sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Talkoot, joista jäi paha mieli

Noh, olipa kerran kesäkuun ensimmäinen päivä ja vuosi taisi olla 2013. Kuukausi aiemmin taloyhtiömme ilmoitustaululle oli ilmestynyt talotoimikunnan ilmoitus, jossa kerrottiin, että pihatalkoot pidetään kesäkuun kahtena ensimmäisenä päivänä. Siinä luvattiin myös talkoisiin osallistuville virvokkeita ja makkaraa. Kahta viimeistä silmällä pitäen kaksi taloyhtiön asukasta (me) olivat valmiita mihin vain - hommaan kuin hommaan. 


Ilmoituksessa ei sanottu, mihin kellonaikaan talkoisiin olisi syytä ilmestyä. Kyseisenä lauantaiaamuna - mikä sattui myös olemaan yleinen valmistujais- ja kevätjuhlapäivä - söimme rauhassa kaurapuurot ja graavilohivoileivät. Löysimme kaapista myös yhden puutarhahansikkaan, jonka otimme mukaan. Kello yhdentoista maissa olimme valmiita lähtöön.


Niillä kahdella talkoolaisella ei ollut mitään hajua, mitä olisi pitänyt tehdä tai mistä löytyisi tarvittavia välineitä pihatöihin. Tarjolla oli yksi harava ja joitakuita puutarhakäsineitä. Ketään muita ei ollut vielä talkoisiin ilmestynyt, mutta kysyimme neuvoa naapuritalon naisasukilta - ja löysimme toisen kerrostalon varastokomerosta lisää haravia. Siinä sitten katse pyöriskeli ympäri pihaa ja olo oli kuin Hoo Moilasella (tietääkö kukaan muuten, kuka tämä hoomoilanen on oikein ollut?). 


Talkoot jatkuivat haravoimisella eikä ketään muita näkynyt vieläkään - paitsi ikkunoista, kun verhot vilahtelivat. Tai parvekkeilta, joissa ihmiset polttivat tupakkaa oikein urakalla. Siinä sitten siivottiin myös koko grillikatos. Pohdittiin, että sitä me itse tulemme käyttämään myöhemmin, että kaipa se on järkevin alue tehdä sitä "talkoohommaa".


Kitkettiin rikkaruohoja kukkapenkeistä, otettiin ritilät pois maasta ja siistittiin niiden aluset sekä otettiin tuhkat pois grillipesästä. Siinä samalla siihen tuli se sama nainen, joka auttoi meitä haravien kanssa ja jutteli meille kameroista ja kaikesta muusta samalla, kun itselläni oli kädet mullassa. En ole katkera, mutta kuitenkin...



Lakaisin katoksen kauttaaltaan (meidän omalla harja-rikkalapio -tsydeemillä) vuoden roskista ja sain jonkunnäköisiä kohtauksia pölystä. P kävi hakemassa ison pullollisen vettä, kun ei niitä virvokkeita sitten ollut ilmaantunut. Tunnin tehtyämme töitä pihaan pyöräili nainen ja ihmetellen tokaisi: "Aaa, täällä on talkoolaisia. Täytyypi sitten käydä uudestaan kaupassa ostamassa makkaraa". No sehän oli yllättävää ja mukavaa kuulla. 


Siinä vaiheessa, kun olimme pari tuntia huhkineet haravoiden ja siistien paikkoja eikä mitään ollut tapahtunut muiden taloyhtiön asukkaiden puolelta, päätimme lähteä pois. Meillä oli kuitenkin vielä 4:n valmistuvan luokkakaverin valmistujaiset illemmalla, joihin oli myös syytä valmistautua. Makkaranainen saapui siinä samassa ulos ja sanoi, että makkaroita paistetaan myöhemmin, mutta limsaa voi ottaa. Otettiin kaksi limsatölkkiä. Tölkki per tunti. 

Oli kivaa olla ulkona ja tavallaan tehdä hyvää itselle ja kaikille muillekin. Jokatapauksessa tuli vaan mieleen, että joku joskus itse päättää järjestää talkoita niin luulisi ensinnäkin valitsevan jonkun paremman viikonlopun kuin valmistujaisviikonloppu. Toisekseen jonkinlainen ajankohdan rajaus voisi olla todella kätevä - ja jos sellaisen tekisi, niin silloin siellä pitäisi olla tarjolla sitä, mitä on luvattu. Ja olisi myös hyvä, että joku olisi ohjaamassa talkoita ja tietäisi, mistä löytyy mitäkin ja olisi suunnitelma tehtävistä. Etenkin, kun talkoolaisiksi haluaisi pari sellaista, jotka ovat asuneet taloyhtiössä vasta puoli vuotta... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti