Suomen hulppein kirkko

Yllä oleva hulppea rakennus ei ole kartano tai museo tai mikään vastaava vaan ihan vaan Kerimäen kirkko. Kerimäen kirkko on valmistunut vuonna 1847 ja vihitty käyttöön seuraavana vuonna. Kirkkoon mahtuu sisälle 5000 ihmistä. Jossakin kirkon sisällä olleessa esitteessä luki, että sen aikainen kirkkoherra oli halunnut, että messun aikana kirkkoon mahtuu koko pitäjä. Hän ei ollut ainakaan vaatimaton. 

 Kellotapuli

 Kirkon pääoven salpa oli sekin hyvin... valtava

 Huippuun on matkaa 37 metriä

 Kirkkoon mahtuu istumaan 3000 ihmistä ja sen lisäksi on 2000:lle seisomapaikat

Kerimäen kirkko on Suomen suurin kirkkorakennus - ja sen jotenkin huomasi heti, kun käveli sisään. Se ei näyttänyt alttaria ja penkkejä lukuunottamatta oikein kirkolta ollenkaan. Se näytti suurelta salilta, jonka ympärillä kulki kerroksia kuin jossakin loistohotellissa. Jos penkkejä ei olisi ollut, niin se olisi ollut loistelias renessanssiajan tanssiaisiin. Kirkko oli niin hulppea ja suuri, että ei oikein tiennyt, mihin olisi pitänyt asettua. Suuren kirkon pääajatus kuitenkin oli varmasti ollut se, että sinne mahtuu kaikki halukkaat kuulemaan Jumalan sanaa...

 Suomen suurin kirkkorakennus

Ken lienee pitänyt kokousta noiden tuolien ympärillä? Hieman pimeässä kellotapulissa ja tyhjillään olevassa tilassa ne olivat hiukan karmivat...

Kiivettiin kellotorniin. Noh, ensin oli kapeat portaat, jotka kohosivat äkkijyrkästi ylöspäin ja piti varoa päätä, ettei lyönyt sitä poikittaiseen tukihirteen. Sitten tuli seuraavat portaat, jotka kohosivat vähän vielä ylemmäs ohittaen koristeelliset ikkunat. Ja sitten vielä yhdet vieläkin kapeammat portaat, joiden puolessa välissä piti varoa katsomasta alaspäin. Ylätasanteelle päästyäni saatoin huomata, etteivät portaat vielä loppuneet, mutta päätin olla jatkamatta ylöspäin. Katsoin ikkunasta ulos kirkkorakennusta päin. Sen näki kokonaisuudessaan korkeuksista. 

Kuulemma kirkon kellot saattoivat soida mihin aikaan tahansa (tai siis ei mihin aikaan vaan, vain tasatunnein). Halusin äkkiä pois tapulista. P jatkoi vielä ylemmäs kohti kelloa.

 Kellotapuli on 42m korkea...

 Voin sanoa, ettei alaspäin meneminen ole yhtään sen kivempaa kuin ylöspäin meneminen...

Neliapilan muotoiset ikkunat olivat hienot

Ps. Selvisin kellotapulista alas. Hui.

Että saisi herätä järvimaisemaan aina

Kesä jatkuu ja maisemat muuttuvat toinen toistaan kauniimmiksi. Yövyimme pitkän päivän jälkeen Joensuussa sukulaisillamme. Itä-Suomen sukulaisia näkee harvoin (ajomatka on n. 4,5h ja tauot päälle), joten sinnepäin kerrankin ajettuamme oli luonnollista nähdä heitä: setää ja serkkua perheineen.

Olisi ihanaa joskus herätä tällaiseen näkymään ja todeta, että se on siinä aina - niin kuin sedälläni. En ole koskaan ollut kaupunki-ihminen. Rakastan käydä kaupungeissa ja tutustua erilaisiin paikkoihin, mutta asuminen on tukalaa. Pitää olla tilaa ja avaruutta ajatella. Hiljaista. 

Illan tullen järven pinta muuttui peiliksi

Joensuuhun pitänee tehdä toinenkin retki. Sellainen, että pääsee kävelemään kaupungilla ja katsoa paikkoja tarkemmin. Harmittaa, että monet reissut ovat yleensä sitä, että mennään navigaattorin neuvomaa reittiä suoraan kohteeseen eikä yhtään seikkailla. Kävellen näkisi enemmän ja kaupunki tulisi tutummaksi.

Valamon tilukset

Sunnuntain kunniaksi ajoitin teille kauniita maisemia Valamon luostarista, jossa piipahdettiin maanantaina. Ilma oli kaunis ja voisi sanoa, että oli melkein kuuma. Seurueemme oli varautunut reissuun talvi- ja sadevarusteilla ja yhtäkkiä aurinkoa lämmitti niin, että hiki valui...

Tosiaan - Valamo on munkkiluostari, joka on perustettu perimätiedon mukaan 1100-luvulla (mutta viimeistään 1300-luvulla). Valamo on ortodoksinen luostari, joka toimii Suomen ortodoksisen kirkon alaisuudessa. Valamon nimi tulee perustajistaan Sergei ja Herman Valamolaisista, jotka asuivat Laatokalla (nykyisin Venäjän alueella). 

Luostarin kivikirkko keskiaukealta päin kuvattuna

Luostarin eri vaiheisiin on kuulunut mm. 1600-luvulla kirkon perusteellinen tuhoutuminen, ja puolestaan 1700-luvulta 1900-luvulle luostari vietti kulta-aikaansa. Toisen maailmansodan aikana koko luostarin väki evakuoitiin ja he joutuivat etsimään uuden paikan luostarilleen. Pian he löysivätkin uuden paikan Heinävedeltä papinniemestä. Kivikirkko on rakennettu vuonna 1970. Siellä pidetään mm. kaikista vanhimpia arvoesineita (ikoneita ym.), mitä on saatu evakuoitua ja kuljetettua edellisen luostarin jättämisen yhteydessä.

 29.6 oli tulossa Valamon luonnonkukkien päivä, ja sitä varten säästettiin kukkia

 Kiva idea laittaa mattoja kasvimaan kulkuväylille... 

siinä voi jopa olla polviltaan kykkimässä ja kitkemässä rikkaruohoja :) 

Luostarit ovat yleensä omavaraisia ja elävät pitkälti maatalouden tuottamien antamien voimin. Aiemmin Laatokan Valamon luostaria kuvattiin maatalousluostariksi. Nykypäivänä Valamon luostarilla on suuret viinimarjaviljelmät, joista he tekevät viinejä ja liköörejä. Alueella tehdään myös paljon käsitöitä: ikoneja sekä mehiläisvahakynttilöitä.

 Tsasouna eli rukoushuone

 Siellä on se onnellinen matkaaja (valitsin teille tämän kuvan, koska kaikissa muissa kuvissa näytti siltä, 

että minut olisi liitetty toisesta kuvasta erillisenä kauniiseen taustaan)

 Puutarhassa kelpaa istuskella

 Siellä on anopin Hyacint-, Dahlia-, Pirkko- ja Kerttu-kanojen kavereita

Kirkon sisällä tuoksui suitsukkeille ja mehiläisvahakynttilöille. Pöllähdyksistä sai päänsäryn, mutta kerrankos sitä. Kirkon sisällä en ottanut valokuvia, mutta se sisälsi toinen toistaan hienompia ikoneita ja alttarin, joka oli koristeltu uskomattoman hienosti. Alttarin edessä oli kummallakin puolella ns. "Ihmeitä tekeviä ikoneja".

Kirkon ulkoseinällä on tällainen mosaiikkityö, missä on Valamolaiset Herman ja Sergei. Heitä kunnioitetaan alueelle erityisesti. Heidät oli laitettu sisällä alttarilla jopa yhteen ikoniin Jeesuksen ja Jeesuksen äidin Marian jalkojen juureen.

Postikorttimaisema

Ei tämä ihan vedä vertoja Tinin (koiruus) manikyyreille ja pedikyyreille, mutta olen nyt kesällä laitellut ja kasvatellut omiakin kynsiä. Valitettavasti joudutte nyt katselemaan näitä mun harjoituskäsiä: kynsinauhojen ja vasemmalla kädellä hutaistujen lakkausten paratiiseja!

Näiden koristeiden ja lakkausten tarkoitus oli ajankohtaisuus. Eli Suomen kesä. Sateenvarjo ja salamat. 

Matkalla kohteeseen piipahdettiin Juvalla (meitin edesmenneet mummi ja vaari olivat syntyjään sieltä) Siiskosen leipomon myymälässä. Ostettiin tuliaisiksi tuoretta leipää ja pullaa. Tulee nälkä, kun katselee tätä kuvaa. Jostakin taitaa nenänpäähäni leijailla äitin tekemien mokkapalojen tuoksu.... hmm....

Itä-Suomessa ja Savossa on ihanaa matkata, koska jokaisen mutkan takana saattaa olla postikorttimaisemia. Tarkoitan niitä maisemia, joita turistit lähettävät kotiinsa. Niitä, joissa silmä lepää ja jotka ovat tyypillisiä suomalaisuuden ja Suomen suven ikoneita. Sellaisia maisemia, joihin suomalaiset rakentavat mökkinsä ja viettävät keskikesän juhlia ystäviensä ja perheensä kanssa.

Ihan täydestä kesäkortista menisi, eikö? 

Ja tässä vielä kerta kiellon päälle... että osaa olla kaunista :)

Minne tie vie, sinne mennä tahdon

Juhannuksen jälkeen lähdettiin metsästämään poutaisempia alueita Savon ja Pohjois-Karjalan suunnasta. Tiedättehän, kun on olemassa Aarteenmetsästäjiä ja Huutokaupan metsästäjiä ja lintubongareita ties sun mitä, niin me olimme sitten niitä "Auringon metsästäjiä". Aamulla aikaisin lähtiessä satoi vettä, mutta sen jälkeen oli poutaa, jopa aurinkoista! Ensimmäisenä varsinaisena pysähdyspaikkana oli historiallinen Kärnäkosken linnoitus (samaa sarjaa kuin esim. Kyminlinnan linnoitus). 

Satoi vettä, joten kaivettiin paksista (kymin murretta, tarkoittaa auton takaluukkua) saappaat ja mökiltä löytyneet sadetakit päällemme. Tykästyin Kärnäkosken maisemiin ja Myllyyn.

 "Kärnäkosken mylly on rakennettu 1890 -luvun alussa." (Savitaipaleen kunta)

"Sotamarsalkka Aleksander Vasiljevits Suvorov rakennutti Kärnäkosken linnoituksen vuosina 1790-1793 Ruotsin ja Venäjän käymän kylmän sodan jälkeen. Linnoitus rakennettiin Kärnäkosken rannalle Saimaan ja Kuolimon väliin valvomaan Lappeenranta-Mikkeli -tietä sekä Saimaan luoteis- ja länsiosien sokkeloisia vesireittejä. Kärnäkoski oli myös venäläisten Saimaan sisävesilaivaston tukikohta." (Savitaipaleen kunta)

Linnoitus ei ollut yhtä houkutteleva kuin kosken kuohut, mutta kiinnostukseni heräsi viimeistään siinä vaiheessa, kun jossakin portin kyltissä luki: "Laita portti kunnolla kiinni, alueella lampaita!". 

 Hän

Vähän alkoi epätoivo iskeä, kun niitä lampaita ei heti aluksi näkynyt vaan täytyi puikkelehtia syvemmälle linnoitukseen. Sitten näin hänet. Pieni, suloinen karitsa nosti päätään muiden joukosta ja katsoi meitä ihmetellen.

 Yritin tarjota pikkuiselle heinää

 Lammasbongarit

Matkamme jatkui. Savitaipaleelta suuntasimme Renaultin keulan kohti Mikkeliä ja ruokapaikkaa. Päivä oli vasta aluillaan ja kirkastumassa.