.

Onnellisuus ei ole yksittäinen, suuri möykky onnea. Se on monta pientä möykkyä yhdessä, ja niiden kaikista pienempien muhkuroiden pohjalta saattaa syntyä jotakin onnellisuutta vastaavaa. Juuri nämä pienet möykyt ovat viimeaikoina sinkoilleet ympärilläni ihmeellisen aktiivisesti. Aurinkolasien boheemiutta, piknik siiderin kera näköalana juna-asema, radiokanavien kesäiset biisit, tanssimista jengin kanssa baarissa, (500) days of summer, mökkeillessä ensimmäiset grillikemut, saunan hämäryys, koiran tuoksu, öiset tekstiviestit ystäviltä, inspiraatiota pianomusiikin säveltämiseen ja hetkittäistä romantiikkaa rautatieaseman hälinässä.

Usein nämä asiat unohtuvat kiireen ja valittamisen keskelle eikä käteen yksinkertaisesti jää mitään muuta kuin pessimistisyys ja maailman vihaaminen. Ei elämä oikeasti ole vaikeaa - ihmisten asenteet vain. Kun asenne on kohdillaan ja on oppinut tiedostamaan sen tosiasian, että niitä pieniä möykkyjä on vaikka kuinka paljon; voi hyvin mielin elää elämäänsä ja tehdä siitä juuri sellaista kuin haluaa. Ja vaikka tämä möykky -vertaus alkaa jo pikkuhiljaa itseänikin ärsyttämään; muistakaa, että kaikki saattaa olla pienestäkin möykystä kiinni.

Miksi sulkisit muita mahdollisuuksia pois vain sen takia, ettet saa täsmälleen sitä mitä haluat? Ja vaikka kuinka haluaisitkin, mutta kulutat energiasi väärällä tavalla; siitä ei seuraa muuta kuin täysin hukkaan tuhlattua aikaa. Elämä ei anna sinulle mitään, mitä et itse ole valmis vastaanottamaan. Mietitäänpä nyt sitä - ja annetaan kevään kerrankin vapaasti vaikuttaa meihin lämmöllään ja rakkaudellaan. Share your love, babies.