lauantai 29. kesäkuuta 2013

Tärkein paikka koko maailmassa

Sinä viikonloppuna, kun varoin tahraamasta käsiäni valkoiseen maaliin, olin myös salaa helpottunut siitä, että sai hetken hengähtää. Mökkeily on ollut mulle aina kantava voimavara, jossa saan ladattua akkuja täyteen, vaikka tilanne olisi töissä tai muussa elämässä mikä tahansa. Rankan kevään ja kesän jäljet näkyvät monella tavalla sekä ulko- että sisäpuolelta - ja niiden hoitamiseen ei auta mikään muu kuin luonto, hiljaisuus ja rauha olla tekemättä mitään sen kummempaa. Se, että saa tehdä juuri sitä mitä haluaa, kenen kanssa haluaa ja missä haluaa, on tärkeintä. Ja yhden viikonlopun kokemuksesta voin kertoa, että maalaus oli melkoista mielen-lepuutus-puuhastelua. Sen aivottomampaa pikkuhommaa ei olekaan. 



Freessi mutta väsynyt maalari



 Nyt on myös kokeiltu hedelmä nimeltä Galia... Kun sen lausuu oikein nopeasti niin...

 Juhannusta edeltävällä viikolla juhannusruusu kukki jo taidokkaasti :)

Aamuauringon heijastukset

Valokuvaus auttaa mua ymmärtämään myös sen, kuinka onnellinen ihminen voi ollakaan ihan vain katselemalla ympärilleen. Valokuvatessa ihminen oppii näkemään arjen tavalliset asiat monista eri näkökulmista ja perspekteistä. Toinen voimauttava asia mun elämässä on valo. Olen kuvitellut olevani aina syksy-kevät -ihminen, mutta alan kallistua pikkuhiljaa kesän puolelle. Valo tekee ihmiselle todella hyvää - etenkin jos on taipuvainen pimeyden aiheuttamaan masennukseen tai muutoin vain herkkä tunneihminen. Ennen kuin alkaa mennä liian syvälliseksi, niin lopetan valosta puhumisen ja totean loppuun, että odotan kunnon lomaa ihan älyttömän paljon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti