Näytetään tekstit, joissa on tunniste suklaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suklaa. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. marraskuuta 2012

Rentoutumisviikonloppu kera paksun posken ja hyvän seuran

Olen käynyt tämän syksyn aikana hammaslääkärissä 6 kertaa. Monet niistä kerroista olivat sellaisia, joissa hammaslääkärit tutustuivat mun purukalustoon, korjailivat jotain pikkuvikoja (lue: karkki maistuu aina), varailtiin pari uutta aikaa ja mun pankkitila vinkui. Multa on tässä viime näkemän myös lähtenyt neljä viisaudenhammasta. Viime viikolla multa poistettiin viimeinen niistä ja se aiheutti taas melkoisen turvotuksen posken tienoille. Tämä kuopus toi myös mukanaan kivun, mitä aiemmissa hampaanpoistoissa ei liiemmin ollut.  Molemmat turvotuskerrat kestivät 4 kokonaista päivää ennen kuin poski muotoutui normaaliksi. 


Viikonloppuna poski komeili suurena ja muhkeana samalla, kun anoppi oli kyläilemässä Kotkassa mun vanhempien luona. Menomatkalla Kotkaan käväistiin Brunbergin tehtaanmyymälässä Porvoossa ja ostettiin joulusuklaita (taitanevatko jouluun asti riittää?) monenlaista sorttia. Kotkassa vietettiin iltaa syöden ja televisiota katsellen. Äiti oli kutsunut mun molemmat veljet ja heidän joukkonsa lauantaiksi syömään. Kaikki oli joukolla katsomassa mun poske... eiku anoppia. 

Ruokatarjoilut vastasivat joulupöytää, mikä oli mun suukirurgisen toimenpiteen jälkeen pelkästään positiivista. Viikonloppu sisälsi muutoin paljon ohjelmaa. Äiti ja iskä halusivat näyttää P:n äidille kaiken mahdollisen Kotkasta. Käytiin mm. katsomassa Langinkosken keisarillista kalastusmajaa ulkoapäin ja kosken kuohinaa. 


Langinkosken jälkeen ajeltiin Mussalon satamaan, ja sieltä sitten Vellamoon. Vellamossa toimii Suomen merimuseo, Kymenlaakson museo ja vaihtuvia näyttelyitä. Tällä kertaa vaihtuva näyttely koski erään kotkalaisen paperinukkekokoelmaa. Olin käynyt Vellamossa aikaisemminkin, mutta siellä on niin paljon nähtävää ja opittavaa, että toinen kerta ei ollut ollenkaan pahaksi. 


 Tuon päältä kävellessä lehdet väistyivät tieltä.


Mitäs tänään syötäisiin?

Paperinukkekokoelma oli valtava!


Tässä on piirretty itsetehdylle paperinukelle vaatteita. Mitä 2000-luvun lapset tykkäisivät tällaisesta leikistä?




Postikortteja, iso paatti ja huge laivanupotuspeli. Jälkimmäinen ei ihan mihin vain olohuoneeseen mahtuisikaan! :D




Kaiken kaikkiaan oli mukava ja rentouttava viikonloppu. Olen tässä syksyn aikana nipistänyt itsestäni 100 sivuisen opinnäytetyön ja oli ihanaa olla kokonainen viikonloppu ilman sitä. Esittelin opinnäytetyöni julkistamisseminaarissa viime viikon keskiviikkona ja nyt olen viimeistellyt sitä sen jälkeen lopulliseen muotoonsa. Huomenna keskiviikkona on viimeinen opinnäytetyöopintoihin kuuluva lähiopetus. Opettaja luultavasti auttaa vähän asetuksien kanssa ja käydään läpi, miten työ julkaistaan Theseus tietokannassa. Torstaina vien työn painoon Helsinkiin ja maanantaina palautan painetun version koululle. Kaikki on tapahtunut niin nopeasti. 

Kuukauden päästä on valmistujaisjuhlat. Mihin aika oikein katoaa?

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Kahvia ja kakkumuksia

Tuntuu, että opiskelu on tällä hetkellä sitä, että pitäisi totutella epäsäännöllisyyteen ja siihen, että kukaan muu ei tee hommia itsensä puolesta. Meillä on meneillään viimeinen harjoittelu, mikä liikkuu myös nimellä hankeharjoittelu. Se on projektityyppinen ja se suoritetaan johonkin työelämätahoon. Itselläni harjoittelu liittyy opinnäytetyöhön, ja sen takia täytyy tehdä paljon itsenäistä työtä kotona. Lukemista, lukemista ja kirjoittamista. Toisinaan kipinä työskentelyyn iskee - toisinaan ei. Useammin ei. 

Kaiken työn ohella olen huomannut, että harrastukset ja kavereiden näkeminen ovat elintärkeitä. On tullut mökkeiltyä, ulkoiltua, pelailtua, lueskeltua, kahviteltua, kyläiltyä ja ennen kaikkea on laitettu ruokaa. On kiva leipoa, kun on joku muukin, joka niitä syö. 

Tässä joitakin kuvia viimeviikkojen ja -aikojen hetkistä ja jutuista:















Ihmisten näkemisessä on hauska yhteinen piirre siinä, että aina juodaan kahvia. Kyläiltiin esimerkiksi viime viikonloppuna useammassakin paikassa ja jokaisessa juotiin iso mukillinen (huom! ei se pieni kahvikupillinen, mistä tulee vaan vihaiseksi) kahvia. Olen pohtinut, josko pitäisi opetella juomaan myös teetä. Kolmen kahvimukillisen jälkeen alkaa meinaan vähän tuntua oudolta. Silti - kyllä se kahvi (tai jokin juotava ylipäätänsä) jotenkin tekee kyläilystä kyläilyä. Kyläilyyn kuuluu vieraanvaraisuus ja kyläiltävän rooliin se, että on hetken vieraanvaraisuuden palveltavana. 

Tein tänään suklaa-appelsiinikakun. Se on täyteläinen ja aivan liian hyvää. Laitoin päälle Daim-rakeita ja suolapähkinöitä. Vieraanvaraisuudesta ja suklaakakusta puheenollen: saa tulla kahville... 







torstai 13. tammikuuta 2011

Day 04 – What you ate today

Olisin niin halunnut säästää tämän neloshaasteen lauantaille, kun silloin menen muutaman kollegan valmistujaisjuhliin ja olisin voinut kertoa siitä, mitä kaikkea herkullista siellä oli. Mutta tässä sitä nyt kuitenkin ollaan (ja katsotaan, jos kuitenkin kerron niistä juhlista sitten jotakin yksityiskohtia).

Tänään oli viimeinen lomapäivä ja ajattelin, että herkut ovat paikallaan. Aamu (tai ei se mitään aamua enää ollut vaan keskipäivää) alkoi perinteisesti kahvilla ja suklaalla. Juu, kyllä. Suklaa on mun kauneuden salaisuus. Se saa hymyilemään.

Iltapäivällä söin salaattia, jossa oli salaattia. Hehheh. Ja oli siinä myös kanaa, fetajuustoa, oliiveja, kirsikkatomaatteja, kurkkua - ja yksi kananmuna. Höysteenä ruisleipää juustolla. Jälkiruokana enemmän ja vähemmän reilusti Ben&Jerry's -jäätelöä. En muista maun tarkkaa nimeä, mutta siinä oli pähkinöitä ja se maistui toffeisen makealta. Oliko nyt muuten kyse syömisistä pelkästään? Vai saanko kertoa juomisistakin?

Iltasella klementiinejä, leipää, piimää, suklaata(!) ja mehua.

Nomnomnomnomnom.

tiistai 4. tammikuuta 2011

Hyvää uutta vuotta 2011!

Hetki sitten tuli kummallinen tunne, että olisi varmaankin syytä päivittää ja kertoa, että olen lähestulkoon hengissä. Syksy oli aikamoista haipakkaa ja Jaakobin painia oman elämän kanssa - mutta siitä selvittiin ainakin tällä erää. Seuraava erä onkin nyt sitten tuleva kevät 2011. Paljon uusia asioita ja vanhojen asioiden kertausta.

Olen kyynistynyt sen verran kaiken suhteen, etten oikein osaa toivoa uudelta vuodelta mitään erikoista. Toivoisin kuitenkin saavani uuden ystävän ja näkeväni useammin niitä, joita en näe monestikaan vuodessa. Haluan, että tänä vuonna seikkailuni maailmalla ovat ikimuistoisia - hyvällä tavalla. Toivon oppivani stressaamaan vähemmän ja keksiväni jonkun tavoitteellisen harrastuksen. Olisi myös tarkoitus syödä vähemmän suklaata (tämä on yksi niistä toiveista/lupauksista, joka EI todellakaan toteudu) - ja ajatella itseäni enemmän muiden sijasta. Toivon, että pääsen mahdollisimman usein irtautumaan arjesta. Kokonaan. Ilman asioita ja ihmisiä. Vain rentoutumista jossakin kaukana.





Minusta on jo pidemmän aikaa tuntunut, että Sarcastic Sundays ei motivoi minua tarpeeksi - ja siitä kertoo myös nämä surullisen pitkät päivittämisvälit. Saattaa olla, että kehittelen jotakin uutta tämän tilalle. Samassa muodossa tai jollakin toisella tapaa.

Uuden vuoden kunniaksi kuitenkin ajattelin aloittaa tämän blogin herättämisen jonkinlaisella meemillä. Sen jälkeen asia on suuri kysymysmerkki.

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla