Tilasin Ellokselta valkoisia pitsiunelmia koristamaan mökin aittaa - ja siinä samalla postimyyntikuvastosta silmiini sattui smoothie-kone. Mökin aitasta ja sen tuunailusta kerron myöhemmin, mutta tällä kertaa kyse on tästä smoothie-jutusta. Smoothie on kotoisin Amerikasta (yllätys yllätys) ja se on nestemäinen juoma, joka yleensä sisältää marjoja, hedelmiä, kasviksia tai vihanneksia. Marjaisat ovat mun mielestä parhaita, mutta tietyssä olotilassa (lue: pakko saada smoothie eikä marjoja ole) myös porkkana-smoothie on ihan jees.
Smoothie-kone saapui kotiimme hehtaarilaatikossa, joka oli/on meidän sohvan kokoinen. Se sisälsi niitä aittavällyjä, pari kesävaatetta ja smoothie-härvelin. P oli loppujen lopuksi enempi innoissaan kyseisestä laitteesta kuin minä. Eikä kulunut montaakaan minuuttia, kun P oli jo lukenut käyttöohjeen ja alkoi kinuta ensimmäistä mukillista. Eikä se kinunnut yhtä tai kahta kertaa vaan monta. Tuo muki ei ole kovin pieni (ainakin 0,5l). Annoin periksi ja juomingin jälkeen tuli vähän paha olo, koska puoli litraa mansikka-maito-tomusokeri -juttua on aika tujua. Tulin siihen tulokseen, että tykkään smoothiesta, joka sisältää marjoja ja joka on kylmää. Jäisistä mansikoista saa taivaallisen kylmäjuoman...
Asutan meidän kotia tällä hetkellä yksin enkä ole vieläkään oikein uskaltanut vilkaistakaan sen koneen suuntaan. Kai se on vähän pelottava laite. Uusi laite, joka vaatisi vähän ponnisteluja, jotta ymmärtäisi miten se toimii ja mitkä kaikki osat siihen pitää laittaa käynnistyäkseen. En osaa enkä jaksaisi opetella. Ehkä tämä on vähän saman sortin dilemma kuin se, että P:n mielestä lahjojen ulkomuotoon ei tarvitsisi nähdä niin paljon vaivaa kuin mitä minä näen. Mun mielestä on tärkeää, että lahjaa on ajateltu, kun taas toiselle on tärkeää saada koko ajan herkkusmoothieita. Luulenpa, että näiden elämää suurempien asioiden kanssa täällä painiskellaan vielä pitkään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti