Muistan hyvin kuinka keväällä toivoin löytäväni kerrankin kesätöitä: ihan mitä vain; vaikka lehtien jakamista tai siivousta; jotain vain saadakseni työkokemusta. Muistan myös kuinka salaa toivoin, ettei minulle löytyisi töitä ja saisin nauttia lomasta rankan opiskeluvuoden jälkeen. Nyt kesäkuu alkaa vedellä viimeisiään - ja sitä väkisinkin miettii, mihin ne kaikki rattoisat, pilvillä kuorrutetut kesäkuun päivät ovatkaan kuluneet? No, minun ei ainakaan henkilökohtaisesti tarvitse käyttää montaakaan tuokiota listatakseni villeimmät kesätuokioni.
Loppujen lopuksi kävikin niin, että riensin melkeinpä suoraan viimeiseltä luennolta työhaastatteluun tyylikkäästi rusetti ojossa ja liituraidat suhahdellen. Hymyilin oikein nätisti ja sain keskustelun tiimellyksessä selville myös sen, että kesätyöni koskee asiakaspalvelua sekä puutarhatöitä. Olin onneni kukkuloilla lupautuessani jo seuraavaksi aamuksi töihin - ja suoraansanoen tunsin myös olevani etikettivirheiden aatelija. Haastattelijalla nimittäin oli työnkuvan mukaisesti vanhahko, kukkakuvioinen t-paita ja rönttösaappaat jalassaan. Typerä minä! Olisihan meidänkin kellarista löytynyt vaikka minkämoista monoa ja lapikasta epäkäytännöllisten Bronx Breezien sijaan!
Ensimmäisenä työpäivänä, ensimmäisten minuuttien aikana, minut ohjattiin kädestä pitäen kastelemaan amppeleita - ja ojensivat vielä suihkuletkunkin käteeni. Päätin silloin, että näytän kyllä niille, että minussa on yhtä paljon puutarhuria, hortonomia ja viherpiiperöä kuin niissä yhteensä. Kuitenkin - saatuani sen letkun käteeni; siinä vahingossa sitten kävi niin, että olin lopunpäivää kuin uitettu koira. Alensin itseni hortonomista kukkien tappajaksi.
Nyt oltuani kyseisellä, kaupungin suurimmalla puutarhalla töissä jo melkein kuukauden, mulla on hyvä fiilis. Työyhteisö on vihdoinkin ottanut mut omakseen, kukat eivät ole enää kuolleet yhtä näyttävästi, teen leikkokaappiin täydellisessä spiraalissa sidottuja kimppuja ja osaan jopa neuvoa, minkätyyppistä maa-ainesta kannattaa laittaa pihalaattojen alle. Haastavinta on ollut oppia nimeltä kaikenlaiset korvanhäntäjalat ja isopyörömussukat. Työtehtäväni, kassaneitinä toimiminen, on koko puutarhan haastavinta hommaa. Käytännössä mun tulisi tietää kaikesta kaikki ja osata vastata asiakkaiden kysymyksiin ostamistaan kasveista tai lannotteista. Mun tulisi muistaa kaikkien miljoonan kukkien nimet, hinnat ja hoitomuodot. Mun tulisi hymyillä, kun asiakkaat kehottavat mua lukemaan läksyni uudestaan, ja yrittää olla sanomatta mitään siitä, että mun tulevaisuus ei todellakaan ole kirvojen myrkyttäjänä vaan pesemässä lasten hampaita päiväkodissa.
En tiedä, mistä se johtuu, mutta tulen kuitenkin paremmin asiakkaiden kanssa toimeen kuin niiden kasvien. Rakastan vitsien murjomista mammojen ja työmiesten kanssa, ja se, että osaan jutella ihmisten kanssa rohkeasti ja luontevasti onkin mun ehdoton valttikortti. Ja voin myös paljastaa yhden salaisen aseen, jolla kiedon kaikki asiakkaat pauloihini: aivastus. Jos mun elämäntehtävä olisi ilostuttaa ihmisiä; pieni ja vähän suurempikin vilustuminen olisi vain plussaa. Mun 'säälittäväksikin' kutsuttu aivastus nimittäin saa kenet tahansa hilpeäksi.
Koko kesäkuuni on kulunut opetellessa itselleni aivan uutta maailmaa. Vähän kuin sähkömies vaihtaisi alaa ja ryhtyisi kirjastotädiksi; niin paljon olen sisäistänyt ja oppinut uusia asioita. Ja ne villit, kesäiset hetket? Pahoin pelkään, että tätä menoa se koko kesän kohokohta saattoi hyvinkin olla, kun lajittelin jokunen päivä sitten erivärisiä paperisuikaleita ja nivoin ne väreittäin kumilenkeillä yhteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti