Sitä kuuluisaa kevättä rinnassa

On paljon asioita, joista en osaa puhua ääneen. Voisin melkeinpä sanoa, että olen mykkä omalle elämälleni ja tunteilleni, ja se jos mikä harmittaa. Viimeaikoina tämä sielua ahtauttava mykkyys ja jo pidemmän aikaa karussa ollut identiteettini ovat kuitenkin näyttäneet itsestään aivan uudenlaisia piirteitä ja näkökulmia. Kaiken muun ollessa nurinkurin oma sydämeni saattaa heittää pientä kiemuraa, ja tuntuu kuin kevät olisi herättänyt sisälläni pieniä leskenlehtiä ja tusinan niitä puhallettavia voikukan hapsukoita. Nämä kihelmöinnit eivät liity mitenkään (ainakaan paljon) ihmissuhteisiin vaan se on ikään kuin aurinkoenergiaa luonnon omien vitamiinien varastoituessa ihoni pinnalle - ja siitä sitten jotenkin ihmeellisesti mieleen ja tunteisiin.

Voisiko iloinen olemukseni olla seurausta jostain muustakin kuin auringosta ja ympärillä olevista ihmisistä? Luultavasti. Muutama viikko sitten päätin aloittaa onnellisemman - ja ennenkaikkea hauskemman - elämän. Päätin yrittää olla enemmän Yes kuin No ja koettaa löytää mahdollisuuksia omien ympyröideni ulkopuolelta. Olen yrittänyt opetella syömään kalaa, vähentänyt kahvinkittausta merkittävästi, uhmannut muoti-ilmiöitä eli kaivanut sadetakin kaapinpohjalta - ja jopa jättänyt Salatut Elämät muutaman kerran katsomatta. Vaikka yllättäen ero entiseen ei taida kamalasti hetkauttaa muiden tai omaa elämääni; silti minulla on voittajafiilis.

Onnellisuus ei ole yksittäinen, suuri möykky onnea. Se on monta pientä möykkyä yhdessä, ja niiden kaikista pienempien muhkuroiden pohjalta saattaa syntyä jotakin onnellisuutta vastaavaa. Juuri nämä pienet möykyt ovat viimeaikoina sinkoilleet ympärilläni ihmeellisen aktiivisesti. Aurinkolasien boheemiutta, piknik siiderin kera näköalana juna-asema, radiokanavien kesäiset biisit, tanssimista jengin kanssa baarissa, (500) days of summer, mökkeillessä ensimmäiset grillikemut, saunan hämäryys, koiran tuoksu, öiset tekstiviestit ystäviltä, inspiraatiota pianomusiikin säveltämiseen ja hetkittäistä romantiikkaa rautatieaseman hälinässä.

Usein nämä asiat unohtuvat kiireen ja valittamisen keskelle eikä käteen yksinkertaisesti jää mitään muuta kuin pessimistisyys ja maailman vihaaminen. Ei elämä oikeasti ole vaikeaa - ihmisten asenteet vain. Kun asenne on kohdillaan ja on oppinut tiedostamaan sen tosiasian, että niitä pieniä möykkyjä on vaikka kuinka paljon; voi hyvin mielin elää elämäänsä ja tehdä siitä juuri sellaista kuin haluaa. Ja vaikka tämä möykky -vertaus alkaa jo pikkuhiljaa itseänikin ärsyttämään; muistakaa, että kaikki saattaa olla pienestäkin möykystä kiinni.

Miksi sulkisit muita mahdollisuuksia pois vain sen takia, ettet saa täsmälleen sitä mitä haluat? Ja vaikka kuinka haluaisitkin, mutta kulutat energiasi väärällä tavalla; siitä ei seuraa muuta kuin täysin hukkaan tuhlattua aikaa. Elämä ei anna sinulle mitään, mitä et itse ole valmis vastaanottamaan. Mietitäänpä nyt sitä - ja annetaan kevään kerrankin vapaasti vaikuttaa meihin lämmöllään ja rakkaudellaan. Share your love, babies.

Sex and the city -vivahteita ja tyylikästä epätoivoa...

.

On jokseenkin ristiriitaista, että sinkkuelämä Hollywoodin parrasvaloissa ihastuttaa ja tuo hymynvireen sohvaperunoiden huulille, mutta kun itsetutkiskelussa päästään pintaa syvemmälle; jokainen sinkku riutuu omissa oloissaan ja odottaa unelmansa täyttävää puolisoa. Ihminen tarvitsee ihmistä, läheisyyttä ja todisteita siitä, että on olemassa ja joku tarvitsee. Kukaan ei ole niin erakko, jotta pärjäisi kokonaisen elämän ilman syvempää kontaktia tai rakastavaa vuorovaikutusta johonkuhun (eikä nyt ole kyse legendaarisista susilapsista vaan ihan niistä tavallisen elämän kasvateista, jotka syntyvät sairaalassa ihmisten keskellä, ja jotka saatetaan hautaan kukkien kera). Herää kysymys: onko onnellinen sinkkuelämä vain silmänlumetta, vai onko todella niin, että 2000-luvulla ihmisen luontaiset tarpeet ovat tehneet äkkikäänteen ja kaikki tiedostavat yhtäkkiä olevansa täysin itsenäisiä, urasuuntautuneita bisnesmiehiä ja -naisia ilman unelmia perheestä?

Jokainen suklaalevyistä ja Carrie Bradshaw:n seikkailuista jotain tietävä tahtoo uskoa siihen median luomaan mielikuvaan, jonka mukaan sinkkuus on muodikasta, rentoa, rohkeaa ja itsenäistä. Kukapa ei haluaisi kuluttaa rahojaan New Yorkin Kings Plaza:lla tai siemailla ystävättäriensä kanssa Mansikka Margaritoja huippukalliissa pariisilaisessa ravintolassa? Carrien ja kamujen mielestä miesten perässä juokseminen on liikuntalajeista turhin - ja kalorit kulutetaankin korkokenkien sovittelussa. Amatöörit (luokittelen itseni näihin) ovat ottaneet kenkäjutuista monesti mallia ja lonkuttelevat sitten naama tuhannella mutrulla uusilla "piikkareillaan" nupulakivikaduilla (kun se kävely ei sitten loppujen lopuksi luonnistunutkaan kuin elokuvissa). Eikä kukaan varmasti voi väittää vastaan siinäkään, että miehet eivät ole ollenkaan niin täydellisiä kuin ensitapaamisella voisi olettaa. Sinkkuelämä näissä puitteissa on siis aivan luksusta: suorastaan rahansäästöä ja ongelmien karttamista.

Vaikka sinkkuus saattaa kuulostaa hohdokkaalta pröystäilyltä ja irtosuhteiden harjoittamiselta, sitä se ei kuitenkaan todellisuudessa useinkaan ole. Glitteristä sinkkuelämää viettävät saattavat joskus yrittää keksiä täytettä puuttuvaan sydänlohkoon tai peittää todellisia tarpeitaan aivan päinvastaisen roolin alle. Hauskaa voi toki olla ilman parisuhdettakin, mutta useimmiten sinkuksi kutsuttu kohtaa elämässään ylenkatsovia asenteita, sääliviä kysymyksiä parisuhdetilanteesta - ja synonyymeja kuten vanhapiika. Sinkku -sanana voi toisessa merkityksessään olla siis hyvinkin itsetuntoa romahduttava. Monilla on se käsitys, että sinkut luokitellaan ei-suosittujen -kastiin, ja sen verukkeella yritetään pinnistellä huonossakin suhteessa ja pitää sitä kuviteltua imagoa/roolia yllä. Kuka sellaisenkin sanan on keksinyt kuin 'imago'? Itse pyrin välttämään rooliennakkoluuloja, elää vain ja ainoastaan omaa elämääni sekä koettaa luoda ystävyyssuhteeni sen varaan, mitä kahden ihmisen välillä on - eikä sen, onko ystäväehdokkaalla suosittu miesystävä käsipuolessa.

Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että sinkkuus ei ole ilmiönä kovinkaan ihmeellistä tai tavoiteltavaa muodin vuoksi. Sinkkuus voi olla henkilökohtainen valinta (ja hyvä sellainen), mutta samaan aikaan joku odottaa kärsimättömästi Prinssi Uljasta saapuvaksi. Sinkkuus on luonnollista. Se on osa rakkauselämää: kuinka voisi unelmoida ja etsiä sitä unelmat täyttävää puolisoa, jos ihmissuhteet olisi määrätty ja kaiverrettu Kymmenen käskyn tavoin kivilaattaan jo ennen syntymäämme?



Huom! Naisethan ovat täydellisiä.