Vain parisen viikkoa sitten kävin iltapäiväkävelyllä syksyisessä Järvenpäässä kaverin kanssa, ja syksy oli uskomattoman värikäs täynnä iloisia, murrettuja sävyjä. Ei voinut sanoa, että oli kylmä - vaikkakin itse pidän pipoa ja käsineitä jo heti alkusyksystä alkaen. Ostin myös syyskukkia ja polttelin kynttilöitä pimenevässä illassa. Joka puolella oli kynttilöitä: sisällä monennäköisissä kipoissa ja ulkona lyhdyissä. P:n äiti oli lähettänyt meille laatikollisen oman maan vihanneksia ja syötiin niitä oikein urakalla (niitä on vielä vähän jäljelläkin). Oli syksyinen olo.
Kun tänään katsoo ulos, siellä näkyy valkoinen peite maan päällä ja kaikki on valoisampaa kuin kaksi viikkoa sitten. Mietin jo eilen illalla nukkumaan mennessäni sitä, kuinka pakkanen oli nipistellyt poskia iltakävelyllä, ja että lumi oli tuoksunut kaikessa siinä kylmyydessä. Aamulla herätessä ja naaman pestyäni kurkkasin kylpyhuoneen ikkunasta ulos, kipitin nopeasti hakemaan P:n ja katseltiin sitten yhdessä, kuinka tosiaan oli taas tullut ensilumi.
Äiti osti meille kanervia. Niin ovat nättejä ja ilahduttavat pitkään!
Tavallaan olisi ollut mukavaa, jos lumeton syksy olisi jatkunut muutaman päivän pidempään, mutta talven lapsena lumentulo ilahduttaa ihan aidosti. Niin, kyllähän tämä vielä tavallaan syksyä on, mutta myös alkavaa talvea. Ja jos tulee paha tilanne, niin ainahan sitä voi leikkiä, että on syksy. Syödä niitä anopin porkkanoita ja ostaa kaupasta ruusukaaleja, polttaa kynttilöitä lumesta huolimatta (suggestion: mieluiten läpi vuoden) ja pitää syksyn kirkkaita värejä päällään kuten kellertävien lehtien -keltaista.
PS. Ruusukaaleista ja pekonista saa kivanmakuista, helppotekoista ruokaa. Tarvitsee vain haudutella pannulla ja lisäillä niitä mausteita, mistä itse tykkäilee :)
Ja ne ovat syötävän söpöjä, eivätkö olekin?

