Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vaasa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vaasa. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa...

Joulunaikaa 2012 voisi kuvailla kauniiksi, pienten asioiden ihmemaaksi ja yltäkylläisyyden juhlaksi. Jouluuni kuului monta erilaista asiaa aiemmista jouluista poiketen. Oli joulu toisen perheen kanssa eri kaupungissa ja oli eri ihmiset kuin aiemmin. Joulun tunnelma oli kuitenkin sama: odottavan harras, mutta kuitenkin lapsenmielisen ilakoiva. (Itseasiassa meikäläinen osaisi kyllä luoda joulutunnelmaa vaikka peltipurkkiin, että siinä ei kyllä ole ongelmaa.)


 



Joulunaikaan kuului paljon lämpöä, itsetehtyä glögiä, eri kielillä keinottelua (su, ru, en ja viittomakieli) ja sisällä lepäämistä. Ulkona oli niin kova pakkanen, että nenänpään koskettaessa ilmaa syntyi melkein jääpuikkoja. Sain tehtyä veljeni pienemmälle tytölle villasukat, jotka olin luvannut. 





Rakastan jouluruokia - ja tavallaan juuri se ruoka ja ne tietyt vain tämän vuodenajan maut tekevät osan joulusta. P:n äiti oli laittanut jymyherkkuja, joista masu kiittää vieläkin. 







Tähän jouluun kaiken muun ohella kuului erityisesti myös vyötiäispariskunta, jotka olivat matkustaneet joulunviettoon Ruotsista asti.

Bongaa vyötiäiset...

 

Jouluaattona jokapuolella oli kynttilöitä, käytiin kuuntelemassa jouluhartaus ja nautittiin iltasella pitkään ja hartaasti jouluateriaa. Yhdeksän jälkeen illalla joulupukki piipahti. 



 

Oli ihana joulu. Syksy on ollut niin pitkä, että väsymys painoi myös joulunaikaan kovasti, mutta ainakin tuli levättyä ja tiedostettua asia. Vaasan jälkeen köröteltiin Järvenpään kautta Kotkaan viettämään joulun jatkoja.  Ei paha. Mun mielestä joulun tunnelma voisi jatkua läpi vuoden...

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Rakkauspäivä

Alkukeväästä saatiin kuulla ilouutinen, että ystävämme menevät naimisiin - ja heidän suurta päiväänsä vietettiin nyt elokuun lopulla. Päivä oli myös minulle - tai olisi ollut kenelle tahansa naishenkilölle - suuri, koska sinä aamuna sain käydä kampaajalla laittauttamassa tukan nätiksi. Se on melkoista luksusta normaalin liimaletin sijaan.



Kirkko oli sievä ja itse vihkiminen suoritettiin morsiusmessun muodossa. Tapasin yhden P:n kaverin ensimmäistä kertaa ehtoollisella sen jakaessa mulle ehtoollista. Sinällään vähän koomista. Hääjuhlaa muutoin vietettiin yliopiston tiloissa rannalla. Teemavärinä oli selvästikin vihreä (taitaa olla aika yleinen kesähäiden väri) ja koristeluun oltiin nähty paljon vaivaa. Tilana juhlapaikka oli myös itsessään todella kaunis ja paljoa se ei välttämättä olisi koristeluja kaivannut, koska suurista ikkunoista oli suorastaan valloittava näkymä merelle.





Ohjelmana oli perinteisiä puheita, jutustelua oman pöydän (ja vähän naapuripöydänkin kanssa), herkkuruokien syömistä, morsiamen ryöstöä, kenkäleikki ja musiikkiesityksiä. Loppuillasta paikalle ilmestyi myös bändi, minkä nimeä en nyt satu muistamaan. Vaikka musiikkimaailma menee kovaa vauhtia eteenpäin ja iskelmien sijaan kuunnellaan nykyään enemmän radion tusinatavaraa, niin tämä kyseinen bändi soitti paljon sitä ns. vanhaa kunnon humppamusiikkia, minkä tahdissa jalka vipatti. Ai että!

 Ruokalista (huom. Tyrni-valkosuklaamoussekakku... apua!)

Patsas juhlapaikan edustalla 

Vieraat täyttivät tämmöiset kaavakkeet (ikään kuin vanhan ajan ystäväkirja, mutta vähän duunattu versio), mitkä kootaan loppujen lopuksi häiden vieraskirjaksi. 


Ruoka oli hyvää niin kuin aina! Erityisesti kala oli mielestäni mainitsemisen arvoista. Bändin saapumisen ja tanssimisen jälkeen kaikilla oli jo nälkä, joten illemmalla tarjottiin vielä iltapalaa.



Kuvailtiin myös tyttöjen kanssa auringonlaskua, toisiamme ja ihasteltiin kesän viimeisiä lämpöisiä päiviä tanssimisen lomassa. 


 Mulla oli päällä tuommoinen hempeä kukkamekko, jonka ostin kesäkuun alkupuolella parin hyvän makutuomarin avustuksella... (kiitos!)

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Elämän pieniä iloja hyvässä seurassa

Viime viikonloppuna tehtiin reissu Vaasaan vähän isommalla poppoolla. Meiän äiti ja iskä lähtivät myös mukaan katsastamaan Pohjanmaan (ja vähän muunkin maan) ihmeitä. Ei ollut sinällään mitenkään erikoista, koska samalla porukalla ollaan jo aiemminkin oleiltu ja katsastettu maailmaa. 

Kymiläisille maailma oli iso paikka. Iskä tutki matkan aikana junan sähköverkostot ja kaikki kartat, mitä ikinä näki. Jossain vaiheessa sille valkeni myös, että nykyaikana on kaksikerroksisia junia (koko reissun upein oivallus). Niin. Se myös jutteli kaikille, jotka vähänkin jaksoivat kuunnella sen juttuja mannerlaattojen liikkumisesta ja siitä kuinka Pohjanmaalla maa nousee 9cm vuodessa. Äiti puolestaan oli eniten innoissaan vehreistä maisemista ja eväistä...

Perjantai-iltana kokeiltiin meille kaikille (eniten ehkä mun vanhemmille, jotka eivät koskaan pelaa mitään) uutta lautapeliä nimeltä Undercover in Europa. Peli ei ollut aivan sitä, mitä sen kuvitteli olevan, mutta kaiken kaikkiaan viihdyttävä. Tämä sopii parhaiten niille, jotka ovat matkustelleet paljon, mutta myös niille, jotka tietävät Euroopan maista jonkun verran.


Lauantaina P lähti kaverinsa polttareihin, joten me muut pörrättiin Vaasassa sen päivän ajan. Heti aamusta käytiin Edvininpolulla, missä kävin itseasiassa myös reilu vuosi sitten. Sen kaikki teokset on tehnyt jo edesmennyt Edvin Hevonkoski. 


 Seitsemän veljestä vol.1

 Seitsemän veljestä vol.2

Seitsemän veljestä + nainen

Taistelevat kukot

 Näille kavereille oli tehty hevosenkengistä tämmöinen hyvin ilmastoitu kokoontumispaikka

Näin Tarja Halosen!!

Ja sitten Tarja halusi välttämättä mun kanssa samaan kuvaan...

Patsaiden lisäksi Edvininpolulla on korsukylä. Käsitin muutoinkin niin, että tämä Edvin halusi kaiken muistuttavan joistakin kulttuurillisesti tärkeistä asioista Suomessa ja muistuttavan myös siitä, miten Suomi taisteli itsenäisyytensä puolesta. Siellä on nähtävissä sodassa olleita tykkejä ymv.






Siellä oli myös kappeli, missä on kuulemma pidetty myös häitä ja vihitty ihmisiä avioliittoon. Mun mielestä koko miljöö ja paikka on vähän liian erikoinen semmoiseen, mutta mielenkiintoinen ajatus. 



 (kappelin katto)



Ja sitten taas patsaita:

 Piru ja enkeli pyörittävät myllyä...

 Pikkuinen lipittää, kermaa varmaankin :)


Jahas jahas...



Tämän elämyksen jälkeen käytiin mummolassa kahvilla. Meidän äiti oli odottanut tätä reissua - ei vähiten L:n herkkujen - mutta myös taidenäyttelyn takia. Käytiin Pohjanmaan museossa, missä ensin kierrettiin luontomuseo, joka esitteli jääkautta (jätettiin iskä sinne). 

Taidenäyttelyssä oli suomalaisten naistaiteilijoiden teoksia -  ja eniten Helene Schjerfbeckin maalauksia. Maalauksien näyttelyissä ei yleensä saa kuvata eikä täälläkään, joten etsin internetistä muutaman. Tässä muutamia ainakin, mitä näyttelyssä oli:




Näyttelyn jälkeen syötiin ja illemmalla lähdettiin vielä yhdelle kierrokselle. Iskä halusi välttämättä nähdä Raippaluodon sillan, joten käytiin siellä. Iskä oli innoissaan, mutta äiti sitäkin vastoin piti silmiä tiukasti kiinni. Raippaluodon silta on Suomen pisin silta eli 1054 metriä. Korkeus vedenpinnasta on 26 metriä (eli ihan tarpeeksi siihen, että äitin kannattikin pitää silmiä kiinni ja pälyillä hartioittensa välistä varovasti). 

Raippaluodon jälkeen käväistiin vielä Strömsössä. Tiedättehän SEN Strömsön? Kyllä, tämä oli se Strömsö, kun sanotaan, että: "Kaikki ei taas mennyt ihan niin kuin Strömsössä". Se sijaitsee Vaasan rannikolla. 




Kivilaattoihin oli tehty pullojen lasisirpaleista tuommoisia kivoja kukkia. 




 Isoja kesäkurpitsoja... 






Sehän meni ihan just niin kuin Strömsössä! Loppuilta saunottiin ja tehtiin palapeliä, mikä ostettiin sieltä taidemuseosta. Oli paljon näkemistä ja tuli käveltyä tosi paljon päivän aikana. Seuraavana päivänä köröteltiin  junalla takaisin Järvenpäähän.