tiistai 10. kesäkuuta 2014

Kesän alku on toivoa täynnä

Kesäkuun alkuun on mahtunut jo paljon kaikenlaista. Aluksi mökkeiltiin (paras tapa nollata ajatukset) ja saatiin mm. savustettua kuhaa iltapalaksi. Velipoika kaverinsa kanssa oli ollut virvelöimässä ja tuli yli kilon kokoinen kuha. Alla olevasta kuvasta voi vähän verrata kuhan kokoa suurehkoon miehen nyrkkiin.


Oli tarkoitus, että lomallani paistaa aurinko koko ajan. Noh, aikamoista pilvien tivolia näyttää olevan. Ulkoilin kuitenkin jonkun verran pihahommien parissa. Istutin siemeniä (tilliä, rucolaa, lehtisalaattia, krassia, kukkasia, sitruunamelissaa) ja muutama päivä istutuksen jälkeen niissä oli jo pienet alut. Tehtiin myös iso urakka, kun siistittiin pihaa aikojen saatossa kerääntyneestä rojusta. P maalasi toukokuussa aloitetun aitan melkein loppuun.


Pidän saippuakuplien puhaltelusta ja niin pitävät mun veljentytötkin. Täytin entiset saippuakupla-astiat ja nyt kelpaa taas puhallella. Tinin (koira) kesäpuuhiin kuuluu saippuakuplien poksauttelu. Se menee ihan sekaisin, kun se näkee niitä ja juoksee niiden perässä haukaten ilmaa. Mitä isompi saippuakupla, sitä parempi!


Saunoin melkein joka ilta mökillä ollessamme. Yllä olevassa kuvassa on tervainen saunatonttumme, mikä itseasiassa aika hyvin sointuu väritykseltään saunan höylättyihin hirsiin. 


Olin kokonaisen viikon mökillä. Kolmen päivän ajan veljentytöt olivat seuranamme ja pelailtiin paljon Wizard-korttipeliä. Tytöt intoilivat kesälomareissustaan Turkkiin niin paljon, että aika ei meinannut kulua heillä ollenkaan. Yhtenä iltapäivänä tytöt halusivat sipsiä ja lähdettiin ajeluretkelle. Käytiin samalla lintutornilla - tosin lintuja emme nähneet. 

Kesä jatkuu erilaisin riennoin Uudellamaalla, mutta rennoin mielin. 

Kesälista

Jotta tässäkin kesässä olisi jotakin puuhasteltavaa (huom. ei stressattavaa), niin tein itselleni pienen muistilistan, millä voi varmistaa, ettei tule nukuttua koko kesää...

1. Syö ainakin 100 mansikkaa. 
2. Lue kirja. 
3. Rentoudu ottamalla aurinkoa. 
4. Nuku teltassa. 
5. Kokeile Frisbee golfia. 
6. Ota paljon valokuvia.
7. Leivo jotakin hyvää. 
8. Pyöräile pidempi matka ainakin kerran viikossa. 
9. Pelaa kortti- tai lautapeliä.
10. Käy mato-ongella.
11. Tutustu johonkin uuteen ihmiseen. 
12. Käy lavatansseissa. 
13. Osta toimiva mp3-soitin.
14. Käy piknikillä. 
15. Katsele auringonlaskua.
16. Käy soutelemassa.
17. Käy jossakin uudessa paikassa.
18. Tee road trip. 
19. Käy kirpputorilla.
20. Pulahda järviveteen.

Voisin vielä lisätä tähän sellaisen, että jokaisesta listan asiasta tulee ottaa kuva. Merkkaan kesän päivityksiin aina kunkin tehdyn kohdan numeron sen kuvan kohdalle, johon se kuuluu ja vedän täältä yli. Voin veikata, että jokunen noista jää kyllä tekemättä, mutta katsotaan.

lauantai 31. toukokuuta 2014

Sisustuskärpäsen iskiessä



Sain kunnian sisustaa P:n äidin kasvihuoneen kesäkuosiin. Jouluna  kasvihuone oli todella kaunis kaikkine asetelmineen yms, mutta mulla ideat syntyivät esineistä ja asioista, jotka odottivat käyttäjäänsä autotallissa ja takanreunuksella. Oli alusta asti selvää, että tekisin jotakin meriaiheista. P:n äidin pihapiiriä ympäröi metsä ja pelto, joten vielä oli saatava meren tuntua.

Ihanalle majakkalyhdylle löytyi heti oma paikka

 Kaapin perukoilta löytyi vanha, puinen kehys, johon tulostin netistä majakkakuvan



 Simpukoita katselemalla voi melkein aistia vedenalaista tunnelmaa

 Tuolta puuttuu vain keltaisen sadetakin omistava majakanvartija

 Kalaverkot odottivat käyttäjäänsä... nyt vähän toisenlaiseen tarkoitukseen!


 Tuon kanssa voisi harjoitella tekemään merimiessolmuja

 Netistä tulostetuissa kuvissa merikoira ja paikallinen nähtävyys Raippaluodon silta

 Löydettiin tällainen ainutlaatuinen, suuri, meriaiheinen kuppi+lautanen paikallisesta kaupasta




 Laivakapteeni tarkkailemassa tilannetta 

 Ankkaemo poikasineen rantakivikossa... 

 Kohot värittävät verkkoja

 Sistustuksen valmistumisen kunniaksi juotiin kakkukahvit upouudessa miljöössä

Tunnelmasta puuttui enää suolaisen meriveden tuoksu sekä aaltojen liplatus. P:n äiti mietti, että josko laittaisi pienen koristelähteen solisemaan johonkin nurkkaan. Meren äänet nauhalta ovat myös vaihtoehto. Voin kuvitella istuvani loppukesästä kasvihuoneessa lukemassa kirjaa ja ajatella olevani jossakin meren rannassa pienessä kalastajatorpassa. Pöydässä olisi paistettua ahventa ja tuoretta limppua. 

Ette tiedäkään, kuinka mun mieli kirkastuu aina, kun kuulen tai ajattelen sanaa "sisustus". Ehkä se vie jokusen rahan roposen aina lisää, mutta tekee kuitenkin onnellisemmaksi. Omien visioiden toteutus on parasta. Etenkin kun voi luoda jotakin melko lähelle omaa mielenmaisemaa. Mun mielenmaisema on meren ranta kivikkoineen, kallioineen ja tyrskyineen. Kuitenkin tyyni ja turvallinen.

perjantai 30. toukokuuta 2014

Talkoot hellepäivänä 2/2: Mustasaari


Sovittiin jo pääsiäisen tienoilla, että pidetään kunnon talkoot P:n äidin tontilla toukokuun lopulla. Aloitettiin aamupalan jälkeen työnteko viemällä roskia kaatopaikalle (mikä oli sinällään mielenkiintoinen kokemus, kun kaikki roju piti lajitella lavoille). Sen jälkeen huhkittiin kuumuudessa pinoten halkoja sekä siirtämällä kuivia puita liiteriin. Aikamoista touhua, vaikka käsipareja olikin ihan hyvä määrä. Hyvällä nesteytyksellä ja jutteluseuralla jaksoi monta tuntia. 


 Onko mikään yhtä kaunista kuin kukkivat omenapuut? 


 Tuossa on pari pinoa ja edustalla aluillaan oleva kesäkasvimaa :) Ihanaa nähdä työn tulos!


Ja tietenkin kanat osallistuivat pihahommiin kuopsuttamalla multaa... Ovat muuten viimevuotisia kesäkanoja ja edelleen hyvässä kunnossa sekä tuottavat munia. Löysin kyseisenä päivänä 5 kananmunaa. Kyllä kanat pärjäävät, kun niitä hoitaa hyvin! 

Täytyy kyllä myöntää, että kanat ovat yllättävän fiksuja eläimiä (vaikkakin kanamaisuudesta ei voi päästä mihinkään). Kanat tekevät omat päätöksensä esimerkiksi siitä, mihin aikaan ne menevät nukkumaan niiden omaan, suojaisaan kana-aitaukseen. Ei auta vaikka houkuttelisi herkkupaloilla. Jos joku vertaa esimerkiksi kanaa koiraan, niin voi sanoa, että eihän sitä nyt samalla tavalla silitellä ja hoivailla, ja että ei niiden kanssa käydä lenkillä. Mutta kyllä niistä on paljon seuraa ja iloa! Ja ajan saa hyvin kulumaan niistä huolehtimalla ja seuraamalla. Ne ovat kotieläimiä, lemmikkejä ja tuottoisia karjaeläimiä yhtaikaa.


Työpäivän mittaisen ahkeroinnin jälkeen syötiin pihalla maittava päivällinen ja herkuteltiin mutakakku+jäätelö -yhdistelmällä. Aurinko oli polttanut itse kunkin käsivarsia ja auringon laskiessa oli ihanaa istuskella viilentyvässä illassa.


Päivän hyvät työt oli tehty. 

torstai 29. toukokuuta 2014

Talkoot hellepäivänä 1/2: Muurikkala

Ensimmäisinä kunnon hellepäivinä toukokuun puolessa välissä suunnattiin mökille "töihin". Viime kesänä maalasimme toisen puolen aitasta ja tänä vuonna oli työlistalla toinen puoli. Vein myös kotoa hieman kuivamaan päässeitä kesäkukkia äitin hoteisiin... mikä siinä on, että kun vähän antoi vettä, niin heti virkosivat? Kumma juttu...





Päästiin hyvään vauhtiin maalauksessa, kunnes maali loppui. Loput eli lähinnä katon maalaus jää seuraavalle kerralle. Keskityin parin tunnin maalausurakan jälkeen auringonottoon ja lämmöstä nautiskeluun. Kun sitten taas vaihteeksi lähdin rasvaamaan ihoani auringolta, niin huomasin, että salmen/pellon toisella puolella oli bussilastillinen ihmisiä ja joitakin henkilöautojenkin kuljettajia, ja ne bongailivat meidän mökkimme suuntaan! Siinä sitten nopeasti vain piiloon. Siinä unohtui auringolta piiloutuminen, kun piti bongareilta piiloutua. 

Eivät ne minua bongailleet vaan lintuja, mutta kuitenkin. Olin ajatellut, että olisi edes joku rauhallinen paikka ottaa aurinkoa ilman, että ympärillä on ihmisiä, mutta ei... bussikin tuli. En ole koskaan aiemmin nähnyt, että tuota tietä menisi yksikään bussi. Olipas tapaus. 





Kesän odottaminen on vähän niin kuin odottaisi joulupukkia. Tulisipa oikein lämmintä ja rauhallista! Vähemmän bongaajia, enemmän yksityisyyttä. Vähemmän hyttysiä ja enemmän perhosia. Vähemmän kuuma, mutta enemmän aurinkoa. 

Tai tulisipa edes se kesä ja loma. Muusta ei niin väliä :) Tervetuloa kesä!