Näinä päivinä, kun on ollut lähestulkoon vain pelkästään pakaralihasten koettelua tietokoneen ääressä, happihyppelyt ovat tehneet terää. Lähes joka päivä on ollut olo, että ulos on päästävä. Sain nimipäivälahjaksi uuden mp3-soittimen, ja pari päivää sitten uhmasin sen voimalla kipakkaa pakkasaamua.
Opinnot ovat tällä hetkellä opinnäytteen esittelyä lukuunottamatta valmiit. Mietin jo uusia tutkimuksia, koska en osaa olla tekemättä mitään. Tulevina kuukausina ennen valmistumista on tulossa kaikennäköistä mukavaa ihmisten ja tapahtumien ansiosta, joten lomailuakin on siis luvassa - ja sitä miä juuri luultavasti tarvitsen. Vaikka tuntuu tällä hetkellä, että opinnäytteen tekeminen ei ole ollut loppujen lopuksi niin iso juttu (mulla on tutkimuksen tekemiseen jonkinlaista ihmeellistä motivaatiota, mitä en ymmärrä), niin silti taitaa edelleen olla stressiä. Sairastelua ei ole kyllä syksyllä ollut, mikä varmasti paljon kertoo myös siitä, että kaikki on hyvin ja olen onnellinen. Se auttaa kaikkeen.
Tulevaisuus on jotenkin niin hämärä tässä vaiheessa. En osaa yhtään sanoa, mitä vuoden päästä tapahtuu tai missä olen. Ehkä tämä aika ennen valmistujaisia ja vähän sen jälkeen auttaa selkeyttämään ajatuksia siitä, mitä elämältä oikeasti haluaa. Ehkä ei. Brian Adams laulaa kappaleessaan On a day like today, että: "But you never know what might be comin' around your way" - ja on siinä oikeassa. Eihän sitä koskaan tiedä. Jos jokin on aivan varmaa niin se, että jotakin siellä tulevaisuudessa kuitenkin on.
Sitä tulevaa erittäin uteliaana odotellessa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti