Tallinnan kaduilla kerran

Tere! Joulupukki toi koko sisaruskaartille siippoineen Tallinnan päivämatkan. Matkan ajankohdaksi sovittiin helmikuun alkupuoli, jolloin kaikilla oli ainakin yhtenä viikonloppuna vapaata. Matkaan lähtö oli kukonlaulun aikaan. Juna-aikataulut olivat sen verran kinkkiset, että ajeltiin ensin autolla Keravalle, jonka jälkeen napattiin juna Helsinkiin ja sieltä köröteltiin ratikalla Länsisatamaan. 

Vettä satoi ja maa oli märkä. Kun odoteltiin ratikkaa, mietin hiljaa mielessäni, että: "Olisinpa tajunnut ottaa paksumman takin. Ja paksummat käsineet, siis LAPASET! Ja paksumman pipon. Ja saappaat." Miksi sitä aina matkalle lähtiessä haluaa laittaa ne kaikista epäkäytännöllisimmät vaatteet? Ehkä siksi, että ollaan matkalla tai että niitä vaatteita ei tule käytettyä arjessa paljonkaan. Tai ehkä siksi, että sitä tietää joutuvansa valokuvatuksi. Minun ei tarvitsisi miettiä sitä etukäteen ollenkaan, kun enhän minä niitä kasvokuvia kuitenkaan julkaise missään.

Tuossa nyt sitä Saanan ajatuksenjuoksua. 

 Aamupalaa laivalla

Mun ihan all-time-favourite laivalta on katkarapuvoileipä! Olen käynyt Tallinnassa valehtelematta varmaan 20 kertaa ja melkein joka kerralla olen tuollaisen syönyt. Laivailu ei ole mitään ilman yhtä tuollaista. Toinen laivan kohokohta on pelikoneet (JokeriPokeri), johon jää laivamatkan ajaksi koukkuun. Usein rahat jäävät koneeseen, mutta itse pelaaminen on hauskaa. Ja tiedättehän - reissussa ei lasketa rahoja samalla tavalla kuin kotona.

Hytti oli tällä kertaa oikein luksushytti! Se sijaitsi ulosmenokannen ja Taxfreen vieressä. Lisäksi siellä oli sänkytilaa vaikka millä mitalla. Me tosin oltiin reissussa vain vuorokausi.

Tallinnan puolelle päästyämme käväisimme ostoksilla paikallisissa "ohittamattomissa". Velipojat järjestivät meille kielitaitoisina taksikyydin, jolla hurauttelimme ympäri kaupunkia. Alkuperäinen tarkoitus oli käydä tutustumassa museoon, jossa oli menossa Titanic-näyttely, mutta jono oli ainakin tunnin mittainen. Suuntasimme suoraan vanhaan kaupunkiin.

 Tyllerö

Reissun perimmäinen tarkoitus oli viettää aikaa yhdessä, syödä ja rentoutua. Oli seuraa, oli ruokaa ja oli ... pitkä päivä. Siis aina se vuorokauden risteilyn kesto yllättää ja sitä väsyy jossakin vaiheessa. Yritettiin mennä edellisenä iltana ajoissa nukkumaan, mutta naapuri kuunteli taas jälleen kerran Tartu mikkiin -ohjelmaa niin kovalla, ettei millään voinut nukahtaa. Soiteltiin sitten virkavallalle. Tästä huolimatta matkailu väsytti matkustajat ihan omillaankin. Takaisin tullessa ei ollut ihan niin pirtsakkaa sakkia.

Sellainen mukava reissu. Suunniteltiin P:n kanssa, että mennään kahdestaan joku kerta ihan rauhassa ja tutustutaan paikkoihin huolellisemmin. Löydettiin myös yksi kiva ravintola, johon ensi kerralla menemme. Sitä odotellessa.

Tunnelmallista joulua 2013!

Mun lukijat ovat varmaan jo tottuneet siihen, että kaikki päivitykset tulevat reilusti myöhässä. Nyt kuitenkin itseänikin hieman hävettää - nimittäin tänään, 19.1.2014, on vuorossa joulu! Aion tuoda esiin lähinnä jouluun verrattavia tunnelmia: talven lumoa ja kodikasta meininkiä. Joulu on tietyn ajan sesonki ja sitä imetään kuukauden verran joka puolelta itseemme, jolloin siihen kyllästyy ja siitä kuuleminenkin tuottaa tuhahtelua. Miä tykkään nauttia kaikesta ihan täysin rinnoin ja mulle joulunaika kestääkin yleensä lokakuun lopusta tammikuun toiseen viikkoon. Ja on mulla vieläkin kyntteliköt - ja saa ollakin!

Aloitettiin joulunviettoa Kotkassa. Kyntteliköt, pihavalot ja kynttilät paloivat. Aattoaamuna herättyäni kiersin koko talon ympäri sytyttelemässä kynttilöitä. Aivan lopuksi laitettiin Tinin kanssa lämpimästi päälle ja mentiin sytyttämään pihalyhtyjä ja roihutulia.

Puuhellassa oli tuli. Se lämmittää eri tavalla ja sen lämpö on jotenkin pehmeämpää. Puuhellan päällä lepäsi riisipuuro, johon laitoin salaa muutaman mantelin olohuoneen pähkinäkulhosta.

Kuusi oli koristeltu ja kukat tuoksuivat. Soitin joululauluja pianolla useita tunteja. Musiikki tuo joulun.

Koko perhe istui pöydän ääressä ja ruokaa oli riittävästi. Ajeltiin ruoan jälkeen veljen luokse joulusaunaan ja joulupukkia tapaamaan. Kaikki olivat olleet kilttejä. Illalla herkuteltiin luumurahkalla ja kahvilla.

Tinin ensimmäinen joulu. Se söi jouluruokaa koiran ruokahalulla ja oman pakettinsa (kuvassa näkyvä possu) saatuaan se juoksi onnessaan possu hampaiden välissä alakertaa ympäri. Pienen koiran jouluun ei tarvita suuria asioita. Ruoka, possu ja syli riittävät vallan hyvin.

Eipä olisi minun jouluni paljon mitään ilman ihmisiä tai ilman äitiä/anoppia, jotka loihtivat ihmeellisiä asioita muiden hyväksi. Hyvä joulu on tehty tunnelmasta ja rauhasta.

Paljon onneaaa vaaan

Viime viikolla kärsin jälkitaudin jälkitaudista. Lääkäri laittoi minut petilepoon tiistaina ja melko hyvin siellä pysyinkin - ainakin lauantaihin asti. Perjantai-iltana en enää kestänyt (liekö mökkihöperyys iskenyt tässä vaiheessa) ja siivosin sitten joutessani koko asunnon suihkuhuoneen lattiaa ja keittiönkaappien ovia myöten. Taisin myös istuttaa muutamat kesäkukat, joista oli kuvia edellisessä parveketta koskevassa päivityksessä. Leivoin myös yhden kaksikerroksisen - ja ainakin satavaiheisen - suklaakakun. 

P:llä oli 24-vuotis syntymäpäivät lauantaina ja niitä juhlittiin sitten lähinnä mun vanhempien voimin. Heidän kyydillään Kotkasta olivat tulleet myös mun ihanat veljentytöt visiteeraamaan kummitätiä ensimmäisen kerran. Ensimmäiset kysymykset heiltä heti ovesta sisään päästyään olivat: "Mitä ruokaa siä oot laittanu? Onks sul mitää kakkuu? Minkä yllätyksen siä järjestit P:lle?"

Noh, olihan mulla ruokaa ja vähän herkkujakin. Ruoaksi valmistin suurella rakkaudella ihan lapsien masuja ajatellen ranskalaisia, nuggetteja ja nakkeja. Siitä ne keksivät sanoa, että: "Santtu on maailman paras ruoanlaittaja!", johon puolestaan kälyni sanoi myöhemmin, että: "Eikös se niin ole, että lapselle paras kokki ei ole se, joka laittaa parasta ruokaa vaan se, joka laittaa lapsen lempiruokaa." 

 Synttärikakkua nautiskeltiin parvekkeella kahvin ja mansikoiden kera

Kakku oli tosiaan sitten kaiken kruunaava ja suussa sulava ihme. Sain ohjeen työkaverilta, ja kyllä tämä ko. kakku oli niin helppo tehdä, että aion tehdä sitä seuraavan kerran jo juhannukseksi. Siinä oli tuskaisen monta vaihetta ja myönnettäköön, että suklaat kärisivät mustuuttaan vähän väliä (lue: paloivat), mutta onneksi sitä ei huomannut kakkua syödessä. Oho. Olen perinteinen leipoja, joka antaa ensin vieraiden syödä herkkua, kuuntelee kehut ja sen jälkeen tokaisee sen pienen kommervenkin tai ällöyden, mikä meni vikaan sen herkun tekemisessä... Ensi kerralla otan pelkästään kiitokset vastaan. 

 Kummitytön mekossa oli kuulemma "ilmiselvät S ja P"... 

Oli mukava syntymäpäivälauantai, vaikka ajoittain tuntuikin, etten olisi vielä ollut aivan terve kaikkeen touhuiluun. Olin kuitenkin hetken ulkona ensimmäistä kertaa viikkoon ja se tuntui hyvältä, aurinko ainakin. Omalla pihalla luonto oli herännyt eloon ja Halosenniemessä oli yhtä kaunista kuin joka kesänä. 

Käveltiin Halosenniemessä jäätelöitä syöden ja haisteltiin kukkien tuoksua. Omenapuu kukki ihanasti ja löysin myös vasta ilmestyneitä kauniita kieloja. Metsä on vehreimmillään juuri nyt ja aion kyllä nauttia siitä heti, kun olen täysin varma siitä, että tämä tautipahanen on täysin ohi.

Tällä viikolla on luvassa töitä, juhlia ja ehkä jotain, mistä voisi napata muutaman kuvan tänne. Onnea kaikille tämän kevään valmistuneille ja uusille ylioppilaille! Kohti uusia haasteita!

Elämän pieniä iloja hyvässä seurassa

Viime viikonloppuna tehtiin reissu Vaasaan vähän isommalla poppoolla. Meiän äiti ja iskä lähtivät myös mukaan katsastamaan Pohjanmaan (ja vähän muunkin maan) ihmeitä. Ei ollut sinällään mitenkään erikoista, koska samalla porukalla ollaan jo aiemminkin oleiltu ja katsastettu maailmaa. 

Kymiläisille maailma oli iso paikka. Iskä tutki matkan aikana junan sähköverkostot ja kaikki kartat, mitä ikinä näki. Jossain vaiheessa sille valkeni myös, että nykyaikana on kaksikerroksisia junia (koko reissun upein oivallus). Niin. Se myös jutteli kaikille, jotka vähänkin jaksoivat kuunnella sen juttuja mannerlaattojen liikkumisesta ja siitä kuinka Pohjanmaalla maa nousee 9cm vuodessa. Äiti puolestaan oli eniten innoissaan vehreistä maisemista ja eväistä...

Perjantai-iltana kokeiltiin meille kaikille (eniten ehkä mun vanhemmille, jotka eivät koskaan pelaa mitään) uutta lautapeliä nimeltä Undercover in Europa. Peli ei ollut aivan sitä, mitä sen kuvitteli olevan, mutta kaiken kaikkiaan viihdyttävä. Tämä sopii parhaiten niille, jotka ovat matkustelleet paljon, mutta myös niille, jotka tietävät Euroopan maista jonkun verran.

Lauantaina P lähti kaverinsa polttareihin, joten me muut pörrättiin Vaasassa sen päivän ajan. Heti aamusta käytiin Edvininpolulla, missä kävin itseasiassa myös reilu vuosi sitten. Sen kaikki teokset on tehnyt jo edesmennyt Edvin Hevonkoski. 

 Seitsemän veljestä vol.1

 Seitsemän veljestä vol.2

Seitsemän veljestä + nainen

Taistelevat kukot

 Näille kavereille oli tehty hevosenkengistä tämmöinen hyvin ilmastoitu kokoontumispaikka

Näin Tarja Halosen!!

Ja sitten Tarja halusi välttämättä mun kanssa samaan kuvaan...

Patsaiden lisäksi Edvininpolulla on korsukylä. Käsitin muutoinkin niin, että tämä Edvin halusi kaiken muistuttavan joistakin kulttuurillisesti tärkeistä asioista Suomessa ja muistuttavan myös siitä, miten Suomi taisteli itsenäisyytensä puolesta. Siellä on nähtävissä sodassa olleita tykkejä ymv.

Siellä oli myös kappeli, missä on kuulemma pidetty myös häitä ja vihitty ihmisiä avioliittoon. Mun mielestä koko miljöö ja paikka on vähän liian erikoinen semmoiseen, mutta mielenkiintoinen ajatus. 

 (kappelin katto)

Ja sitten taas patsaita:

 Piru ja enkeli pyörittävät myllyä...

 Pikkuinen lipittää, kermaa varmaankin :)

Jahas jahas...

Tämän elämyksen jälkeen käytiin mummolassa kahvilla. Meidän äiti oli odottanut tätä reissua - ei vähiten L:n herkkujen - mutta myös taidenäyttelyn takia. Käytiin Pohjanmaan museossa, missä ensin kierrettiin luontomuseo, joka esitteli jääkautta (jätettiin iskä sinne). 

Taidenäyttelyssä oli suomalaisten naistaiteilijoiden teoksia -  ja eniten Helene Schjerfbeckin maalauksia. Maalauksien näyttelyissä ei yleensä saa kuvata eikä täälläkään, joten etsin internetistä muutaman. Tässä muutamia ainakin, mitä näyttelyssä oli:

 omakuva

toipilas

La petite servante

Näyttelyn jälkeen syötiin ja illemmalla lähdettiin vielä yhdelle kierrokselle. Iskä halusi välttämättä nähdä Raippaluodon sillan, joten käytiin siellä. Iskä oli innoissaan, mutta äiti sitäkin vastoin piti silmiä tiukasti kiinni. Raippaluodon silta on Suomen pisin silta eli 1054 metriä. Korkeus vedenpinnasta on 26 metriä (eli ihan tarpeeksi siihen, että äitin kannattikin pitää silmiä kiinni ja pälyillä hartioittensa välistä varovasti). 

Raippaluodon jälkeen käväistiin vielä Strömsössä. Tiedättehän SEN Strömsön? Kyllä, tämä oli se Strömsö, kun sanotaan, että: "Kaikki ei taas mennyt ihan niin kuin Strömsössä". Se sijaitsee Vaasan rannikolla. 

Kivilaattoihin oli tehty pullojen lasisirpaleista tuommoisia kivoja kukkia. 

 Isoja kesäkurpitsoja... 

Sehän meni ihan just niin kuin Strömsössä! Loppuilta saunottiin ja tehtiin palapeliä, mikä ostettiin sieltä taidemuseosta. Oli paljon näkemistä ja tuli käveltyä tosi paljon päivän aikana. Seuraavana päivänä köröteltiin  junalla takaisin Järvenpäähän.