Kevään kunniaksi

Viime viikonloppuna kevään - ja naistenpäivän - kunniaksi käytiin viettämässä yhteistä aikaa P:n kanssa. Lauantain perinteisen pitkän-kaavan-aamupalan jälkeen ajeltiin Heurekaan. Oli mielenkiintoista. Klassikkonäyttelyt säväyttävät aina ja ovat kiinnostavia. Tällä kertaa näyttelyt sisälsivät ihmiskehon toimintaa (vatsan sisältö ja ruoan kiertokulku käytiin aika perusteellisesti läpi) sekä liikenteen ohjausta. Pidin erityisesti ajosimulaattorista, jossa piti ensin valita ajokeli ja sen jälkeen kilometrinopeus. Ajaessa tielle juoksi hahmo, jolloin kone testasi reaktionopeutta pysäyttämiseen. Jos et ehtinyt jarruttaa tarpeeksi nopeasti, kone kertoi vahingon laadun (esim. murtuiko käsi ym). Lisäksi näyttelyteemoja olivat Mars ja Mielenterveys.

Mars teema ei ollut täysin mun mieleen painovoimineen ja pahoinvointeineen, mutta oli esimerkiksi mielenkiintoista nähdä avaruusruokaa. Ne olivat pakattu ilmatiiviisiin muoveihin. Ei kamalan houkuttelevia. Söisitkö itse ruskeaa munakasta ilmatiiviistä pakkauksesta? Lisäksi olimme P:n kanssa kuin kaksi lasta, kun huomasimme, että toisesta huoneesta pystyi puhumaan mikrofonin kautta toiseen ja antamaan toiselle ohjeita tehtävän suorittamiseen. Tehtävä liittyi avaruusaluksen ilmanvaihdon toimivuuteen.

Kuva täältä: Kestäisitkö matkan Marsiin?

 Tämä ei ole meidän kodin kattolamppu vaan teos ihmisen päästämistä vuosittaisista kaasuista.... Noin niin kuin kauniisti sanottuna...

Heurekan kolmas näyttely kertoi ihmisen mielenterveydestä. Koulutukset mielenterveystyöhön saaneena ymmärsimme jo entuudestaan erilaisista syistä ja taustoista. Kiinnostavaa oli puolestaan kokeilla pelkosimulaattoria, missä oli pimeää, ahdasta ja korkeaa. Korkeanpaikankammoa oli vielä demonstroitu siten, että kaiteesta tukea ottaessa se heilui. Oikeasti tila oli koko ajan sama eli ei mitään pelättävää. Toinen mielenkiintoinen oli skitsofrenisestä ihmisestä tehty kuvaus, jossa mentiin kampaamoon. Istuit kampaamotuolissa, jonka jälkeen ns. sisäinen äänesi alkoi kuulua ympäriltäsi ja vainoharhaisuus kasvoi valoina, kuvitelmina ym. Näyttelyssä sai myös testata omaa muistiaan, päätöksenteon nopeutta ja kaikkeen toimintaan vaikuttavaa strategianopeutta. 

Naistenpäivän kunniaksi sain tulppaaneja. Ja flunssan. Kiitos molemmista.

Sunnuntaina mulla nousikin sitten jo kuume, mikä jatkui vielä maanantainakin. Oli kiva katsella ulos ikkunasta, kun kaikki oli niin keväisen ihanaa, ja itse oli pakko levätä. Hyvä, että kättä jaksoi nostaa peiton päälle.

Nyt elämä on jo alkanut voittaa. Täytyy vaan pitää itsensä lämpinä kevättuulilta, ettei saa mitään jälkitauteja. Poskionteloita tarkkaillessa....

Hiihtohässäkkää ja kauniita päiviä

Toissaviikonloppuna ajettiin pitkästä aikaa mökille, ja kaikki tutut jutut siellä tuottivat niin paljon iloa, että voi autuus. Viimeksi taidettiin käväistä siellä syyskuussa. Jokatapauksessa mökki oli edelleen paikoillaan, ja perjantai-illan pimeydestä huolimatta saatiin sinne valoa ja lämpöä nopeasti. 

Lauantaina otin tehtäväkseni käydä hiihtämässä (lue: sukset olivat koko matkan Järvenpäästä mökille olleet ilkeästi reittä vasten, joten niitä oli pakko käyttää sen kärsimysnäytelmän jälkeen). Aamupalan jälkeen lähdettiin etsimään mulle latua. Toivoin mökille mennessäni hartaasti, että kunta olisi tehnyt edeltävien vuosien tapaan peltojen poikki menevän ladun, mutta tyydyin sitten lopulta muuhun. Olen sen verran aloittelija, ettei moottorikelkkaurat ole minua varten. 

Valmis kunnan latu ei ollut myöskään hääppöinen, koska suksen pohjat täyttyivät neulasista, kaarnasiivuista ja kaikesta, mitä nyt matkaan vaan saattoi mahtua. Mulla meni kilometrin taipaleeseen 20 minuuttia. Vauhdistani kertoo varmasti se tosiasia, että muutamaa viikkoa aikaisemmin 6-vuotiaat olivat taittaneet saman matkan kymmenessä minuutissa... Noh, aina ei voi voittaa ja liisterin kertymistä suksien pohjiin ei voi estää. 

Hiihtopettymyksen jälkeen tehtiin pieni iltapäiväkävely pilkkirei'ille

 Tiedättekö - vaikka olo on kuin eskimolla ja ehkä vähän näytänkin siltä, niin silti en oo hetkeäkään näillä kevätpakkasilla katunut tuon takin ostamista :) Siinä on toppausta ja suojaa varmasti kymmeniksi vuosiksi.. eikä jää pieneksi :D (The North Face W insulated juneau jacket) 

Siinä se reikä nyt sitten on...

Illemmalla todettiin, että saunan kiukaassa on jotakin vikaa (puhki) ja että Earth Hour 2013 ei suju suunnitelmien mukaan, jos olet pilkkopimeässä saunassa sekoittelemassa tulikuumia ja jääkylmiä -kylpyvesiä keskenään. Sen verran fuskattiin Earth Hour:ista, että pidettiin saunassa valoja päällä. Että jos jotakuta on sitten joskus syyttäminen maailmanlopusta, niin varmasti meitä sitten...

Mökkeilyssä on se mukava puoli, että silloin ehtii tehdä niitä asioita, mitä ei kotona normaalisti "ehtisi". Tällainen asia mulla on lukeminen. Tuntuu, ettei kotona Järvenpäässä ehdi millään lukea mitään muuta kuin Facebookin statuspäivityksiä ja kaikki kymmenkunta kaunokirjaa. Voisin myös omia maisemat ja mökkeilymiljöön hiljaisuuden ilomielin kaupunkiin jokapäiväisiksi iloiksi. Onneksi on sentään ollut kuukauden verran näitä aurinkoisia kevätpäiviä, joiden takia on helpompi hymyillä. 

PS. Mun henk.koht. jokalajin valmentaja - tunnettu myös nimellä iskä - saa odotella vielä jokusen päivän ennen kuin meikäläinen lähtee vetämään triathlonit ja/tai osallistuu Sotsin olympialaisiin... 

Asunto vai koti?

Helmikuun alku oli pitkälti muuttoa. Ajatuksissani halusin eroon pahvilaatikoista ja täysistä muovipusseista - ja taka-alalla ne stressasivat. Loppujen lopuksi saatiin siirrettyä ne taas jälleen kerran uuteen osoitteeseen, mutta siinä ne edelleen kummittelivat lattialla ja piiloissa komeroissa. Se paljous kauhistuttaa! Välillä sitä miettii, että tarvitsemmeko me oikeasti ne tavarat, joita ei ole vielä kuukaudenkaan jälkeen muutosta purettu? Odotan sitä hetkeä, kun pääkoppa vihdoinkin räjähtää ja on pakko mennä vaateromukomeroon ja alkaa tehdä inventaariota. Pitäisi varmaan panostaa siihen, että ostaisi suuria kannellisia muovilaatikoita ja laittaisi talvi- ja kesävaatteet IHAN ERIKSEEN ja heittäisi sellaiset vaatteet pois, mitä ei vaan koskaan käytä. Helpommin sanottu kuin tehty. 

Jos ei katsota kaappeihin piilotettuja kummituksia vaan vilkaistaan pintapuolin, nopealla silmäyksellä niin asiat ovat hyvin. Täällä on puolet enemmän tilaa kuin edellisessä kodissa, ja mikä ihaninta: täällä on valoa. Ikkunoita on kahdessa ilmansuunnassa, mutta aurinko tuntuu paistavan joka suunnasta. Aamuaurinko paistaa kaakosta keittiön ikkunaan/parvekkeelle ja ilta-aurinko valaisee koko pitkulaisen olohuoneen. 

Tänne mahtuu kukkasia ja olen pohtinut tekeväni pienen kukkalaudan olohuoneeseen. Vaihtoehtoisesti myös pieni kukkapöytä sopisi. Huonekalut ovat kokoelma kaikesta, mistä me tykätään ja mitä ollaan haalittu eri paikoista kasaan, mutta se ei haittaa. Yksi parhausasia koko asunnossa on ehdottomasti se, että makuuhuone on ihan oikeasti oma tilansa eikä osa keittiö-olohuone-makuuhuone -comboa. 

(PS. Tyynyt ulkona tuulettumassa...)

Täällä on myös unelmakeittiö, johon mahtuu kokin lisäksi muitakin hengailemaan. Työtilaa voisi mun makuun olla vieläkin hieman lisää, mutta loput unelmat täyttynevät sitten joskus kun on aika ostaa ikioma asunto. 

Kirjahyllyn alakaappi ja aika vängät suojapaperit... 

Kaikki on vielä keskeneräistä, mutta ei voi varmaan olettaakaan, että pystyy asettumaan kodiksi muutamassa hassussa viikossa. Mulla on edellisten parin vuokra-asunnon kanssa kestänyt puoli vuotta tottua kaikkeen ennen kuin pystyi sanomaan, että: "Tää on mun koti ja on hyvä olla". Koti tarvitsee muistoja, hetkiä ja rakkautta ollakseen koti. Kirjahyllyistä (3kpl) loput osat pitäisi saada kuljetettua, kasattua ja järjesteltyä olohuoneeseen. Pitäisi ostaa muutama matto ja maalata joku kiva taulu seiniä koristamaan. Hyvä kaikesta tulee.

PS. Kodintuntua lisääviä muistoja on jo haalittu, kun läheisimmät perheenjäsenet ja ystävät ovat käyneet vierailemassa tupareissa, kahvittelemassa ja kyläilemässä :) 

On siis kevät - mutta millainen kevät?

Päivittäminen - vai pitäiskö sanoa pöliseminen - on jäänyt täällä vähemmälle lähinnä opiskelujen takia. Joten vaikka täällä ei paljoakaan tekstiä synny, niin voitte olla varmoja, että muutoin syntyy sitäkin enemmän perinteiseen tapaan.

Ja toinen syy, miksi olen taas löytänyt tänne on se, että heräilen talviunesta. Talviunessani totuttelin pimeyteen Kyproksen valoisuuden ja D-vitamiinisäteiden jälkeen. Tämä ei ole ihan sama kuin se tyypillinen mielikuva karhusta, joka kömpeää lumikinoksen alta nukuttuaan omaa talviuntaan. Tämä on enemmänkin kulttuurinvaihdosta johtuvaa väsymystä, perisuomalaista pimeyteen sukeltamista ja sitä, että tekemisen paljous pakottaa istumaan muiden tehtävien ääressä sisällä.

Huomioikaa se, että olen siis vasta heräilemässä talviunesta eli vähän aikaa voin vielä totutella ja lörväillä unenpöpperössä. Eilen aamulla herätessäni yöunesta (yöuni ja talviuni - onko niillä paljoakaan eroa?) huomasin heti ilokseni, että aurinko paistoi ihan oikeasti. Ja mikä parasta - ulkona seisoskellessa auringon tunsi kasvoilla. Siitä tulee yllättävän hyvä mieli siihen nähden, kuinka vähän pieniä asioita yleisesti elämässä arvostetaan.

Päädyin eilen illalla auringonpaiste-episodin jälkeen tutkimaan kevääseen liittyviä kuvia internetistä. Laitoin hakusanaksi "spring" - ja ajattelin löytäväni lisää kevättunnelmaa. Sitä aitoa oikeaa auringonpaiste kinoksessa -tunnelmaa, missä on sulavat jääpuikot räystäissä ja lumen alta pilkottaa ruskeaa maata. Mutta kuinkas kävikään - ei tullut sellainen olo. Ruudulla oli vaaleanpunaisia kirsikkapuita, vihertävää nurmea ja kaikissa väreissään koreilevia tulppaanitarhoja. Sen jälkeen laitoin hakusanaksi "kevät" - ja johan alkoi näyttämään tutummalta.

Silloin sen taas ymmärsi, kuinka erilaista eri puolilla maailmaa on. Kevät ei välttämättä näytä samalta Suomessa ja Ranskassa. Kevät ei tunnu samalta: aurinkoon tottunut ei osaa jossakin muualla päin arvostaa auringonsäteitä ja jääpuikkoja samalla tavalla kuin me, joille auringonlämpö ei ole itsestäänselvyys ja jokapäiväinen ilo.

Olen salaa onnellinen, että meillä on varikset ja leskenlehdet. Oikeasti. Titityy.

Sitä kuuluisaa kevättä rinnassa

On paljon asioita, joista en osaa puhua ääneen. Voisin melkeinpä sanoa, että olen mykkä omalle elämälleni ja tunteilleni, ja se jos mikä harmittaa. Viimeaikoina tämä sielua ahtauttava mykkyys ja jo pidemmän aikaa karussa ollut identiteettini ovat kuitenkin näyttäneet itsestään aivan uudenlaisia piirteitä ja näkökulmia. Kaiken muun ollessa nurinkurin oma sydämeni saattaa heittää pientä kiemuraa, ja tuntuu kuin kevät olisi herättänyt sisälläni pieniä leskenlehtiä ja tusinan niitä puhallettavia voikukan hapsukoita. Nämä kihelmöinnit eivät liity mitenkään (ainakaan paljon) ihmissuhteisiin vaan se on ikään kuin aurinkoenergiaa luonnon omien vitamiinien varastoituessa ihoni pinnalle - ja siitä sitten jotenkin ihmeellisesti mieleen ja tunteisiin.

Voisiko iloinen olemukseni olla seurausta jostain muustakin kuin auringosta ja ympärillä olevista ihmisistä? Luultavasti. Muutama viikko sitten päätin aloittaa onnellisemman - ja ennenkaikkea hauskemman - elämän. Päätin yrittää olla enemmän Yes kuin No ja koettaa löytää mahdollisuuksia omien ympyröideni ulkopuolelta. Olen yrittänyt opetella syömään kalaa, vähentänyt kahvinkittausta merkittävästi, uhmannut muoti-ilmiöitä eli kaivanut sadetakin kaapinpohjalta - ja jopa jättänyt Salatut Elämät muutaman kerran katsomatta. Vaikka yllättäen ero entiseen ei taida kamalasti hetkauttaa muiden tai omaa elämääni; silti minulla on voittajafiilis.

Onnellisuus ei ole yksittäinen, suuri möykky onnea. Se on monta pientä möykkyä yhdessä, ja niiden kaikista pienempien muhkuroiden pohjalta saattaa syntyä jotakin onnellisuutta vastaavaa. Juuri nämä pienet möykyt ovat viimeaikoina sinkoilleet ympärilläni ihmeellisen aktiivisesti. Aurinkolasien boheemiutta, piknik siiderin kera näköalana juna-asema, radiokanavien kesäiset biisit, tanssimista jengin kanssa baarissa, (500) days of summer, mökkeillessä ensimmäiset grillikemut, saunan hämäryys, koiran tuoksu, öiset tekstiviestit ystäviltä, inspiraatiota pianomusiikin säveltämiseen ja hetkittäistä romantiikkaa rautatieaseman hälinässä.

Usein nämä asiat unohtuvat kiireen ja valittamisen keskelle eikä käteen yksinkertaisesti jää mitään muuta kuin pessimistisyys ja maailman vihaaminen. Ei elämä oikeasti ole vaikeaa - ihmisten asenteet vain. Kun asenne on kohdillaan ja on oppinut tiedostamaan sen tosiasian, että niitä pieniä möykkyjä on vaikka kuinka paljon; voi hyvin mielin elää elämäänsä ja tehdä siitä juuri sellaista kuin haluaa. Ja vaikka tämä möykky -vertaus alkaa jo pikkuhiljaa itseänikin ärsyttämään; muistakaa, että kaikki saattaa olla pienestäkin möykystä kiinni.

Miksi sulkisit muita mahdollisuuksia pois vain sen takia, ettet saa täsmälleen sitä mitä haluat? Ja vaikka kuinka haluaisitkin, mutta kulutat energiasi väärällä tavalla; siitä ei seuraa muuta kuin täysin hukkaan tuhlattua aikaa. Elämä ei anna sinulle mitään, mitä et itse ole valmis vastaanottamaan. Mietitäänpä nyt sitä - ja annetaan kevään kerrankin vapaasti vaikuttaa meihin lämmöllään ja rakkaudellaan. Share your love, babies.