Mitä tuleman pitää?

Näinä päivinä, kun on ollut lähestulkoon vain pelkästään pakaralihasten koettelua tietokoneen ääressä, happihyppelyt ovat tehneet terää. Lähes joka päivä on ollut olo, että ulos on päästävä. Sain nimipäivälahjaksi uuden mp3-soittimen, ja pari päivää sitten uhmasin sen voimalla kipakkaa pakkasaamua. 

Opinnot ovat tällä hetkellä opinnäytteen esittelyä lukuunottamatta valmiit. Mietin jo uusia tutkimuksia, koska en osaa olla tekemättä mitään. Tulevina kuukausina ennen valmistumista on tulossa kaikennäköistä mukavaa ihmisten ja tapahtumien ansiosta, joten lomailuakin on siis luvassa - ja sitä miä juuri luultavasti tarvitsen. Vaikka tuntuu tällä hetkellä, että opinnäytteen tekeminen ei ole ollut loppujen lopuksi niin iso juttu (mulla on tutkimuksen tekemiseen jonkinlaista ihmeellistä motivaatiota, mitä en ymmärrä), niin silti taitaa edelleen olla stressiä. Sairastelua ei ole kyllä syksyllä ollut, mikä varmasti paljon kertoo myös siitä, että kaikki on hyvin ja olen onnellinen. Se auttaa kaikkeen. 

Tulevaisuus on jotenkin niin hämärä tässä vaiheessa. En osaa yhtään sanoa, mitä vuoden päästä tapahtuu tai missä olen. Ehkä tämä aika ennen valmistujaisia ja vähän sen jälkeen auttaa selkeyttämään ajatuksia siitä, mitä elämältä oikeasti haluaa. Ehkä ei. Brian Adams laulaa kappaleessaan On a day like today, että: "But you never know what might be comin' around your way" - ja on siinä oikeassa. Eihän sitä koskaan tiedä. Jos jokin on aivan varmaa niin se, että jotakin siellä tulevaisuudessa kuitenkin on.

Sitä tulevaa erittäin uteliaana odotellessa...

Lumellisen syksyn päivä

Vain parisen viikkoa sitten kävin iltapäiväkävelyllä syksyisessä Järvenpäässä kaverin kanssa, ja syksy oli uskomattoman värikäs täynnä iloisia, murrettuja sävyjä. Ei voinut sanoa, että oli kylmä - vaikkakin itse pidän pipoa ja käsineitä jo heti alkusyksystä alkaen. Ostin myös syyskukkia ja polttelin kynttilöitä pimenevässä illassa. Joka puolella oli kynttilöitä: sisällä monennäköisissä kipoissa ja ulkona lyhdyissä. P:n äiti oli lähettänyt meille laatikollisen oman maan vihanneksia ja syötiin niitä oikein urakalla (niitä on vielä vähän jäljelläkin). Oli syksyinen olo. 

Kun tänään katsoo ulos, siellä näkyy valkoinen peite maan päällä ja kaikki on valoisampaa kuin kaksi viikkoa sitten. Mietin jo eilen illalla nukkumaan mennessäni sitä, kuinka pakkanen oli nipistellyt poskia iltakävelyllä, ja että lumi oli tuoksunut kaikessa siinä kylmyydessä. Aamulla herätessä ja naaman pestyäni kurkkasin kylpyhuoneen ikkunasta ulos, kipitin nopeasti hakemaan P:n ja katseltiin sitten yhdessä, kuinka tosiaan oli taas tullut ensilumi. 

 Äiti osti meille kanervia. Niin ovat nättejä ja ilahduttavat pitkään!

Tavallaan olisi ollut mukavaa, jos lumeton syksy olisi jatkunut muutaman päivän pidempään, mutta talven lapsena lumentulo ilahduttaa ihan aidosti. Niin, kyllähän tämä vielä tavallaan syksyä on, mutta myös alkavaa talvea. Ja jos tulee paha tilanne, niin ainahan sitä voi leikkiä, että on syksy. Syödä niitä anopin porkkanoita ja ostaa kaupasta ruusukaaleja, polttaa kynttilöitä lumesta huolimatta (suggestion: mieluiten läpi vuoden) ja pitää syksyn kirkkaita värejä päällään kuten kellertävien lehtien -keltaista. 

PS. Ruusukaaleista ja pekonista saa kivanmakuista, helppotekoista ruokaa. Tarvitsee vain haudutella pannulla ja lisäillä niitä mausteita, mistä itse tykkäilee :)

 Ja ne ovat syötävän söpöjä, eivätkö olekin?

Elämän pieniä iloja hyvässä seurassa

Viime viikonloppuna tehtiin reissu Vaasaan vähän isommalla poppoolla. Meiän äiti ja iskä lähtivät myös mukaan katsastamaan Pohjanmaan (ja vähän muunkin maan) ihmeitä. Ei ollut sinällään mitenkään erikoista, koska samalla porukalla ollaan jo aiemminkin oleiltu ja katsastettu maailmaa. 

Kymiläisille maailma oli iso paikka. Iskä tutki matkan aikana junan sähköverkostot ja kaikki kartat, mitä ikinä näki. Jossain vaiheessa sille valkeni myös, että nykyaikana on kaksikerroksisia junia (koko reissun upein oivallus). Niin. Se myös jutteli kaikille, jotka vähänkin jaksoivat kuunnella sen juttuja mannerlaattojen liikkumisesta ja siitä kuinka Pohjanmaalla maa nousee 9cm vuodessa. Äiti puolestaan oli eniten innoissaan vehreistä maisemista ja eväistä...

Perjantai-iltana kokeiltiin meille kaikille (eniten ehkä mun vanhemmille, jotka eivät koskaan pelaa mitään) uutta lautapeliä nimeltä Undercover in Europa. Peli ei ollut aivan sitä, mitä sen kuvitteli olevan, mutta kaiken kaikkiaan viihdyttävä. Tämä sopii parhaiten niille, jotka ovat matkustelleet paljon, mutta myös niille, jotka tietävät Euroopan maista jonkun verran.

Lauantaina P lähti kaverinsa polttareihin, joten me muut pörrättiin Vaasassa sen päivän ajan. Heti aamusta käytiin Edvininpolulla, missä kävin itseasiassa myös reilu vuosi sitten. Sen kaikki teokset on tehnyt jo edesmennyt Edvin Hevonkoski. 

 Seitsemän veljestä vol.1

 Seitsemän veljestä vol.2

Seitsemän veljestä + nainen

Taistelevat kukot

 Näille kavereille oli tehty hevosenkengistä tämmöinen hyvin ilmastoitu kokoontumispaikka

Näin Tarja Halosen!!

Ja sitten Tarja halusi välttämättä mun kanssa samaan kuvaan...

Patsaiden lisäksi Edvininpolulla on korsukylä. Käsitin muutoinkin niin, että tämä Edvin halusi kaiken muistuttavan joistakin kulttuurillisesti tärkeistä asioista Suomessa ja muistuttavan myös siitä, miten Suomi taisteli itsenäisyytensä puolesta. Siellä on nähtävissä sodassa olleita tykkejä ymv.

Siellä oli myös kappeli, missä on kuulemma pidetty myös häitä ja vihitty ihmisiä avioliittoon. Mun mielestä koko miljöö ja paikka on vähän liian erikoinen semmoiseen, mutta mielenkiintoinen ajatus. 

 (kappelin katto)

Ja sitten taas patsaita:

 Piru ja enkeli pyörittävät myllyä...

 Pikkuinen lipittää, kermaa varmaankin :)

Jahas jahas...

Tämän elämyksen jälkeen käytiin mummolassa kahvilla. Meidän äiti oli odottanut tätä reissua - ei vähiten L:n herkkujen - mutta myös taidenäyttelyn takia. Käytiin Pohjanmaan museossa, missä ensin kierrettiin luontomuseo, joka esitteli jääkautta (jätettiin iskä sinne). 

Taidenäyttelyssä oli suomalaisten naistaiteilijoiden teoksia -  ja eniten Helene Schjerfbeckin maalauksia. Maalauksien näyttelyissä ei yleensä saa kuvata eikä täälläkään, joten etsin internetistä muutaman. Tässä muutamia ainakin, mitä näyttelyssä oli:

 omakuva

toipilas

La petite servante

Näyttelyn jälkeen syötiin ja illemmalla lähdettiin vielä yhdelle kierrokselle. Iskä halusi välttämättä nähdä Raippaluodon sillan, joten käytiin siellä. Iskä oli innoissaan, mutta äiti sitäkin vastoin piti silmiä tiukasti kiinni. Raippaluodon silta on Suomen pisin silta eli 1054 metriä. Korkeus vedenpinnasta on 26 metriä (eli ihan tarpeeksi siihen, että äitin kannattikin pitää silmiä kiinni ja pälyillä hartioittensa välistä varovasti). 

Raippaluodon jälkeen käväistiin vielä Strömsössä. Tiedättehän SEN Strömsön? Kyllä, tämä oli se Strömsö, kun sanotaan, että: "Kaikki ei taas mennyt ihan niin kuin Strömsössä". Se sijaitsee Vaasan rannikolla. 

Kivilaattoihin oli tehty pullojen lasisirpaleista tuommoisia kivoja kukkia. 

 Isoja kesäkurpitsoja... 

Sehän meni ihan just niin kuin Strömsössä! Loppuilta saunottiin ja tehtiin palapeliä, mikä ostettiin sieltä taidemuseosta. Oli paljon näkemistä ja tuli käveltyä tosi paljon päivän aikana. Seuraavana päivänä köröteltiin  junalla takaisin Järvenpäähän.