Neilikat ne vaan jaksaa

Loman loputtua (silloin noin kolmisen viikkoa sitten) täydennettiin ruokavarastot ja asetuttiin kotiin. Kun oli tiettävästi taas tuleva viettämään enemmän aikaa kotona, niin hamusin kaupasta jymyvarman leikkokukkakimpun. (Ja JYMYvarmaa ja sen painokkuutta tuskin tarvitsee edes minut tunteville selitellä.) Neilikoita.

Neilikoitten lisäksi oon hurahtanut pilatekseen. Se on lihaskuntopainotteinen, omaa kehoa vahvistava liikuntamuoto, jossa ei tarvitse mitään apuvälineitä. Olen ounastellut mun kehon tuntemuksia kotitreenin jälkeen, ja vaikutus on ainakin vatsalihasten seudulla merkittävä. 

Teen läpi sellaista neljän viikon kestävää aloittelijoiden pilatesohjelmaa, ja siinä tulee päivittäin kuntoiltua vähintään 15min hikihatussa. Kauttaaltaan treeni on 15-45min - riippuen toki siitä, missä tahdissa kaiken tekee. Kun olen saanut koko ohjelman suoritettua, lupaan kertoa kokemuksiani ja ylipäätänsä lisää, jos jotakuta kiinnostaa (lue: luultavasti kerron jokatapauksessa). 

Olin ekan treenin jälkeen tosi kipeä. Pidin siinä välissä suurinpiirtein 1,5vk:n tauon, koska halusin olla terve aloittaessani pilateksen taas uudelleen.  Jos en oo muuta urheilusta oppinut, niin ainakin sen, että kipeänä levätään, vaikka hinku ulos tai mihin tahansa olisi suuri. Jos olo on sellainen, että juuri ja juuri jaksaa olla töissä ja kestää päivät vain mustaherukkamehun ja munkkitippojen voimalla, niin ehkä se lepo iltaisin tosiaan on tarpeen... Tuntuu paremmalta, kun ei taistele niin kovasti omaa kehoaan vastaan. Miksi muutenkaan taistella itseään vastaan näin selkeässä asiassa?

Nyt oon tehnyt ekan viikon harjoitukset ja juonut siihen päälle ananas-mustikka-banaani -smoothien. On ollut ihanaa levittää jumppamatto lattialle, avata verhot nähdäkseni pilateksen lomassa luontoa (puita ja pilviä) ja tehdä kaikki omassa seurassani. Okei, täytyy myöntää, että hiki roiskuu lattialle ja taukoja tulee pidettyä eli luistettua ohjelmasta, mutta parhaani olen yrittänyt. Kyllä se siitä. Ehkä mun kokonaisfiilis tämän kaiken myötä jotenkin paranee, ja jaksaa paremmin olla ja elää, esim. töissä.

Uuteen työpaikkaan tutustumisen aikana olen myös järjestänyt syksylle monenlaisia juttuja, täyttänyt kalenteria, neulonut muutaman parin villasukkia, mökkeillyt, ollut puusouvissa ja syönyt hyvin. Olen ostanut viherkasveja ja haaveillut tulevaisuudesta. En oikein malta odottaa, mitä tuleman pitää. Outo juttu. Tämän syksyn uudet jutut ja tuleva vuosi tähtää siihen, että oon taas hitusen lähempänä mun unelmien toteutumista. 

Jatkuu seuraavassa osassa...

Vielä yksi päivitys kesäkuvia ja kesän ihanuutta

Kesä tuntui pitkältä: ehdin nähdä paljon kaikenlaista, makailla trampoliinilla kirjaa lueskellessa, jutella ihmisten kanssa, levätä omassa seurassani, syödä hyvin, liikkua luonnossa ja harrastaa. Arki kuitenkin tulee vastaan vääjäämättä ja on sanottava heippahei lomalle. Tällaisen kesän jälkeen se ei tee edes kovinkaan pahaa vaan se on kiinnostavaa ja inspiroivaa. Mulla on jo sata suunnitelmaa ja plääniä syksyn ja tulevaisuuden varalle... Pitäisi vähän toppuutella itseään, ettei suunnittelisi liikoja - tai liian pitkälle.

Toiseksi viimeisenä kokonaisena lomapäivänä (viimeinen päivä oli varattu kotimatkaan) kävimme saunomassa ja uimassa meren rannalla lähellä Vaasan keskustaa. En yleensä ui meressä - koska ainakin Kotkassa se on todella kylmää - mutta tällä kertaa uskaltauduin.  Olen niin monta kertaa tullut uidessani kipeäksi, että se vähän pelottaa, mutta tällä kertaa pelko oli turhaa.

 Saunan jälkeen kuivateltiin kahvin ja mustikkapiirakan kera

Kuten olette huomanneet, niin mustikkapiiraa ja kaikenlaista muuta herkkua on tullut kesän aikana popsittua. Autossa istuminen on edistänyt sitä, että ne herkut ovat muovailleet vartaloani jonkun verran - eikä siihen imartelevaan suuntaan (hehheh). Psyykkaan itseäni siihen, että säännöllisyys urheilussa tekisi hyvää ja yleensä aloitankin urheilemisen innokkaana. Luultavasti liiankin innokkaasti, koska viikonloppuna mulla oli meneillään jonkin sortin ylirasitus (lihakset kipeänä, 38 kuumetta, flunssan oireita)... Mulle harvemmin nousee noin korkeaa kuumetta, ja onneksi, koska se oli täyttä tuskaa ja kipua. 

Mustaherukkamehua nassuun ja riittävästi lepoa vielä jokusen päivän ja lepopäivän ajan - ja sen jälkeen sitten vasta katsotaan pikkuhiljaa, miten yksi mun suunnittelemista projekteista alkaa...

Sauna, järvi ja makkara

Loman viimeisinä päivinä otimme kaiken irti. Tuntuu vähän siltä, että loma kului lähinnä autossa istuessa, mutta toisaalta se myös mahdollisti hienot kokemukset ja rentoutumisen aina perille päästyämme. Tärkeimmät asiat, mitä opin tämän loman aikana oli se, että kokemuksista saa energiaa ja että spontaanius palkitsee - myös siinä, että uskaltautuu uimaan järveen, vaikka se olisi kuinka kylmää.

Sauna oli lämmin. Istuttiin porukalla lauteilla, juteltiin ja välillä hilpaistiin järveen uimaan. Sinilevää oli aika paljon (ns. vihreä kylpy), mutta varottiin sitä. Matkalla takaisin lauteille napattiin kiukaalta makkarat ja syötiin niitä sinapin kera  löylyjen lomassa. 

Kun vilvoittelun aika tuli, niin ei suinkaan kieriskelty lumessa tai nurmikolla vaan istahdettiin saunan terassille. Mehukannussa oli kotitekoista simaa, joka maistui kesäillan kuumuudessa taivaalliselta. Se ehkä jopa sopii paremmin kesään kuin vapun juhlintaan.

Aurinko laski värjäten horisontin ja joukkiomme keskusteli rakkaudesta. Oivallinen aihe niinkin kauniiseen iltaan. Tulimme siihen tulokseen, että molemminpuolisessa rakkaudessa on paljon rohkeutta, mutta myös ripaus hyvää tuuria ja myötätuulta matkassa.

Auringon laskettua ajeltiin onnellisina takaisin kotiin. Voisikohan tällaista sanoa yhdeksi niistä kesäilloista, joista ihmiset talvella haaveilevat?

Tuulen viemää

Yksi mun kesäreissujen kohokohta oli nähdä tuulivoimaloita läheltä. Tuulivoimalat oli sijoitettu meren tuntumaan tuulisille paikoille ja ne olivat kauniita  (mun mielestä kaikki on kaunista?). Olen melkoinen asioiden romantisoija, mutta tuulivoimalat yhdistettynä mun mielenmaisemaan (rauhaisa meri rantakallioineen) oli vain jotakin käsittämättömän upeaa.

 Tuulivoimalan moottori on semmonen minibussin kokoinen :D

Yyteristä pohjoiseen päin ajellessa matkasuunnitelmiimme kuului piipahtaa Tuulipuistossa ja Reposaaressa eli Meri-Porin alueella. Tuulipuisto sisälsi äsken mainitsemani tuulivoimalat ja Reposaari oli erittäin kaunis, uloin saari Selkämeren ulapan äärellä. Majakoihin ei pääse enää sisälle, koska siellä ei ole hätäuloskäyntiä esim. tulipalan sattuessa. Harmi juttu. 

 Kallon majakka Porissa

Majakoista puheenollen... Toinen mielenkiintoinen juttu, mikä väritti matkan kulkua, oli ruskeat majakkakyltit tienvarsilla. Tien laidoilla Turun ja Vaasan välillä oli ruskeita tiekylttejä, joissa oli selkeästi majakka.  Me tietenkin luulimme, että tietysti täällä on tusinapäin majakoita. Siis ihan lähellä kasitietä - ja käännyimme jokaisen kyltin kohdalta sen osoittamaan suuntaan. Kerran jopa ajoimme keskelle metsää, ITÄÄN PÄIN pohjoiseen johtavalta valtatieltä. Ihmettelimme kyllä vähän kääntyessämme, että miten majakka voi olla niin kaukana rannikosta, mutta päätimme katsoa, mihin kyltit opastivat. 

Loppujen lopuksi pysähdyimme sitten keskelle peltoaukeaa ja kysyimme neuvoa paikalliselta koirantaluttajalta. Lähtiessämme keskustelusta pois mies nauroi ja kertoi, että lähin majakka on Porin ulkosaaristossa. Okei, ei siis siellä keskellä peltoja ja metsää.

Se liikennemerkki johti meitä vähän harhaan, ja sittemmin selvisi, ettei se johda majakoiden luo ollenkaan vaan kulkee 900km Vehmaalta Tornioon rantatietä pitkin, joka on ennen muinoin ollut postitie. 

 Merisuola lepäilee rantakallioilla...

 Reposaari vastarannalta katsottuna

Reposaari näytti siltä kuin siellä talot periytyisivät aina isältä pojalle. Se oli 1000 asukkaan kyläyhteisö, jossa oli hyvinhoidettuja vanhoja rakennuksia. Palveluita oli minimitarpeisiin kuten kauppa ja pizzeria. Tontit ja talot ovat tuollaisilla alueilla erittäin arvokkaita ja kesällä siellä olisi upeaa viettää lomaa. (Vinkvink P taisi nähdä siellä lomamökkejä). Talvella alue saattaa kuitenkin olla kylmää ja karua.

Mulla ei ole itse Reposaaresta (mikä on muuten laulaja Eino Grönin kotipaikka) paljonkaan kuvia, mutta se oli kyllä käymisen arvoinen paikka. 

PS. Miten voi olla, ettei MULLA ole kuvia jostakin paikasta, kun yleensä mulla on jokaisesta pienestä yksityiskohdastakin kymmenen kuvaa... Yllätän joskus itsenikin.

Hiekkaa varpaissa

Olimme juuri nukkuneet yön hotellin pehmeissä lakanoissa ja syöneet ihanan brunssin hotellin ravintolassa. Aamu valkeni Porin keskustassa ja päivästä näytti tulevan kirkas, kaunis - ja erittäin lämmin. Pakkasimme tavaramme ja koodasimme navigaattorin viemään meidät Yyterin hiekkarannoille.

En osannut kuvitellakaan, että jossakin Suomen rajojen sisällä saattoi olla sellainen unelmien biitsi. Sellainen kuin Bulgariassa, Kreikassa tai Kyproksella. Hienon hienoa hiekkaa, hiekkadyynejä ja ranta täynnä onnellisia, kesästä nauttivia ihmisiä. 

 Yyterin hiekkarannat

Yllä oleva maisema herättää paljon mielikuvia. Kun on rajannut suomalaiset männyt pois kuvasta, niin nyt voisi kuvitella olevansa vaikkapa siellä Bulgariassa. Ehkä mäntyjen tilalle voisi tuonne takavasemmalle maalata vähän vuoria ja laittaa rantaviivan suuntaisesti aurinkotuoleja useampaan riviin. Ihmisiä rannalla riitti.

Ihanaa, että Suomesta löytyy niitä unelmabiitsejä, mutta vielä ihanampaa, että meillä on myös näitä perityypillisiä kivikkoisia rantoja. Niitä, joissa terävät pikkukivet pistelevät jalkapohjia, kun yrittää päästä syvemmälle. Niitä, jotka oikeasti näyttävät siltä kuin oltaisiin Suomessa. Ja mikä ihmeellisintä, näiden kahden upean rannan välissä ei ollut kuin kilometri. Onnellisin ihminen voi valita hienohiekkaisen, ruuhkaisen biitsin ja pikkukivirannan (jossa ei takuulla ole ketään, kun vieressä on Yyteri!) väliltä.

Olen monta kertaa tänä kesänä miettinyt, etten haluaisi olla missään muualla kuin täällä. Olin Kyproksella pari vuotta sitten vaihdossa ja harjoittelussa. 100metrin päässä asunnostamme oli 5km pitkä rantakaistale: sellainen täydellinen, missä hiekka oli hienoa ja näkinkengät kerääntyivät kasaan rantapenkereelle. Se oli kaunis, täydellinen iltakävelyihin tai lenkkeihin, muutaman minuutin kävelymatkan päässä, hyvä auringonottopaikka ja uintimahdollisuus oli aina läsnä. Se ei kuitenkaan ollut se paikka, johon olisin syntynyt tai johon olisi jonkinlainen side. Kaipasin lähinnä vain omaa mökkirantaa ja uimakalliota Itärannassa. 

Ehkä ihmisiä.