Turkkusen turistit

Tehtiin pienimuotoinen roadtrip muutamaan Länsi-Suomen mielenkiintoisiin kaupunkeihin. Ensimmäinen turistikohde oli Turku. Joitakin päiviä reissua aiemmin olin selaillut internetistä Turun nähtävyyksistä, ja löysin Kiss my Turku -sivuilta Turun biologisen museon. Nimen perusteella siellä olisi voinut olla näyttely vaikkapa ameeboista ja niiden kehityksen kulusta, mutta paikalle ensin vaivalla päästyämme siellä olikin - ehkä onneksemme - tavallisia, suomalaisia maisemia tyypillisine kasvillisuuksineen ja eläimineen. 

 mur

 Museo oli itseasiassa aika avartava: Suomi on kaunis joka vuodenaikana...

Ja kun päästiin museosta kadulle, niin kyllä sen huomasi, ettei olla enää kotona. Tual jossai Turuus ihmiset puhuivat suomea vääntäen ja suhistellen (lue: tiedätte sen imperfektiä tarkoittavan loppu-ässän esim. mä miettiSin). Jos tämä ei hämmentänyt vielä tarpeeksi, niin sitä tuli pohtineeksi myös paljon kaikkea muutakin. Kun olen ajatuksissani, P tapaa kysyä monesti, että mitä ajattelen. Kun vastaan mun mielestä riittävän selkeästi, että: "Kaikkee", se pyytää aina tarkentamaan. Kyllähän miä siellä Turun keskustan kaduilla tulin sitä kaikkea taas pohtineeksi. 

Kaikki turkulaiset esim. näyttivät vaatetuksiensa ja habituksiensa perusteella omistavan huippustylistit. Pieni tasamaantallaaja tunsi itsensä vähän nuhjuiseksi, kun jopa miehet tuntuivat pukeutuvan paremmin kuin meikäläinen. Mainittakoon vielä, että miesten vaatetuksessa oli pieni hipaus meriteemaa (tai jokivarren tunnelmaa) ja naiset olivat huoliteltuja ja klassisen kauniita lähes poikkeuksetta. Tulin miettineeksi, josko turkulaisilla on jokin salaliitto ja salainen sopimus tyyliasioihin liittyen...

 Ja tässä se tasamaantallaaja, joka ei oikein ymmärtänyt ihan kaikkea kuitenkaan

 Käytiin sumpilla ja croissantilla paljon kehutussa jokivarren CafeArtissa (josta  muuten ostettiin anopille tuliaisiksi vastajauhettua upeantuoksuista Turun kahvipaahtimon kahvia, suosittelen!)

 Ja kahvittelun jälkeen käytiin haistelemassa kauppatorin marjalaarit (vaikkakin kuvassa ihan vaan perunoita)

Kyseinen Turku-reissu ei ollut elämäni ensimmäinen. Turussa asuu muutama meidän perhetuttu, joten olemme käyneet siellä lapsuudessani jokusen kerran. Muistan niiltä reissuilta Turun tuomiokirkon, rantakadun laivat ja Turun saaristossa sijaitsevan kauniin Kustavin. Siellä poltin itseni ja sain pahan auringonpistoksen. Yöt nukuttiin saunarakennuksen (arvatkaa oliko parin kolmen tunnin saunomisen jälkeen kuuma) ullakkolaverilla äitin ja velipojan voimin.

Tällä reissulla jäi aikuisten oikeasti tärkeitä ja merkittäviä muistoja. Kävimme Turun tuomiokirkossa, joka jollakin tavalla muistutti Rooman kirkkorakennuksia ja ehkäpä jopa Vatikaanin Pietarinkirkkoa, mutta oli koossaan vähän maltillisempi. Siellä oli kuitenkin tuomiokirkon tyyliin pieniä lisäkappeleita. Urut olivat upeat. Joku tosin soitti niin surullisen karmaisevaa tuomiomusiikkia, että ehkä vähän pelotti. Hetken ehdimme jo luulla, että joku lapsi oli päässyt salaa soittamaan ja painamaan koskettimia matalalta ja korkelta...

Turku vaikutti olevan täydellinen kesäkaupunki. Sitä ei siis mainosteta ja ihannoida turhaan. Sinne voisi siis mennä tämäkin tasamaantallaaja uudestaankin ja vaikkapa useammaksi päiväksi. Jäi meinaan varmaan 25 museota käymättä...

Vappundaaleni möksällä

Vappua edeltävänä viikonloppuna tajusin, ettei vappuna olisikaan perinteisiä grillikemuja, mutta halusin ne silti. Viime tingassa päätettiin P:n ja hänen kaverin kanssa lähteä ajelemaan mökille. Ensimmäistä kertaa sain luettua autossa ilman, että tuli huono olo! Toivon, ettei tämä ollut vain poikkeus säännöstä vaan voin myös tulevaisuudessa hyödyntää pitkät ajomatkat. 

Poikettiin matkalla Karhulassa mun vanhemmilla juomassa kahvit, ja tiistaina päivällisen ajankohta venyi lopulta iltayhdeksään. Sauna on remontissa, joten sitä ei voinut käyttää, joten keskityttiin sitten ihan todenteolla syömiseen ja stand up -komiikalla vitsailuun. Ihanaa, kun oli valoisaa niinkin myöhään ja saattoi istuskella viltin alla pitkänkin aikaa katsellen grillitulta. Pimeän tullen siirryttiin sisälle pelaamaan Wizard-korttipeliä. 

1.5.2013 eli keskiviikkona eli vappuaattona eli työväenjuhlapäivänä nukuttiin ensinnäkin hävyttömän myöhään. Tai ainakin mulle myöhään eli n. klo 10! :D Aamupalan aikana kaikki olivat vielä tokkurassa, mutta siitä se päivä sitten lähti liikkeelle. Pojat tekivät miestenhommia (halonhakkuuta ja muuta sellaista) ja miä siivosin tupaa ja saunaa. Siivosin saunassa jopa niin hyvin, että sain sotkettua imurin suuttimen märkään betoniin........ äiti tykkää. 

Iltapäivällä velipoika ja tyttöystävänsä tulivat grillailemaan meidän kanssa. Miten niin pienestä kuin grillaamisesta voi tulla niinkin kiva ja rentoutunut olo? Tai ehkä se on seura. 

 Veikka ja sen hiillostuneet pallogrillikanat

Maggarat, lihat, maissit ja kesäkurpitsat

 Ja kaiken sen ja monen muun höysteen lisäksi vielä kahvihetki, oivoi :)

Paluumatkalla liput liehuivat komeasti sekä mun vanhempien pihalla että muualla Etelä-Suomessa. Autossa tuntui kesältä (meidän traktori-Volvossa ei ole kuin manuaalituuletus). Kyllä se Suomen lippu on vaan niin komea ja suomalaisten näköinen!

 Matkalla Helsingistä kotiin

Tuusulanjärvi illan kajossa

Palasimme reissultamme keskiviikkoiltana. Siinä oli mun vappu lyhykäisyydessään. Torstaina vappu näytti kääntöpuolensa, kun aivastelin töissä. Tänään sitten käväisin töissä tekemässä aamun ennen toisen kasvattajan töihintuloa, jonka jälkeen oli pakko lähteä kotiin potemaan flunssaa ja täällä sitä ollaan sängyn pohjalla juomassa teetä ja munkkitippoja. Huomenna pitäisi olla täydessä terässä, not going to happen. Lääkkeiden voimalla läpi viikonlopun. Saa toivoa parasta. 

Kahvia ja kakkumuksia

Tuntuu, että opiskelu on tällä hetkellä sitä, että pitäisi totutella epäsäännöllisyyteen ja siihen, että kukaan muu ei tee hommia itsensä puolesta. Meillä on meneillään viimeinen harjoittelu, mikä liikkuu myös nimellä hankeharjoittelu. Se on projektityyppinen ja se suoritetaan johonkin työelämätahoon. Itselläni harjoittelu liittyy opinnäytetyöhön, ja sen takia täytyy tehdä paljon itsenäistä työtä kotona. Lukemista, lukemista ja kirjoittamista. Toisinaan kipinä työskentelyyn iskee - toisinaan ei. Useammin ei. 

Kaiken työn ohella olen huomannut, että harrastukset ja kavereiden näkeminen ovat elintärkeitä. On tullut mökkeiltyä, ulkoiltua, pelailtua, lueskeltua, kahviteltua, kyläiltyä ja ennen kaikkea on laitettu ruokaa. On kiva leipoa, kun on joku muukin, joka niitä syö. 

Tässä joitakin kuvia viimeviikkojen ja -aikojen hetkistä ja jutuista:

Ihmisten näkemisessä on hauska yhteinen piirre siinä, että aina juodaan kahvia. Kyläiltiin esimerkiksi viime viikonloppuna useammassakin paikassa ja jokaisessa juotiin iso mukillinen (huom! ei se pieni kahvikupillinen, mistä tulee vaan vihaiseksi) kahvia. Olen pohtinut, josko pitäisi opetella juomaan myös teetä. Kolmen kahvimukillisen jälkeen alkaa meinaan vähän tuntua oudolta. Silti - kyllä se kahvi (tai jokin juotava ylipäätänsä) jotenkin tekee kyläilystä kyläilyä. Kyläilyyn kuuluu vieraanvaraisuus ja kyläiltävän rooliin se, että on hetken vieraanvaraisuuden palveltavana. 

Tein tänään suklaa-appelsiinikakun. Se on täyteläinen ja aivan liian hyvää. Laitoin päälle Daim-rakeita ja suolapähkinöitä. Vieraanvaraisuudesta ja suklaakakusta puheenollen: saa tulla kahville... 

Miljoona hilettä kahvissa...

On satanut jo monta päivää lähes tauotta. Tuuli nostaa aallokot kahden metrin korkuisiksi ja tiet ovat täynnä isoja lätäköitä. Paikalliset ihmiset täällä pelkäävät vettä ja ovat sateesta suorastaan sekaisin. Autoilijat eivät tiedä mitä tietä  tai reittiä mennä, etteivät hukkuisi autoineen lätäköihin ja puroihin, joita olemattomat viemäröinnit aiheuttavat.

Tällä viikolla olemme T:n kanssa samassa yksikössä harjoittelemassa - tai auttamassa - miten sen nyt haluaa nähdä. Ollaan kaksi kokonaista päivää koristeltu joulukuusen koristeita (tilaustyönä) erivärisillä hileillä, ja voin sanoa, että olo on hyvin häikäisevä. Ihan kuin kaikki vaatteet olisivat tällä hetkellä jonkinsortin kimalluskledjuja.

Tänään mun kahvikuppiin oli eksynyt jokunen miljoona hilettä, ja siitä ja sateesta tuli mieleen, että kyproslaiset ovat juuri kuin ne hileet siellä kahvin seassa. Siellä ne lilluvat kahvissa, mutta vaikka kuinka pelkäisivät sulavansa niin eivät ne silti kuitenkaan. Kyproksella tuntuu vallitsevan jonkunlainen yleinen melankolia sään suhteen: vähän samanlainen tunnelma kuin Fool's Gardenin Lemon tree:ssä. En ymmärrä. They should visit Finland to know better.

Suomalainen on tottunut sateeseen. Itseasiassa sateen ropiseminen ikkunaa ja asvalttia vasten on jotenkin kierolla tavalla kotoisaa. On täysin normaalia, että kengät kastuvat ja että hiukset eivät ole viimeisen päälle (lue: roikkuvat littanina poskea vasten). Jos vain olisi omat kumisaappaat ja sadetakki täällä mukana, niin näyttäisin näille hienohelmoille, miten "mennään eikä meinata". Itse olen myös salaa onnellinen siitä, että näinä sadepäivinä olen vihdoinkin ehtinyt katsoa Youtubesta Uuno Turhapuro -elokuvia...