lauantai 12. maaliskuuta 2011

Day 06 – Your day



Heippa taas!

Nyt tämä toivottumuus pitkäjänteisessä haasteen suorittamisessa on kyllä varmaan vihdoinkin todistettu. Minusta tuntuu, että tämä 30pv:n haaste saattaa hyvinkin venyä 30:een vuoteen. Noh, yrityksen puutetta ei ainakaan ole.

Kerron eilisestä päivästäni.

Eilen oli etätyöpäivä koulusta, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että aamulla saa nukkua vähän pidempään. Noustessani sängystä ylös kello oli suurinpiirtein yhdeksän. Eikä mennyt aikaakaan, kun laskeuduin maanpinnalle ja huomasin, että joku on kääntänyt kämpän ylösalaisin. Ei se muutoin mitään olisi haitannut tässä taiteilijasielun luovassa kaaoksessa, mutta kun muut ihmiset eivät välttämättä ymmärrä tätä kaaosta ihan samalla tavalla. Ne pitävät sitä kauheana sotkuna ja sikailuna. Joo.

Luokkatoveri tuli yhdentoista pintaan ja tehtiin projekti nimeltä Rippikoulusuunnitelma. Siinä meni enemmän aikaa kuin oletettiin, ja lopulta kaveri pääsi lähtemään vasta neljältä. Siinä vaiheessa oli jo kamala nälkä ja päätä särki - mutta oltiinpa saatu valmiiksi rippikoulun alkusuunnittelut ja tavoitteet, alkuleirin ohjelma, kaupunkipäivien ohjelma ja lopuksi sitten intensiivijakso kaikessa komeudessaan. Odotan sitä hetkeä, kun joskus saan toteuttaa tämän suunnitelman.

Koulukaverin lähdettyä tein nopeasti ruokaa (makaroni-jauhelihamössöä ja jätskiä) ja katsoin muutaman jakson One Tree Hillia. Se on semmoinen amerikkalainen tv-sarja, jonka suomenkielinen työnimi on Tunteet Pelissä. Koko kevään oon elänyt sen sarjan mukana, kuunnellut mp3:sta kyseisen sarjan soundtrackeja ja naureskellut sisäpiirivitseille ystävän kanssa. Se on kaikenkattava sarja. Ja siihen on yllättävän helppo samastua...



Kuuden pintaan lähdin kävelylle. Mun teki hirmuisesti mieli isoon metsään, mutta täällä Järvenpäässä ei oikein ole missään sellaista, missä voisi oleilla. Tyydyin sitten ihan vain pyörimään ympäriinsä OTH-soundtrack mukanani. Sitten tein iltapalaa ja loppuilta menikin ihan perinteisesti: telkkaria ja Facebookia.

Jännemmät päivät ovat varmasti edessäpäin.





PS. Kaikilla pitäisi olla oma Lucas Scott.

PPS. Noita kuvia piirtelee tuossa sarjassa henkilö nimeltä Peyton Sawyer. Oikea piirustaja on kuitenkin taiteilija Helen Ward.

tiistai 25. tammikuuta 2011

Day 05 – Your definition of love

.


Mun aika vierähtää niin hurjan nopeasti, etten edes itsekään pysy mukana. Päätteen äärellä oleminen on jäänyt vähän vähemmälle viime aikoina, mutta jos nyt sitten taas kuitenkin yrittäisi. Saada tämän haasteen joskus päätökseen nimittäin.

Definition= määritelmä

Noin viikko sitten katsoin, mitä seuraavassa haasteessa sanotaan - ja siitä asti olen tietoisesti aina välillä päätynyt pohtimaan seuraavanlaista suurta kysymystä: "Mitä rakkaus on?" Juuei, se ei ole valitettavasti mitään syötävää. Se on jotain läpinäkyvää, näkymätöntä, abstraktia. Kukaan ei oikein tiedä, mitä se on tai minkä muodon se ottaa. On myös monien tekijöiden summa, että se kohdistuu johonkin ihmiseen tai asiaan. Miksi se on olemassa - vai onko sitä edes olemassa? Mikä sen tarkoitus on? Minkälaista olisi ilman sitä? En osaa sanoa.





Rakkaus sisältää omassa määritelmässäni kaiken hyvän, mitä ihminen voi toivoa. Rakkaus on iloa, turvallisuutta, auttamista, intohimoa jne. Se on jokaiselle ihmiselle erilaista. Se on tunne jotakin ihmistä, eläintä, esinettä tai asiaa kohtaan. Se voi samaan aikaan tehdä olosi onnelliseksi, mutta myös surulliseksi. Ei turhaan sanota, että rakkaus ja viha kulkevat käsi kädessä.

Rakkaus on mielestäni sitä, että kunnioitetaan toista juuri sellaisena kuin hän on. Rakkaus on ymmärtämistä ja auttamista vaikeina hetkinä. Rakkaus on sitä, että haluaa olla toisen seurassa. Rakkaus on sitä, että haluaa koskettaa toista ja olla häntä lähellä. Rakkaus on sitä, kun toinen saa sinut nauramaan ja tuntee sinun jokaisen suurimman unelmasi. Rakkaus on vaikeaa. Rakkaus on kaunista. Rakkaus on ikuista ikävää. Rakkaus on anteeksiantamista. Rakkaus on sitä, että tunnet olevasi parempi ihminen toisen seurassa. Rakkaus on syvää kiintymystä. Rakkaus ei ole toisen kahlitsemista tai rajoittamista. Rakkaus ei halua muuttaa toista ihmistä eikä vaadi mitään vastapalveluksia.





Tuossa muutama asia, mitä rakkaus mun mielestä on. Se on oikeastaan jokapäiväistä: sekä parisuhteessa että ystävyyssuhteissa - mutta myös perheen parissa tai lemmikin kanssa. Rakkaus voi kohdistua musiikkiin tai urheiluun. Se voi myös olla jumalallista rakkautta.






Minusta tuntuu, että jos joku joskus keksii rakkauden salaisuuden, niin hän menettää siinä samalla yhden maailman hienoimmista asioista. Ehkä sitä ei ole tarkoituskaan selvittää. Ehkä siitä tulisi vain nauttia.

torstai 13. tammikuuta 2011

Day 04 – What you ate today

Olisin niin halunnut säästää tämän neloshaasteen lauantaille, kun silloin menen muutaman kollegan valmistujaisjuhliin ja olisin voinut kertoa siitä, mitä kaikkea herkullista siellä oli. Mutta tässä sitä nyt kuitenkin ollaan (ja katsotaan, jos kuitenkin kerron niistä juhlista sitten jotakin yksityiskohtia).

Tänään oli viimeinen lomapäivä ja ajattelin, että herkut ovat paikallaan. Aamu (tai ei se mitään aamua enää ollut vaan keskipäivää) alkoi perinteisesti kahvilla ja suklaalla. Juu, kyllä. Suklaa on mun kauneuden salaisuus. Se saa hymyilemään.

Iltapäivällä söin salaattia, jossa oli salaattia. Hehheh. Ja oli siinä myös kanaa, fetajuustoa, oliiveja, kirsikkatomaatteja, kurkkua - ja yksi kananmuna. Höysteenä ruisleipää juustolla. Jälkiruokana enemmän ja vähemmän reilusti Ben&Jerry's -jäätelöä. En muista maun tarkkaa nimeä, mutta siinä oli pähkinöitä ja se maistui toffeisen makealta. Oliko nyt muuten kyse syömisistä pelkästään? Vai saanko kertoa juomisistakin?

Iltasella klementiinejä, leipää, piimää, suklaata(!) ja mehua.

Nomnomnomnomnom.

tiistai 11. tammikuuta 2011

Day 03 – Your parents

Äiti on syntynyt vuonna 1954 Porvoossa ja isä 1946 Kymissä (kts. alempaa lisätietoa). Mun vanhemmat tapasivat 80-luvulla Haikon kartanossa. Äiti oli silloin vähän yli 30-vuotias ja isä vähän alle 40-vuotias. Tuohon aikaan ne olivat molemmat vielä naimisissa edellisissä avioliitoissaan. Sittemmin ne alkoivat yhdessä vetää Karhulan retkeilijät Ry:n hiihto- ja vaellusretkiä Lappiin. Etenkin isän puolen suvulla on ollut yhteyksiä Karhulan retkeilijöihin jo useamman sukupolven ajan - ja siten äitikin tuli kuvioon mukaan. Äiti kirjoitti mm. retkikertomuksia yhdistyksen lehteen ja avusti isää retkillä.

Molemmat erosivat edellisistä avioliitoistaan. Äidille jäi ensimmäisestä avioliitosta poika: mun isoveli Miika (35v). Äiti ja isä menivät naimisiin 08.09.1989, ja sittemmin minä synnyinkin jo tammikuussa muutaman kuukauden päästä häistä.

Äitillä ja isällä on yhteistä kiinnostus erilaisiin asioihin kuten kirjallisuuteen, nippelitietoon, kulttuuriin, luontoon, kotiin - ja tietenkin meihin lapsiin. Äiti on luonteeltaan, ulkonäöltään ja kiinnostuksiltaan vähän niin kuin minä - ja isältä olen puolestaan perinyt musikaalista taipumusta ja hölmöä huumorintajua. Äitikin toisaalta on musikaalisesti lahjakas: hän on soittanut huilua ja laulanut kuorossa sopraanoa. Äidiltä olen perinyt taiteelliset lahjani. Ja se, mitä heiltä molemmilta on minun sydämeeni jäänyt, on ihan ehdottomasti luonto ja semmoinen tietynlainen erähenkisyys.



(tein äidille ja isälle A4-kokoiset hiilityöt jouluksi 2010 vanhoja valokuvia pohjana käyttäen)

---------

Ja anteeksi vielä seuraavasta, mutta mun on nyt pakko avautua. Kymihän on siis suurinpiirtein nykyinen Kotka. Wikipedian mukaan Kymi pakkoliitettiin Kotkaan vuonna 1977 yhdessä Karhulan kauppalan kanssa. Tämä liittäminen oli varmasti taloudellisesti hyvä ratkaisu, mutta yhä edelleen nykyisen Kotkan alueella vallitsee se yleinen tietoisuus siitä, että on kymiläiset ja kotkalaiset.

Kymiläisiä on suhteessa paljon enemmän kuin kotkalaisia - ja Kymin seurakuntakin on Kotkan alueen seurakuntayhtymästä kaikista suurin. Kotkan alueella on kolme seurakuntaa: Kotka, Kymi ja Langinkoski. Seurakunta-asiassa mua ärsyttää eniten se, että Kotkan seurakunta käytännössä tekee Kotkan alueen päätökset vaikka Kymissä on eniten seurakuntalaisia, joita asiat eniten koskevat. Ja jos vielä ei asia tullut ilmi, niin minähän olen kymiläinen henkeen ja vereen.

Tämä seurakunta-asia puhututtaa sen vuoksi paljon, koska itse valmistun sosiaalialan tutkinnon lisäksi kirkollisiin tehtäviin: nuorisotyönohjaajaksi. Perheessämme puhutaan muutoinkin paljon kirkollispolitiikasta, koska isä vaikuttaa Kymin seurakunnan seurakuntaneuvostossa ja Kotkan yhteisessä kirkkovaltuustossa.

maanantai 10. tammikuuta 2011

Tre Kronor i Stockholm!

Heippa! Tuossa vierähti pari päivää Tukholman reissulla, mutta nyt taas onnellisesti kotona Järvenpäässä odottelemassa koulun alkamista. Oltiin siellä risteilyllä muiden Diakilaisten kanssa (opiskelijoita ympäri Suomea) - ja oli siellä toki muitakin matkailijoita. Mulla oli ihan mukava reissu. Pääsin komentosillalle ja tutustuin uusiin ihmisiin. Ensimmäisenä yönä en nukkunut, toisena yönä vähän paremmin.













Tukholmassa ohjelma oli omavalintainen, ja mentiin kavereitten kanssa keskustaan katselemaan maisemia. Tukholmassa parasta on mun mielestä arkkitehtuuri ja kaikki upeat rakennukset. Käytiin ensin Wayne's coffeessa ja siitä sitten suoraan ruotsalaiseen jumalanpalvelukseen (St:a Clara kyrka). Se oli hassua - eikä suinkaan vaan sen takia, että saarna kesti yli puoli tuntia eikä siitä ymmärtänyt kuin jokusen sanan. Kirkko oli komea. Laulettiin ilman nuotteja ruotsin kielisiä lauluja max viisi kertaa joka säkeistö, käteltiin edessä istuvia pariskuntia ja toivotettiin "[lisää tähän joku ruotsalainen toivotus]" - ja käytiin ehtoollisella, jossa kaveri meinasi saada ehtoollisviinit päällensä. Ja tämä kaikki ihanuus kesti kokonaisuudessaan 2h. On hassua olla messussa, jossa tavat eroaa kuitenkin aika paljon suomalaisista messuperinteistä. Minusta tuntuu, että ruotsalaiset ottaa jumalanpalvelukset enemmän tosissaan kuin suomalaiset. Kirkko oli täynnä ihmisiä. Hieno kokemus.







Voitettiin myös "Suomi-Ruotsi -maaottelu -95" -paras Ruotsi-asu -kisa kavereitten kanssa. Risteilyä edeltävänä yönä väänsin 2XL:n miesten Batistine-paidasta M-kokoista naistenmallia kavennuksien kera. Ja tämä kaikki käsin ommellen huonossa valossa (eikä ollut edes suklaata!). Paidat olivat siniset kauluspaidat ja laitettiin selkäpuolelle kultainen kruunun kuva erillisellä kankaalla. Ja koska meitä oli kolme, ja kruunuja selkäpuolella oli myöskin kolme, niin siitähän tulee Tre Kronor. Kuvia ei valitettavasti ole. Ja valitettavasti en myöskään koskaan haluaisi kuulla enää sanaakaan Dressmannista tai Batistine -paidoista.

Niin. Ja sitten risteily jatkui perinteisissä tunnelmissa. Oon kuulemma analysoinut ja kertonut kaikille kaiken. Hyvä reissu.


ps. Huomenna jatkuu tuo haastehommeli ja kerron parilla sanalla mun vanhemmista.