Näytetään tekstit, joissa on tunniste flunssa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste flunssa. Näytä kaikki tekstit

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Kevään kunniaksi

Viime viikonloppuna kevään - ja naistenpäivän - kunniaksi käytiin viettämässä yhteistä aikaa P:n kanssa. Lauantain perinteisen pitkän-kaavan-aamupalan jälkeen ajeltiin Heurekaan. Oli mielenkiintoista. Klassikkonäyttelyt säväyttävät aina ja ovat kiinnostavia. Tällä kertaa näyttelyt sisälsivät ihmiskehon toimintaa (vatsan sisältö ja ruoan kiertokulku käytiin aika perusteellisesti läpi) sekä liikenteen ohjausta. Pidin erityisesti ajosimulaattorista, jossa piti ensin valita ajokeli ja sen jälkeen kilometrinopeus. Ajaessa tielle juoksi hahmo, jolloin kone testasi reaktionopeutta pysäyttämiseen. Jos et ehtinyt jarruttaa tarpeeksi nopeasti, kone kertoi vahingon laadun (esim. murtuiko käsi ym). Lisäksi näyttelyteemoja olivat Mars ja Mielenterveys.

Mars teema ei ollut täysin mun mieleen painovoimineen ja pahoinvointeineen, mutta oli esimerkiksi mielenkiintoista nähdä avaruusruokaa. Ne olivat pakattu ilmatiiviisiin muoveihin. Ei kamalan houkuttelevia. Söisitkö itse ruskeaa munakasta ilmatiiviistä pakkauksesta? Lisäksi olimme P:n kanssa kuin kaksi lasta, kun huomasimme, että toisesta huoneesta pystyi puhumaan mikrofonin kautta toiseen ja antamaan toiselle ohjeita tehtävän suorittamiseen. Tehtävä liittyi avaruusaluksen ilmanvaihdon toimivuuteen.


 Tämä ei ole meidän kodin kattolamppu vaan teos ihmisen päästämistä vuosittaisista kaasuista.... Noin niin kuin kauniisti sanottuna...

Heurekan kolmas näyttely kertoi ihmisen mielenterveydestä. Koulutukset mielenterveystyöhön saaneena ymmärsimme jo entuudestaan erilaisista syistä ja taustoista. Kiinnostavaa oli puolestaan kokeilla pelkosimulaattoria, missä oli pimeää, ahdasta ja korkeaa. Korkeanpaikankammoa oli vielä demonstroitu siten, että kaiteesta tukea ottaessa se heilui. Oikeasti tila oli koko ajan sama eli ei mitään pelättävää. Toinen mielenkiintoinen oli skitsofrenisestä ihmisestä tehty kuvaus, jossa mentiin kampaamoon. Istuit kampaamotuolissa, jonka jälkeen ns. sisäinen äänesi alkoi kuulua ympäriltäsi ja vainoharhaisuus kasvoi valoina, kuvitelmina ym. Näyttelyssä sai myös testata omaa muistiaan, päätöksenteon nopeutta ja kaikkeen toimintaan vaikuttavaa strategianopeutta. 


Naistenpäivän kunniaksi sain tulppaaneja. Ja flunssan. Kiitos molemmista.



Sunnuntaina mulla nousikin sitten jo kuume, mikä jatkui vielä maanantainakin. Oli kiva katsella ulos ikkunasta, kun kaikki oli niin keväisen ihanaa, ja itse oli pakko levätä. Hyvä, että kättä jaksoi nostaa peiton päälle.


Nyt elämä on jo alkanut voittaa. Täytyy vaan pitää itsensä lämpinä kevättuulilta, ettei saa mitään jälkitauteja. Poskionteloita tarkkaillessa....