Olen koko kevään valitellut ystävilleni, että kuinka "loma tekisi hyvää" ja kuinka "pitäisi levätä ja nauttia elämästä" ja kuinka "sitä sun tätä". Loppujen lopuksi se rentoutuminen on niin tilanteesta ja ihmisestä riippuvaa. Itselleni rentoutuminen on sitä, että vetäisen verkkarit korviin ja istun ulkona katsomassa honkia tai rupattelen ystävien kanssa. Yleensä mun on päästävä kotoa pois, jotta rentoutuminen olisi oikeasti rentoutumista enkä jäisi pohtimaan, miksi mun parvekekukat ovat taas viikon leirin jälkeen nuutuneita ja suurin osa kuihtuneet pois tai että miksi en jaksa tiskata.
Puistokävelyllä poikettiin laiturille ottamaan aurinkoa (ja koska mua lapsetti, huljuttelin jalkoja vedessä)
Monille rentoutuminen on liikkumista yksin tai yhdessä muiden kanssa luonnossa, saleilla tai ryhmäliikuntatunneilla. Salit eivät ole mun juttu, mutta arvostan kyllä niitä, joille se sopii. Täytyisi varmaan itse hankkia jonkinsortin jumppanauha ja/tai kahvakuula, jotta voisi kotona tai reissuissa harjoitella. Siinä on tavallaan elämäntavasta kyse, että ehtii urheilla ja järjestää itselleen siihen aikaa. Leireillä ollessa sen urheiluajan järjestäminen on hyvin vaikeaa, koska se liikkuminen on yleensä pois nukkumisesta - ja mielummin nukun jaksaakseni. Onneksi syksyllä on taas helpompaa. Huomasin myös tässä taannoin, että esim. käden lihaksia voi treenata ihan vaikkapa kuminauhan kanssa venyttelemällä sitä jonkin aikaa. Osaisipa sitä itsekin olla vähän luovempi kuntoiluasioissa.
Lueskelin blogini läpi tässä taannoin ja huomasin, että näistä kaikista kuvista ja teksteistä näkyy se, kuinka mun ympäristö voi hyvin. Aina tietenkin voisi järjestää enemmän aikaa ystäville tai kerrankin opetella ottamaan se puhelin käteen ja soittamaan kauempana asuville. Mulle on aina ollut hyvin vaikeaa soitella kenellekään, koska on vain jotenkin helpompi tavata face-to-face. Ja kun tekee henkisesti kuormittavaa työtä, jossa lapsista lähtöisin oleva meteli on alituiseen korvia raastava, sitä on alkanut arvostaa vieläkin enemmän omaa aikaa ja hiljaisuutta. Ja mikä tärkeintä, mua saa kyllä herätellä kaikissa asioissa, jos vaikuttaa että olen jäänyt liikaa tuijottelemaan niitä honkia verkkareissani.
Iltapiknik järvenpääläisten kanssa
Mutta miksi oi miksi se tästä hetkestä nauttiminen on niin vaikeaa? Miksi ei osaa olla huolehtimatta ja miettimättä menneitä/tulevia? Miksi oi miksi? Tarvitsisin pienen kopautuksen. Sellaisen, ettei tarvitsisi ajatella niin paljon kaikkea turhaa, koska kaikki on kuitenkin älyttömän hyvin. Pöhpuh, oonpas vaan aika pöljäke näissä elämän perusasioissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti