Ja toinen syy, miksi olen taas löytänyt tänne on se, että heräilen talviunesta. Talviunessani totuttelin pimeyteen Kyproksen valoisuuden ja D-vitamiinisäteiden jälkeen. Tämä ei ole ihan sama kuin se tyypillinen mielikuva karhusta, joka kömpeää lumikinoksen alta nukuttuaan omaa talviuntaan. Tämä on enemmänkin kulttuurinvaihdosta johtuvaa väsymystä, perisuomalaista pimeyteen sukeltamista ja sitä, että tekemisen paljous pakottaa istumaan muiden tehtävien ääressä sisällä.
Huomioikaa se, että olen siis vasta heräilemässä talviunesta eli vähän aikaa voin vielä totutella ja lörväillä unenpöpperössä. Eilen aamulla herätessäni yöunesta (yöuni ja talviuni - onko niillä paljoakaan eroa?) huomasin heti ilokseni, että aurinko paistoi ihan oikeasti. Ja mikä parasta - ulkona seisoskellessa auringon tunsi kasvoilla. Siitä tulee yllättävän hyvä mieli siihen nähden, kuinka vähän pieniä asioita yleisesti elämässä arvostetaan.
Päädyin eilen illalla auringonpaiste-episodin jälkeen tutkimaan kevääseen liittyviä kuvia internetistä. Laitoin hakusanaksi "spring" - ja ajattelin löytäväni lisää kevättunnelmaa. Sitä aitoa oikeaa auringonpaiste kinoksessa -tunnelmaa, missä on sulavat jääpuikot räystäissä ja lumen alta pilkottaa ruskeaa maata. Mutta kuinkas kävikään - ei tullut sellainen olo. Ruudulla oli vaaleanpunaisia kirsikkapuita, vihertävää nurmea ja kaikissa väreissään koreilevia tulppaanitarhoja. Sen jälkeen laitoin hakusanaksi "kevät" - ja johan alkoi näyttämään tutummalta.
Silloin sen taas ymmärsi, kuinka erilaista eri puolilla maailmaa on. Kevät ei välttämättä näytä samalta Suomessa ja Ranskassa. Kevät ei tunnu samalta: aurinkoon tottunut ei osaa jossakin muualla päin arvostaa auringonsäteitä ja jääpuikkoja samalla tavalla kuin me, joille auringonlämpö ei ole itsestäänselvyys ja jokapäiväinen ilo.
Olen salaa onnellinen, että meillä on varikset ja leskenlehdet. Oikeasti. Titityy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti