Se pakollinen jääkiekkopäivitys!

Todettakoon, että pari edeltävää viikkoa on ollut lähinnä sitä, että: "ÄÄÄ, älä päästä sitä läpi", "RANGAISTUS!", "Nyt nyt nyt JEEEEEEEE JEEEEEEEEEEEEEEEEEEE maali!" jne. Välillä sitä melkein luulee, että valkokankaalle huutamalla saa oikeasti jotakin tsemppiä niissä pelaajissa aikaan. Onko se nyt oikeasti niiden pelaajien vai itsensä (katsojien) psyykkausta? Mutta hyvältä se tuntuu! 

Keskiviikkona käytiin katsomassa Suomi-USA -peliä, joka tietyllä tapaa sai pettymyksen näkymään kasvoilla tovin jos toisenkin, mutta tuki kuin tuki. Huonollakin hetkellä se joukkue on kuitenkin se, mikä on - ja loppuun asti. Tänään kuitenkin elämä jatkui ja töiden jälkeen kaverit tulivat meidän pihalle grillaamaan ja fiilistelemään ennen Suomi-Venäjä -peliä. Odotukset pelistä eivät olleet korkealla (sen jokainen varmaan myöntänee). 

Mutta hei, mistä tuntee loppukevään? Grillaus ja auringonpaiste, ystävät ja herkut... ah! 

 Vähän kuumaa grilliä...

 Vähän patonkia ja sinihomejuustolla täytettyjä herkkusieniä...

 Vähän aurinkoa katoksen suojasta...

 Vähän erimakuisia makkaroita...

Vähän ystäviä...

Ja vähän hyvä lopputulos!

Siitä sitten masu täynnä katsomaan keskustaan peliä. Kaikista hurjin oma huomio noita jääkiekkomatseja katsoessa on ehkä se oman kielenkäytön rumuus ja kaikenlaiset vastustajaa herjaavat kommentit. Tai se, miten itse aivan villiintyy, alkaa päästellä erikoisia ääniä (aa, ii, uu, ee) ja välillä jännityksessä P:n polvi meinaa mennä sijoiltaan, kun otan siitä tukea...

Tavallaan voimasanat tuntuvat paljon sallitummilta, kun kyseessä on MM-kisat ja se, että meidän Suomi haluaisi niin kovasti pärjätä. Eri asia olisi, jos käyttäytyisi yhtä impulsiivisesti esim. naperoitten jalkapallo-ottelussa. Todettakoon myös, että oon suomalainen myös silloin, kun ei ole oman maan maineesta tai mistään voitosta kyse. Oon ylpeä, kun ihmiset yrittää, vaikka suuria ja mahtavia onnistumisia ei tulisikaan. Suomalaisten tapa tuntuu olevan aina se, että vaikka menisi kuinka hyvin niin silti aina joku keksii jotakin sanottavaa, mikä ei suinkaan ole positiivista. Miksi? Oltaisiin silloin ylpeitä, kun siihen on oikeasti aihetta ja pahan paikan tullen yritettäisiin kehittyä eikä aloittaa rypemistä kurjuudessa. Jepulis, tää oli mun jääkiekkopäivitys. Varmaan ensimmäinen ja viimeinen. Tai sitten kuuluisat sanat ennen seuraavaa samaa aihepiiriä koskevaa päivitystä...

Huomista Suomi-Itävalta -peliä odotellessa!

Juhla, missä onni oli aitoa ja välitöntä

Viime lauantaina tukkoisuuteni oli sitä luokkaa, että harmitti tosi paljon. Oli mulle tärkeän sukulaisen hääpäivä ja aamulla tuntui, etten voisi mitenkään nauttia päivästä sellaisessa taudissa. Sain kuitenkin kasattua itseni flunssan kourista sen verran, että kävin nopeasti kampaajalla ja puolen päivän jälkeen oltiin jo ajelemassa kohti Hyvinkäätä. Pelotti myös tavallaan se, ettei ulkona pikkumekossa hippaloittelu tule tekemään kovinkaan hyvää.

Olin odottanut lauantaita jo jonkun aikaa: ostanut mekon (ja toisenkin mekon, koska se edellinen oli jäänyt selästä pieneksi, niimpä), varannut kampaajan, varannut hotellihuoneet meiän koko perheelle ja ollut onnessani. Jopa mun kynsilakka oli sävysävyä mekon kanssa, joka oli kellertävän-ruskean-mustan-valkoinen. 

Ennen hääpaikalle lähtöä koristeltiin itsemme juhlapuvuilla, syötiin hiukopala-croissantit ja sisustettiin hotellihuone mm. omalla tyynyllä. 

Flunssainen minä ja komeat maisemat

Viimeinkin juhlatamineissa ja punanenä puuterissa :D

Mun kamera ei suostunut ottamaan (tämähän ei tietenkään johdu mitenkään kuvaajan vajavaisuudesta ja osaamattomuudesta säätää kameran asetuksia) kovinkaan selkeitä kuvia, mutta kirkko oli pieni ja sisältä pelkistetyn kaunis. 

Kytäjän kirkko

Tiesin jo etukäteen, että häämarssi tulee olemaan se perinteinen Prinsessa Ruusunen, ja ajattelin, että kyllä tämä menee itkuitta, mutta kuka se siellä sitten naama ja nenä punaisena sekä huulet väpättäen niiskuttikaan. Nämä herkistymisen hetket menivät onneksi flunssan piikkiin. Pusujen jälkeen morsiuspari sai ruusunterälehtisateen ja poistuivat paikalta hevoskärryillä. Sellaisilla oikein vanhanajan kärryillä. 

Siinä sitten ilta syötiin, juotiin ja sosialisoitiin sukulaisten kanssa. Ohjelma oli perinteinen: puheita, lauluesityksiä, morsiamen ryöstö, hääkakun leikkaus, sukkanauhan- ja kimpunheittoa sekä tanssiminen bändin tahtiin. Itse jättäydyin siitä tanssimisesta (tämäkin harmitti) flunssan takia. 

Juhlapaikan parvelle oli koottu häälahjapöytä sekä erillinen pöytä, jossa oli polttarijuttuja yms. Oli myös erikseen pienet sulhasen- ja morsiamen kirjaset, johon saattoi jättää viestejä. Kaaso oli tehnyt polttareista Ifolor-kirjan, ja tietysti kaikki pöljimmät kuvat minusta olivat valikoituneet sinne. Ei se väärin ole. Jääpähän ainakin totuudenmukainen kuva. Ala-aulan ilmoitustaululle sai jättää vinkkejä avioliittoon, ja pari oli tehnyt yhden seinän leveydeltä valokuvakollaasin itsestään vauvavuosista nykyhetkeen. Keskellä oli heidän hääkuvansa, vasemmalla morsiamen kuvat ja oikealla sulhasen kuvat. Se oli hauska idea. 

Herkkuja, omnomnom

Loppuillasta juomiset ja tunnelma alkoivat olla hilpeät. Bändi viihdytti juhlakansaa, kynttilät paloivat taustalla ja porukka kävi vessojen baarikaapeilla vähän väliä. Olin myös periaatteessa koko juhlan ajan villakangastakki päällä, koska oli kylmä...

Kelluvia kynttilöitä ja rakkautta ilmassa näköjään muutenkin;)

Lähdettiin hotellille nukkumaan hyvissä ajoin puolen yön maissa, ja herättiin aamuyhdeksäksi runsaalle aamupalalle. Oli kiva, kun huonetta ei tarvinnut luovuttaa puolilta päivin vaan saattoi nukkua ja lepäillä hotellin ihanissa lakanoissa pitkälle iltapäivään. Kotiin oli kiva päästä, mutta häistä ja niiden tunnelmasta jäi todella hyvä mieli. Seuraavia häitä - mahdollisesti jo kesällä - odotellessa...

PS. Koivussa on vihreät nuput! 

Vappundaaleni möksällä

Vappua edeltävänä viikonloppuna tajusin, ettei vappuna olisikaan perinteisiä grillikemuja, mutta halusin ne silti. Viime tingassa päätettiin P:n ja hänen kaverin kanssa lähteä ajelemaan mökille. Ensimmäistä kertaa sain luettua autossa ilman, että tuli huono olo! Toivon, ettei tämä ollut vain poikkeus säännöstä vaan voin myös tulevaisuudessa hyödyntää pitkät ajomatkat. 

Poikettiin matkalla Karhulassa mun vanhemmilla juomassa kahvit, ja tiistaina päivällisen ajankohta venyi lopulta iltayhdeksään. Sauna on remontissa, joten sitä ei voinut käyttää, joten keskityttiin sitten ihan todenteolla syömiseen ja stand up -komiikalla vitsailuun. Ihanaa, kun oli valoisaa niinkin myöhään ja saattoi istuskella viltin alla pitkänkin aikaa katsellen grillitulta. Pimeän tullen siirryttiin sisälle pelaamaan Wizard-korttipeliä. 

1.5.2013 eli keskiviikkona eli vappuaattona eli työväenjuhlapäivänä nukuttiin ensinnäkin hävyttömän myöhään. Tai ainakin mulle myöhään eli n. klo 10! :D Aamupalan aikana kaikki olivat vielä tokkurassa, mutta siitä se päivä sitten lähti liikkeelle. Pojat tekivät miestenhommia (halonhakkuuta ja muuta sellaista) ja miä siivosin tupaa ja saunaa. Siivosin saunassa jopa niin hyvin, että sain sotkettua imurin suuttimen märkään betoniin........ äiti tykkää. 

Iltapäivällä velipoika ja tyttöystävänsä tulivat grillailemaan meidän kanssa. Miten niin pienestä kuin grillaamisesta voi tulla niinkin kiva ja rentoutunut olo? Tai ehkä se on seura. 

 Veikka ja sen hiillostuneet pallogrillikanat

Maggarat, lihat, maissit ja kesäkurpitsat

 Ja kaiken sen ja monen muun höysteen lisäksi vielä kahvihetki, oivoi :)

Paluumatkalla liput liehuivat komeasti sekä mun vanhempien pihalla että muualla Etelä-Suomessa. Autossa tuntui kesältä (meidän traktori-Volvossa ei ole kuin manuaalituuletus). Kyllä se Suomen lippu on vaan niin komea ja suomalaisten näköinen!

 Matkalla Helsingistä kotiin

Tuusulanjärvi illan kajossa

Palasimme reissultamme keskiviikkoiltana. Siinä oli mun vappu lyhykäisyydessään. Torstaina vappu näytti kääntöpuolensa, kun aivastelin töissä. Tänään sitten käväisin töissä tekemässä aamun ennen toisen kasvattajan töihintuloa, jonka jälkeen oli pakko lähteä kotiin potemaan flunssaa ja täällä sitä ollaan sängyn pohjalla juomassa teetä ja munkkitippoja. Huomenna pitäisi olla täydessä terässä, not going to happen. Lääkkeiden voimalla läpi viikonlopun. Saa toivoa parasta. 

Polttaririemua

Huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna - tarkemmin lauantaina - mentiin muutaman muun tytön kanssa pimpottamaan pahaa aavistamattoman morsiamen ovikelloa vähän jälkeen kello kahdeksan. Kaaso oli pystynyt salaamaan päivän todelliset kuviot hyvin. Aavistuksia toki aina on, mutta todellisuus paljastuu vasta, kun ollaan eletty päivän ja ehkä yönkin yli... Nämä olivat toiset polttarit, joihin olen osallistunut. Suurimmalla osalla kavereista ja tutuista tämä kaikki on vielä edessä. 

Meikäläinen tosiaan varautui päivään laittamalla reilusti päälle fleecevaatteita ja ulkoiluhousuja myöten. Ei ollut huono päätös. Toisinaan olisin jopa päivän aikana toivonut, että mulla olisi ollut vielä yhdet kerrastot. Polttareiden teema oli Muumimamma, ja koko päivä pyöri Muumi-teeman ympärillä. Päivänsankari sai lukea tasaisin väliajoin kaason raapustamaa polttarikirjaa, jossa luki ohjeita, tehtäviä, elämänviisauksia (ja tietysti Muumimamman tuntien reseptejä). 

Polttareita suunniteltiin n. puoli vuotta, ja päädyimme lopulta järjestämään ohjelman Hämeenlinnassa. Kukaan 11-päisestä seurueesta ei asunut siellä itse tällä hetkellä, joten se oli jännittävää seikkailua useimmille. Matkassamme oli kolme autoa, ja ensimmäinen pysähdyspaikka oli Hämeenlinnan Neste Oil. Siellä keräsimme kasaan ympäri Suomea tulevat juhlijat ja kävimme (siis polttarisankari kävi) huoltoasemalla kyselemässä  vinkkejä siihen, miten huonomuistisen Muumipapan kannattaisi kehua Muumimammaa. Huoltoasemalla lauantaiaamuna kello 9 oli paikalla lähinnä kylän 60+ -miehet. Yksi harvoista kehuista  Muumimammalle oli: "Olet hyvinsyönyt"... Naiset varmaan tykkää tästä kommentista, eikös? "Kehujen" keräyksen jälkeen me opettelimme siinä Neste Oilin pihalla tanssikoreografiaa puolisen tuntia. 

Noin klo 10 jatkoimme matkaamme Hämeenlinnan "maaseudulle", jossa oli tarkoitus osallistua issikkavaellukselle eli lyhyehkölle vaellukselle islanninhevosilla. En ole itse liiemmin ratsastanut, joten tämä osuus polttareista tuntui tosi jännältä. Vaelluksen kohde oli kota metsässä. Parhaimmat ratsastajat (lue: ne, joilla oli edes jotain kokemusta hevosista) ratsastivat ensin pitkän reissun kodalle ja me muut ajoimme autoilla lähemmäksi kotapaikkaa. Loppumatkan kävelimme ja veimme makkaratarpeita yms. 

 Nämä veitikat sulattivat mun sydämen täysin! Pieniä huskypentuja... 

sydän!

Kota oli keskellä metsää ja aurinko paistoi komeasti kirkkaansiniseltä taivaalta. Odotellessamme ensimmäiselle vaellukselle osallistuneita istuimme taljojen päällä hangella ja otimme aurinkoa. Taivaallista, eikö? Huippuratsastajien palattua hepat saivat syödäkseen ja levätäkseen. Sillä välin polttariporukka kömpi kotaan, jossa vaelluksen järjestäjäpariskunta tarjosi meille makkaraa ja juotavaa.

Uskaltauduin mukaan toiselle ratsastukselle (lue: mua talutettiin n. 5km pitkin metsäpolkuja). Ensin jännitti niin paljon, että miä vaan hihittelin ja pelkäsin, että ensimmäisen liukkaan paikan tullen mun kulkuneuvo kaatuaa ja miä siinä mukana. Loppua kohden rentouduin ja tuntui kivalta nähdä maailmaa vähän eri perspektiivistä. 

(Vas.) Huippuratsastajat. (Oik.) Vähän-vaan-onnellinen-kyydissä-istuja ja sen hepo :D

Tallireissun jälkeen kävimme TAAS kuuluisalla Neste Oililla - ja tällä kertaa vaihtamassa vaatteita hepankarvoista. Vähän hävetti aamuisen reissun jälkeen käydä siellä ostamatta mitään, vaikka joku meistä taisikin juoda teetä. Rankan ja urheilupainotteisen aamupäivän jälkeen kävimme syömässä meksikolaistyyppisessä Pancho Villassa. Porukka oli tosi väsynyttä ruoan jälkeen, mutta kaikki piristyivät nähdessään seuraavan ilmestyksen...

 Polttaripukuna (itsetehty) hattivatti!

Tämän asun innoittamana suuntasimme Action Factoriin pelaamaan hohtominigolfia. Oli muuten yllättävän kivaa. Polttaripuku oli sen takia valkoinen, että se hohtaisi paremmin minigolfia pelatessa. Morsian ja muutama muu pääsivät kokeilemaan sellaista hurjaa konetta, missä jalat olivat kiinni ja ihminen pyöri ympyröiden sisällä. 

Yöpymispaikkamme oli Hauholla (suhteilla saatu mökki). Päädyimme suunnitellessamme siihen, että morsiamen omat mökit eivät tule polttareissa kuuloonkaan, koska se on tylsää morsiamelle (vai kukapa haluaisi itse ns. emännöidä omissa polttareissaan?).

 Illalla oli tosi kaunista :)

Ilta kului saunoessa, syödessä, Singstarin ja parin yhteisleikin lomassa. Morsian sai myös täyttää tehtävän, jossa nimesi Muumilaakson hahmot polttariporukan naisten mukaan. Itse sain kohtalokseni olla Muumipappa (liekö johtuu haaveilusta, kirjoitustarpeista jne?). 

Seuraavan aamun brunssi

No mutta, olipas aika kivat polttarit. Ja pian juhlimaan häitä - flunssaisena, mutta onnellisena parhausserkun onnesta.