Näytetään tekstit, joissa on tunniste harjoittelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste harjoittelu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Kahvia ja kakkumuksia

Tuntuu, että opiskelu on tällä hetkellä sitä, että pitäisi totutella epäsäännöllisyyteen ja siihen, että kukaan muu ei tee hommia itsensä puolesta. Meillä on meneillään viimeinen harjoittelu, mikä liikkuu myös nimellä hankeharjoittelu. Se on projektityyppinen ja se suoritetaan johonkin työelämätahoon. Itselläni harjoittelu liittyy opinnäytetyöhön, ja sen takia täytyy tehdä paljon itsenäistä työtä kotona. Lukemista, lukemista ja kirjoittamista. Toisinaan kipinä työskentelyyn iskee - toisinaan ei. Useammin ei. 

Kaiken työn ohella olen huomannut, että harrastukset ja kavereiden näkeminen ovat elintärkeitä. On tullut mökkeiltyä, ulkoiltua, pelailtua, lueskeltua, kahviteltua, kyläiltyä ja ennen kaikkea on laitettu ruokaa. On kiva leipoa, kun on joku muukin, joka niitä syö. 

Tässä joitakin kuvia viimeviikkojen ja -aikojen hetkistä ja jutuista:















Ihmisten näkemisessä on hauska yhteinen piirre siinä, että aina juodaan kahvia. Kyläiltiin esimerkiksi viime viikonloppuna useammassakin paikassa ja jokaisessa juotiin iso mukillinen (huom! ei se pieni kahvikupillinen, mistä tulee vaan vihaiseksi) kahvia. Olen pohtinut, josko pitäisi opetella juomaan myös teetä. Kolmen kahvimukillisen jälkeen alkaa meinaan vähän tuntua oudolta. Silti - kyllä se kahvi (tai jokin juotava ylipäätänsä) jotenkin tekee kyläilystä kyläilyä. Kyläilyyn kuuluu vieraanvaraisuus ja kyläiltävän rooliin se, että on hetken vieraanvaraisuuden palveltavana. 

Tein tänään suklaa-appelsiinikakun. Se on täyteläinen ja aivan liian hyvää. Laitoin päälle Daim-rakeita ja suolapähkinöitä. Vieraanvaraisuudesta ja suklaakakusta puheenollen: saa tulla kahville... 







tiistai 15. marraskuuta 2011

Miljoona hilettä kahvissa...

On satanut jo monta päivää lähes tauotta. Tuuli nostaa aallokot kahden metrin korkuisiksi ja tiet ovat täynnä isoja lätäköitä. Paikalliset ihmiset täällä pelkäävät vettä ja ovat sateesta suorastaan sekaisin. Autoilijat eivät tiedä mitä tietä  tai reittiä mennä, etteivät hukkuisi autoineen lätäköihin ja puroihin, joita olemattomat viemäröinnit aiheuttavat.

Tällä viikolla olemme T:n kanssa samassa yksikössä harjoittelemassa - tai auttamassa - miten sen nyt haluaa nähdä. Ollaan kaksi kokonaista päivää koristeltu joulukuusen koristeita (tilaustyönä) erivärisillä hileillä, ja voin sanoa, että olo on hyvin häikäisevä. Ihan kuin kaikki vaatteet olisivat tällä hetkellä jonkinsortin kimalluskledjuja.

Tänään mun kahvikuppiin oli eksynyt jokunen miljoona hilettä, ja siitä ja sateesta tuli mieleen, että kyproslaiset ovat juuri kuin ne hileet siellä kahvin seassa. Siellä ne lilluvat kahvissa, mutta vaikka kuinka pelkäisivät sulavansa niin eivät ne silti kuitenkaan. Kyproksella tuntuu vallitsevan jonkunlainen yleinen melankolia sään suhteen: vähän samanlainen tunnelma kuin Fool's Gardenin Lemon tree:ssä. En ymmärrä. They should visit Finland to know better.

Suomalainen on tottunut sateeseen. Itseasiassa sateen ropiseminen ikkunaa ja asvalttia vasten on jotenkin kierolla tavalla kotoisaa. On täysin normaalia, että kengät kastuvat ja että hiukset eivät ole viimeisen päälle (lue: roikkuvat littanina poskea vasten). Jos vain olisi omat kumisaappaat ja sadetakki täällä mukana, niin näyttäisin näille hienohelmoille, miten "mennään eikä meinata". Itse olen myös salaa onnellinen siitä, että näinä sadepäivinä olen vihdoinkin ehtinyt katsoa Youtubesta Uuno Turhapuro -elokuvia...

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Day 13 – This week



Mun viikko koostuu aikalailla harkan aikataulusta, ja koska oon täällä Taipalsaarella yksin niin ei ole muutoin vapaa-ajalla mitään sosiaalisia kontakteja.

Maanantai:

Kävelin klo 9:ksi toimistolle ja siivoiltiin jonkun aikaa. Kymmenen jälkeen käytiin kahvittelemassa lähetysihmisten kanssa, ja siirryttiin sitten oikeisiin töihin takaisin toimistolle. Suunniteltiin mm. muutama aamunavaus ja illan liikuntakerhon ohjelma. Meillä oli aiheena pallopelit - ja aika paljon sai käyttää mielikuvitusta, että keksi jotakin uutta ja hienoa. Sen jälkeen siivottiin vähän lisää. Klo 15 mentiin ohjaamaan kyseistä kerhoa, jonka jälkeen suunnistettiin kotiapäin. Kotiin tultuani nukuin päiväunet ja sitten kävin bändikämpällä (toimiston alapuolella) soittamassa muutaman tunnin pianoa.


Tiistai:

Työpäivä klo 11-17:30. Olin muutaman tunnin ensin itsekseni toimistolla: lueskelin partiojuttuja ja -oppaita ja järjestelin kirjahyllyn uuteen uskoon. Saatoin myös vähän erehtyä lueskelemaan joitain jänniä kirjoja (ja siinä menikin sitten sopivasti aikaa). Kun mun tämän viikon työpari tuli, niin suunniteltiin Tarpojien (yksi partiolaumoista) päivän ohjelma ja mietittiin, mitä kerhot tarvitsevat ruokakaupasta. Ajeltiin Saimaanharjuun ja käytiin tonkimassa jostakin leikkimökistä mulle pyörä - joka tosin on rikki. Kaupassa vierähti jokunen tovi ja tavaraa tuli ostettua monen muovikassillisen verran sekä kerhoihin että omaan käyttöön. Omaan käyttöön siksi, että harvemmin pääsen täällä suurehkoon kauppaan. Mulla on muutoin tuommoinen hassuhömssuinen Siwa tuossa lähellä. Tarpojien laumassa käsiteltiin ekologisuutta.




Keskiviikko:

Työpäivä klo 13-19. Suunniteltiin heti aluksi päivän partioaiheet ja -ohjelmat, jonka jälkeen käytiin päiväkahvilla. Samaan aikaan oli lähetyspiirin kahvitus, jossa tavattiin paikallisia vanhuksia, ex-työntekijöitä ja muitakin. Kaikki olivat kovin kiinnostuneita siitä, kuka miä oon ja mitä miä teen ja miten oon Taipalsaareen joutunu. Sitte vielä siinä mainitsin, että mun isän isänisä (mun isoisän isä??) on syntyny ja asunu täällä lapsuutensa niin nehän oli uteliaita. Neljän pintaan toimistolle tuli Seikkailijoiden lauma, jossa käsiteltiin kulttuurieroja ja pääasiassa Senegalin partiotoimintaa. Ennen kyseisen lauman loppumista lähdettiin kollegan kanssa pitämään Saimaanharjulle Sudenpentujen laumaa, johon mun oli pitänyt suunnitella leikkejä - joita en itsekään oikein ymmärtänyt. Sudenpennut (1-3.lk) olivat hauskoja ja mukavia. Hämmentävintä oli, kun yksi 7-vuotias hoilasi suureen ääneen Petri Nygårdin Selvä päivä -biisiä. "Jalluu, kossuu ja kaljaa... hölkynkölkyn..". Sudenpentujen lauman jälkeen kävelin kotiin eli Saimaanharjulta kirkonkylälle (n.5km).

Torstai:

Töitä klo 9-15. Aluksi suunniteltiin lauantain partioretkeä: sen ohjelmaa ja syömisiä. Suunniteltiin myös lauantain isoskoulutus ja sen ohjelma. Kirjoitin omin sanoin n. 9 leikkiä auki isosia varten ja tulostelin niitä niille. Laminoin myös kymmenkunta alttaritaulua ja tiskasin toimiston tiskit, kun työkaveri oli lähtenyt. Yllättäen myös keskiviikkoiset papparaiset kyselivät neiti Harjoittelijaa ja kun menin tapaamaan niitä niin ne olivat kuulemma tutkineet mun sukuhistoriaa ja halusivat lahjoittaa mulle joitakin kirjoja. Semmoista. Jäin vielä työpäivän jälkeen toimistolle vähän lukemaan kirjoja. Tuntuu aika kipeähköltä, mutta Buranalla pärjää.


Perjantai:

Työpäivä klo 10-12 ja klo 19-23. Aamulla meillä oli kokous kunnan nuorisotyöntekijöiden kanssa ja keskusteltiin lähinnä kesän leiriohjelmista. Suurin ongelma oli, että mitä askarreltaisiin, mutta keksittiin, että tehdään päiväkirjojen kansiin skräppäämällä juttuja ja koristellaan väreillä pienet kukkarot. Harmi, etten pääse itse osallistumaan kyseiselle leirille. Kokouksen jälkeen kävin kirkkoherran virastossa antamassa sellaisen lapun, jossa on mun isoisän isän syntymätiedot ja joitakin muitakin sukutietoja. Se kanslisti lupasi joskus aiemmin (käydessäni tutustumassa arkistoon!) selvittää mulle jotakin kirkon kirjoista. Jee.

Nyt on parin tunnin tauko ja illaksi menen valvomaan yökahvilaa, joka päättyy klo 23. Se on kunnan järjestämä normaalisti, joten siellä voi olla kaikennäköistä nuorta laidasta laitaan. Tästä illasta odotetaan mielenkiintoista.

Lauantai:

Työpäivä klo 10-22. Aamulla olisi tarkoitus lähteä Seikkailijoiden lauman kanssa partioretkelle (siitä myöhemmin lisää), klo 17-18 on isoskoulutus ja sen jälkeen jatkuu avoimien ovien illalla klo 22:een asti. Siitä tulee pitkä päivä. Toivottavasti olo ei pahene.


Sunnuntai:

Niin kuin huomaatte niin pitkä putki on takana, joten tämä sunnuntai on hyvin ansaittu VAPAAPÄIVÄ! Tosin - seuraava viikko on samannäköinen ettäettä. Toivotaan, että sunnuntai riittää lepäämiseen ja tervehtymiseen.

PS. Olen valokuvannut muutamana päivänä tällä viikolla. Nuo ihanat maisemakuvat kuvaavat hyvin sitä, kuinka kaunista täällä Taipalsaaressa on. Lähes joka ilta on tuommoinen kaunis auringonlasku...

PPS. Ja seuraavaksi pääsette taas näkemään mun Paint-taidetta :D

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Day 08 – A moment

Tänään oli monta hetkeä, joista voisin kertoa. Ensinnäkin tänään englannin kirjallisen kokeen jälkeen menin ruokalaan moikkaamaan kavereita ennen kotiinlähtöä. Join siinä kahvia ja katselin ulos ikkunasta. Olisin voinut jäädä siihen mielummin kuin lähteä. En halunnut lähteä - ja se oli aika jännä tunne.

Junassa Järvenpäästä Helsinkiin harrastin pilkkimistä - ja bussissa Helsingistä Karhulaan harrastin kännykän lattialle pudottamista samalla kun jatkoin pilkkimistä. Niinniin. Se oli hieno hetki, kun ajattelin, että pidän sellaisista hiljaisista ihmisistä, joista näkee päällepäin että niillä on tosi syvällisiä ajatuksia kaikesta.

Karhulassa oli hiljaista, mutta oli hieno hetki, kun äiti ja isä molemmat olivat tulleet hakemaan minua. Ne hymyilivät autosta minut nähdessään. Oli hieno hetki, kun näin Jymyn (koiruus) pitkästä aikaa ja halailin sitä. Se kertoi siitä, kuinka äiti oli leikannut sen kynnet ja kuinka se oli sen jälkeen ollut niin onnellinen, että oli juossut taloa ympäri. Soitin sille pianoa.

Yksi jännimmistä hetkistä tänään oli ehdottomasti se, kun pakkasin puolet omaisuudestani autoon ja matkustin Taipalsaareen. Olen tällä hetkellä täällä - ja tulen olemaan seuraavat 2kk:tta. Suoritan täällä seurakuntaharjoittelun, joka alkaa huomenna partioleirillä. Mennään lossilla jonnekin saareen partiolaisten ja niiden perheiden kanssa - ja osa niistä jää yöksi sinne. Odotan innolla sitä, kun saan nukkua makuupussin kanssa kodassa. Ah, miten elämysrikasta tästäkin tulee!





Tiedättekö sen hetken, kun näette ensimmäistä kertaa asunnon tai huoneen, jossa majottaudutte? Tänään oli sellainen hetki - ja onneksi se oli hyvä hetki. Kun näin tämän asunnon, missä vietän seuraavat 8vk, niin tuli hyvä olo. Tämä tuntui kodilta heti. Se on hyvä asia. Seinät on valkoiset ja tyhjät, lattia on kolkko, vain muutama huonekalu ja asensin väliaikaisesti sellaiset rumahkot verhot. Jeejee. Mutta kyllä tästä koti tulee.

Ensimmäisen yön hetket.