Huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna - tarkemmin lauantaina - mentiin muutaman muun tytön kanssa pimpottamaan pahaa aavistamattoman morsiamen ovikelloa vähän jälkeen kello kahdeksan. Kaaso oli pystynyt salaamaan päivän todelliset kuviot hyvin. Aavistuksia toki aina on, mutta todellisuus paljastuu vasta, kun ollaan eletty päivän ja ehkä yönkin yli... Nämä olivat toiset polttarit, joihin olen osallistunut. Suurimmalla osalla kavereista ja tutuista tämä kaikki on vielä edessä.
Meikäläinen tosiaan varautui päivään laittamalla reilusti päälle fleecevaatteita ja ulkoiluhousuja myöten. Ei ollut huono päätös. Toisinaan olisin jopa päivän aikana toivonut, että mulla olisi ollut vielä yhdet kerrastot. Polttareiden teema oli Muumimamma, ja koko päivä pyöri Muumi-teeman ympärillä. Päivänsankari sai lukea tasaisin väliajoin kaason raapustamaa polttarikirjaa, jossa luki ohjeita, tehtäviä, elämänviisauksia (ja tietysti Muumimamman tuntien reseptejä).
Polttareita suunniteltiin n. puoli vuotta, ja päädyimme lopulta järjestämään ohjelman Hämeenlinnassa. Kukaan 11-päisestä seurueesta ei asunut siellä itse tällä hetkellä, joten se oli jännittävää seikkailua useimmille. Matkassamme oli kolme autoa, ja ensimmäinen pysähdyspaikka oli Hämeenlinnan Neste Oil. Siellä keräsimme kasaan ympäri Suomea tulevat juhlijat ja kävimme (siis polttarisankari kävi) huoltoasemalla kyselemässä vinkkejä siihen, miten huonomuistisen Muumipapan kannattaisi kehua Muumimammaa. Huoltoasemalla lauantaiaamuna kello 9 oli paikalla lähinnä kylän 60+ -miehet. Yksi harvoista kehuista Muumimammalle oli: "Olet hyvinsyönyt"... Naiset varmaan tykkää tästä kommentista, eikös? "Kehujen" keräyksen jälkeen me opettelimme siinä Neste Oilin pihalla tanssikoreografiaa puolisen tuntia.
Noin klo 10 jatkoimme matkaamme Hämeenlinnan "maaseudulle", jossa oli tarkoitus osallistua issikkavaellukselle eli lyhyehkölle vaellukselle islanninhevosilla. En ole itse liiemmin ratsastanut, joten tämä osuus polttareista tuntui tosi jännältä. Vaelluksen kohde oli kota metsässä. Parhaimmat ratsastajat (lue: ne, joilla oli edes jotain kokemusta hevosista) ratsastivat ensin pitkän reissun kodalle ja me muut ajoimme autoilla lähemmäksi kotapaikkaa. Loppumatkan kävelimme ja veimme makkaratarpeita yms.
Nämä veitikat sulattivat mun sydämen täysin! Pieniä huskypentuja...
sydän!
Kota oli keskellä metsää ja aurinko paistoi komeasti kirkkaansiniseltä taivaalta. Odotellessamme ensimmäiselle vaellukselle osallistuneita istuimme taljojen päällä hangella ja otimme aurinkoa. Taivaallista, eikö? Huippuratsastajien palattua hepat saivat syödäkseen ja levätäkseen. Sillä välin polttariporukka kömpi kotaan, jossa vaelluksen järjestäjäpariskunta tarjosi meille makkaraa ja juotavaa.
Uskaltauduin mukaan toiselle ratsastukselle (lue: mua talutettiin n. 5km pitkin metsäpolkuja). Ensin jännitti niin paljon, että miä vaan hihittelin ja pelkäsin, että ensimmäisen liukkaan paikan tullen mun kulkuneuvo kaatuaa ja miä siinä mukana. Loppua kohden rentouduin ja tuntui kivalta nähdä maailmaa vähän eri perspektiivistä.
(Vas.) Huippuratsastajat. (Oik.) Vähän-vaan-onnellinen-kyydissä-istuja ja sen hepo :D
Tallireissun jälkeen kävimme TAAS kuuluisalla Neste Oililla - ja tällä kertaa vaihtamassa vaatteita hepankarvoista. Vähän hävetti aamuisen reissun jälkeen käydä siellä ostamatta mitään, vaikka joku meistä taisikin juoda teetä. Rankan ja urheilupainotteisen aamupäivän jälkeen kävimme syömässä meksikolaistyyppisessä Pancho Villassa. Porukka oli tosi väsynyttä ruoan jälkeen, mutta kaikki piristyivät nähdessään seuraavan ilmestyksen...
Polttaripukuna (itsetehty) hattivatti!
Tämän asun innoittamana suuntasimme Action Factoriin pelaamaan hohtominigolfia. Oli muuten yllättävän kivaa. Polttaripuku oli sen takia valkoinen, että se hohtaisi paremmin minigolfia pelatessa. Morsian ja muutama muu pääsivät kokeilemaan sellaista hurjaa konetta, missä jalat olivat kiinni ja ihminen pyöri ympyröiden sisällä.
Yöpymispaikkamme oli Hauholla (suhteilla saatu mökki). Päädyimme suunnitellessamme siihen, että morsiamen omat mökit eivät tule polttareissa kuuloonkaan, koska se on tylsää morsiamelle (vai kukapa haluaisi itse ns. emännöidä omissa polttareissaan?).
Illalla oli tosi kaunista :)
Ilta kului saunoessa, syödessä, Singstarin ja parin yhteisleikin lomassa. Morsian sai myös täyttää tehtävän, jossa nimesi Muumilaakson hahmot polttariporukan naisten mukaan. Itse sain kohtalokseni olla Muumipappa (liekö johtuu haaveilusta, kirjoitustarpeista jne?).
Seuraavan aamun brunssi
No mutta, olipas aika kivat polttarit. Ja pian juhlimaan häitä - flunssaisena, mutta onnellisena parhausserkun onnesta.











