sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Valamon tilukset

Sunnuntain kunniaksi ajoitin teille kauniita maisemia Valamon luostarista, jossa piipahdettiin maanantaina. Ilma oli kaunis ja voisi sanoa, että oli melkein kuuma. Seurueemme oli varautunut reissuun talvi- ja sadevarusteilla ja yhtäkkiä aurinkoa lämmitti niin, että hiki valui...


Tosiaan - Valamo on munkkiluostari, joka on perustettu perimätiedon mukaan 1100-luvulla (mutta viimeistään 1300-luvulla). Valamo on ortodoksinen luostari, joka toimii Suomen ortodoksisen kirkon alaisuudessa. Valamon nimi tulee perustajistaan Sergei ja Herman Valamolaisista, jotka asuivat Laatokalla (nykyisin Venäjän alueella). 

Luostarin kivikirkko keskiaukealta päin kuvattuna

Luostarin eri vaiheisiin on kuulunut mm. 1600-luvulla kirkon perusteellinen tuhoutuminen, ja puolestaan 1700-luvulta 1900-luvulle luostari vietti kulta-aikaansa. Toisen maailmansodan aikana koko luostarin väki evakuoitiin ja he joutuivat etsimään uuden paikan luostarilleen. Pian he löysivätkin uuden paikan Heinävedeltä papinniemestä. Kivikirkko on rakennettu vuonna 1970. Siellä pidetään mm. kaikista vanhimpia arvoesineita (ikoneita ym.), mitä on saatu evakuoitua ja kuljetettua edellisen luostarin jättämisen yhteydessä.


 29.6 oli tulossa Valamon luonnonkukkien päivä, ja sitä varten säästettiin kukkia

 Kiva idea laittaa mattoja kasvimaan kulkuväylille... 
siinä voi jopa olla polviltaan kykkimässä ja kitkemässä rikkaruohoja :) 



Luostarit ovat yleensä omavaraisia ja elävät pitkälti maatalouden tuottamien antamien voimin. Aiemmin Laatokan Valamon luostaria kuvattiin maatalousluostariksi. Nykypäivänä Valamon luostarilla on suuret viinimarjaviljelmät, joista he tekevät viinejä ja liköörejä. Alueella tehdään myös paljon käsitöitä: ikoneja sekä mehiläisvahakynttilöitä.



 Tsasouna eli rukoushuone


 Siellä on se onnellinen matkaaja (valitsin teille tämän kuvan, koska kaikissa muissa kuvissa näytti siltä, 
että minut olisi liitetty toisesta kuvasta erillisenä kauniiseen taustaan)

 Puutarhassa kelpaa istuskella



 Siellä on anopin Hyacint-, Dahlia-, Pirkko- ja Kerttu-kanojen kavereita



Kirkon sisällä tuoksui suitsukkeille ja mehiläisvahakynttilöille. Pöllähdyksistä sai päänsäryn, mutta kerrankos sitä. Kirkon sisällä en ottanut valokuvia, mutta se sisälsi toinen toistaan hienompia ikoneita ja alttarin, joka oli koristeltu uskomattoman hienosti. Alttarin edessä oli kummallakin puolella ns. "Ihmeitä tekeviä ikoneja".

Kirkon ulkoseinällä on tällainen mosaiikkityö, missä on Valamolaiset Herman ja Sergei. Heitä kunnioitetaan alueelle erityisesti. Heidät oli laitettu sisällä alttarilla jopa yhteen ikoniin Jeesuksen ja Jeesuksen äidin Marian jalkojen juureen.

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Postikorttimaisema

Ei tämä ihan vedä vertoja Tinin (koiruus) manikyyreille ja pedikyyreille, mutta olen nyt kesällä laitellut ja kasvatellut omiakin kynsiä. Valitettavasti joudutte nyt katselemaan näitä mun harjoituskäsiä: kynsinauhojen ja vasemmalla kädellä hutaistujen lakkausten paratiiseja!


Näiden koristeiden ja lakkausten tarkoitus oli ajankohtaisuus. Eli Suomen kesä. Sateenvarjo ja salamat. 



Matkalla kohteeseen piipahdettiin Juvalla (meitin edesmenneet mummi ja vaari olivat syntyjään sieltä) Siiskosen leipomon myymälässä. Ostettiin tuliaisiksi tuoretta leipää ja pullaa. Tulee nälkä, kun katselee tätä kuvaa. Jostakin taitaa nenänpäähäni leijailla äitin tekemien mokkapalojen tuoksu.... hmm....


Itä-Suomessa ja Savossa on ihanaa matkata, koska jokaisen mutkan takana saattaa olla postikorttimaisemia. Tarkoitan niitä maisemia, joita turistit lähettävät kotiinsa. Niitä, joissa silmä lepää ja jotka ovat tyypillisiä suomalaisuuden ja Suomen suven ikoneita. Sellaisia maisemia, joihin suomalaiset rakentavat mökkinsä ja viettävät keskikesän juhlia ystäviensä ja perheensä kanssa.

Ihan täydestä kesäkortista menisi, eikö? 

Ja tässä vielä kerta kiellon päälle... että osaa olla kaunista :)

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Minne tie vie, sinne mennä tahdon

Juhannuksen jälkeen lähdettiin metsästämään poutaisempia alueita Savon ja Pohjois-Karjalan suunnasta. Tiedättehän, kun on olemassa Aarteenmetsästäjiä ja Huutokaupan metsästäjiä ja lintubongareita ties sun mitä, niin me olimme sitten niitä "Auringon metsästäjiä". Aamulla aikaisin lähtiessä satoi vettä, mutta sen jälkeen oli poutaa, jopa aurinkoista! Ensimmäisenä varsinaisena pysähdyspaikkana oli historiallinen Kärnäkosken linnoitus (samaa sarjaa kuin esim. Kyminlinnan linnoitus). 



Satoi vettä, joten kaivettiin paksista (kymin murretta, tarkoittaa auton takaluukkua) saappaat ja mökiltä löytyneet sadetakit päällemme. Tykästyin Kärnäkosken maisemiin ja Myllyyn.

 "Kärnäkosken mylly on rakennettu 1890 -luvun alussa." (Savitaipaleen kunta)





"Sotamarsalkka Aleksander Vasiljevits Suvorov rakennutti Kärnäkosken linnoituksen vuosina 1790-1793 Ruotsin ja Venäjän käymän kylmän sodan jälkeen. Linnoitus rakennettiin Kärnäkosken rannalle Saimaan ja Kuolimon väliin valvomaan Lappeenranta-Mikkeli -tietä sekä Saimaan luoteis- ja länsiosien sokkeloisia vesireittejä. Kärnäkoski oli myös venäläisten Saimaan sisävesilaivaston tukikohta." (Savitaipaleen kunta)

Linnoitus ei ollut yhtä houkutteleva kuin kosken kuohut, mutta kiinnostukseni heräsi viimeistään siinä vaiheessa, kun jossakin portin kyltissä luki: "Laita portti kunnolla kiinni, alueella lampaita!". 



 Hän

Vähän alkoi epätoivo iskeä, kun niitä lampaita ei heti aluksi näkynyt vaan täytyi puikkelehtia syvemmälle linnoitukseen. Sitten näin hänet. Pieni, suloinen karitsa nosti päätään muiden joukosta ja katsoi meitä ihmetellen.


 Yritin tarjota pikkuiselle heinää

 Lammasbongarit


Matkamme jatkui. Savitaipaleelta suuntasimme Renaultin keulan kohti Mikkeliä ja ruokapaikkaa. Päivä oli vasta aluillaan ja kirkastumassa. 

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Juhannuksen taikaa

Ihanaa, miten sitä on jo täysin lomatunnelmissa! Välillä sitä jopa ehtii miettiä, että vielä on toiset samanlaiset upeat päivät edessä. Esimerkiksi tämän vuoden juhannus oli vertaansa vailla oleva - todellista juhlaa! 

Tini-koira oli juuri käynyt 14.6.2014 ensimmäisessä kansainvälisessä näyttelyssään ja voittanut siellä oman junioriryhmänsä parhaan palkinnon (ERI1) sekä sai sertifikaatin (SERT). Muutama sertifikaatti vielä, niin sitten Tini on Suomen muotovalio (FIN MVA). Lähinnä tämä kaikki tarkoittaa sitä, että Tini on pitkäkarvaisen mäyräkoiran prototyyppi ja käyttäytyy hyvin. P sai töitä vuodeksi eteenpäin haluamastaan työalasta ja lisäksi meidän äitee täytti pyöreitä vuosia. Melkoista juhlaa!

Tässä tämä meidän väärinpäin oleva koiruus 

Torstaina mentiin äitiporukalla Helsinkiin. Käytiin syömässä synttärisankarin kunniaksi, jonka jälkeen äitiväki meni hurvittelemaan Ateneumin Tove-näyttelyyn. Me kävimme sillä aikaa shoppailemassa juhannusjuttuja ja Tinille kannustuspalkintoa hienosta suorituksesta. Illalla ajoimme mökille.


Mökillä meitä odotti kaunis ilta, lämmin sauna sekä rentouttava palju. En ollut aiemmin koskaan ollut paljussa, ja nyt on ihmeellistä ajatella, että meillä on velipoikien kanssa yhteinen sellainen. Istuskeltiin paljussa miltei joka ilta kera siiderin ja nautiskeltiin lämmöstä. 



Syntymäpäiväsankarin kunniaksi kahviteltiin perjantaina täytekakkua ja voileipäkakkua herkutellen. Sankari sai lahjaksi kolmen istuttavan pihakeinun, jota testailtiin ja ihasteltiin. 


 Kaunis kurki-kortti!


 Ostettiin mökin vessaan Riihimäen erämessuilta vankilan asukkaiden tekemä paperipidike, '
mikä löysi heti paikkansa!




 Salaatti-istutukset olivat jo vähän kasvaneet :) 


 Tinin pienehkö kannustusluu, jota se raahaili koko juhannuksen mukanaan

 Juhannuskampaus nro2

 Juhannuskampaus nro3

Ja jos joku jäi ihmettelemään, että mikä se juhannuskampaus nro 1 on, niin sehän on se, kun herää aamulla ja lähtee liikenteeseen harjaamatta hiuksia. Sellainen luonnonmukainen, luomu. Ostin Helsingistä naisväelle hiuskukkasia, joita kaikki aika tunnollisesti pitivätkin päässään. Yhteensä meitä juhlijoita oli parhaimpana hetkenä 11. 

 Tini vahtii, ettei kukaan vaan pääse huomaamatta yllättämään...

 Laiteltiin naisten/tyttöjen kesken kesäkynnet... mulle tuli kirsikkaiset, mitkä hohtavat pimeässä :) 


Juhannusaattona laitettiin lippu salkoon ja sytytettiin grilli. Muovimukissa oli kuplivaa ja grillissä valmistui vaatimaton, mutta täyttävä iltaruoka. Ilta-aurinko laski puiden takana eikä sateesta ollut tietoakaan. Äitylit keinuttelivat upouudessa keinussa viltit syleissään. Juhannuskoivuja oli ympäriinsä. Pidin lyhykäisen (valmistelemattoman) puheen juhannuksen kunniaksi. 



 Punainen matto johdatteli juhlijat lämpimään paljuun


Kynttilät paloivat verannalla ja paljun kupeessa pienen kesähämärän tultua

Meillä oli kaunis juhannus perheen kesken. Sadekuurot olivat ajoittaisia ja vähäisiä. Pientä haastetta itselleni aiheutti uusiutuva kesäflunssa sekä silmän aristelu. En tiedä johtuiko allergiasta (joku sieni, hyttysmyrkyt, kuivuus) vai mistä, mutta ihmeellistä kutinaa ja rähmimistä... etenkin iltaisin ja aamuisin... nojoo. Juhannuksesta 2014 tulen muistamaan äidin syntymäpäivät, uuden keinun ja paljun. Ja koko perheen yhdessä.