Suomen hulppein kirkko

Yllä oleva hulppea rakennus ei ole kartano tai museo tai mikään vastaava vaan ihan vaan Kerimäen kirkko. Kerimäen kirkko on valmistunut vuonna 1847 ja vihitty käyttöön seuraavana vuonna. Kirkkoon mahtuu sisälle 5000 ihmistä. Jossakin kirkon sisällä olleessa esitteessä luki, että sen aikainen kirkkoherra oli halunnut, että messun aikana kirkkoon mahtuu koko pitäjä. Hän ei ollut ainakaan vaatimaton. 

 Kellotapuli

 Kirkon pääoven salpa oli sekin hyvin... valtava

 Huippuun on matkaa 37 metriä

 Kirkkoon mahtuu istumaan 3000 ihmistä ja sen lisäksi on 2000:lle seisomapaikat

Kerimäen kirkko on Suomen suurin kirkkorakennus - ja sen jotenkin huomasi heti, kun käveli sisään. Se ei näyttänyt alttaria ja penkkejä lukuunottamatta oikein kirkolta ollenkaan. Se näytti suurelta salilta, jonka ympärillä kulki kerroksia kuin jossakin loistohotellissa. Jos penkkejä ei olisi ollut, niin se olisi ollut loistelias renessanssiajan tanssiaisiin. Kirkko oli niin hulppea ja suuri, että ei oikein tiennyt, mihin olisi pitänyt asettua. Suuren kirkon pääajatus kuitenkin oli varmasti ollut se, että sinne mahtuu kaikki halukkaat kuulemaan Jumalan sanaa...

 Suomen suurin kirkkorakennus

Ken lienee pitänyt kokousta noiden tuolien ympärillä? Hieman pimeässä kellotapulissa ja tyhjillään olevassa tilassa ne olivat hiukan karmivat...

Kiivettiin kellotorniin. Noh, ensin oli kapeat portaat, jotka kohosivat äkkijyrkästi ylöspäin ja piti varoa päätä, ettei lyönyt sitä poikittaiseen tukihirteen. Sitten tuli seuraavat portaat, jotka kohosivat vähän vielä ylemmäs ohittaen koristeelliset ikkunat. Ja sitten vielä yhdet vieläkin kapeammat portaat, joiden puolessa välissä piti varoa katsomasta alaspäin. Ylätasanteelle päästyäni saatoin huomata, etteivät portaat vielä loppuneet, mutta päätin olla jatkamatta ylöspäin. Katsoin ikkunasta ulos kirkkorakennusta päin. Sen näki kokonaisuudessaan korkeuksista. 

Kuulemma kirkon kellot saattoivat soida mihin aikaan tahansa (tai siis ei mihin aikaan vaan, vain tasatunnein). Halusin äkkiä pois tapulista. P jatkoi vielä ylemmäs kohti kelloa.

 Kellotapuli on 42m korkea...

 Voin sanoa, ettei alaspäin meneminen ole yhtään sen kivempaa kuin ylöspäin meneminen...

Neliapilan muotoiset ikkunat olivat hienot

Ps. Selvisin kellotapulista alas. Hui.

Valamon tilukset

Sunnuntain kunniaksi ajoitin teille kauniita maisemia Valamon luostarista, jossa piipahdettiin maanantaina. Ilma oli kaunis ja voisi sanoa, että oli melkein kuuma. Seurueemme oli varautunut reissuun talvi- ja sadevarusteilla ja yhtäkkiä aurinkoa lämmitti niin, että hiki valui...

Tosiaan - Valamo on munkkiluostari, joka on perustettu perimätiedon mukaan 1100-luvulla (mutta viimeistään 1300-luvulla). Valamo on ortodoksinen luostari, joka toimii Suomen ortodoksisen kirkon alaisuudessa. Valamon nimi tulee perustajistaan Sergei ja Herman Valamolaisista, jotka asuivat Laatokalla (nykyisin Venäjän alueella). 

Luostarin kivikirkko keskiaukealta päin kuvattuna

Luostarin eri vaiheisiin on kuulunut mm. 1600-luvulla kirkon perusteellinen tuhoutuminen, ja puolestaan 1700-luvulta 1900-luvulle luostari vietti kulta-aikaansa. Toisen maailmansodan aikana koko luostarin väki evakuoitiin ja he joutuivat etsimään uuden paikan luostarilleen. Pian he löysivätkin uuden paikan Heinävedeltä papinniemestä. Kivikirkko on rakennettu vuonna 1970. Siellä pidetään mm. kaikista vanhimpia arvoesineita (ikoneita ym.), mitä on saatu evakuoitua ja kuljetettua edellisen luostarin jättämisen yhteydessä.

 29.6 oli tulossa Valamon luonnonkukkien päivä, ja sitä varten säästettiin kukkia

 Kiva idea laittaa mattoja kasvimaan kulkuväylille... 

siinä voi jopa olla polviltaan kykkimässä ja kitkemässä rikkaruohoja :) 

Luostarit ovat yleensä omavaraisia ja elävät pitkälti maatalouden tuottamien antamien voimin. Aiemmin Laatokan Valamon luostaria kuvattiin maatalousluostariksi. Nykypäivänä Valamon luostarilla on suuret viinimarjaviljelmät, joista he tekevät viinejä ja liköörejä. Alueella tehdään myös paljon käsitöitä: ikoneja sekä mehiläisvahakynttilöitä.

 Tsasouna eli rukoushuone

 Siellä on se onnellinen matkaaja (valitsin teille tämän kuvan, koska kaikissa muissa kuvissa näytti siltä, 

että minut olisi liitetty toisesta kuvasta erillisenä kauniiseen taustaan)

 Puutarhassa kelpaa istuskella

 Siellä on anopin Hyacint-, Dahlia-, Pirkko- ja Kerttu-kanojen kavereita

Kirkon sisällä tuoksui suitsukkeille ja mehiläisvahakynttilöille. Pöllähdyksistä sai päänsäryn, mutta kerrankos sitä. Kirkon sisällä en ottanut valokuvia, mutta se sisälsi toinen toistaan hienompia ikoneita ja alttarin, joka oli koristeltu uskomattoman hienosti. Alttarin edessä oli kummallakin puolella ns. "Ihmeitä tekeviä ikoneja".

Kirkon ulkoseinällä on tällainen mosaiikkityö, missä on Valamolaiset Herman ja Sergei. Heitä kunnioitetaan alueelle erityisesti. Heidät oli laitettu sisällä alttarilla jopa yhteen ikoniin Jeesuksen ja Jeesuksen äidin Marian jalkojen juureen.

Pikavisiitti Vanhaan Raumaan

 Näin olisin saattanut kirjoittaa, jos olisin lähettänyt postikortteja roadtripiltämme Länsi-Suomeen...

Ihmiset lähtevät ulkomaille, jotta saisivat kerrankin olla lämpimässä, löhötä rannalla ja syödä pitsaa samalla, kun ihmiset ympärillä puhuvat ulkomaan kieliä. Noh, miksi lähteä niin kauas, kun ihan saman voi kokea Suomessa. Jos nyt voisi painaa tykkää -nappulaa sille, että Suomessa on ollut ihanan lämmin kesä, joka täyttää kaikki odotukset - painaisin. 

Toinen roadtrip -kohteemme oli tutustua Raumaan pintapuolisesti (meillä oli meinaan aikamoinen nälkä matkattuamme ensin Järvenpäästä Turkuun ja sieltä Raumalle). Kävimme Pyhän Ristin kirkossa, joka oli pieni, mutta korukas. Kyllästyyköhän kirkkojen kiertämiseen koskaan? En usko. 

 Pyhän Ristin kirkko 1400-luvulta

 Vahanukke-mummeli, joka on tainnut laulaa samaa virttä jo tovin... 

(oispa tajunnut käydä vilkaisemassa virren numeron)

Rauman vanha kaupunki oli hieno. Suoraansanottuna se oli kuitenkin mun silmällä katsottuna lähes identtinen sisartensa Loviisan ja Porvoon kanssa. On kuitenkin varmaa, että Raumassa näkyi tietynlainen ylellisyys ja historian havina.

 Oletitko löytäväsi joesta patsaita ja pelottelija-sammakon?

Vanhan kaupungin kierroksen jälkeen kävimme vielä katsomassa Raumaa yläilmoista. Näkötorni sijaitsi  noin kilometrin päässä keskustasta. Mulla on lievä korkeanpaikankammo. Se iskee aina, vaikka ajattelen, ettei ole mitään pelättävää. Se oleminen on kuitenkin puolet helpompaa silloin, kun muistaa katsoa kaukaisuuteen eikä suoraan alaspäin. 

Vanha kaupunki yläilmoista

Oli kyllä niin kova nälkä, että taisin bongailla kaukoputkella pelkästään ruokapaikkoja... 

"Rosso... Hesburger... Pihvipalatsi... Pete's Cafeteria..."

Turkkusen turistit

Tehtiin pienimuotoinen roadtrip muutamaan Länsi-Suomen mielenkiintoisiin kaupunkeihin. Ensimmäinen turistikohde oli Turku. Joitakin päiviä reissua aiemmin olin selaillut internetistä Turun nähtävyyksistä, ja löysin Kiss my Turku -sivuilta Turun biologisen museon. Nimen perusteella siellä olisi voinut olla näyttely vaikkapa ameeboista ja niiden kehityksen kulusta, mutta paikalle ensin vaivalla päästyämme siellä olikin - ehkä onneksemme - tavallisia, suomalaisia maisemia tyypillisine kasvillisuuksineen ja eläimineen. 

 mur

 Museo oli itseasiassa aika avartava: Suomi on kaunis joka vuodenaikana...

Ja kun päästiin museosta kadulle, niin kyllä sen huomasi, ettei olla enää kotona. Tual jossai Turuus ihmiset puhuivat suomea vääntäen ja suhistellen (lue: tiedätte sen imperfektiä tarkoittavan loppu-ässän esim. mä miettiSin). Jos tämä ei hämmentänyt vielä tarpeeksi, niin sitä tuli pohtineeksi myös paljon kaikkea muutakin. Kun olen ajatuksissani, P tapaa kysyä monesti, että mitä ajattelen. Kun vastaan mun mielestä riittävän selkeästi, että: "Kaikkee", se pyytää aina tarkentamaan. Kyllähän miä siellä Turun keskustan kaduilla tulin sitä kaikkea taas pohtineeksi. 

Kaikki turkulaiset esim. näyttivät vaatetuksiensa ja habituksiensa perusteella omistavan huippustylistit. Pieni tasamaantallaaja tunsi itsensä vähän nuhjuiseksi, kun jopa miehet tuntuivat pukeutuvan paremmin kuin meikäläinen. Mainittakoon vielä, että miesten vaatetuksessa oli pieni hipaus meriteemaa (tai jokivarren tunnelmaa) ja naiset olivat huoliteltuja ja klassisen kauniita lähes poikkeuksetta. Tulin miettineeksi, josko turkulaisilla on jokin salaliitto ja salainen sopimus tyyliasioihin liittyen...

 Ja tässä se tasamaantallaaja, joka ei oikein ymmärtänyt ihan kaikkea kuitenkaan

 Käytiin sumpilla ja croissantilla paljon kehutussa jokivarren CafeArtissa (josta  muuten ostettiin anopille tuliaisiksi vastajauhettua upeantuoksuista Turun kahvipaahtimon kahvia, suosittelen!)

 Ja kahvittelun jälkeen käytiin haistelemassa kauppatorin marjalaarit (vaikkakin kuvassa ihan vaan perunoita)

Kyseinen Turku-reissu ei ollut elämäni ensimmäinen. Turussa asuu muutama meidän perhetuttu, joten olemme käyneet siellä lapsuudessani jokusen kerran. Muistan niiltä reissuilta Turun tuomiokirkon, rantakadun laivat ja Turun saaristossa sijaitsevan kauniin Kustavin. Siellä poltin itseni ja sain pahan auringonpistoksen. Yöt nukuttiin saunarakennuksen (arvatkaa oliko parin kolmen tunnin saunomisen jälkeen kuuma) ullakkolaverilla äitin ja velipojan voimin.

Tällä reissulla jäi aikuisten oikeasti tärkeitä ja merkittäviä muistoja. Kävimme Turun tuomiokirkossa, joka jollakin tavalla muistutti Rooman kirkkorakennuksia ja ehkäpä jopa Vatikaanin Pietarinkirkkoa, mutta oli koossaan vähän maltillisempi. Siellä oli kuitenkin tuomiokirkon tyyliin pieniä lisäkappeleita. Urut olivat upeat. Joku tosin soitti niin surullisen karmaisevaa tuomiomusiikkia, että ehkä vähän pelotti. Hetken ehdimme jo luulla, että joku lapsi oli päässyt salaa soittamaan ja painamaan koskettimia matalalta ja korkelta...

Turku vaikutti olevan täydellinen kesäkaupunki. Sitä ei siis mainosteta ja ihannoida turhaan. Sinne voisi siis mennä tämäkin tasamaantallaaja uudestaankin ja vaikkapa useammaksi päiväksi. Jäi meinaan varmaan 25 museota käymättä...