Tärkein paikka koko maailmassa

Sinä viikonloppuna, kun varoin tahraamasta käsiäni valkoiseen maaliin, olin myös salaa helpottunut siitä, että sai hetken hengähtää. Mökkeily on ollut mulle aina kantava voimavara, jossa saan ladattua akkuja täyteen, vaikka tilanne olisi töissä tai muussa elämässä mikä tahansa. Rankan kevään ja kesän jäljet näkyvät monella tavalla sekä ulko- että sisäpuolelta - ja niiden hoitamiseen ei auta mikään muu kuin luonto, hiljaisuus ja rauha olla tekemättä mitään sen kummempaa. Se, että saa tehdä juuri sitä mitä haluaa, kenen kanssa haluaa ja missä haluaa, on tärkeintä. Ja yhden viikonlopun kokemuksesta voin kertoa, että maalaus oli melkoista mielen-lepuutus-puuhastelua. Sen aivottomampaa pikkuhommaa ei olekaan. 

Freessi mutta väsynyt maalari

 Nyt on myös kokeiltu hedelmä nimeltä Galia... Kun sen lausuu oikein nopeasti niin...

 Juhannusta edeltävällä viikolla juhannusruusu kukki jo taidokkaasti :)

Aamuauringon heijastukset

Valokuvaus auttaa mua ymmärtämään myös sen, kuinka onnellinen ihminen voi ollakaan ihan vain katselemalla ympärilleen. Valokuvatessa ihminen oppii näkemään arjen tavalliset asiat monista eri näkökulmista ja perspekteistä. Toinen voimauttava asia mun elämässä on valo. Olen kuvitellut olevani aina syksy-kevät -ihminen, mutta alan kallistua pikkuhiljaa kesän puolelle. Valo tekee ihmiselle todella hyvää - etenkin jos on taipuvainen pimeyden aiheuttamaan masennukseen tai muutoin vain herkkä tunneihminen. Ennen kuin alkaa mennä liian syvälliseksi, niin lopetan valosta puhumisen ja totean loppuun, että odotan kunnon lomaa ihan älyttömän paljon.

Remppahommia!

Mun visiot unelma-aitasta alkoivat toteutua kesäkuun puolen välin tienoilla, kun seinämaali oli vihdoin ostettu. Toivoin aittaan lisää valoisuutta ja sitä kautta puhtautta. Halusin myös eroon ylimääräisistä tilpehööreistä ja romuista. Maalausurakka alkoi siten, että kannettiin ensin kaikki huonekalut sänkyjä myöten jomppaan (lue: pihalle) ja imuroitiin lattia. Seinille jäi vaaleampia kohtia, kun taulut poistettiin. Suursiivous oli jo siis tarpeen muutoinkin.

ENNEN:

Totta puhuen en ole elämäni aikana ehtinyt liiemmin maalata laajoja pintoja, ja kaikki oli uutta ja jännittävää. Tela ei meinannut loksahtaa paikoilleen millään ilveellä ja koko hommaan rankkuus tuli yllätyksenä. Aloitettuani yhden seinän telan kanssa siirryin pian maalaamaan yksityiskohtia pienimmällä pensselillä, mitä mökiltä löytyi. Pieni tuhertaminen tuntui olevan enemmän mun juttu ja kärsivällisyys riitti siihen erinomaisesti. 

Katon maalaaminen oli kaikista vaikeinta, ja hoidin sen alusta loppuun yksin. Horjuin katonrajassa huterilla A-tikkailla ja niskat oli taittua kurkottelusta. (Edellisenä päivänä hieroja oli todennut mun olevan ihan juntturassa päästä varpaisiin, hups). Lisäksi tikkaat olivat niin korkealla (3m?), että tullessani oikealla jalalla alas polvi oli viikon kipeä sen jälkeen. Etenkin istuminen kipeyttää polven.

JÄLKEEN:

Lopputulos oli täydellinen ja oli niin mukava heräillä seuraavana aamuna valoisaan tunnelmaan. Koristetyynyt odottavat vielä kaveriksi kahta turkoosia pikkutyynyä, mutta niidenkin aika vielä koittaa. Maalaamisen lopputulos voitti ehdottomasti kaiken koetun tuskan maalausvaiheen aikana. Yhteen puoliskoon aitasta meni kaksi päivää: lauantaiaamusta sunnuntai-iltapäivään. Sunnuntaina tajusin ottaa rauhallisesti ja suurinpiirtein jokaisen pensselinvedon jälkeen pidin kahvitauon pihalla. Ei hullumpaa.

PS. Kannattaa pysyä kuulolla, koska päivittelen ihan näinä päivinä mun reilun parin viikon elämiset tänne :)

Päivä Picassona

Mun mielessä on pitkään pyörinyt meidän mökin aitan tuunaus ja siistiksi laittaminen. Myöhemmin selviää, minkälaisia vaiheita siihen kuuluu, mutta voin tunnustaa, että ensitöikseni olen vähän tilaillut kotopuolelta maaleja. Koska en voi olla mökillä koko aikaa toteuttamassa suunnitelmia, niin keksin vähän kotihommia. 

 Yksinkertaisetkin jutut näyttävät yllättävän hyviltä

Idea maalaukseen tuli aika helposti. En halunnut tällä kertaa tehdä minkäänlaista merimaisemaa (mikä olisi tosin ollut hieno, mutta melko haastavakin), niin päädyin varmaan, abstraktiin ratkaisuun nimeltä suolamaalaus. Mulla oli kotona monenlaisia maaleja, joita kokeilin ensin pienemmille monimenetelmäpapereille. Jossakin vaiheessa mun ympärillä oli niin paljon maalauksia, että tajusin olevani piiritetty. 

Suolamaalauksen tekeminen on helppoa (vinkvink myös lapsille!). Ensin kastelin vesiväripaperin vedellä. Sen jälkeen voi maalata vesiväreillä tai muilla vesiliukenevilla väreillä (akryyli- tai kasvovärit käyvät yhtä hyvin) taustaa. Itse käytin kasvovärejä ja halpisvärejä Ikeasta. Taustan maalaamisen jälkeen riporttelin karkeaa merisuolaa ympäri paperia, pikkusysäyksin. Piti vähän ensin katsoa, mihin ne suolarakeet sopivat. Sen jälkeen maalasin suolarakeita (luit oikein, siitä niiden päältä) ja vähän myös niiden ympäriltä. Vähän oman maun mukaan. Jotta väri leviäisi ja suola toimisi odotetulla tavalla, puristin talouspaperilla vähän vettä haluamani kohdan päälle. 

 Taustan alkua

 Valmis versio (osittain meidän ruokapöydän päällä). Todellinen väri on hieman vaaleampi.

Lopputulos oli odotettu, mutta pitänee vielä funtsailla, että sopiiko se aitan lopulliseen sisustukseen kuitenkaan. Ehkä taustavärin olisi pitänyt olla sininen. Jokatapauksessa taulupohjana käytin isoa canvas-taulua, joka on 60x75cm. Ostin pohjan alkuvuodesta, ja suoraansanoen se oli tosi arvokas. Värien kuivumiseen kului yön verran aikaa. Aion rapsutella irtoavat suolat pois ennen ripustamista ja päättää vasta sitten, jääkö siihen suolahippuja vai ei. Riippunee sitten kokonaisuudesta. 

Oli kiva taiteilla pitkästä aikaa ja tämän terapeuttisempaa tuskin on olemassakaan (musiikin tai urheilun lisäksi). Ja mikä varmasti naisia kiinnostaa, niin käsistä tuli suolalla leikkimisen jälkeen erittäin pehmeät ja sileät...

Kotkan kauniit puistot

En tiedä, olenko aiemmin hehkuttanut, mutta Kotkassa on Suomen kauneimmat puistot (ovat voittaneet lukuisia puistopalkintoja - tai ainakin Kotkan kaupungin puistosuunnittelija on). Viikonloppuisen Säveljuhlan jälkeen kävin kävelemässä Isopuiston laidalla, mikä sijaitsee Kotkan keskustassa. Se näytti houkuttelevan vihreältä ja kukat olivat loistossaan. 

 Velivenäläiset olivat myös löytäneet kyseisen puiston (Kotka on suosittu matkailukohde itänaapureille)

Luonnosta nauttiminen on ilmaista ja tekee hyvää monella tavalla. Mulla on heinäkuussa loma ja aion silloin ottaa kaiken ilon irti luonnosta, maisemista ja kesästä. Pidetään peukkuja, että aurinko paistaa läpi kesän!

Kotkan säveljuhlat 2013

Keväällä isäni pyysi minua tulemaan auttamaan säveljuhlissa, jossa hän oli tapahtumavastaavana. Kokonaisuudessaan Kotkan säveljuhla 2013 kesti kaksi päivää eli viikonlopun verran ja sisälsi erilaisia kuorolauluesityksiä. Säveljuhla järjestettiin Suomen työväen musiikkiliiton Karjalan piirijärjestön 90-vuotisjuhlien kunniaksi. Ensimmäisen kerran kyseiset karkelot järjestettiin juuri Kotkassa (jos olen väärässä, joku korjatkoon).  

Mun toimenkuvaan kuului vastaanottaa kuoroja ympäri Suomea. Kuoroja oli n. 20kpl ja kauimmaiset olivat matkustaneet esim. Raumalta tai Jyväskylästä. Jaettiin kuoroille heidän tilaamiaan t-paitoja, pinssejä ja Kotkan kaupungin matkailuesitteitä. Samalla tehtiin vähän t-paita -kauppaa ja höpöteltiin niitä näitä. 

 Noh, hehkeenä tai ei, mutta sain t-paidan ja pinssin omaksi ;)

Päivä oli pitkä. Olimme vastaanotto/infopaikalla jo aamukahdeksalta. Aika kului järjestellessä ja pohtiessa, että miten homma saataisiin toimimaan jouhevasti. Talkoolaisia oli yllättävän vähän, vaikka esim. meidän isän kuorossa on n. 30 laulajaa. Laatu kuitenkin korvasi määrän ja ei kyseisen tiskin taakse olisi montaa häärääjää enää mahtunutkaan lisää. Puolilta päivin kävin katsomassa Säveljuhlien avajaiset, jotka pidettiin Kotkan keskustorilla. Aluksi oli puheita ja sen jälkeen kuorot lauloivat muutaman laulun. Lopuksi laulaa lurautettiin yhteislauluna Kotkan ruusu (yhteislaulut ovat parhautta!). Miettikää, miten vaikeaa on laulaa monen eripaikkakunnilta tulevien kuorojen voimin yhdessä, kun lauluja ei ole harjoiteltu yhteen eikä suurin osa kuule toisten lauluista mitään. Vaikeaahan se. 

Oma lauantaipäiväni loppui neljän pintaan lähtiessäni kotiin. Juhlat jatkuivat kuitenkin vielä pitkälle sunnuntaihin. Oli hauskaa rupatella laulumiesten kanssa niitä näitä. Osa niistä oli tuntenut mun isoisänkin. Tavallaan siitä tulee aina vähän kateellinen olo. Tuli kuitenkin hyvä mieli siitä, että sai auttaa näissä kyseisissä juhlissa, vaikkakaan en itse paljonkaan hyötynyt niistä. Ei aina tarvitsekaan. Lauantai meni nopeasti, kun sain rupatella satojen musiikinystävien kanssa ja katsella heidän intoaan kuorolaulua kohtaan. 

Innolla odotan taas sitä hetkeä, kun joskus vielä itsekin pääsee laulamaan ihan oikeassa kuorossa. Ehkä joskus vielä.