Herkku, herkumpi, herkuin

Olemme tämän kevään aikana poikenneet pariinkin otteeseen sunnuntaibrunssille ja/tai iltapäiväkahville kälyni luokse. Matka on toki pidempi kuin omalta jääkaapilta sohvapöydälle, mutta todella paljon antoisampi. P:n synttärikakusta jäi sen verran yli, että vietiin O:lle iso pala ja vastineeksi hän oli tehnyt ihania, pikkuisia ruisleipä bruschettoja. 

Näissä mini-ruisleipä-bruschetoissa oli siis käytetty valmiiksi neliöityjä ruisleipäpaloja, punaista pestoa, kirsikkatomaatteja, moccarellaa, basilicaa, suolaa ja vähän mustapippuria. Niitä oli helppo syödä ja takuulla monenlaiseen makuun. Välillä vähän tuntui kuin olisi ollut jossakin päin Italiaa. Puuttui vain viiniköynnöksillä koristeltu katto ja tarjoilija lukemattomine viinilistoineen. Maut olivat noissa herkkupaloissa. Ei paha mielikuva. 

Mun elämä on ollut muutoinkin yhtä herkkua viime aikoina. Työtouhuissa ovat kovasti olleet läsnä kevätjuhlat (vaikkakin missasin ne sairasloman takia) ja lapset perheineen olivat muistaneet kaikennäköisellä kivalla. Töissä kaikki pöydät ovat olleet täynnä gerberoita ja ruukkukukkia. Ne piristävät todella paljon pitkän kevään jälkeen.

Ja mikäs sen herkumpaa kuin viettää työpäivän jälkeen avokin ja ystävien kanssa piknik-iltaa rantapuistossa. Syötiin päivälliseksi kamuja odotellessa Subway-leivät (vink vink, grillatusta kanasta tuli mun suosikki!), jonka jälkeen hölväsin itseni mun shinyshineblingbling-aurinkorasvalla. Sitä laittamalla totisesti säihkyy ja kimallusta on sen jälkeen esim. joka paikassa. Olisi pitänyt varmaan lukea ennen sen ostamista, mitä se "Golden" siinä kyljessä oikein meinaa eikä vain ajatella, että: "Tää varmaan nyt helpottaa mun jokakesäisiä palovammoja, otetaan tämä". 

Nimensä mukaisesti tätä laittamalla tulee aika kultainen olo...

Istuttiin pari tuntia auringosta nauttien ja Wizard -korttipeliä pelaten. Se on ihan mahtava, saksalainen peli, jossa pitää ennustaa joka kierroksen aluksi kuinka monta kertaa aikoo voittaa.  Vaikea selitää. 

Mulla on ollut viimeaikoina onnekas olo - ja se johtuu ihan täysin siitä, että mun elämään kuuluu niin monta upeaa ihmistä. Enää ei tarvitse haihatella turhista tai miettiä menneitä ihmissuhteita liikaa. Ne, jotka oikeasti haluavat mut omaan elämäänsä, niin niiden elämässä miä oon. Ja hyvin oon pärjänny. Oon niin kiitollinen ja onnellinen kaikesta, että se korvaa kaiken mielipahan, mitä vuosien saatossa on ollut. Oon päättänyt olla välittämättä ja ignoorata kaikenlaisia piruja, mitä elämässä tulee vastaan. Vähän niin kuin nuo muuttolinnut kuvassa, samalla tavalla ihmisiä tulee ja menee. Kaikista jää jokin jälki - joistakuista huomaamatta syvempi kuin toisista - mutta kummasti tulee sitten aina vuosittain noita uusia lintuja. Kesä on alkanut. 

Paljon onneaaa vaaan

Viime viikolla kärsin jälkitaudin jälkitaudista. Lääkäri laittoi minut petilepoon tiistaina ja melko hyvin siellä pysyinkin - ainakin lauantaihin asti. Perjantai-iltana en enää kestänyt (liekö mökkihöperyys iskenyt tässä vaiheessa) ja siivosin sitten joutessani koko asunnon suihkuhuoneen lattiaa ja keittiönkaappien ovia myöten. Taisin myös istuttaa muutamat kesäkukat, joista oli kuvia edellisessä parveketta koskevassa päivityksessä. Leivoin myös yhden kaksikerroksisen - ja ainakin satavaiheisen - suklaakakun. 

P:llä oli 24-vuotis syntymäpäivät lauantaina ja niitä juhlittiin sitten lähinnä mun vanhempien voimin. Heidän kyydillään Kotkasta olivat tulleet myös mun ihanat veljentytöt visiteeraamaan kummitätiä ensimmäisen kerran. Ensimmäiset kysymykset heiltä heti ovesta sisään päästyään olivat: "Mitä ruokaa siä oot laittanu? Onks sul mitää kakkuu? Minkä yllätyksen siä järjestit P:lle?"

Noh, olihan mulla ruokaa ja vähän herkkujakin. Ruoaksi valmistin suurella rakkaudella ihan lapsien masuja ajatellen ranskalaisia, nuggetteja ja nakkeja. Siitä ne keksivät sanoa, että: "Santtu on maailman paras ruoanlaittaja!", johon puolestaan kälyni sanoi myöhemmin, että: "Eikös se niin ole, että lapselle paras kokki ei ole se, joka laittaa parasta ruokaa vaan se, joka laittaa lapsen lempiruokaa." 

 Synttärikakkua nautiskeltiin parvekkeella kahvin ja mansikoiden kera

Kakku oli tosiaan sitten kaiken kruunaava ja suussa sulava ihme. Sain ohjeen työkaverilta, ja kyllä tämä ko. kakku oli niin helppo tehdä, että aion tehdä sitä seuraavan kerran jo juhannukseksi. Siinä oli tuskaisen monta vaihetta ja myönnettäköön, että suklaat kärisivät mustuuttaan vähän väliä (lue: paloivat), mutta onneksi sitä ei huomannut kakkua syödessä. Oho. Olen perinteinen leipoja, joka antaa ensin vieraiden syödä herkkua, kuuntelee kehut ja sen jälkeen tokaisee sen pienen kommervenkin tai ällöyden, mikä meni vikaan sen herkun tekemisessä... Ensi kerralla otan pelkästään kiitokset vastaan. 

 Kummitytön mekossa oli kuulemma "ilmiselvät S ja P"... 

Oli mukava syntymäpäivälauantai, vaikka ajoittain tuntuikin, etten olisi vielä ollut aivan terve kaikkeen touhuiluun. Olin kuitenkin hetken ulkona ensimmäistä kertaa viikkoon ja se tuntui hyvältä, aurinko ainakin. Omalla pihalla luonto oli herännyt eloon ja Halosenniemessä oli yhtä kaunista kuin joka kesänä. 

Käveltiin Halosenniemessä jäätelöitä syöden ja haisteltiin kukkien tuoksua. Omenapuu kukki ihanasti ja löysin myös vasta ilmestyneitä kauniita kieloja. Metsä on vehreimmillään juuri nyt ja aion kyllä nauttia siitä heti, kun olen täysin varma siitä, että tämä tautipahanen on täysin ohi.

Tällä viikolla on luvassa töitä, juhlia ja ehkä jotain, mistä voisi napata muutaman kuvan tänne. Onnea kaikille tämän kevään valmistuneille ja uusille ylioppilaille! Kohti uusia haasteita!

Kesäparvekkeen tuunaus

Ei ole varmaankaan uusi tieto, jos tunnustan pitäväni kaikista kauniista asioista ja esineistä. Sen takia varmaan mun kameralle ja tietokoneen muistiin kasaantuu niin paljon kaikkia turhiakin kuvia, koska mun on aina pakko kuvata ihan kaikki miellyttävät asiat, joita nään...

Ollaan asutettu tätä kotia jo helmikuusta alken ja parvekkeemme on näyttänyt kaikkea muuta kuin kauniilta ja houkuttelevalta. Se on ollut lähinnä vain muisto edellisistä asukkaista ja heidän viimekesäisistä yksivuotisista kesäkukista. Kukkalaatikot olivat rikki ja lattia täynnä multaa. Oman parvekkeen kauheutta lisäsi vielä se, kun näki, miten kaunis eräänkin ystävän parveke oli... Parveke ei ole ollut meillä käytössä vielä kovinkaan paljon, mutta nyt kesän tullessa sille oli pakko tehdä jotakin.

ENNEN (ns. luonnontilassa):

 Kalusteet on meidän, rojut jonkun muun...

 Kaunokaisia, eikö?

Onneksi on sentään komeat maisemat!

Tuolle parvekkeelle pienikin tuunaus tekee ihmeitä ja ilmeen saa muutettua sekunnissa. Tuunausta varten ei tarvinnut oikeastaan tehdä muuta kuin käväistä Tarjoustalossa ja puutarhamyymälässä tekemässä ostosreissut. Ei ehkä olisi tarvinnut ihan kaikkea, mitä haalittiin, mutta nyt kun täällä kerran kesä vietetään niin halusin kivoja juttuja. Heitin myös rikkinäisen kukkalaatikon pois sisältöineen.

Ehkä kurjin osuus oli se, kun tajusin, että parvekkeen lattia pitäisi pestä. Meillä ei ole moppia (tätä kämpän lattiaa ei paljon moppailla), joten luuttusin parvekkeen lattian käsipelillä. Nyt siellä sekä näyttää vähän puhtaammalta että tuoksuu hyvältä.

Kaupasta ostettiin multaa, pieni lapio sekä pienehkö matto lattiaa somistamaan. Tulevaisuudessa tulee mahdollisesti vielä isompi matto. Kukkaset olivat pääosassa tuunauksessa jo ideointivaiheessa. Niitä piti olla ja niihin panostettiin. Ostin lähinnä perusvarmoja kesäkukkia, joiden hoito ei vaadi tähtitiedettä. Tulevina vuosina tulee varmasti vähän laadukkaammat parvekekalusteet ja jotain muutakin (enemmän luksusta), mutta tänä vuonna koitetaan pärjätä vähemmällä. 

JÄLKEEN:

 Tää oli paras (poikanen suu ammollaan: sinne kaadetaan vettä ja se imeytyy 

kukkalaatikkoon pikkuhiljaa savipötkylän kautta)!

Kyllä kukat ovat vaan niin ihania :)

Lämpöisiä kesäpäiviä odotellessa!

"Äideistä parhaimman sain"

Tein äitille jo perinteeksi muodostuneen yllätyksen eli aiemmista suunnitelmista poiketen meninkin Kotkaan vierailulle kertomatta etukäteen. Iskä oli vastassa (ja tietysti yllärisuunnitelmassa mukana) ja käytiin ostamassa äitienpäiväsunnuntain ruokajutut yhdessä. Äiti oli onnessaan eli taisi olla paras äitienpäivälahja, mitä saattoi olla. Heti tervehtimisien jälkeen upotin varpaat nurmikkoon, otin pitkähihaisen pois ja otin kupillisen kahvia. Miten ihanalta lämpö tuntuukaan pitkästä aikaa! Olen myös harmitellut kerrostalossa asuvana sitä, ettei voi olla ns. "kuin kotonaan" pihalla ottamassa aurinkoa, kun heti heilahtaa kymmenen verhoa/sälekaihdinta... Vanhempien luona vieraillessa tuntuu niin erilaiselta.

 

Lauantai-ilta meni siis lähinnä lepäillessä, aurinkoa palvoessa, äidin sisustuslehtiä lukiessa, peliä sivusilmällä seuratessa ja P liittyi myös illemmalla seuraan. Tunnelma oli jotenkin niin mukava, kun kaikki olivat asennoituneet viettämään mukavaa äitienpäiväaikaa yhdessä. Äitienpäivänäaamuna hemmoteltiin äitiä aamupalla ja valkovuokoilla. 

Päivemmällä grillailtiin ja kahviteltiin isommalla porukalla. Sitä on vaikea käsittää, ettei ihan vielä ole kesä eikä hihattomilla paidoilla vielä välttämättä tarkene koko aikaa. Nm. olisin halunnut laittaa bikinit jo päälle, mutta se kiellettiin. Ehkä ihan hyvä. Kaunista äitienpäivää kaikille maailman äideille!

PS. Mulla on täällä paljon lukijoita ja haluan sanoa, että kiva kun luette mun seikkailuista. Kun ootte lukeneet näitä päivityksiä, niin muistakaahan laittaa pieni ruksi "Tulipahan luettua :) " päivityksen jälkeen... Kiitos! 

Picnic-seikkailu omassa parhaassa seurassa

Lauantaiaamusta ajeltiin Lahteen, jossa pyörähdin katsomassa P:n turnauspaikan. Se oli sellainen pelikauppa, jonka yläkertaan pojat/miehet ahtautuivat pikku-ukkoinensa (Warhammer tai joku semmonen?) ja kävivät mittailemaan etäisyyksiä. 

 Tuollaisilla pöytien kokoisilla pelialustoilla ne pikku-ukot sitten kirmaavat...

Olin vähän jästi niiden pelailijoiden keskellä, joten päätin jatkaa matkaa omille teilleni. Mulla oli pari tuntia aikaa oleilla kaupungissa ennen kuin juna lähtisi ja päätin vähän seikkailla. Kävin keskustan Valintatalossa ostamassa eväitä ja kirmasin hiertävine kenkineni kohti mäkihyppytorneja. (Edellisen kerran kävin Lahdessa pikkulikkana, joten menin ihan suuntavaistojen voimin.)

Noh, yllättäen matka oli pidempi kuin miltä se näytti. Tähän saattoi vaikuttaa se, että todellakin kengät hiersivät (note to self: laita aina kesäisin läskit kantapäihin ennen kuin alat käyttämään kesäkenkiä), matka oli helteellä pitkä eli varmaan suuntaansa 1,5km ja kolmanneksi Lahti ei ole mitään tasaista maastoa vaan mäkeä mäen perään. Jossakin vaiheessa kadotin näkökentästäni mäkihyppytornit ja pelkäsin, että olin eksynyt, joten päätin sitten mennä metsän poikki. Hei oikeesti, kuka lähtee metsään siinä vaiheessa, kun ei ole muutenkaan varma, missä on!? 

 Se oli kiva reitti :)

Ja kun vähiten siellä metsässä mitään ihmeempiä odotin, niin silloin saavuin perille. En päässyt katsomoon tai lähemmäksi torneja (ehkä ihan hyvä, koska olisin varmaan vielä kaiken lisäksi kiivennyt sinne), joten otin metsän laidalta parhaan näköalapaikan ja ihastelin vähän kauempaa. 

 Ei hullumpi paikka viettää lounashetkeä :)

Pointsit lahtelaisille siitä, että heitä oli paljon pyöräilemässä kypärät päässään. Outouspisteitä tuli siitä, että keskustassa ei tuntunut olevan thai-hierojien tai tatuointi- ja aikuisviihdeliikkeiden lisäksi mitään muuta. Sellaista. Oli kivaa seikkailla itsekseen ja katsella paikkoja turistin silmin. Niin ja tuli siinä ihan kiva lenkki käveltyä - tosin täysin väärissä vaatteissa. Suosittelen kävelymatkailua Suomessa, koska kaikilla on joku Suomenkin kaupunki vielä tutkimatta ja kävellen näkee kaiken hyvin ellei erittäin hyvin. Vain kartta puuttui...