sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Juhannuksen taikaa

Ihanaa, miten sitä on jo täysin lomatunnelmissa! Välillä sitä jopa ehtii miettiä, että vielä on toiset samanlaiset upeat päivät edessä. Esimerkiksi tämän vuoden juhannus oli vertaansa vailla oleva - todellista juhlaa! 

Tini-koira oli juuri käynyt 14.6.2014 ensimmäisessä kansainvälisessä näyttelyssään ja voittanut siellä oman junioriryhmänsä parhaan palkinnon (ERI1) sekä sai sertifikaatin (SERT). Muutama sertifikaatti vielä, niin sitten Tini on Suomen muotovalio (FIN MVA). Lähinnä tämä kaikki tarkoittaa sitä, että Tini on pitkäkarvaisen mäyräkoiran prototyyppi ja käyttäytyy hyvin. P sai töitä vuodeksi eteenpäin haluamastaan työalasta ja lisäksi meidän äitee täytti pyöreitä vuosia. Melkoista juhlaa!

Tässä tämä meidän väärinpäin oleva koiruus 

Torstaina mentiin äitiporukalla Helsinkiin. Käytiin syömässä synttärisankarin kunniaksi, jonka jälkeen äitiväki meni hurvittelemaan Ateneumin Tove-näyttelyyn. Me kävimme sillä aikaa shoppailemassa juhannusjuttuja ja Tinille kannustuspalkintoa hienosta suorituksesta. Illalla ajoimme mökille.


Mökillä meitä odotti kaunis ilta, lämmin sauna sekä rentouttava palju. En ollut aiemmin koskaan ollut paljussa, ja nyt on ihmeellistä ajatella, että meillä on velipoikien kanssa yhteinen sellainen. Istuskeltiin paljussa miltei joka ilta kera siiderin ja nautiskeltiin lämmöstä. 



Syntymäpäiväsankarin kunniaksi kahviteltiin perjantaina täytekakkua ja voileipäkakkua herkutellen. Sankari sai lahjaksi kolmen istuttavan pihakeinun, jota testailtiin ja ihasteltiin. 


 Kaunis kurki-kortti!


 Ostettiin mökin vessaan Riihimäen erämessuilta vankilan asukkaiden tekemä paperipidike, '
mikä löysi heti paikkansa!




 Salaatti-istutukset olivat jo vähän kasvaneet :) 


 Tinin pienehkö kannustusluu, jota se raahaili koko juhannuksen mukanaan

 Juhannuskampaus nro2

 Juhannuskampaus nro3

Ja jos joku jäi ihmettelemään, että mikä se juhannuskampaus nro 1 on, niin sehän on se, kun herää aamulla ja lähtee liikenteeseen harjaamatta hiuksia. Sellainen luonnonmukainen, luomu. Ostin Helsingistä naisväelle hiuskukkasia, joita kaikki aika tunnollisesti pitivätkin päässään. Yhteensä meitä juhlijoita oli parhaimpana hetkenä 11. 

 Tini vahtii, ettei kukaan vaan pääse huomaamatta yllättämään...

 Laiteltiin naisten/tyttöjen kesken kesäkynnet... mulle tuli kirsikkaiset, mitkä hohtavat pimeässä :) 


Juhannusaattona laitettiin lippu salkoon ja sytytettiin grilli. Muovimukissa oli kuplivaa ja grillissä valmistui vaatimaton, mutta täyttävä iltaruoka. Ilta-aurinko laski puiden takana eikä sateesta ollut tietoakaan. Äitylit keinuttelivat upouudessa keinussa viltit syleissään. Juhannuskoivuja oli ympäriinsä. Pidin lyhykäisen (valmistelemattoman) puheen juhannuksen kunniaksi. 



 Punainen matto johdatteli juhlijat lämpimään paljuun


Kynttilät paloivat verannalla ja paljun kupeessa pienen kesähämärän tultua

Meillä oli kaunis juhannus perheen kesken. Sadekuurot olivat ajoittaisia ja vähäisiä. Pientä haastetta itselleni aiheutti uusiutuva kesäflunssa sekä silmän aristelu. En tiedä johtuiko allergiasta (joku sieni, hyttysmyrkyt, kuivuus) vai mistä, mutta ihmeellistä kutinaa ja rähmimistä... etenkin iltaisin ja aamuisin... nojoo. Juhannuksesta 2014 tulen muistamaan äidin syntymäpäivät, uuden keinun ja paljun. Ja koko perheen yhdessä.

Tosi elämän selviytyjät

Tähän kesään kuului yksi leiri. Sullouduttiin n. 30 jämeläisen kanssa bussiin ja köröteltiin kohti Porvoon saaristoa. Satoi vettä koko leirin ajan. Jos oli osannut vilkaista ulos ikkunasta lähtöaamuna tai edes säätiedotteita loppuviikolle, niin oli osannut pakata suhkot oikeanlaisia varusteita kesäleirille: saappaat, sadetakki, villasukat, lämpimät GoreTex-housut (joita pidän talvella), pitkähihaisia kerrastoja, villapaita, huppareita, parit pitkikset, ohut pipo, villaiset sormikkaat...

 Temppujen temppu on saada viikonlopun varusteet kuivumaan sateisessa ja kosteassa metsässä...

Leiri kesti torstaiaamusta sunnuntai-iltaan. Mukana oli piiristä useampia lippukuntia, ja myös evp:tä eli ei-vielä-partiolaisia ympäri Uusimaata. Leiri oli monikulttuurinen eli mukana oli myös maahanmuuttajia, joista osa oli ollut Suomessa vain muutaman viikon. Millaisetkohan muistot heille jäi leiristä? Muistavatkohan he sateen vai ihmiset, jotka pitivät yhtä? 


4. Nuku teltassa


Ensimmäinen päivä kului telttoja kasaillessa. Meillä oli mukana 5 Niger-telttaa (yllä kuvassa) ja muutamia muita. Meidän pienimmät leiriläiset jaksoivat yllättävän hyvin auttaa telttojen rakennuksessa huonosta säästä huolimatta. 

Leirin nimi oli Kämppi


Leirin ohjelmassa tutustuttiin eri kulttuureihin ja erilaisuuteen. Kantavana teemana oli Afrikka. Esimerkiksi kylät, joissa asuimme/nukuimme olivat nimetty Savanniksi, Tundraksi ja Aavikoksi. Yhteensä leirillä oli n. 200 ihmistä.

Leirillä soitettiin rytmikästä musiikkia

Ja kuultiin afrikkalaisesta kulttuurista ja siitä, miten jokaisesta pidetään huolta


Isoimmat leiriläiset saivat tehdä graffiteja liittyen Kämppi-leiriin



Ruokavälinepussit roikkumassa




Leiri pidettiin upeissa maisemissa. Voin vain kuvitella kuinka kaunista siellä olisikaan ollut, jos olisi ollut hyvä ilma koko ajan. Alueen ympäröi suuret, laakeat kalliot ja merimaisemat. Käytiin yhden sudenpentupojan kanssa valokuvailemassa ja kierrettiin alue ympäri. 





Sudenpennut saivat kokeilla leirillä ensimmäistä kertaa telttasaunaa ja leirisuihkua (vesi suihkuun tuli suoraan merestä). Uiminen oli suosittua sadesäästä huolimatta - tai ainakin saunominen kohmeisten päivien jälkeen. Joka päivä sai saunoa. 



Ruokahuolto teki ruokaa, jolla pärjäsi leirin ajan. Kahvilasta sai kahvia - silloin tällöin, jos osui paikalle oikeaan aikaan. 

Kahvilassa sai pelailla: tässä meillä oli meneillään Alias

Elävässä kirjastossa lainattiin mieluinen kirja otsikon (esim. "Maahanmuuttaja") perusteella... Tarinaa kertoi asiantuntija eli sellainen ihminen, jolla oli asiasta kokemusta

Sateinen keli ja kävyn päällä nukkuminen otti osansa myös minusta. Lauantain iltapäivällä mulle nousi kuumetta ja makasin teltassa makuupussin sisällä hytisemässä. Nukuin kolmisen tuntia, jonka jälkeen jaksoi osallistua viimeisen illan ohjelmaan (lue: osallistua iltapalaan). Kalliolla soi musiikki ja ihmiset olivat ringissä. Joku kävi aina välillä keskellä tanssimassa afrikkalaiseen tyyliin. Viereisellä nuotiolla sai paistaa itselleen hotdogeja. 

Kaikesta selvittiin ja jaksoin olla mukana sunnuntai-iltaan asti. Bussilla kotiin körötellessä oli selviytyjä-fiilis. Väsytti. Teki mieli kunnon ruokaa. Lapset nukkuivat vieressä. Oli hyvä mennä kohti kotia.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

27km:n pyörälenkki!


Oli viimeinen lämmin päivä ennen koleita ja sateisia ilmoja - olisikohan ollut keskiviikko. Oli hyvä päivä ja teki mieli päästä ulkoilemaan: nauttimaan auringosta ja kesästä. 

 Lubiinit kukkivat kauniisti!

Täytettiin vesipullot ja lähdettiin pyöräilemään kotoa kohti Sipoota, mutta päädyttiin lopulta polkemaan Kaskelan kautta. Kaskelaan kääntyvä tie näytti siltä, että siellä oli maaseudun rauhaa. Ja niin olikin. Peltoja, hevostiloja ja hienoja omakotitaloja. 

8. Pyöräile pidempi matka ainakin kerran viikossa

Reittimme oli siis Koti-Kaskela-Kerava-Tuusula-Järvenpää-Koti. Yhteensä tämä hupi vei pari tuntia ja kilometrisaldoksi saatiin noin 27km. On mukavaa pyöräillä, kun ei ole kiire ja sää suosi.




Pidettiin muutaman kerran juomataukoa (lue: P piti taukoa ja minä valokuvasin). Nämä mahtavat järvimaisemat ovat Tuusulanjärveltä. Viime viikolla oli näin upea kesäinen ilma, tällä viikolla sataa räntää... mitähän tässä ilmastonmuutoksessa on seuraavaksi luvassa? 


 Koivu uitteli varpaitaan rantavedessä


Toivotaan porukalla lämpimiä ilmoja heinäkuuksi!

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Foreverin Sonya-meikit

Menee toisinaan vähän mainostamisen puolelle, mutta tosiaan: ystäväni on jälleenmyyjänä Forever -tuotteille (esim. Aloe Vera, mistä olen aiemmin puhunut), ja kyseinen yritys tekee myös "terveellisiä" meikkejä. Saimme hienon esittelyn meikeistä ja vinkkejä/apuja siihen, mikä niistä kullekin sopii. 




Tuotteet tuoksuivat hyviltä ja oli mukavaa, kun kerrankin opastettiin siinä, miten niitä luomivärejä nyt oikein laitetaan. Mulla ei ole ollut liiemmin ketään tuttavaa ystävien lisäksi, jolta olisin oppinut meikeistä. Äiti ei liiemmin meikkaa ja siskoja ei ole.

Testaaminen oli hauskaa. Mulla oli esimerkiksi yhdessä vaiheessa toinen kulmakarva sininen ja toinen ruskea...

Noissa huulikiilloissa on valo ja peili! :-D Ja tuo ruskeahko tuoksuu toffeelta/cappuchinolta..

Tilasin ainakin oranssihtavaa huulikiiltoa, mineraalipuuteria ja yhden kasvoseerumiputelin - ja odottelen kuumeisesti niitä saapuvaksi juhannuksen jälkeen! Jos jotakuta kävi kiinnostamaan eikä tiedä, kehen ottaisi yhteyttä näihin tuotteisiin liittyen, niin voin opastaa teidät oman jälleenmyyjäni puoleen.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Myöhäinen aamupala

Isäni seuraa blogiani ja jossakin vaiheessa sanoi aika osuvasti: "Jahas, katsotaanpa taas, mitä Saana on syönyt!" Totta, onhan tämä toisinaan hyvinkin ruokapainotteista (ja jos ei ruokaa niin sitten maisemia). Itse pidän ainakin kaikista väreistä, mitä ruoat voivat tarjota, ja toisaalta ruokaa syödään ainakin kolmesti päivässä, joten se on luonnollinen osa päivää ja arkea. 


Näissä kuvissa voitte nautiskella tiistaibrunssin ihanista väreistä ja sävyistä. Viivästettiin aamupalaa sen verran (lue: nukuttiin liian pitkään), että päätettiin syödä brunssi. Käytiin kaupassa hakemassa tuoretta auringonkukansiemen leipää, tuorepuristettua mehua, kirsikoita ja persikka-nektariineja. 

Ja hei, kerrankos sitä juodaan tuoremehua viinilaseista? 




Näiden lisäksi A'la carte kotikeittiössä oli tarjolla vielä rasvaisempaa ainesta kuten paistettua kananmunaa basilikalla. Voisin syödä brunsseja vaikkapa joka päivä, koska olen huomannut, että jaksan melkein iltaan asti aina, kun olen syönyt brunssin. Ihania aamupaloja ja brunsseja kaikille! Maistakaa noita littania persikka-nektariineja!