Näytetään tekstit, joissa on tunniste pelit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pelit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Herkku, herkumpi, herkuin

Olemme tämän kevään aikana poikenneet pariinkin otteeseen sunnuntaibrunssille ja/tai iltapäiväkahville kälyni luokse. Matka on toki pidempi kuin omalta jääkaapilta sohvapöydälle, mutta todella paljon antoisampi. P:n synttärikakusta jäi sen verran yli, että vietiin O:lle iso pala ja vastineeksi hän oli tehnyt ihania, pikkuisia ruisleipä bruschettoja. 



Näissä mini-ruisleipä-bruschetoissa oli siis käytetty valmiiksi neliöityjä ruisleipäpaloja, punaista pestoa, kirsikkatomaatteja, moccarellaa, basilicaa, suolaa ja vähän mustapippuria. Niitä oli helppo syödä ja takuulla monenlaiseen makuun. Välillä vähän tuntui kuin olisi ollut jossakin päin Italiaa. Puuttui vain viiniköynnöksillä koristeltu katto ja tarjoilija lukemattomine viinilistoineen. Maut olivat noissa herkkupaloissa. Ei paha mielikuva. 

Mun elämä on ollut muutoinkin yhtä herkkua viime aikoina. Työtouhuissa ovat kovasti olleet läsnä kevätjuhlat (vaikkakin missasin ne sairasloman takia) ja lapset perheineen olivat muistaneet kaikennäköisellä kivalla. Töissä kaikki pöydät ovat olleet täynnä gerberoita ja ruukkukukkia. Ne piristävät todella paljon pitkän kevään jälkeen.


Ja mikäs sen herkumpaa kuin viettää työpäivän jälkeen avokin ja ystävien kanssa piknik-iltaa rantapuistossa. Syötiin päivälliseksi kamuja odotellessa Subway-leivät (vink vink, grillatusta kanasta tuli mun suosikki!), jonka jälkeen hölväsin itseni mun shinyshineblingbling-aurinkorasvalla. Sitä laittamalla totisesti säihkyy ja kimallusta on sen jälkeen esim. joka paikassa. Olisi pitänyt varmaan lukea ennen sen ostamista, mitä se "Golden" siinä kyljessä oikein meinaa eikä vain ajatella, että: "Tää varmaan nyt helpottaa mun jokakesäisiä palovammoja, otetaan tämä". 


Nimensä mukaisesti tätä laittamalla tulee aika kultainen olo...


Istuttiin pari tuntia auringosta nauttien ja Wizard -korttipeliä pelaten. Se on ihan mahtava, saksalainen peli, jossa pitää ennustaa joka kierroksen aluksi kuinka monta kertaa aikoo voittaa.  Vaikea selitää. 


Mulla on ollut viimeaikoina onnekas olo - ja se johtuu ihan täysin siitä, että mun elämään kuuluu niin monta upeaa ihmistä. Enää ei tarvitse haihatella turhista tai miettiä menneitä ihmissuhteita liikaa. Ne, jotka oikeasti haluavat mut omaan elämäänsä, niin niiden elämässä miä oon. Ja hyvin oon pärjänny. Oon niin kiitollinen ja onnellinen kaikesta, että se korvaa kaiken mielipahan, mitä vuosien saatossa on ollut. Oon päättänyt olla välittämättä ja ignoorata kaikenlaisia piruja, mitä elämässä tulee vastaan. Vähän niin kuin nuo muuttolinnut kuvassa, samalla tavalla ihmisiä tulee ja menee. Kaikista jää jokin jälki - joistakuista huomaamatta syvempi kuin toisista - mutta kummasti tulee sitten aina vuosittain noita uusia lintuja. Kesä on alkanut. 

perjantai 3. toukokuuta 2013

Vappundaaleni möksällä

Vappua edeltävänä viikonloppuna tajusin, ettei vappuna olisikaan perinteisiä grillikemuja, mutta halusin ne silti. Viime tingassa päätettiin P:n ja hänen kaverin kanssa lähteä ajelemaan mökille. Ensimmäistä kertaa sain luettua autossa ilman, että tuli huono olo! Toivon, ettei tämä ollut vain poikkeus säännöstä vaan voin myös tulevaisuudessa hyödyntää pitkät ajomatkat. 

Poikettiin matkalla Karhulassa mun vanhemmilla juomassa kahvit, ja tiistaina päivällisen ajankohta venyi lopulta iltayhdeksään. Sauna on remontissa, joten sitä ei voinut käyttää, joten keskityttiin sitten ihan todenteolla syömiseen ja stand up -komiikalla vitsailuun. Ihanaa, kun oli valoisaa niinkin myöhään ja saattoi istuskella viltin alla pitkänkin aikaa katsellen grillitulta. Pimeän tullen siirryttiin sisälle pelaamaan Wizard-korttipeliä. 






1.5.2013 eli keskiviikkona eli vappuaattona eli työväenjuhlapäivänä nukuttiin ensinnäkin hävyttömän myöhään. Tai ainakin mulle myöhään eli n. klo 10! :D Aamupalan aikana kaikki olivat vielä tokkurassa, mutta siitä se päivä sitten lähti liikkeelle. Pojat tekivät miestenhommia (halonhakkuuta ja muuta sellaista) ja miä siivosin tupaa ja saunaa. Siivosin saunassa jopa niin hyvin, että sain sotkettua imurin suuttimen märkään betoniin........ äiti tykkää. 

Iltapäivällä velipoika ja tyttöystävänsä tulivat grillailemaan meidän kanssa. Miten niin pienestä kuin grillaamisesta voi tulla niinkin kiva ja rentoutunut olo? Tai ehkä se on seura. 

 Veikka ja sen hiillostuneet pallogrillikanat

Maggarat, lihat, maissit ja kesäkurpitsat

 Ja kaiken sen ja monen muun höysteen lisäksi vielä kahvihetki, oivoi :)

Paluumatkalla liput liehuivat komeasti sekä mun vanhempien pihalla että muualla Etelä-Suomessa. Autossa tuntui kesältä (meidän traktori-Volvossa ei ole kuin manuaalituuletus). Kyllä se Suomen lippu on vaan niin komea ja suomalaisten näköinen!


 Matkalla Helsingistä kotiin

Tuusulanjärvi illan kajossa

Palasimme reissultamme keskiviikkoiltana. Siinä oli mun vappu lyhykäisyydessään. Torstaina vappu näytti kääntöpuolensa, kun aivastelin töissä. Tänään sitten käväisin töissä tekemässä aamun ennen toisen kasvattajan töihintuloa, jonka jälkeen oli pakko lähteä kotiin potemaan flunssaa ja täällä sitä ollaan sängyn pohjalla juomassa teetä ja munkkitippoja. Huomenna pitäisi olla täydessä terässä, not going to happen. Lääkkeiden voimalla läpi viikonlopun. Saa toivoa parasta.