Olen kyynistynyt sen verran kaiken suhteen, etten oikein osaa toivoa uudelta vuodelta mitään erikoista. Toivoisin kuitenkin saavani uuden ystävän ja näkeväni useammin niitä, joita en näe monestikaan vuodessa. Haluan, että tänä vuonna seikkailuni maailmalla ovat ikimuistoisia - hyvällä tavalla. Toivon oppivani stressaamaan vähemmän ja keksiväni jonkun tavoitteellisen harrastuksen. Olisi myös tarkoitus syödä vähemmän suklaata (tämä on yksi niistä toiveista/lupauksista, joka EI todellakaan toteudu) - ja ajatella itseäni enemmän muiden sijasta. Toivon, että pääsen mahdollisimman usein irtautumaan arjesta. Kokonaan. Ilman asioita ja ihmisiä. Vain rentoutumista jossakin kaukana.
Minusta on jo pidemmän aikaa tuntunut, että Sarcastic Sundays ei motivoi minua tarpeeksi - ja siitä kertoo myös nämä surullisen pitkät päivittämisvälit. Saattaa olla, että kehittelen jotakin uutta tämän tilalle. Samassa muodossa tai jollakin toisella tapaa.
Uuden vuoden kunniaksi kuitenkin ajattelin aloittaa tämän blogin herättämisen jonkinlaisella meemillä. Sen jälkeen asia on suuri kysymysmerkki.
Seuraa blogiani Bloglovinin avulla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti