Mun mielessä on pitkään pyörinyt meidän mökin aitan tuunaus ja siistiksi laittaminen. Myöhemmin selviää, minkälaisia vaiheita siihen kuuluu, mutta voin tunnustaa, että ensitöikseni olen vähän tilaillut kotopuolelta maaleja. Koska en voi olla mökillä koko aikaa toteuttamassa suunnitelmia, niin keksin vähän kotihommia.
Yksinkertaisetkin jutut näyttävät yllättävän hyviltä
Idea maalaukseen tuli aika helposti. En halunnut tällä kertaa tehdä minkäänlaista merimaisemaa (mikä olisi tosin ollut hieno, mutta melko haastavakin), niin päädyin varmaan, abstraktiin ratkaisuun nimeltä suolamaalaus. Mulla oli kotona monenlaisia maaleja, joita kokeilin ensin pienemmille monimenetelmäpapereille. Jossakin vaiheessa mun ympärillä oli niin paljon maalauksia, että tajusin olevani piiritetty.
Suolamaalauksen tekeminen on helppoa (vinkvink myös lapsille!). Ensin kastelin vesiväripaperin vedellä. Sen jälkeen voi maalata vesiväreillä tai muilla vesiliukenevilla väreillä (akryyli- tai kasvovärit käyvät yhtä hyvin) taustaa. Itse käytin kasvovärejä ja halpisvärejä Ikeasta. Taustan maalaamisen jälkeen riporttelin karkeaa merisuolaa ympäri paperia, pikkusysäyksin. Piti vähän ensin katsoa, mihin ne suolarakeet sopivat. Sen jälkeen maalasin suolarakeita (luit oikein, siitä niiden päältä) ja vähän myös niiden ympäriltä. Vähän oman maun mukaan. Jotta väri leviäisi ja suola toimisi odotetulla tavalla, puristin talouspaperilla vähän vettä haluamani kohdan päälle.
Taustan alkua
Valmis versio (osittain meidän ruokapöydän päällä). Todellinen väri on hieman vaaleampi.
Lopputulos oli odotettu, mutta pitänee vielä funtsailla, että sopiiko se aitan lopulliseen sisustukseen kuitenkaan. Ehkä taustavärin olisi pitänyt olla sininen. Jokatapauksessa taulupohjana käytin isoa canvas-taulua, joka on 60x75cm. Ostin pohjan alkuvuodesta, ja suoraansanoen se oli tosi arvokas. Värien kuivumiseen kului yön verran aikaa. Aion rapsutella irtoavat suolat pois ennen ripustamista ja päättää vasta sitten, jääkö siihen suolahippuja vai ei. Riippunee sitten kokonaisuudesta.
Oli kiva taiteilla pitkästä aikaa ja tämän terapeuttisempaa tuskin on olemassakaan (musiikin tai urheilun lisäksi). Ja mikä varmasti naisia kiinnostaa, niin käsistä tuli suolalla leikkimisen jälkeen erittäin pehmeät ja sileät...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti