Kesäisin lehmät heiluttelevat häntiään ja sanovat: "Ammuu".

Hellettä tuntuu riittävän - ja siitä syystä haluankin vähän jakaa kesäisiä fiiliksiäni ja aistimuksiani koko maailmalle. Vaikka kesän alkamisajankohta on epämääräinen ja vaihtelee; voisi silti sanoa, että kyllä se ensimmäinen aurinkoinen päivä ilman takkia ja villahousuja alkaa jo muistuttaa kesää. Kesän ensimmäiseen päivään saattaa myös kuulua hiirenkorvat koivussa, valkovuokkojen tuoksu tienposkessa ja sentin kerros siitepölyä mustan, nahkapintaisen laukun päällä. Unohtamattakaan jäätelökioskien ilmestymistä, ah!



Minusta on tullut puistoaddikti. Niin kuin kaikkina päivinä tällä viikolla; istuin tänäänkin kaverin kanssa rantapuistossa palvoen aurinkoa ja lueskellen naistenlehtiä. Läkähtymisestä huolimatta jaksoimme haaveilla mm. Ahvenanmaasta, seurailla pilvien kerääntymistä siniselle taivaalle ja miettiä kesän lempituoksuja. Sitä ei tule usein ajatelleeksi, mutta useisiin ihanimpiin kesäasioihin ja -muistoihin liittyy liuta huumaavia tuoksuja. Lehdessä lueteltiin mm. tällaisia: vastaleivottu sämpylä, hedelmät, luonto sateen jälkeen, mansikat, vastapestyt lakanat, nurmikko - ja muutama muu kuten kynsilakka ja hevostalli. Itse en listaisi kahta jälkimmäistä miellyttävimpiin tuoksuihin kesässä: haju olisi pikemminkin paljon kuvaavampaa. Ja kävi myös mielessä, että onkohan kyseisen artikkelin kirjoittanut koskaan lakannut kynsiään? Siihen pöllyynhän meinaa pyörtyä!

Omiin lempituoksuihini kuuluu myös tietyt aurinkorasvat, nuotion ääressä grilliherkkujen houkuttelevuus, metsän vehreys - ja Kotkan tyttönä on myös pakko todeta, että meren tuoksu on jotain aivan uskomatonta. Sen tietty suolaisuus, kirpeys ja kaikki ympäröivä elämä saa kesäfiilikset hurmokseen, ja asuessani tällä hetkellä kaukana rannikosta kaipuu useimmiten liittyy juuri tähän merellisyyteen. Tämä tuoksu varmasti jakaa mielipiteitä moneen suuntaan: kuinka kaikki voisikaan rakastaa levää ja kaloja? Niimpä, sallittakoon myös muut mielipiteet.

Kesään kuuluu paljon muutakin kuin tuoksuja. Kaikennäköiset ja -kokoiset ihmiset sonnustautuvat kevyisiin kesävaatteisiin, kauppojen jäätelöaltaissa voisi vaikka uida, salaatit ja vihannekset ovat houkuttelevampia kuin talvella, ihosyöpä tekee tuloaan ja mökillä voisi viettää vaikka koko kesän kaukana kaikesta kaupungin katkusta. Kesällä myös urheilumahdollisuudet ulkona ovat jokseenkin monipuolisemmat kuin talvella (itse kun en siis harrasta hiihtoa, laskettelua ym. resurssisyistä). Kesä on runsauden aikaa, josta tulee aina mieleen stereotypinen roomalainen runsaudensarvi herkkuineen.

Entä sitten nämä negatiiviset kesäjutut? Onko kesässä mitään aihetta valittamiseen? Ei paljoa - mutta joka vuosi kuitenkin se koominen luonnonoikku, että juhannuksena on sateista ja pilvistä. Vaikka sille ei näillä ihmisen maagisilla taikavoimilla voi mitään, niin silti se saa mielen vähän murheelliseksi. Muutoin ainakaan itseäni ei häiritse liikakuumuus (varjossa ja sisällä on myös mukavaa), ja sadekuurot ovat ennenkaikkea virkistäviä ja eheyttäviä. Jopa hyttyset menettelevät kunhan eivät tule korvan juureen inisemään juuri silloin, kun on saamassa unenpäästä kiinni!

En omista tällä hetkellä montaakaan mainitsemisen arvoista kesäsuunnitelmaa, mutta luotan siihen, että kaikki ihanat reissut ja ihmiset tulevat päivä kerrallaan. Aion jokatapauksessa syödä ja juoda hyvin, mökkeillä - ja ennen kaikkea tuoksutella kaikkia lempituoksujani niin että syksyllä olen enää viisiaistisen sijaan neljäaistinen. Aion lukea kirjoja öisin parvekkeella ja tutkia kirpputorit lattiasta kattoon. Kesä on ihanaa, ja siitä on kovaa vauhtia tulossa lempivuodenaikani.

Sitä kuuluisaa kevättä rinnassa

On paljon asioita, joista en osaa puhua ääneen. Voisin melkeinpä sanoa, että olen mykkä omalle elämälleni ja tunteilleni, ja se jos mikä harmittaa. Viimeaikoina tämä sielua ahtauttava mykkyys ja jo pidemmän aikaa karussa ollut identiteettini ovat kuitenkin näyttäneet itsestään aivan uudenlaisia piirteitä ja näkökulmia. Kaiken muun ollessa nurinkurin oma sydämeni saattaa heittää pientä kiemuraa, ja tuntuu kuin kevät olisi herättänyt sisälläni pieniä leskenlehtiä ja tusinan niitä puhallettavia voikukan hapsukoita. Nämä kihelmöinnit eivät liity mitenkään (ainakaan paljon) ihmissuhteisiin vaan se on ikään kuin aurinkoenergiaa luonnon omien vitamiinien varastoituessa ihoni pinnalle - ja siitä sitten jotenkin ihmeellisesti mieleen ja tunteisiin.

Voisiko iloinen olemukseni olla seurausta jostain muustakin kuin auringosta ja ympärillä olevista ihmisistä? Luultavasti. Muutama viikko sitten päätin aloittaa onnellisemman - ja ennenkaikkea hauskemman - elämän. Päätin yrittää olla enemmän Yes kuin No ja koettaa löytää mahdollisuuksia omien ympyröideni ulkopuolelta. Olen yrittänyt opetella syömään kalaa, vähentänyt kahvinkittausta merkittävästi, uhmannut muoti-ilmiöitä eli kaivanut sadetakin kaapinpohjalta - ja jopa jättänyt Salatut Elämät muutaman kerran katsomatta. Vaikka yllättäen ero entiseen ei taida kamalasti hetkauttaa muiden tai omaa elämääni; silti minulla on voittajafiilis.

Onnellisuus ei ole yksittäinen, suuri möykky onnea. Se on monta pientä möykkyä yhdessä, ja niiden kaikista pienempien muhkuroiden pohjalta saattaa syntyä jotakin onnellisuutta vastaavaa. Juuri nämä pienet möykyt ovat viimeaikoina sinkoilleet ympärilläni ihmeellisen aktiivisesti. Aurinkolasien boheemiutta, piknik siiderin kera näköalana juna-asema, radiokanavien kesäiset biisit, tanssimista jengin kanssa baarissa, (500) days of summer, mökkeillessä ensimmäiset grillikemut, saunan hämäryys, koiran tuoksu, öiset tekstiviestit ystäviltä, inspiraatiota pianomusiikin säveltämiseen ja hetkittäistä romantiikkaa rautatieaseman hälinässä.

Usein nämä asiat unohtuvat kiireen ja valittamisen keskelle eikä käteen yksinkertaisesti jää mitään muuta kuin pessimistisyys ja maailman vihaaminen. Ei elämä oikeasti ole vaikeaa - ihmisten asenteet vain. Kun asenne on kohdillaan ja on oppinut tiedostamaan sen tosiasian, että niitä pieniä möykkyjä on vaikka kuinka paljon; voi hyvin mielin elää elämäänsä ja tehdä siitä juuri sellaista kuin haluaa. Ja vaikka tämä möykky -vertaus alkaa jo pikkuhiljaa itseänikin ärsyttämään; muistakaa, että kaikki saattaa olla pienestäkin möykystä kiinni.

Miksi sulkisit muita mahdollisuuksia pois vain sen takia, ettet saa täsmälleen sitä mitä haluat? Ja vaikka kuinka haluaisitkin, mutta kulutat energiasi väärällä tavalla; siitä ei seuraa muuta kuin täysin hukkaan tuhlattua aikaa. Elämä ei anna sinulle mitään, mitä et itse ole valmis vastaanottamaan. Mietitäänpä nyt sitä - ja annetaan kevään kerrankin vapaasti vaikuttaa meihin lämmöllään ja rakkaudellaan. Share your love, babies.

Identiteettikaappaus! Ottakaa varas kiinni!

Joskus se todella pelottaa. Pelottaa myöntää itselleen, ettei ole enää sama ihminen kuin muutama vuosi sitten: päämäärätietoinen, päämäärätön elämänliftaaja. Ettei voi olla ikuisesti se lapsi, joka hyppeli kiveltä kivelle tuulen tarttuessa hiuksiin. Ettei voi olla enää se, joka ryömi yömyöhällä piikkipensaan alta omenavarkaisiin tai se, joka antoi keskellä metsää solisevalle purolle nimeksi 'Marjaniemi' J. Karjalaisen Verinen mies -biisin mukaan. Mihin se lapsi on sydämestä kadonnut? On myös surkuhupaisaa huomata, ettei ole ehtinytkään elää elämäänsä samalla tavalla kuin silloin joskus lapsena unelmoi, ja että aika on muokannut ajatuksia, arvoja ja ympäristöä sen minkä on kerennyt. Niinhän se on: kaiken on oltava monimutkaista ollakseen edes vähän jotakin. Mutta mistä se kaikki johtuu; ne muutokset ja elämänvaiheiden kaaoksellisuus? Tarvitseeko pelätä vai onko se kaikki luonnollista?



Kuinka tämäkin yhteiskunnan epäkohtia vastaan taisteleva sosionominpuolikas voi olla alentunut stereotyyppisen, kaavamaisen elämänkulun vietäväksi? Sen elämänkulun, jossa vauvasta vaariin koetaan lähes poikkeuksetta samat ilot ja murheet sakramenttien kera. Vastausta on varmaan turha etsiä. Organisaatioiden organisaatio kasvattaa tälläkin hetkellä roboteistaan velvollisuuksia täyttäviä yksilöitä, jotka eivät tiedä minuudesta mitään. Kaikki abstrakti ja aatteet muserretaan kovan, kylmän politiikan alle ja materialismi juurettuu elämiimme kuin homeitiö vaaleaan leipään. Uravalintojen tärkeyttä painotettaessa haemme opiskelemaan yliopistoon, ja kun yön pimeinä tunteina media kehottaa ottamaan itseään niskasta kiinni ja tekemään ratkaisuja "siihen ja siihen" suuntaan - mehän teemme. On toki turvallista elää symbioosissa, mutta oikeasti: menettäisimmekö me mitään, jos kerrankin astuisimme maailmanlaidan yli ja kokeilisimme rutiinittomampaa arkea?

Olen itse sitä sukupolvea, jonka karkeasti sanotaan elävän vain omaksi iloksemme ja jättävän tuleville sukupolville jotakin - jos jää. Mutta eikö se niin ole, että esimerkiksi minun nykyisyyteni ja tulevaisuuteni on menneisyyden yhdentymä? Se, mitä isovanhempamme ja heidän vanhempansa ovat tehneet oikein ja väärin; näkyvät minun elämässäni. Ei ole oikein syytellä ketään tai mitään liioin, mutta lainatakseni yhden muutama viikko sitten tapaamani vanhan herrasmiehen sanoja: "Yhteiskunnassa on jokin pahasti pielessä - kumpa tietäisi, mikä". Yhteiskunnan toimintatapojen huolimattomuudesta voisi esimerkkinä olla esimerkiksi se, että meille on annettu jo ennen syntymäämme velvollisuuksia. Tavoitteenamme on esim. oppia kouluvuosinamme kokonainen maailma ja sen pienimmätkin vivahteet, jonka vuoksi teemme siinä sivussa karhunpalveluksen itsetuntemuksellemme. Itsetuntemukselle, jonka ymmärtämisen pitäisi olla paljon tärkeämpää kuin tietää desimaalin tarkkuudella USA:n pörssisijoituksien devalvaatio. Lapsuus ja nuoruus on nykyään sama asia. Onko sekään siis enää mikään ihme, että nuorisolle kehkeytyy toinen toistaan vakavampia masennuksia ja kriisejä, kun ei ole aikaa etsiä itseään?

Olen tullut siihen tulokseen, että kaikki mikä on vähänkin nurinkurista tai väärinpäin, on täysin mahdollista tässä maailmassa. Odotetaanpa vain sitäkin päivää, kun Pohjoismaat yhdistyvät suurvallaksi ottaen mallia lätäkön takana olevasta Obamalandiasta (ex-Bushlandia). Parikymmentä vuotta - ja kaikki kalkkinaamaiset pohjoismaalaiset kirmaavat yhdessä kohti globalisoituvaa auringonnousua. Elämä on siis suorastaan kuin sika säkissä. Kukaan ei voi tietää tarkkaan seuraavan päivän kulkua tai sitä, miten valinnat vaikuttavat tulevaisuuteemme. Elämme huomaamattamme jännittävässä tuntemattomassa ja kärsimme epätietoisuudesta, jota muutoin yritämme karttaa. Kun vihdoin eräänä iltana huomaamme pohtia, mihin vuodet ovat kuluneet, sitä väkisinkin pelkää tehneensä itse jotakin väärin. Ehkei tarvitsisi syytellä itseään, koska vastauksia mihinkään ei edelleenkään ole. Valinnanvapauskin on vain sana. Todellisuudessa osittain ennaltapäätetty elämämme alkoi jo siitä, kun synnyimme Suomen valtioon - keskelle synnytysosaston suurta demokratiaa.

Vanhustenhuolto

.
Ainekset:

- 1 yhteiskunta
- 1 000000 kg mummoja ja pappoja
- 500 dl hapannaamaisia työntekijöitä
- 10 dl ei-hapannaamaisia työntekijöitä
- 4 rkl muistoja
- paljon rahaa
- 2-3 murtunutta luuta
- yhdet tekohampaat vesilasissa
- 20 pilleriä päivässä
- 8 kourallista unta
- 2 dl sairaaloita, palvelutaloja yms.
- 15 invataksia
- 0,1 tl myötätuntoa ja epäitsekkyyttä
- 4 000000 kg ihmisiä, jotka eivät tiedä vanhustenhuollosta mitään

Kaada kaikki ainesosat yhteiskuntaan ja aloita sekoittaminen hiljalleen. Suodata välillä ylimääräiset vanhukset pois ja lisää tarvittaessa uusia tilalle. Muista, että mummojen ja pappojen kuulas ruskettuminen ja desinfiointi jo ruoanlaiton alkuvaiheessa helpottaa keitoksen etenemistä. Jos jossain vaiheessa pinnalle nousee työntekijöiden mutinoita, siivilöi ne erilliseen kippoon ja lisää keitokseen muutama hopearaha välttääksesi sakeutumista. Anna yhteiskunnan kuohkeutua ja ottaa vaikutteita globaaliudesta ja muista hyvinvointivaltiomalleista koko kiehautusvaiheen ajan. Yhteiskunnan kiehuessa ota keitos pois liedeltä ja hämmennä soppaa vähän lisää muutoshakuisilla lakiehdotuksilla. Anna jäähtyä kaikessa rauhassa (jos ei jäähdy niin älä huolestu - ei se koskaan jäähdykään). Jos keitos ei enää muutaman minuutin jälkeen kupli, se on syömäkelvotonta ja sille on parasta järjestää laadukas biojätepussi.

Ennen tarjoilua muista maistaa ja arvioida vanhustenhuollon lopputulos. Kitkeryys, happamuus ja muut vastaavat maut ovat ilmiön luontaismakuja. Lisää mausteeksi ripauksellinen voivottelua ja aikaansaamattomuutta. Tarjotaan jääkylmänä.

Toimittajat juoksevat posteljoonien kanssa kilpaa

.
Oltuani jokunen vuosi sitten TET-harjoittelussa Kaakkois-Suomen johtavassa lehtitalossa Kymen Sanomissa, viikko- ja päivärytmi tuntuivat hektisiltä. Maanantaiaamuna toimittajakaarti kokoontui pöydän ympärille kuin Kuningas Arthurin ritarit konsanaan ja ottivat haasteekseen kertoa ihmisille sekä viikonlopun tapahtumista että muista ajankohtaisista puheenaiheista. He selailivat viikonlopun lehdet kriittisesti: valitsivat parhaat jutut kiitoksien kera ja miettivät kehitysideoita kynät sauhuten. Itse valokuvauksesta kiinnostuneena laitoin myös merkille, että heille oli tärkeää, että kuvat asiatekstien alla olivat innovatiivisia ja kertoivat "enemmän kuin tuhat sanaa" itse uutisen lisäksi. Aamupalaverin jälkeen nämä Pyöreän pöydän Lancelotit ja Tristanit ottivat miekkansa tupesta ja riensivät uljaasti ottamaan ympäröivästä Kotkasta selville kaiken mahdollisen minkä irti vain saattoi saada.




Osa viikonlopun artikkeleista on tehty jo viikolla valmiiksi, koska toimittajillakin on lakisääteiset vapaapäivät - ja tästä syystä artikkelit saattavat joskus olla pelkkää sivujen täyttöä. Tänään kuitenkin koin positiivisen yllätyksen, kun avasin muhkean ja paljon sisäänsä kätkevän Kymen Sanomien sunnuntainumeron. Mielenkiintoisten otsikoiden vilistellessä silmissä en enää tiennyt kumpi olisi loppujen lopuksi tärkeämpää: sivujen kääntäminen vai se, että kahvikuppi pysyy tukevasti kädessä. Lehti kätki sisäänsä mm. kilojen karistamista kesäksi, vanhusten oikeuksia palvelutaloissa, nuorten alkoholinkäytön seurantaa, lakkopuheita, kevään odottelua, politiikkaa, ylistystä David Beckhamia hoitaneelle lääkärille, suuren maailman katastrofeja, sarjakuvia sekä myytinmurtamista siitä, että ns. juhannuslapsia (keväällä syntyviä) syntyisi paljoltikin enemmän kuin muita. Ero ei ole kuulemma iso, mutta heinäkuussa kuitenkin syntyy satoja lapsia enemmän kuin maaliskuussa. Selailtuani ja sulateltuani hetken aikaa sitä kaikkea painavaa asiaa, hairahduin hetkeksi arvostamaan Suomen sananvapautta ja sitä, että lehtiin ylipäätänsä päätyy muutakin kuin julkkisjuoruja (jotka sinällään ovat merkittäviä nekin ja tuovat meidän taviksien elämään sisältöä, kiitos siitä).

Koen myös matkailu-uutiset hekumallisiksi. Viipurin ja Pietarin väliin on lehden mukaan suunnitteilla eliittikylä (ihan siis tuohon Suomenlahden rannalle), johon syntyisi miljoonahuviloita kuin pilviä sateella, ja oletettavasti tuloerot vähän köyhempiin naapurikyliin tulisivat olemaan 100-0. Voin kuvitella rivieralla kesäpäiviään viettävien pohattojen näkevän punaista, kun lauma nälkää näkeviä venäläisparkoja katselee 20 metrin päässä aidan takana heidän ökyrikkauttaan. Oikeudenmukaista? Kyllä niin. Jollakin tapaa olen myös sekä ylpeä että kummastunut siitä, että Suomi on taas päässyt maailmankartalle ammattitaitoisen teknillisen osaamisensa takia. Tällä hetkellä Karibialla seilailee mm. maailman suurin risteilyalus Oasis of the Seas kuljettaen n. 8000 henkeä - ja tämä alus sisältää myös erittäin monipuoliset virikemahdollisuudet kuten surffailun, seinäkiipeilyn, opastetun pyyhkeidenviikkaus -kurssin ja vauhdikkaita show'ta jokaisen makuun. Kaiken muun uskomattoman toiminnan lisäksi laivassa on luistelurata. Kaikkea sitä keksitäänkin. Jos kyseinen paatti päättäisi rantautua joskus Kotkan edustalle niin aurinko varmaan pimenisi täälläpäin Suomea.

Huhhuijakkaa! En lue päivälehteä joka päivä, mutta nähtävästi muutamakin päivä viikossa riittää oikein hyvin. Aiemmin mainitut Pyöreän pöydän toimittajat ovat tehneet tehtävänsä ja löytäneet ainakin tähän päivään ihmeteltävää - eikä heidän työtään voi siis muuta kuin kunnioittaa. Varmasti jo vähän paatuneemmatkin lehtien lukijat voivat yhtyä mielipiteeseeni siitä, että sunnuntaiaamu ei olisi mitään ilman informatiivista, hypisteltävää lehteä. Deadline:sta kiinnipitäminen, ihmisten aivotoiminnan ylläpitäminen ja kaikki se ritarillisuus, joka heistä huokuu on lähes jumalallista! Ja koska niitä juhannuslapsia ei tilastojen mukaan synnykään niin paljon kuin on oletettu, ja koska tässä se kaikkien himoama yleissivistys taas karttui jonkun verran (ellei ihan merkittävästikin), niin voin ainakin itse ihan hyvällä omatunnolla antaa kahvinkin läikkyä yli reunojen. Mikäpä sen hajuhermoja hivelevämpää kuin tuore lehti parfymoituna kahvinporoilla ja muutama jymyuutinen siihen päälle. Ylistystä toimittajille!