Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteiskunta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteiskunta. Näytä kaikki tekstit

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Identiteettikaappaus! Ottakaa varas kiinni!

Joskus se todella pelottaa. Pelottaa myöntää itselleen, ettei ole enää sama ihminen kuin muutama vuosi sitten: päämäärätietoinen, päämäärätön elämänliftaaja. Ettei voi olla ikuisesti se lapsi, joka hyppeli kiveltä kivelle tuulen tarttuessa hiuksiin. Ettei voi olla enää se, joka ryömi yömyöhällä piikkipensaan alta omenavarkaisiin tai se, joka antoi keskellä metsää solisevalle purolle nimeksi 'Marjaniemi' J. Karjalaisen Verinen mies -biisin mukaan. Mihin se lapsi on sydämestä kadonnut? On myös surkuhupaisaa huomata, ettei ole ehtinytkään elää elämäänsä samalla tavalla kuin silloin joskus lapsena unelmoi, ja että aika on muokannut ajatuksia, arvoja ja ympäristöä sen minkä on kerennyt. Niinhän se on: kaiken on oltava monimutkaista ollakseen edes vähän jotakin. Mutta mistä se kaikki johtuu; ne muutokset ja elämänvaiheiden kaaoksellisuus? Tarvitseeko pelätä vai onko se kaikki luonnollista?



Kuinka tämäkin yhteiskunnan epäkohtia vastaan taisteleva sosionominpuolikas voi olla alentunut stereotyyppisen, kaavamaisen elämänkulun vietäväksi? Sen elämänkulun, jossa vauvasta vaariin koetaan lähes poikkeuksetta samat ilot ja murheet sakramenttien kera. Vastausta on varmaan turha etsiä. Organisaatioiden organisaatio kasvattaa tälläkin hetkellä roboteistaan velvollisuuksia täyttäviä yksilöitä, jotka eivät tiedä minuudesta mitään. Kaikki abstrakti ja aatteet muserretaan kovan, kylmän politiikan alle ja materialismi juurettuu elämiimme kuin homeitiö vaaleaan leipään. Uravalintojen tärkeyttä painotettaessa haemme opiskelemaan yliopistoon, ja kun yön pimeinä tunteina media kehottaa ottamaan itseään niskasta kiinni ja tekemään ratkaisuja "siihen ja siihen" suuntaan - mehän teemme. On toki turvallista elää symbioosissa, mutta oikeasti: menettäisimmekö me mitään, jos kerrankin astuisimme maailmanlaidan yli ja kokeilisimme rutiinittomampaa arkea?

Olen itse sitä sukupolvea, jonka karkeasti sanotaan elävän vain omaksi iloksemme ja jättävän tuleville sukupolville jotakin - jos jää. Mutta eikö se niin ole, että esimerkiksi minun nykyisyyteni ja tulevaisuuteni on menneisyyden yhdentymä? Se, mitä isovanhempamme ja heidän vanhempansa ovat tehneet oikein ja väärin; näkyvät minun elämässäni. Ei ole oikein syytellä ketään tai mitään liioin, mutta lainatakseni yhden muutama viikko sitten tapaamani vanhan herrasmiehen sanoja: "Yhteiskunnassa on jokin pahasti pielessä - kumpa tietäisi, mikä". Yhteiskunnan toimintatapojen huolimattomuudesta voisi esimerkkinä olla esimerkiksi se, että meille on annettu jo ennen syntymäämme velvollisuuksia. Tavoitteenamme on esim. oppia kouluvuosinamme kokonainen maailma ja sen pienimmätkin vivahteet, jonka vuoksi teemme siinä sivussa karhunpalveluksen itsetuntemuksellemme. Itsetuntemukselle, jonka ymmärtämisen pitäisi olla paljon tärkeämpää kuin tietää desimaalin tarkkuudella USA:n pörssisijoituksien devalvaatio. Lapsuus ja nuoruus on nykyään sama asia. Onko sekään siis enää mikään ihme, että nuorisolle kehkeytyy toinen toistaan vakavampia masennuksia ja kriisejä, kun ei ole aikaa etsiä itseään?

Olen tullut siihen tulokseen, että kaikki mikä on vähänkin nurinkurista tai väärinpäin, on täysin mahdollista tässä maailmassa. Odotetaanpa vain sitäkin päivää, kun Pohjoismaat yhdistyvät suurvallaksi ottaen mallia lätäkön takana olevasta Obamalandiasta (ex-Bushlandia). Parikymmentä vuotta - ja kaikki kalkkinaamaiset pohjoismaalaiset kirmaavat yhdessä kohti globalisoituvaa auringonnousua. Elämä on siis suorastaan kuin sika säkissä. Kukaan ei voi tietää tarkkaan seuraavan päivän kulkua tai sitä, miten valinnat vaikuttavat tulevaisuuteemme. Elämme huomaamattamme jännittävässä tuntemattomassa ja kärsimme epätietoisuudesta, jota muutoin yritämme karttaa. Kun vihdoin eräänä iltana huomaamme pohtia, mihin vuodet ovat kuluneet, sitä väkisinkin pelkää tehneensä itse jotakin väärin. Ehkei tarvitsisi syytellä itseään, koska vastauksia mihinkään ei edelleenkään ole. Valinnanvapauskin on vain sana. Todellisuudessa osittain ennaltapäätetty elämämme alkoi jo siitä, kun synnyimme Suomen valtioon - keskelle synnytysosaston suurta demokratiaa.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Vanhustenhuolto

.
Ainekset:

- 1 yhteiskunta
- 1 000000 kg mummoja ja pappoja
- 500 dl hapannaamaisia työntekijöitä
- 10 dl ei-hapannaamaisia työntekijöitä
- 4 rkl muistoja
- paljon rahaa
- 2-3 murtunutta luuta
- yhdet tekohampaat vesilasissa
- 20 pilleriä päivässä
- 8 kourallista unta
- 2 dl sairaaloita, palvelutaloja yms.
- 15 invataksia
- 0,1 tl myötätuntoa ja epäitsekkyyttä
- 4 000000 kg ihmisiä, jotka eivät tiedä vanhustenhuollosta mitään

Kaada kaikki ainesosat yhteiskuntaan ja aloita sekoittaminen hiljalleen. Suodata välillä ylimääräiset vanhukset pois ja lisää tarvittaessa uusia tilalle. Muista, että mummojen ja pappojen kuulas ruskettuminen ja desinfiointi jo ruoanlaiton alkuvaiheessa helpottaa keitoksen etenemistä. Jos jossain vaiheessa pinnalle nousee työntekijöiden mutinoita, siivilöi ne erilliseen kippoon ja lisää keitokseen muutama hopearaha välttääksesi sakeutumista. Anna yhteiskunnan kuohkeutua ja ottaa vaikutteita globaaliudesta ja muista hyvinvointivaltiomalleista koko kiehautusvaiheen ajan. Yhteiskunnan kiehuessa ota keitos pois liedeltä ja hämmennä soppaa vähän lisää muutoshakuisilla lakiehdotuksilla. Anna jäähtyä kaikessa rauhassa (jos ei jäähdy niin älä huolestu - ei se koskaan jäähdykään). Jos keitos ei enää muutaman minuutin jälkeen kupli, se on syömäkelvotonta ja sille on parasta järjestää laadukas biojätepussi.

Ennen tarjoilua muista maistaa ja arvioida vanhustenhuollon lopputulos. Kitkeryys, happamuus ja muut vastaavat maut ovat ilmiön luontaismakuja. Lisää mausteeksi ripauksellinen voivottelua ja aikaansaamattomuutta. Tarjotaan jääkylmänä.