Hyvää uutta vuotta 2011!

Hetki sitten tuli kummallinen tunne, että olisi varmaankin syytä päivittää ja kertoa, että olen lähestulkoon hengissä. Syksy oli aikamoista haipakkaa ja Jaakobin painia oman elämän kanssa - mutta siitä selvittiin ainakin tällä erää. Seuraava erä onkin nyt sitten tuleva kevät 2011. Paljon uusia asioita ja vanhojen asioiden kertausta.

Olen kyynistynyt sen verran kaiken suhteen, etten oikein osaa toivoa uudelta vuodelta mitään erikoista. Toivoisin kuitenkin saavani uuden ystävän ja näkeväni useammin niitä, joita en näe monestikaan vuodessa. Haluan, että tänä vuonna seikkailuni maailmalla ovat ikimuistoisia - hyvällä tavalla. Toivon oppivani stressaamaan vähemmän ja keksiväni jonkun tavoitteellisen harrastuksen. Olisi myös tarkoitus syödä vähemmän suklaata (tämä on yksi niistä toiveista/lupauksista, joka EI todellakaan toteudu) - ja ajatella itseäni enemmän muiden sijasta. Toivon, että pääsen mahdollisimman usein irtautumaan arjesta. Kokonaan. Ilman asioita ja ihmisiä. Vain rentoutumista jossakin kaukana.





Minusta on jo pidemmän aikaa tuntunut, että Sarcastic Sundays ei motivoi minua tarpeeksi - ja siitä kertoo myös nämä surullisen pitkät päivittämisvälit. Saattaa olla, että kehittelen jotakin uutta tämän tilalle. Samassa muodossa tai jollakin toisella tapaa.

Uuden vuoden kunniaksi kuitenkin ajattelin aloittaa tämän blogin herättämisen jonkinlaisella meemillä. Sen jälkeen asia on suuri kysymysmerkki.

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Syksy - kuin rahaa laittaisi pankkiin? Not.

Kesä tuli ja meni. On pakko myöntää, että en osaa edes voivotella asiaa samalla tavalla kuin aiemmin. On ihanaa, kun sää viilenee jo jotenkuten siedettäväksi ja ulkona voi olla pelkäämättä kuolevansa ääripää -sääilmiöiden takia. On myös ihanaa päästä ihmisten pariin ja saada uutta ajateltavaa uuden opintokokonaisuuden myötä.

Syksy on yleensä se vuodenaika, joka muuttaa ihmiset aktiivisemmiksi. Tosin, itselläni tätä aktivoitumista ei ole ainakaan vielä tapahtunut, ja voi hyvinkin olla, että saattaa jokunen tovi vierähtää ennen kuin ilmaantuu edes mitään merkkejä siitä. Minä nimittäin aktivoidun vasta, kun olen saanut nukuttua tarpeeksi. Opiskelijan nukkumisiin menee yllättävän paljon aikaa, ja jos vanha sanonta paikkansa pitää - kohta tilin pitäisi olla sopivasti plussan puolella. On nimittäin yöunet, aamunokoset (ja siihen päälle vielä torkutusta väh. 35min), koulutirsat, ruokalepo, pikaunet junassa tai vaihtoehtoisesti polkupyörän tarakalla, päiväunet (väh. 1,5h), päivällisen sulattamis -nokoset, tenttikirja -nukahtaminen jne. Ja voitteko kuvitella? Silti sitä koko ajan silmä luppaa ja sitä miettii, miten EI ole aikaa nukkua. Ja mikä koomisinta: reseptinä tähän tepsii ainoastaan se, että koettaa nukkua vähemmän tasatakseen unirytmin. Kieroa.

Ikuisena tunnelmoijana ja äitin sisustuslehtien lukijana tiedän myös sen, että syksyllä ei pihtailla kynttilöiden määrässä. Hämäryyden hiipiessä ikkunasta sisään kynttilät palavat jo täyttä häkää ja tuovat myös lämpöä kylmähköön huoneeseen. Niin, syksyn huomaa myös, kun herää aamulla siihen, että nenänpää on kohmeessa ja tarvitsisi toisen täkin. Huoltoyhtiö välttelee patterien ilmausta viimeiseen asti ja lopulta ihmiset joutuvat laittamaan omat vuoraukset ikkunan eteen, jotta iglumeininki ei pahenisi entisestään. Ja kuka senkin älynväläyksen takana on, että patterit asennetaan automaattisesti ikkunan eteen: siihen kaikkein vetoisimpaan paikkaan, jonka takia patteri varmasti porottaa täydellä teholla? Sitten sähköyhtiöstä ilmoitetaan vielä kaiken muun hyvän lisäksi, että: "Niin tuota, kylmän talven takia sähkönmyynnin hintaa on nostettava. Vain +15,9% tällä kertaa." Thanks, you made my day!

Kaikesta päätellen syksy ei olekaan tienausta vaan päinvastoin. Kyllähän sitä rahaa sinne pankkiin menee, mutta aivan väärälle tilille (jos nyt puhutaan vaikkapa Venäjältä kiitävästä sähköstä). Olen suunnitellut pientä nuotiota olohuoneen lattialle, jos muu ei auta. Toivottavasti alakerrassa asuvalla on kotivakuutus.

007 ja Multasormi - vai miten se meni?

Muistan hyvin kuinka keväällä toivoin löytäväni kerrankin kesätöitä: ihan mitä vain; vaikka lehtien jakamista tai siivousta; jotain vain saadakseni työkokemusta. Muistan myös kuinka salaa toivoin, ettei minulle löytyisi töitä ja saisin nauttia lomasta rankan opiskeluvuoden jälkeen. Nyt kesäkuu alkaa vedellä viimeisiään - ja sitä väkisinkin miettii, mihin ne kaikki rattoisat, pilvillä kuorrutetut kesäkuun päivät ovatkaan kuluneet? No, minun ei ainakaan henkilökohtaisesti tarvitse käyttää montaakaan tuokiota listatakseni villeimmät kesätuokioni.

Loppujen lopuksi kävikin niin, että riensin melkeinpä suoraan viimeiseltä luennolta työhaastatteluun tyylikkäästi rusetti ojossa ja liituraidat suhahdellen. Hymyilin oikein nätisti ja sain keskustelun tiimellyksessä selville myös sen, että kesätyöni koskee asiakaspalvelua sekä puutarhatöitä. Olin onneni kukkuloilla lupautuessani jo seuraavaksi aamuksi töihin - ja suoraansanoen tunsin myös olevani etikettivirheiden aatelija. Haastattelijalla nimittäin oli työnkuvan mukaisesti vanhahko, kukkakuvioinen t-paita ja rönttösaappaat jalassaan. Typerä minä! Olisihan meidänkin kellarista löytynyt vaikka minkämoista monoa ja lapikasta epäkäytännöllisten Bronx Breezien sijaan!

Ensimmäisenä työpäivänä, ensimmäisten minuuttien aikana, minut ohjattiin kädestä pitäen kastelemaan amppeleita - ja ojensivat vielä suihkuletkunkin käteeni. Päätin silloin, että näytän kyllä niille, että minussa on yhtä paljon puutarhuria, hortonomia ja viherpiiperöä kuin niissä yhteensä. Kuitenkin - saatuani sen letkun käteeni; siinä vahingossa sitten kävi niin, että olin lopunpäivää kuin uitettu koira. Alensin itseni hortonomista kukkien tappajaksi.

Nyt oltuani kyseisellä, kaupungin suurimmalla puutarhalla töissä jo melkein kuukauden, mulla on hyvä fiilis. Työyhteisö on vihdoinkin ottanut mut omakseen, kukat eivät ole enää kuolleet yhtä näyttävästi, teen leikkokaappiin täydellisessä spiraalissa sidottuja kimppuja ja osaan jopa neuvoa, minkätyyppistä maa-ainesta kannattaa laittaa pihalaattojen alle. Haastavinta on ollut oppia nimeltä kaikenlaiset korvanhäntäjalat ja isopyörömussukat. Työtehtäväni, kassaneitinä toimiminen, on koko puutarhan haastavinta hommaa. Käytännössä mun tulisi tietää kaikesta kaikki ja osata vastata asiakkaiden kysymyksiin ostamistaan kasveista tai lannotteista. Mun tulisi muistaa kaikkien miljoonan kukkien nimet, hinnat ja hoitomuodot. Mun tulisi hymyillä, kun asiakkaat kehottavat mua lukemaan läksyni uudestaan, ja yrittää olla sanomatta mitään siitä, että mun tulevaisuus ei todellakaan ole kirvojen myrkyttäjänä vaan pesemässä lasten hampaita päiväkodissa.

En tiedä, mistä se johtuu, mutta tulen kuitenkin paremmin asiakkaiden kanssa toimeen kuin niiden kasvien. Rakastan vitsien murjomista mammojen ja työmiesten kanssa, ja se, että osaan jutella ihmisten kanssa rohkeasti ja luontevasti onkin mun ehdoton valttikortti. Ja voin myös paljastaa yhden salaisen aseen, jolla kiedon kaikki asiakkaat pauloihini: aivastus. Jos mun elämäntehtävä olisi ilostuttaa ihmisiä; pieni ja vähän suurempikin vilustuminen olisi vain plussaa. Mun 'säälittäväksikin' kutsuttu aivastus nimittäin saa kenet tahansa hilpeäksi.

Koko kesäkuuni on kulunut opetellessa itselleni aivan uutta maailmaa. Vähän kuin sähkömies vaihtaisi alaa ja ryhtyisi kirjastotädiksi; niin paljon olen sisäistänyt ja oppinut uusia asioita. Ja ne villit, kesäiset hetket? Pahoin pelkään, että tätä menoa se koko kesän kohokohta saattoi hyvinkin olla, kun lajittelin jokunen päivä sitten erivärisiä paperisuikaleita ja nivoin ne väreittäin kumilenkeillä yhteen.

Kesäisin lehmät heiluttelevat häntiään ja sanovat: "Ammuu".

Hellettä tuntuu riittävän - ja siitä syystä haluankin vähän jakaa kesäisiä fiiliksiäni ja aistimuksiani koko maailmalle. Vaikka kesän alkamisajankohta on epämääräinen ja vaihtelee; voisi silti sanoa, että kyllä se ensimmäinen aurinkoinen päivä ilman takkia ja villahousuja alkaa jo muistuttaa kesää. Kesän ensimmäiseen päivään saattaa myös kuulua hiirenkorvat koivussa, valkovuokkojen tuoksu tienposkessa ja sentin kerros siitepölyä mustan, nahkapintaisen laukun päällä. Unohtamattakaan jäätelökioskien ilmestymistä, ah!



Minusta on tullut puistoaddikti. Niin kuin kaikkina päivinä tällä viikolla; istuin tänäänkin kaverin kanssa rantapuistossa palvoen aurinkoa ja lueskellen naistenlehtiä. Läkähtymisestä huolimatta jaksoimme haaveilla mm. Ahvenanmaasta, seurailla pilvien kerääntymistä siniselle taivaalle ja miettiä kesän lempituoksuja. Sitä ei tule usein ajatelleeksi, mutta useisiin ihanimpiin kesäasioihin ja -muistoihin liittyy liuta huumaavia tuoksuja. Lehdessä lueteltiin mm. tällaisia: vastaleivottu sämpylä, hedelmät, luonto sateen jälkeen, mansikat, vastapestyt lakanat, nurmikko - ja muutama muu kuten kynsilakka ja hevostalli. Itse en listaisi kahta jälkimmäistä miellyttävimpiin tuoksuihin kesässä: haju olisi pikemminkin paljon kuvaavampaa. Ja kävi myös mielessä, että onkohan kyseisen artikkelin kirjoittanut koskaan lakannut kynsiään? Siihen pöllyynhän meinaa pyörtyä!

Omiin lempituoksuihini kuuluu myös tietyt aurinkorasvat, nuotion ääressä grilliherkkujen houkuttelevuus, metsän vehreys - ja Kotkan tyttönä on myös pakko todeta, että meren tuoksu on jotain aivan uskomatonta. Sen tietty suolaisuus, kirpeys ja kaikki ympäröivä elämä saa kesäfiilikset hurmokseen, ja asuessani tällä hetkellä kaukana rannikosta kaipuu useimmiten liittyy juuri tähän merellisyyteen. Tämä tuoksu varmasti jakaa mielipiteitä moneen suuntaan: kuinka kaikki voisikaan rakastaa levää ja kaloja? Niimpä, sallittakoon myös muut mielipiteet.

Kesään kuuluu paljon muutakin kuin tuoksuja. Kaikennäköiset ja -kokoiset ihmiset sonnustautuvat kevyisiin kesävaatteisiin, kauppojen jäätelöaltaissa voisi vaikka uida, salaatit ja vihannekset ovat houkuttelevampia kuin talvella, ihosyöpä tekee tuloaan ja mökillä voisi viettää vaikka koko kesän kaukana kaikesta kaupungin katkusta. Kesällä myös urheilumahdollisuudet ulkona ovat jokseenkin monipuolisemmat kuin talvella (itse kun en siis harrasta hiihtoa, laskettelua ym. resurssisyistä). Kesä on runsauden aikaa, josta tulee aina mieleen stereotypinen roomalainen runsaudensarvi herkkuineen.

Entä sitten nämä negatiiviset kesäjutut? Onko kesässä mitään aihetta valittamiseen? Ei paljoa - mutta joka vuosi kuitenkin se koominen luonnonoikku, että juhannuksena on sateista ja pilvistä. Vaikka sille ei näillä ihmisen maagisilla taikavoimilla voi mitään, niin silti se saa mielen vähän murheelliseksi. Muutoin ainakaan itseäni ei häiritse liikakuumuus (varjossa ja sisällä on myös mukavaa), ja sadekuurot ovat ennenkaikkea virkistäviä ja eheyttäviä. Jopa hyttyset menettelevät kunhan eivät tule korvan juureen inisemään juuri silloin, kun on saamassa unenpäästä kiinni!

En omista tällä hetkellä montaakaan mainitsemisen arvoista kesäsuunnitelmaa, mutta luotan siihen, että kaikki ihanat reissut ja ihmiset tulevat päivä kerrallaan. Aion jokatapauksessa syödä ja juoda hyvin, mökkeillä - ja ennen kaikkea tuoksutella kaikkia lempituoksujani niin että syksyllä olen enää viisiaistisen sijaan neljäaistinen. Aion lukea kirjoja öisin parvekkeella ja tutkia kirpputorit lattiasta kattoon. Kesä on ihanaa, ja siitä on kovaa vauhtia tulossa lempivuodenaikani.

Sitä kuuluisaa kevättä rinnassa

On paljon asioita, joista en osaa puhua ääneen. Voisin melkeinpä sanoa, että olen mykkä omalle elämälleni ja tunteilleni, ja se jos mikä harmittaa. Viimeaikoina tämä sielua ahtauttava mykkyys ja jo pidemmän aikaa karussa ollut identiteettini ovat kuitenkin näyttäneet itsestään aivan uudenlaisia piirteitä ja näkökulmia. Kaiken muun ollessa nurinkurin oma sydämeni saattaa heittää pientä kiemuraa, ja tuntuu kuin kevät olisi herättänyt sisälläni pieniä leskenlehtiä ja tusinan niitä puhallettavia voikukan hapsukoita. Nämä kihelmöinnit eivät liity mitenkään (ainakaan paljon) ihmissuhteisiin vaan se on ikään kuin aurinkoenergiaa luonnon omien vitamiinien varastoituessa ihoni pinnalle - ja siitä sitten jotenkin ihmeellisesti mieleen ja tunteisiin.

Voisiko iloinen olemukseni olla seurausta jostain muustakin kuin auringosta ja ympärillä olevista ihmisistä? Luultavasti. Muutama viikko sitten päätin aloittaa onnellisemman - ja ennenkaikkea hauskemman - elämän. Päätin yrittää olla enemmän Yes kuin No ja koettaa löytää mahdollisuuksia omien ympyröideni ulkopuolelta. Olen yrittänyt opetella syömään kalaa, vähentänyt kahvinkittausta merkittävästi, uhmannut muoti-ilmiöitä eli kaivanut sadetakin kaapinpohjalta - ja jopa jättänyt Salatut Elämät muutaman kerran katsomatta. Vaikka yllättäen ero entiseen ei taida kamalasti hetkauttaa muiden tai omaa elämääni; silti minulla on voittajafiilis.

Onnellisuus ei ole yksittäinen, suuri möykky onnea. Se on monta pientä möykkyä yhdessä, ja niiden kaikista pienempien muhkuroiden pohjalta saattaa syntyä jotakin onnellisuutta vastaavaa. Juuri nämä pienet möykyt ovat viimeaikoina sinkoilleet ympärilläni ihmeellisen aktiivisesti. Aurinkolasien boheemiutta, piknik siiderin kera näköalana juna-asema, radiokanavien kesäiset biisit, tanssimista jengin kanssa baarissa, (500) days of summer, mökkeillessä ensimmäiset grillikemut, saunan hämäryys, koiran tuoksu, öiset tekstiviestit ystäviltä, inspiraatiota pianomusiikin säveltämiseen ja hetkittäistä romantiikkaa rautatieaseman hälinässä.

Usein nämä asiat unohtuvat kiireen ja valittamisen keskelle eikä käteen yksinkertaisesti jää mitään muuta kuin pessimistisyys ja maailman vihaaminen. Ei elämä oikeasti ole vaikeaa - ihmisten asenteet vain. Kun asenne on kohdillaan ja on oppinut tiedostamaan sen tosiasian, että niitä pieniä möykkyjä on vaikka kuinka paljon; voi hyvin mielin elää elämäänsä ja tehdä siitä juuri sellaista kuin haluaa. Ja vaikka tämä möykky -vertaus alkaa jo pikkuhiljaa itseänikin ärsyttämään; muistakaa, että kaikki saattaa olla pienestäkin möykystä kiinni.

Miksi sulkisit muita mahdollisuuksia pois vain sen takia, ettet saa täsmälleen sitä mitä haluat? Ja vaikka kuinka haluaisitkin, mutta kulutat energiasi väärällä tavalla; siitä ei seuraa muuta kuin täysin hukkaan tuhlattua aikaa. Elämä ei anna sinulle mitään, mitä et itse ole valmis vastaanottamaan. Mietitäänpä nyt sitä - ja annetaan kevään kerrankin vapaasti vaikuttaa meihin lämmöllään ja rakkaudellaan. Share your love, babies.