Karhunkaadossa...

Näin joulun alla on aikaa syventyä hetkeksi (ihan rauhassa kylläkin) vielä syksyn tapahtumiin ja muistella kivoja hetkiä. Aloitin syyskuun alussa Järvenpään Metsänkävijöiden riveissä vetämään sudenpentulaumaa. Opiskelut ampaisivat aika ison osuuden pois laumailta-aktiviisuudesta, mutta pyrin kuitenkin olemaan paikalla aina mahdollisuuksien mukaan. 

Teimme syysretken kahden sudenpentulauman kesken. Kokoonnuttiin muutaman Akelan (=sudenpentujohtaja) kanssa kololle (=sudenpentujen kokoontumispaikka) eräänä syksyisenä iltana suunnittelemaan ja keksittiin kuksakahvien ja muffinssien lomassa teemaksi Karhunkaato. Hrr mrrrrr!

 Mun tekemä karhunhammas näkyy tuossa edessä... (tällä hetkellä se on partiohuivissani roikkumassa)

Retki oli loka-marraskuun vaihteessa ja siihen osallistui n. 20 sudenpentua. Akeloita ja vanhempia oli mukana kymmenkunta. Retken sisältöön kuului riistanhoitomaksun maksaminen eli jokainen sudenpentu keräsi tullessaan matkalta 15 käpyä, jotka auliisti perille päästyään antoi maksuksi päästäkseen karhunkaatoon mukaan. Askartelimme puumassasta kaikille karhunhampaat. Ja sitten jotenkin pääsi käymään niin, että karhu varasti ne hampaat meidän retkeilijöiden ollessa muissa puuhissa....... Karhu oli yllättävän ovela.

 Käytiin läpi erilaisia aisteja ja tässä eräänlainen maistelutehtävä vihreistä asioista.... hmmm....

 Ja pystytettiin pj-teltta rohkeimmille yöpyjille...

 Tervetuloa meille yöksi!

Päivän aikana oli seikkailua metsässä, majan rakennusta laavutyyliin, taskulampuilla väläyttelyä, pimeässä metsässä kulkemista aistiretkellä, ruokailua eri väriteemoissa (vihreä, punainen...) ja eritoten karhunkaatoa. Jos totta puhutaan, niin nukuin yöni tyttöjen kanssa lämpimällä parvella (sisällä siis)....

 Karhu oli jättänyt sudenpennuille metsään viestin kadonneista hampaista...

 Illan ruokateema oli musta... eli lettuja :)

Lopulta karhu toi hampaat takaisin.

Jännittävimpiä hetkiä koko retken aikana oli ehkä se, kun yhtäkkiä yksi akeloista juoksi sudenpentujen luo kertoen, että oli kuullut metsästä pamauksen. He olivat menneet metsään katsomaan ja löytäneet karhunkakkaa ja karhuntaljaa. Hui! (Itse olin sisällä tekemässä keittoa ja seurasin tapahtunutta ikkunasta). 

Lopulta karhu saatiin kaadettua ja hampaat löysivät tiensä takaisin sudenpentujen hoiviin. Retki oli erittäin onnistunut ja odotan jo innolla seuraavaa. Ensi vuonna pääsen osallistumaan lauman toimintaan enemmän kuin tänä vuonna. Tarkemmin ei voi oikein tietää, mutta toivon, että voisin nähdä kokonaisen partiovuoden toimintoineen. 

Parhain terveisin, 

JäMen hallituksen jäsen 2014

sudenpentuvastaava

Miniloma Lontoossa (ja vähän myös siellä sun täällä)

Lokakuun puolen välin tienoilla vietettiin miehen kanssa pitkä viikonloppu (pe-ma) ansaitulla reissulla. Reissu alkoi onnellisesti aikaisella herätyksellä ja olimme vähän ennen aamuseitsemää Helsinki-Vantaalla. Tarkoitus oli lentää Riikan kautta Lontooseen. Lontoossa piti olla klo 10 paikallista aikaa. Lensimme Riikan ilmatilaan, ja jossakin vaiheessa alkoi tuntua, että matka kestää yllättävän kauan. Lentokapteeni kuulutti siinä vaiheessa, että Riikan lentokentällä on sumua ja että olimme pyörineet jokusen aikaa ympyrää. Bensa alkoi loppua ja kapteeni teki päätöksen lentää lähimmälle sumuttomalle lentokentälle eli Tallinnaan. Tallinnassa istuskelimme koneessa muutaman tunnin ihmetellen tilannetta. 

Lopulta päästyämme Riikaan kaikki jatkolennot olivat menneet ja useiden myöhästyneiden koneiden ihmiset jonottivat samaan palvelutiskiin. Kello oli tässä vaiheessa n. 12 ja jono n. 100m pitkä. Nappasimme jonottaessamme sämpylää viereisestä tiskistä ja jonotimme n. 6h. Siinä seisoskellessa unohtui ainakin kiire. Se ei kyllä päässyt unohtumaan, että milläköhän päästäisiin perille. Loppujen lopuksi jonotuskaverimme kokeilivat löytää jatkolennot toista kautta poistumalla lentokentältä kokonaan ulos ja tulemalla uudestaan sisään. He ottivat parikymmentä jonotuslippua ja antoivat ne meille. Sitä kautta mekin vihdoin saimme jatkolennon ja vielä samalle illalla. Jos ei Baltian maita ollut vielä tarpeeksi menty ristiin ja rastiin, niin lennettiin sitten vielä Riikasta Tukholmaan. Tukholmassa oli parin tunnin vaihto, jonka aikana ehdimme käydä syömässä. Huoh. Air Baltic - ei kiitos uudestaan.

 Tukholman eväät pitkän ja väsyttävän päivän jälkeen. Oltiin jaksettu koko päivä yhdellä sämpylällä... :)

Lontoon Heathrowlle vihdoin päästyämme kello oli paikallista aikaa n. klo 02:00 (eli VÄHÄN myöhemmin kuin mitä alunperin piti olla!!!). Metrot ja junat olivat menneet, mutta ehdittiin juuri ja juuri vakiovuorobussiin. Bussimatka kesti n. 45 minuuttia ja seisoin sen koko matkan bussikuskin kaahaillessa ympäriinsä. Kuski oli tulisielu tai sitten oli huono päivä/ilta/yö. Eräät toiset matkustajat kysyivät kuinka monen pysäkin päässä heidän määränpäänsä on, niin kuski ei vastannut ollenkaan. Kun häneltä tiedusteltiin uudestaan, kuski suuttui ja sammutti bussin keskelle katua. Matka jatkui hetken kuluttua, mutta kyllähän se suomalaisen vähän hiljaiseksi veti. Kuinka kiivas ihminen voi ollakaan? Ja asiakaspalvelualalla?

Bussipysäkiltä käveltiin hotellille vielä n. 30 minuuttia. Satoi vettä ja oli pilkkopimeää. Karttakaan ei ollut kovin selkeä. Väsytti 24h:n reissaamisen ja seisomisen jälkeen. Sellainen muistikuva jäi Lontoon yöstä. Hotellille päästyämme kaaduimme sänkyyn ja nukuimme puoleen päivään. 

Puolen päivän jälkeen tutustuimme Natural History Museumiin, joka oli moderni ja mielenkiintoinen. Siellä oli esimerkiksi dinosauruksia ja erilaisia luontoon liittyviä teemoja pieneläimestä kaiken syntymiseen.

 Liukuportaat veivät maapallon keskipisteeseen (nerokasta!)

 Sinivalas oikeassa koossaan

 Komeaa arkkitehtuuria

Museon jälkeen bongattiin meidän Lontoossa asuva ystävä ja käytiin syömässä. Matkan osatarkoitus oli käydä moikkaamassa ja lievittämässä mun ystävän koti-ikävää ja viemässä talvea varten untuvatäkkiä ja talvivaatteita (ja Fazeria). Reissailtiin porukalla King's Crossin asemalle ja käytiin leikkimässä Harry Potteria. 

 King's Crossin katto

Oltiin molemmat toista kertaa Lontoossa. Mun edellisestä reissusta oli aikaa 5 vuotta, joten muistin aika hyvin erilaisia paikkoja ja jopa reittejä. Käytiin moikkaamassa Tower Bridge...

...Millennium bridge...

 ...St Paul's Cathedral...

... ja Fish and chips matkalta tilattuna ja hotellilla syötynä :)

Lontoossa oli tyypillinen sää eli vettä tihutti ja kylmä kosteus kiristeli selkärankaa. Olipa ainakin syy ostaa kunnon sateenvarjo, mikä mahdollisesti kestää Suomenkin sääolot.  

 Tower of Londonin muureilta Tower bridgelle päin...

 Suolakurkku

 Ben

 London Eye (eikö olekin aika tyypillinen brittihenkinen kuva busseineen, turisteineen ja lipunväreineen...?)

 Houses of Parliament Thamesin rannalla

 Westminster Abbey

 Puistomussukka, joka halusi pullan per kuva...

Buckingham palace

Yksi kivoimmista ja rentouttavimmista asioista tällä reissulla oli ehdottamasti seura ja kiireettömyys. Ei ollut minuuttiaikataulua mihinkään eikä tarvinnut stressata. Lontoo on kaupunkina melko helppo. Toisaalta Lontoossa täytyy tietää, mitä etsii, jos haluaa löytää. Katselemalla ja hortoilemalla väsyttää itsensä kävelyyn. Oli ihanaa myös saada vihdoinkin arkistoon valokuvamuistoja. Edellisellä Lontoon reissulla kamera tilttasi, joten muistot niiltä ajoilta ovat vain mielessä.

 Täydellinen sininen hetki hiljaisessa kahvilassa suklaafondantin kera...

 Piccadilly Circus

Ja kyllähän se maanantaiaamu sieltä kuitenkin tuli. Aika oli mennyt nopeasti. Lähdimme kotimatkalle ennen aamuseitsemää ja saimme hotellilta aamupalan mukaan (mikä oli todella ystävällistä). Lensimme Gatwickin lentokentältä Riikan kautta kotiin. Matka sujui tällä kertaa nopeammin ja sujuvammin - vaikkakin välillä kävi mielessä, että entäs jos sitä sumua on tänäänkin...

Ihana reissu kaikkineen. Sitä kyllä huomasi, että ensimmäisen reissupäivän väsymys seurasi mukana vielä seuraavallakin viikolla, mutta jos sitä ei lasketa niin kaikki oli täydellistä. 

Pieni hauva, suuri onni

Syyskuun alussa saatiin kuulla, että Lappeenrannassa oli syntynyt mäyräkoirapentue. Muutaman puhelun jälkeen alkoikin sitten vinha kuukauden kestävä odotus. Uusi koira! En tiedä, mistä kaikki pälkähti mieleen (ehkä hyvä sydän tai jotain sinnepäin), mutta ostin vanhemmilleni seuraksi ja iloksi pienenpienen koirapojan. Edellinen koiruus lensi taivaaseen reilu vuosi sitten - ja siitä kaikki olivat jo melko hyvin toipuneet. Itse en varmaan koskaan, mutta uuden koiruuden tulo vähän lievittää ikävää. 

Koiran tulo oli monelle yllätys. Kuukauden verran soiteltiin puolin ja toisin, osteltiin koiranruokia, leluja ja piiloteltiin niitä auton peräkonteissa, että yllätys säilyisi. Eräänä syksyisenä lauantaina ajelimme Kotkasta Lappeenrantaan ja haettiin oma pikkuinen kotiin. Se sai nimekseen Tini. Nimessä ja koiran luonteessa on ripaus kaihoisaa katsetta, suloisuutta, vauhtia ja sympaattista viisautta.

 Tini ensimmäisellä matkalla kotiin...

Ilmeet ja ihmetyksen määrä siinä vaiheessa, kun koira tallusteli olohuoneen lattialla, olivat suurenmoista katseltavaa. Jokunen kyynelkin vierähti. Tini oli heti alusta alkaen kuin kotonaan. Se ei ole vierastanut ketään tai mitään -  päinvastoin: mitä enemmän ihmisiä, sitä enemmän pusuja saa antaa. 

 Soittokamuksi?

Vauhtia riittää... ja aina on syliin päästävä :)

Se on reilussa kuukaudessa kasvanut jo ihan hurjasti. Se syö reilusti, juoksee huushollia ympäri ja "rökittää" lelujaan. Se alkaa olla sisäsiisti, odottaa ruokaansa suhkot nätisti ja osaa istua pyydettäessä (tai ainakin sinnepäin ;). Mökkiympäristö taitaa olla sen lempipaikka. Siellä saa olla vapaana ulkona niin paljon kuuin haluaa ja juosta temmeltää. 

Sanonpa vaan, että taisi olla ihan oikea ratkaisu, että tuo Tini-ihanuus tuli koko perheen ja suvun elämään.